Eräässä aiemmassa keskustelussa oli puhetta rukouksista. Minusta islamin eräs hankalimmista asioista oli pakollinen, kellon tarkkuudella tapahtuva rukoileminen. Se vei todella paljon aikaa päivässä jos sen teki kunnolla. En siis tarkoita sellaista parin minuutin hiljaista pyrähdystä parin nopean kumarruksen kera jota monien muslimien näkee tekevän. Ja pakkohan se oli kunnolla tehdä, että saattoi olla varma että se on suoritettu ja hyväksytty. Tuollaisia pakkomielteisiä ajatuksia minulle tuli islamin noudattamisen vuoksi.
Kun pääsin irti islamista, minuun iskivät Jeesuksen sanat opetuslapsilleen: "Älkää olko niinkuin pakanat, jotka pelkkiä sanoja latelemalla luulevat tulevansa kuulluiksi." Pakollinen arabiankielellä rukoileminen on enemmän rituaali kuin aito rukous. Toisella kielellä rukoillessa ei voi samalla tavalla ymmärtää ja sisäistää rukousta, vaikka kuinka yrittäisi. Jotkut eivät edes ymmärrä kaikkea.
Muslimit uskovat että jos hokee "al-hamdulillah" . "la ilaha illallah" ja muita lauseita, se on hyväntekeväisyyttä ja profeettakin kehotti siihen. Pelkkiä sanoja hokemalla ajatellaan, että niistä putoilee pisteitä tilille jonka saldon pitää riittää paratiisiin pääsyyn. Se ei kuitenkaan ole aitoa sydämenstä tulevaa rukousta, vaan lähinnä velvollisuus josta voi tulla pakkomielle kun sitä täyttäessä kuvittelee tekevänsä oikein.
Rukoukset
17
893
Vastaukset
...tilaisuuksiahan on joka uskonnossa. Toisissa sunnuntaisin, toisissa joka päivä, toisissa tiettyinä erityispäivinä tai tiettyjen asioiden kohdalla.
Osallistuja kai antaa niille sisällön, jos on antaakseen. Joku antaa, monet eivät. Kuinka moni kristitty on käynyt 1500 vuoden ajan kirkossa messuja tai jumalanpalveluksia kuuntelemassa vain tavan pakosta - tai vaikkapa entisaikoina välttääkseen sakkoja tai jalkapuuta?- ex-muslimi
islamissa nämä rituaaliset tilaisuudet ovat kaikkein eniten nähtävissä. Harvassa uskonnossa rituaalia pitää toistaa muutaman tunnin välein, viidesti päivässä. Kyllä siihen verrattuna pakollinen sunnuntaimessu sujuisi ihan leikiten. Sitä paitsi nykymaailmassa ketään ei rangaista siitä ettei mene kirkkoon tai yleensäkään kristittyjen rukoilemista ei ole kukaan vahtimassa. Toisin kuin muslimien tekemisiä monissa muslimimaissa ja muslimiperheissä.
- ja blää blää blää
ja blää blää blää blää blää
- bläb
ja blää blää blää kirjoitti:
ja blää blää blää blää blää
blääb?
ex-muslimi kirjoitti:
islamissa nämä rituaaliset tilaisuudet ovat kaikkein eniten nähtävissä. Harvassa uskonnossa rituaalia pitää toistaa muutaman tunnin välein, viidesti päivässä. Kyllä siihen verrattuna pakollinen sunnuntaimessu sujuisi ihan leikiten. Sitä paitsi nykymaailmassa ketään ei rangaista siitä ettei mene kirkkoon tai yleensäkään kristittyjen rukoilemista ei ole kukaan vahtimassa. Toisin kuin muslimien tekemisiä monissa muslimimaissa ja muslimiperheissä.
Koska niistä puhutaan eniten nykyään.
Mutta myös kristillinen rukousrituaaliperinne on rikas. Siihen kuuluvat esimerkiksi
Aamurukous
Ruuan siunaaminen aterian alussa (2 - 4 kertaa päivässä)
Rukous aterioiden päätteeksi ((2 - 4 kertaa päivässä)
Rukous tyuöpöivän päätteeksi
Iltarukous.
Omana kouluaikanani kouluissa oli joka aamu pakollinen, kristillinen aamuhartaus, johon kuului virsi ja lyhyt saarna ja josta vain kirkkoon kuulumattomat oli vapautettu. Nykyään sen tilalla on vapaamuotoisempi aamu navaus, jonka suorittaminen riippuu opettajien ja oppilaiden aktiivisuudesta.
Roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa on edellisten lisäksi messut, joita pidetään päivittäin tai useitakin kertoja vuorokaudessa ja joilla on tarkkaan määrätty sisältö. Roomalaiskatolisessa kirkossa messut pidettiin - mahdollista saarnaa lukuun ottamatta (joka ei ole tavallisessa messussa välttämätön)- vuoteen 1965 asti latinaksi. Osa katolisista ei hyväksynyt messun muuttamista kansankieliseksi ja jatkaa yhä vanhaa perinnettä.
Rituaalisten, yhteisten rukousten tarkoituksena on tarjota yhtäältä mahdollisuus kääntyä Jumalan puoleen ja toisaalta mahdollisuus kokea ja vahvistaa seurakunnan yhteyttä.
Mitä vahtimiseen tulee, länsimaissa kirkko ja valtio ovat nykyään enemmän tai vähemmän erotetut toisistaan, joten valtiovallat eivät puutu enää uskonnollisiin rituaaleihin osallistumiseen. Mitä taas perheiden sisäiseen rukouselämään tulee, rituaalisten rukousten vahtiminen riippuu kaikkialla perheestä itsestään. Uskovaiset edellyttävät yleensä tiukemmin ja vähemmän uskovaiset vähemmän tiukkaa rituaalien seuraamista - millaisia ne sitten eri uskonnoissa ja niiden suuntauksissa ovatkin.
On selvä, että rituaalinen rukoileminen on melkoinen taakka niille, jotka kokevat sen ulkokohtaisena toimituksena. Ne jotka kokevat sen sisällöllisenä, hengellisenä, kokevat yleensä saavansa siitä paljonkin hengellistä ravintoa.
- Submitter
Ehdin jotain tuonne alas jo kirjoittamaan mutta tämä on tärkeä aihe joten hyvä kun aloitit uuden topicin.
Rukous on minulle Islamissa se tärkein asia.Rukouksessa voin kiittää Jumalaa ja ylistää häntä ja pyytää hänen apuaan ja johdatustaan itselleni ja läheisilleni.
Ymmärrän mitä sanoit rukouksen rituaalisuudesta.Itse kävin vastaavan kriisin läpi oman rukoukseni kanssa.Tunsin vain latelevani sanoja joita en edes kunnolla ymärtänyt.Kunnes ymmärsin että minun täytyy tehdä rukouksesta omani.Aloin rukoilla suomen kielellä sujudissa ollessani ja se ratkaisi asian.
Itse pidän arabian kielen sanoista , en hoe niitä samalla lailla kuin arabiveljeni ja siskoni mutta jossain määrin kyllä niitä käytän.
Itse en koe päivittäisiä rukouksia rasittavina.Olen kyllä onnekas sikäli että työpaikkani on ns.rukousystävällinen. Minlla on viihtyisä oma työhuone ja saan tehdä rukoukseni rauhassa.Mutta aktiiviselle ihmiselle rukoukset varmaan tuottavat ongelmia.
Mutta jokainen taaplaa tyylillään.Itse olen onnellinen muslimina.
Vain Jumala tuntee sydämet .- ...
blä blä blää bläääääääB?
- Submitter
... kirjoitti:
blä blä blää bläääääääB?
Paljon mahtuu puhetta maailmaan, tekoja sopii aina odottaa.
- Peter.pan
... kirjoitti:
blä blä blää bläääääääB?
Syntyhetkellään varmaankin jokainen jotain ton kaltaista pohtii, liekö se sitten ensimmäinen rukous vai heikon avunpyyntö,
mutta tolta kannalta tosiaan ei ole ennen taidettu rukousta pohtia. - mielenkiintoista
... kirjoitti:
blä blä blää bläääääääB?
Kun osaat kerran noin hyvin tätä blääblääkieltä niin sinähän sitten voit ratkaista ikuisen ongelman, mitä Jaska Jokusen opettaja puhuu??
http://www.youtube.com/watch?v=M7k04wIPDos - utelias..
Mielenkiintoinen aihe, jota itse en ole koskaan pystynyt käsittämään.
Esimerkiksi minä.
Minun on yksinkertaisesti päästävä nukkumaan säännöllisesti kymmenen aikaan illalla kesät talvet jotta jaksaisin herätä aamulla puolen kuuden aikoihin. JOS olisin muslimi ja joutuisin noudattamaan rukousaikataulua niin miten voisin ratkaista ongelman kesällä kun viimeiset rukoukset on tosiaan vasta siellä kymmenen paremmalla puolella ja ensimmäiset ennen kukonlaulua?
Rukouksiahan ei voi jatkuvasti tehdä myöhässä ja suorittaa niitä ns. jälkikäteen. Muistaakseni joissakin rukouksissa oli myös sääntö että toiset saa suorittaa jälkikäteen kunhan ne on suoritettu ennen tiettyä rukousaikaa ja jos suoritus menee sen ylitse niin sitä EI suoriteta ja se on sitten synniksi.
Näin ollen unesta tulisi katkonaista kun joutuisi heräilemään pesulle ja rukoilemaan tai sitten jatkuvasti olisit myöhässä tai joutuisit valvomaan myöhempään ja/tai nousemaan aikaisemmin kuin fysiikka sallii. Tämä toisi hirveästi ylimääräisiä paineita ainakin minulle perfektionistina. Rukouksia kun ei kuitenkaan voi suorittaa myöskään tuntia etukäteen..
Kuinka te fyysisesti jaksatte? Talviaikana tämä onnistuisi meikäläisenkin kaltaiselta unihiipparilta mutta ei kesällä.
Esimerkkinä rukousaikataulu kesäkuu 2007 http://www.rabita.fi/kesakuu.html
..ja joulukuu 2007 http://www.rabita.fi/joulukuu.html
Ja muistaakseni - kun tuolla aiemmassa pätkässä oli se maininta rukousten yhdistämisestä - tämä yhdistäminen olisi sallittua ainoastaan shia-muslimeille muttei sunni-muslimeille. - Submitter
utelias.. kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe, jota itse en ole koskaan pystynyt käsittämään.
Esimerkiksi minä.
Minun on yksinkertaisesti päästävä nukkumaan säännöllisesti kymmenen aikaan illalla kesät talvet jotta jaksaisin herätä aamulla puolen kuuden aikoihin. JOS olisin muslimi ja joutuisin noudattamaan rukousaikataulua niin miten voisin ratkaista ongelman kesällä kun viimeiset rukoukset on tosiaan vasta siellä kymmenen paremmalla puolella ja ensimmäiset ennen kukonlaulua?
Rukouksiahan ei voi jatkuvasti tehdä myöhässä ja suorittaa niitä ns. jälkikäteen. Muistaakseni joissakin rukouksissa oli myös sääntö että toiset saa suorittaa jälkikäteen kunhan ne on suoritettu ennen tiettyä rukousaikaa ja jos suoritus menee sen ylitse niin sitä EI suoriteta ja se on sitten synniksi.
Näin ollen unesta tulisi katkonaista kun joutuisi heräilemään pesulle ja rukoilemaan tai sitten jatkuvasti olisit myöhässä tai joutuisit valvomaan myöhempään ja/tai nousemaan aikaisemmin kuin fysiikka sallii. Tämä toisi hirveästi ylimääräisiä paineita ainakin minulle perfektionistina. Rukouksia kun ei kuitenkaan voi suorittaa myöskään tuntia etukäteen..
Kuinka te fyysisesti jaksatte? Talviaikana tämä onnistuisi meikäläisenkin kaltaiselta unihiipparilta mutta ei kesällä.
Esimerkkinä rukousaikataulu kesäkuu 2007 http://www.rabita.fi/kesakuu.html
..ja joulukuu 2007 http://www.rabita.fi/joulukuu.html
Ja muistaakseni - kun tuolla aiemmassa pätkässä oli se maininta rukousten yhdistämisestä - tämä yhdistäminen olisi sallittua ainoastaan shia-muslimeille muttei sunni-muslimeille.Kyllä myös sunnit voivat yhdistää rukoukset.
Mutta tietenkin itse teen sen vain talvella kun rukoukset ovat liki toisiaan.Lähinnä zuhr ja asr rukouksen yhdistän.Useat shiat yhdistävät rukoukset muuulloinkin.
Tässä pari hadithia rukousten yhdistämisestä:
Ibn 'Abbas, Radi-Allahu anhu, narrates:
I performed eight rak'ats together [four of Zuhr and four of 'Asr] and seven rak'ats together [three of Maghrib and four of 'Isha] with the Messenger of Allah . [One of the narrators says,] "I asked Abu 'l-Sha'tha', 'I assume he delayed Zuhr [to the end of its time] and performed 'Asr as soon as it entered, and delayed Maghrib [likewise] and performed 'Isha early.' He replied, 'I also think the same'" (Sahih Muslim 1:246, Musannaf Ibn Abi Shayba 2: 456).
On the authority of Saeed Ibn Jubair from Ibn Abbas (Allah be pleased with him), who said, "The Messenger of Allah (Allah bless him and grant him peace) prayed dhuhr and asr together in Medina without [m: reason of] peril or travel." Abu Al-Zubair said, "So I asked Saeed, 'Why did he do this?'" He said, "I asked Ibn Abbas what you asked me and he said, 'he didn't want to impose hardship on any member of his nation.'" (Saheeh Muslim)
Itse olen myös tottunut menemään varhain nukkumaan.Kesällä yleensä rukoilen Maghribin ja menen nukkumaan ja herään rukoilemaan Ishan .Takaisin nukkumaan ja sitten aamuyöstä fajr. Kyllä siihen tottuu, joskus otan torkut iltapäivällä töiden jälkeen jos väsyttää. Meillä naisillahan on tietenkin aina kerran kuussa tilaisuus nukkua useita öitä kunnolla. - ex-muslimi
Submitter kirjoitti:
Kyllä myös sunnit voivat yhdistää rukoukset.
Mutta tietenkin itse teen sen vain talvella kun rukoukset ovat liki toisiaan.Lähinnä zuhr ja asr rukouksen yhdistän.Useat shiat yhdistävät rukoukset muuulloinkin.
Tässä pari hadithia rukousten yhdistämisestä:
Ibn 'Abbas, Radi-Allahu anhu, narrates:
I performed eight rak'ats together [four of Zuhr and four of 'Asr] and seven rak'ats together [three of Maghrib and four of 'Isha] with the Messenger of Allah . [One of the narrators says,] "I asked Abu 'l-Sha'tha', 'I assume he delayed Zuhr [to the end of its time] and performed 'Asr as soon as it entered, and delayed Maghrib [likewise] and performed 'Isha early.' He replied, 'I also think the same'" (Sahih Muslim 1:246, Musannaf Ibn Abi Shayba 2: 456).
On the authority of Saeed Ibn Jubair from Ibn Abbas (Allah be pleased with him), who said, "The Messenger of Allah (Allah bless him and grant him peace) prayed dhuhr and asr together in Medina without [m: reason of] peril or travel." Abu Al-Zubair said, "So I asked Saeed, 'Why did he do this?'" He said, "I asked Ibn Abbas what you asked me and he said, 'he didn't want to impose hardship on any member of his nation.'" (Saheeh Muslim)
Itse olen myös tottunut menemään varhain nukkumaan.Kesällä yleensä rukoilen Maghribin ja menen nukkumaan ja herään rukoilemaan Ishan .Takaisin nukkumaan ja sitten aamuyöstä fajr. Kyllä siihen tottuu, joskus otan torkut iltapäivällä töiden jälkeen jos väsyttää. Meillä naisillahan on tietenkin aina kerran kuussa tilaisuus nukkua useita öitä kunnolla.Kun nyt tuli puheeksi, naistenhan ei tarvitse rukoilla ollenkaan kuukautisten aikana ja se oli todella valtava helpotus! Kukaan tuskin nauttii kuukautisajasta, mutta musliminaisena se oli sitä parasta aikaa kun ei tarvinnut rukoilla.
- ex-muslimi
utelias.. kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe, jota itse en ole koskaan pystynyt käsittämään.
Esimerkiksi minä.
Minun on yksinkertaisesti päästävä nukkumaan säännöllisesti kymmenen aikaan illalla kesät talvet jotta jaksaisin herätä aamulla puolen kuuden aikoihin. JOS olisin muslimi ja joutuisin noudattamaan rukousaikataulua niin miten voisin ratkaista ongelman kesällä kun viimeiset rukoukset on tosiaan vasta siellä kymmenen paremmalla puolella ja ensimmäiset ennen kukonlaulua?
Rukouksiahan ei voi jatkuvasti tehdä myöhässä ja suorittaa niitä ns. jälkikäteen. Muistaakseni joissakin rukouksissa oli myös sääntö että toiset saa suorittaa jälkikäteen kunhan ne on suoritettu ennen tiettyä rukousaikaa ja jos suoritus menee sen ylitse niin sitä EI suoriteta ja se on sitten synniksi.
Näin ollen unesta tulisi katkonaista kun joutuisi heräilemään pesulle ja rukoilemaan tai sitten jatkuvasti olisit myöhässä tai joutuisit valvomaan myöhempään ja/tai nousemaan aikaisemmin kuin fysiikka sallii. Tämä toisi hirveästi ylimääräisiä paineita ainakin minulle perfektionistina. Rukouksia kun ei kuitenkaan voi suorittaa myöskään tuntia etukäteen..
Kuinka te fyysisesti jaksatte? Talviaikana tämä onnistuisi meikäläisenkin kaltaiselta unihiipparilta mutta ei kesällä.
Esimerkkinä rukousaikataulu kesäkuu 2007 http://www.rabita.fi/kesakuu.html
..ja joulukuu 2007 http://www.rabita.fi/joulukuu.html
Ja muistaakseni - kun tuolla aiemmassa pätkässä oli se maininta rukousten yhdistämisestä - tämä yhdistäminen olisi sallittua ainoastaan shia-muslimeille muttei sunni-muslimeille.Rukoukset tuottivat minulle tosi paljon ylimääräistä puuhaa ja stressiä. Olin koko päivän koulussa ja iltamyöhään töissä, ja joskus kotiin päästyäni en yksinkertaisesti pystynyt olemaan enää hereillä. Siinä meni helposti ohi illan viimeinen rukous ja joskus kaksi seuraavaakin. Ja kun niitä alkaa kerralla korvaamaan niin siinäpä sitä puuhaa riittää. Ja seuraavatkin kaatui kohta päälle. Siis noita olisi varmaan helpompi tehdä jos ei kävisi töissä eikä olisi muuta kuin lasten ja kodin hoitoa, silloin voisi ottaa torkkuja päivälläkin. Mutta ainakin minun elämässäni tuollaisten rukousaikojen noudattaminen oli aivan mahdotonta. Pahinta oli tietysti aamun ensimmäinen rukous koska luontevasti en pysty heräämään ennen puolta päivää vapaaehtoisesti.
- haahuilija2
kuinka kauan olit muslimi?
- ei ole se.......
2:177 Hurskautta ei ole se, että käännätte kasvonne Itään tai Länteen, vaan hurskaita ovat ne, jotka uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään, enkeleihin, Pyhään kirjaan ja profeettoihin ja rakkaudesta Häneen antavat omaisuudestaan omaisilleen, orvoille, köyhille, vaeltajille, kerjäläisille ja orjien vapauttamiseksi sekä harrastavat oikeata rukouselämää, antavat almuja, tehtyään jonkun sopimuksen täyttävät sen, jotka ovat kärsivällisiä ahdistuksessa, vastoinkäymisessä ja puutteen aikana; nämä ovat niitä, jotka ovat vanhurskaita, niin, nämä ovat jumalaapelkääväisiä.
- Piereskellä
Määrättyyn kellonaikaan ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6115147Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?273184HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2672410- 1281743
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271463Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3541383Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101203- 121105
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P74936- 115895