syövän hoidoista,jotka perustuvat omahoitoon.Siis ruokavalioon,terapiaan,positiiviseen ajatteluun.Ei lääketieteeseen.
Ja käsittävät syövän niin,että se on itse aiheutettu,miten sanoisin.
Nykyajan elämä,lisäaineet,saasteet,tupakointi,alkoholi.Negatiivinen ajattelu.
Että muuttamalla tapojaan,syöpä paranee.
Ja käsittävät syövän niin,että se on itse aiheutettu,miten sanoisin.
Nykyajan elämä,lisäaineet,saasteet,tupakointi,alkoholi.Negatiivinen ajattelu.
Että muuttamalla tapojaan,syöpä paranee.
Vastaukset 16
Vanhimmat
uskokoon ken haluaa.
Tupakointi, saasteet ja sen sellainen on hyvinkin voineet aiheuttaa syövän, mutta ei se sitten kerran ilmestyttyään kyllä millään positiivisella ajattelulla pelkästään parane.
juuri prof. Antti Heikkilän "Hyvän Olon Keittokirjan". Takasivulla hän sanoo: "Sydänkohtaus tai syöpä - uusi näkemys tautien synnystä perustuu tulehdukseen. Sairauksien taustalla voi olla vähäravinteinen ruoka, joten oikealla ruokavaliolla voidaan estää tulehduksen syntyminen."
En minä tuohon osaa mitään itse lisätä...
Mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat eläneet erittäin kurinalaisesti ja "kunnollisesti" - silti tullut syöpä. Ja taas tupakoitsijoita ja alkoholinkäyttäjiä - jotka mennä porskuttavat...
Ikuisuuskysymyskö?
Kannattaisi varmaan ensin perehtyä asiaan ennen kuin kirjoittaa..
"Ja käsittävät syövän niin,että se on itse aiheutettu,miten sanoisin.
Nykyajan elämä,lisäaineet,saasteet,tupakointi,alkoholi.Negatiivinen ajattelu."
Itse sain rintasyövän 23-vuotiaana. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa, humalaan olen juonut itseni kaksi kertaa elämäni aikana, luonteeltani olen peruspositiivinen, harrastan suhteellisen paljon liikuntaa,saman määrän saasteita ja lisäaineita saa kuka tahansa elämänsä aikana ja olen useamman vuoden noudattanut kasvis- ja kalapainoitteista ruokavaliota. Tottakai ruokavaliolla ja positiivisella ajattelulla voi sairaudesta toipumista helpottaa, mutta pelkästään näihin hoitoihin uskominen olisi sulaa hulluutta ainakin siinä vaiheessa, kun nykylääketieteellä vielä voidaan paraneminen suurella todennäköisyydellä saada aikaan.
kirjan ohjeet eivät ole PARANTAVIA - vaan tekijän ajatus on, että syömällä OIKEITA ruokia, ESTETÄÄN TULEHDUKSIEN SYNTYÄ- jotka siis voivat aiheuttaa syöpää.
Mutta toki jokainen tajuaa - ettei näin suureen asiaan yhtä vastausta löydy!
Kait se on kohtalo - ja geenit...?
Ystäväni sairastui syöpään 16-vuotiaana ja kuoli 19-vuotiaana, vajaa puoli vuotta sitten. Hän ei tupakoinut eikä juonutkaan kun pari kertaa vuodessa. Oli iloinen ja positiivinen ihminen.
En myöskään ymmärrä sitä, miten jotkut sanovat että "taistelivat ja voittivat syövän eivätkä antaneet periksi". Miten? Tuskinpa se syöpä taisteluasenteella paranee. Siitä paranee jos paranee, kuolee jos kuolee..
luovutti heti kun sai tietää sairastavansa syöpää, minä uskon että lääketieteen lisäksi tarvitaan pikkuruisen elämisen halua.
kuulla tuollaisia viestejä.
Olen aiemminkin sanonut että on edesvastuutonta herätellä toiveita syövän parantumisesta positiivisella ajattelulla, sopivalla ruokavaliolla tai rukoilemalla. Ainoa konsti on lääketiede. Mitä sitten tulee tuohon taisteluun niin eiköhän siinä ole enemmänkin kysymys oman henkisen tasapainon ylläpitämisestä. Ei se syöpä siitä tahdosta parane mutta sairastaminen on helpompaa. Toisaalta vanhojen ihmisten kohdalla tosiaan joskus tuntuu että he antavat periksi ja loppu tulee nopeammin mutta tämä saattaa kyllä olla pelkkä luuloa eikä faktaa.
samoin kuin raspikurkku!Tuohon ei ole mitään lisättävää.
kysymys ei ole kenenkään yhden henkilön päätettävissä! Ruokakirjan tekijä lähtee siitä, että syömällä oikein valittua ruokaa, voisimme EHKÄISTÄ tulehdusten synnyn. Koska tulehdukset kuulema voivat aiheuttaa syöpää.
Olen usein kuullut, että "se eli niin terveellisesti ja kunnolla - ja silti..."
Sanopa se! Se on tämän elämän suuri paradoksi: toinen voi juopotella ja tupakoida - silti selviää. Mutta silloin ottaa kyllä tietoisen riskin.
Se on valintakysymys: elää kurinalaisesti ja vähän "pingottaen" mutta terveesti - psyyke ehkä kituu kuitenkin...jollei anna itselleen lupaa joskus "irrotella".
Tämä suuri kysymys toivottavasti ratkeaa lähivuosikymmeninä ja yhä enemmän lääketiede kehittyy - ja me itse...
Siinäpä sisua ja elämänhalua! Mutta se on aina yksilöllistä...pitää muistaa.
Ja tsemppaajilla on oma osuutensa - vaikka itse tietysti avainasemassa.
Suuria kysymyksiä...
Minä en myöskään ymmärrä, että "taistellaan" syöpää vastaan tai "voitti" syövän. Kyllä se on ihan lähtötilanteesta pitkälle kiinni kuinka siinä käy. Levinnyttä syöpää on vaikea saada enää pois.
Miksi ei sitten sydäninfarktia vastaan taistella tai sokeritautia? Syöpä on sairaus muiden joukossa.
suomalaisille ihmisille, haetaan syyllisiä sen sijaan että etsittäisiin syitä.
Minä olen taustaltani kamppailija, siis kamppailu-urheilija, ja sen vuoksi luonnollisesti kiinnostunut itämaisesta lääketieteestä ja vaihtoehtohoidoista. Käytän tiettyjä harjoitteita tasapainottamaan mieltä ja kehoa, mutta ikinä ei ole tullut mieleenkään että korvaisin näillä harjoituksilla leukemian lääkehoitoja tai että jättäisin hematologin ohjeita noudattamatta.
Olen nähnyt ja myös omakohtaisesti kokenut kuinka mielentila vaikuttaa suorituskykyyn, nykyisin myös länsimaisessa urheiluvalmennuksessa tunnetaan niin sanottu flow-tila. Kokemusteni perusteella uskallan olla sitä mieltä että ihminen voi kyllä parantaa suoritustaan väliaikaisesti, ja myös nopeuttaa loppuaan antamalla periksi. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jossakin määrin sairauksiin voi vaikutta, mutta että parantaisi syövän ruokavaliolla tai ajatuksen voimalla... tuskin.
Ehkä tuolla taistelulla viitataan siihen, että potilas päättää ottaa sytostaatteja niiden ikävistä haittavaikutuksista huolimatta. Mikäli syöpä on laajalle levinnyt ja potilas iäkäs, ei sytostaattien ottamisesta ole välttämättä muuta kuin haittatekijöitä. Potilas joutuu kohtaamaan niiden tuomat pahoinvoinnit ym. ja saatta olla että sitä ns. "hyvää aikaa" jää potilaalle silloin vähemmän. Lisäksi potilas saattaa saada lisäaikaa, mikä ei aina ole itse potilaalle hyvä asia, tarkoitan tällä sitä, että vaikka omaiset toki haluaisivat potilaan olevan kanssamme mahdollisimman kauan, ei potilas itse koe muutamaa kuukautta sängyn pohjalla enää elämisen arvoiseksi ja hoitojen tuoma lisäaika vain pidentää kärsimystä. Eli oma tulkintani on, että taistelulla tarkoitetaan sitä, että potilas päättää kaikin mahdollisin käytettävissä olevin lääkkein ryhtyä "taistelemaan" syöpää vastaan.
On se ihmeellistä että jos joku julkkis sairastuu syöpään, se on oikein lehtijutun arvoinen asia?..voisivat joskus haastatella lehtiin ihan *tavalliata * vaikka maajussia tms.. samanlaisia ihmisiä muutkin *taitelijat* on,,vai?..ei kaikki ole umpijuoppoja! , tai polttaneet edes tupakkaa..? kyllä se syöpä iskee ihan *raivoraittiiseenki*..tiedän kokemuksesta..Äitini kuoli muutama vuosi sitten maksasyöpään.Ei polttanut, Ei juonut koskaan..!!
elämäni lähti virtaamaan uuteen suuntaan. Tämä on vielä kovin uutta minulle, mutta mielenkiintoista. Lääkärit kyselevät, olenko miten peloissani syöpäni takia. En todellakaan ole! Sairastumiseni tuntuu loogiselta seuraukselta muutaman stressaavan vuoden jälkeen. Olen aina ollut terve. Olen aina syönyt nuukasti, mutta aina silloin tällöin törsännyt isoilla pizzoilla ja muulla roskalla. Tuntui aina, että voin syödä mitä vaan, koska olen hoikka.
Nyt olen sitten lukenut kaiken kirjastosta löytyvän nk. ihmeparantumisista - parantumisista tapauksissa, joissa lääkärit sanoivat, että nyt on aika mennä ja laatia testamentti.
Useimmissa tapauksissa oli kyseessä ihminen, joka joko kielsi koko sairauden tai otti sen haasteena. Ne, jotka stooalaiseen tapaan hyväksyivät sairautensa ja ne, jotka masentuivat, kuolivat varmemmin. Parantuneet yleensä muuttivat ruokavaliotaan, monet aivan perinpohjin. Kavisruoka tuntuu olevan se parantava tekijä. Lukekaa ihmeessä niiden kokemuksia, jotka ovat parantuneet laajalle levinneistä syövistä. Älkää kuunnelko negatiivisia jurnutuksia. Ei kyseessä ole itsensä tai toisten syyttely eikä syyllistäminen. Kyseessä on paremminkin se, että useimmat meistä eivät oivalla kohtelevansa ruumistaan kaltoin, ennenkuin sairaus tulee ja ravistelee hereille.
Olen ilomielin käyttänyt hyväkseni lääketieteen taitoja oireideni poistamiseksi. Mutta terveenä pysyminen on nyt omalla vastuullani. Olen oikeastaan hyvin iloinen sairastumisestani. Olen alkanut ajatella elämää uudella tavalla. Edes kuoleminen ei pelota. Mutta jokainen päivä tuntuu arvokkaammalta kuin ennen oivalsinkaan. ja todellakin uskon pysyväni nyt terveenä.