Pikkujoulut

huu

Jo vakituisena poikamiehenä työpaikan sijaiset tuovat aina mukavaa vaihtelua ystävällisiin, mutta turvallisen etäisiin ihmissuhdekuvioihin. Samalla mielikuvitukseni saa monesti tilaisuuden kuvitella söpöihin asuihin pukeutuneita nuoria kaunottaria erinäisissäkin tilanteissa - ja ehkä joskus olen antanut katseen viivähtää sen muutaman millisekunnin liian pitkään, jotta tilannetta voisi millään tavalla ymmärrettävästi selkiyttää kuin mieltymykseksi toista kohtaan.

Pääsääntöisesti olen pitänyt tarkkaa linjaa, jotta sellaiset sanahirviöt kuin "seksuaalinen ahdistelu" tai muut vastaavat eivät siirtyisi puheenaiheisiksi minuun koskeviin kahvipöytäkeskusteluihin. Muutenkin toivon, että ympärilläni viihdyttäisiin ja jos jatkossakin tapaan työtovereitani tai törmäilen, en ole jättänyt taakseni mitään häpeiltävää - vähän periaatteen "minkä taakseen jättää - sen edestään löytää"-henkisesti.

Viime keväänä kuitenkin peruskuvio meni hieman sekaisin, kun huomasin yhä useammin istuvani *n kanssa keittiössä kahvitauoilla. Tauoilta töihin palaamiset tuntuivat pidentyvän entisestään ja töistä tauolle lähtemiset saivat sydämen tykyttämään vähän tavallista tiheämmin... Naisten kanssa en ole mikään pelimies, olen ajatellut, että elelen omillani ja jos joskus sattuu jonkun kanssa menemään aaltopituudet ja kemiat mukavasti sekaisin, niin hyvä. *n kanssa oli tapahtumassa juuri näin, ajatuksemme työstä, elämästä, asioista täydensivät toisiaan, tuntui helpolta kertoilla omia juttujaan ja sopivat sanat tuntuivat löytävän kuin automaattisesti suuhun, melkein tilanteessa kuin tilanteessa.

Ihastukseni pisti kehon kierroksille, veri kiersi nopeammin, ajottain kiihotuin pelkästä *n läsnäolosta. * ei ole mikään kurvikas domina tyyppi, mutta omissa mielikuvissani tuollaisen kaiken puolin korrektin kuoren alla kehrää hurja seksuaalinen voima. Sitten tuli vappu ja * kysyi mitä olin ajatellut. Kummallista, miten menen enemmän lukkoon ihmisen lähellä, mitä kiinnostuneempi hänestä olen. Tilanne taisi mennä ohi ihan luontevasti, kun tuli taas äkkilähtö hoito-osaston puolelle. Jotenkin ihmeellisesti lopulta sain sylkäistyä suusta, että voitaisiin soitella illalla, missä ollaan liikenteessä ja kysyin puhelinnumeroa.

Töistä kotiin ajaessa olin lievästi sanoen kiihtyneessä tilassa. Kaikki kappaleet tuntuivat kertovan minusta, hänestä, ajatuskuvioista joita pyörittelin hänen suhteensa. Olin juuri muuttanut ja myymässä netissä vanhoja kamoja ja kävin pudottamassa paketin postiin, kun * tuli vastaan jonkun miehen kanssa. Iloisen hymyn lisäksi * ei kuitenkaan esitellyt toista, joten arvelin, että ehkäpä oman kullan esittely ei tuntuvat kovinkaan luontevalta, sillä vaikka mitään ei oltu sanottu ääneen, ei välillämme vallitsevaa jännitettä voinut karistaa helposti niskasta.

Itse olen aikaisemmin oppinut mitä seuraa varattujen ihmisten sekoiluista, joten jätin tuon törmäämisen jälkeen *n rauhaan - töissä en ollut kylmäkiskoinen, juttelimme vanhat keskenjääneet keskustelunaiheet, mutta uusia ei enää syntynyt ja välimme muuttuivat ystävällisen etäisiksi.

Syksyllä * lopetti sijaisuudet osastollamme ja emme olleet missään tekemisissä. Muutama viikko ennen joulukuun vaihdetta * kuitenkin lähetti tekstiviestin ystävättärensä kanssa ja kutsuivat pikkujouluihin. Ehkä tässä vaiheessa olisi selventävää kertoa, että * ja ystävättärensä ovat jo itsenäisiä omilla jaloillaan seisovia naisia, aina huolitellusti pukeutuvia, omat asiansa korrektisti hoitavia, kun minä taas olen enemmänkin taiteilija-runoilija-renttu henkinen boheemi tyyppi, joten en minä varmaankaan ihan ensimmäinen valinta ole pikkujoulurientoihin, joten heti jollain tavalla minun päässä naksahti jokin. Minusta tuntui, että nyt on jotain erityistä tapahtumassa.

Puolivahingosssa jonain aamuna kävin läpi tietokoneeni musiikkitiedostoja ja aloin kyhätä levyä "jatkoille", vaikka mistään jatkoista ei ollut puhettakaan. Tekstasin *lle levystä ja häneltä ei sen kummallisempaa vastausta tullut kuin hymiö.

Pikkujoulut alkoivat ruokailulla hyvässä paikassa, asianmukaisilla viineillä ja kunnon liharuoalla. Koko rymysakin siirtämiseen läheiseen pubiin ei montaa käskysanaa tarvittu. Muutaman oluen jälkeen tuli vähän hiljaisempi hetki, kun osa porukasta oli pelikoneella, jotkut tiskillä, jotkut vessassa, kun käsi hiipi pubin pöydän alla farkkujeni päälle ja sormet hitaasti pyyhkivät farkkujeni pintaa. Paljon muuta ei tarvittu, kun veri alkoi kertyä ja kovettaa kaluani ja ensimmäiset siemennesteen tipat alkoivat tihkua kaluni päästä farkkujen tilaa. Siirsin kädellä *n nutturasta karanneita hiuksia korvan taakse lievän nousuhumalan rohkaisemana. Sitten kaverit alkoivatkin palata pöytään ja * otti liikahti nopeasti kauemmas ja minä keksin jonkun ihan toimivan lohkaisun laukaistaakseni epämääräisenä häilyvät, aavistuksen aikaan meissä viipyneet kysyvät katseet. Ilta jatkui iloisissa merkeissä, itse hengailin lähinnä seurueen miesten kanssa jollain tavalla hälventääkseni aikaisemman tilanteen aiheuttamia kysymyksiä. Itse en ollut *n kavereita aikaisemmin tavannut, mutta kuten usein, hyvillä tyypeillä on hyviä kavereita. *n ystävätär oli ollut myös sijaisena työpaikallani, joten yhteisiä jutunaiheita riitti koko illalle.

Valonmerkin aikaan kaikilla näytti olevan joku suunta, paitsi minulla ja *n kanssa seistiin kauppatorin bussipysäkillä, kun * otti askeleen minua kohti, minä yhden häntä kohti ja kiersin käteni *n selän taakse. Itse olen pidempi, leveäharteinen mies, kun * taas on hentorakenteinen, vähän prinsessamainen - hänen päänsä painui rintaani vasten niin, että saatoin painaa leukani hänen päälaelleen ja silitellä selkää. *n kädet laskeutuivat takapuolelleni ja puristivat vähän. Piirsin käsilläni *n selkään ja kylkiin viivoja. * nojautui vähän taaksepäin, pyyhkäisin kädellä *n poskea ja maistoin *n huulia. * painautui kokovartalollaan minua vasten ja puristin *a tiukasti itseäni vasten.

* varvisti veti hartioitani alaspäin ja näykkäsi vähän korvastani. Lievässä kaljatokkurassa en ollut vieläkään saanut aikaiseksi mitään repliikkiä. Oli tapahtunut vähän liikaa, jotta olisin enää osannut vetäytyä tilanteesta, joksi tämä oli nyt kehkeytymässä.

*n kännykkä alkoi soimaan ja * katsoi minua anteeksipyytävästi ja painoi kännykään korvalleen ja toisen käden toiselle korvalleen ja yritti kuunnella ohi kävelevien römyävän yökukkujamassojen. Katsoin ympärilleni ja mietin, että nyt voisi vain kävellä pyörälle ja ajaa kotiin, eikä tarvitsi katua aamulla huomatessaan missä herää tai kenen vieressä.

Otin jonkun askeleen muka puolihuolimattomasti, kun *n puhelu ilmeisesti loppui, kun * otti muutaman juoksuaskeleen luokseni otti kädestäni kiinni ja veti minua takaisin itseensä päin.

- Ramille tuli päivystyskeikka, eikä se palaa ennen kuin vasta sunnuntaina.
- Mh.
- Voitaisko mennä mun luo kuuntelemaan se sun levy?

Teki mieli sanoa, että mikä levy, mutta povitaskussa rintaani vastaan koko illan tuntunut cd-kotelo ei jotenkin jättänyt minua rauhaan.

- Mennään vaan.

Sisälläni oli kummallinen myllerrys, kuin keuhkoissani olisi joku jäte- ja betonimyllyn sekoitus. Samaan aikaan ihollani juoksi sähköiset aallot ja kaikki mitä päässäni liikkui oli ottaa *sta kiinni. En ottanut, vaan yritin mukamas todistella itselleni, että tämä on ihan asiallista, ettei tässä mitään.

Kävellessämme pyörälleni kyselin missäpäin * asuu ja jossain vaiheessa *n kävellessä siinä ihan melkein kyljessä kiinni meinasin pakahtua siitä hyvästä tunteesta, jonka *n läheisyys minussa herätti. Minusta tuntui, että minä olen kunnollinen, että * on kuin tehty olemaan siinä. Taivaalta tihutti pientä sateentapaista tihkua ja vaikka se kylmettikin ihoa, sydän pumppasi hurjalla tahdilla.

Katuja, katuja, silta, kerrostallon alaovi, rappukäytävä, neljäs kerros, avaimet *n taskusta, miksi minä otan *n taskusta avaimia? Ovi auki. Takin heittämällä johonkin nurkkaan. Alan riisua *n farkkuja samalla kun suutelemme ja * upottaa sormensa hiuksiini. *lla on pienet valkoiset alushousut joiden selkäpuolelta upotan sormeni hänen takapuolelleen ja rutistan itseäni vasten. * ottaa askeleen taaksepäin. Vessan ovi on sen verran raollaan, että näen *n katseen, kun hän rupeaa nostamaan paitaansa ja minä autan sivusta ylös ja käteni löytävät hänen rintaliiveilleen, hänen rintojensa alle, puren häntä kaulaan. * alkaa riisua farkkujani ja vetää alas siemennesteestä kastuneet alkkarini. * laskeutuu polvilleen eteeni. Painan sormeni hänen hiuslaitteensa sisälle, hän ottaa peniksen peukalon ja sormiensa väliin. Sivelee pintaa pitkin edestakaisin, * painaa tuskin ollenkaan, mutta minä olen laukeamassa siihen paikkaan.

- Mä kyllä tuun, just, nyt, mut mä pystyn kyllä vielä uudestaan.

* avaa suunsa ottaa kalunpään suuhunsa ja tekee pieniä lipovia liikkeitä kaluni alaosaan ja päähän. Painan *n päätä käsilläni itseäni vastaan ja teen pieniä panoliikkeitä huulien puristuessa kaluni ympärille.

Päässä näkyy vaan valkoista, vaikka onkin pimeää ja räjähdän enemmän kuin vuosikausiin kotisohvalla runkkaillessa. Ei tule mieleenikään pyydellä anteeksi tai pahoitella. * on samanaikaisesti repeilemässä nauruun ja katsoo kuitenkin minua hellästi ja sipaisee nopeasti käsivarttani juoksessaan vessaan syljeskelemään suunsa sisältöä vessanpönttöön. Katson häntä ovelta kun hän pyyhkii vessapaperilla suutaan. Hänen vaaleaa ihoaan, vaaleita hiuksiaan, jotka ovat juuri valahtamassa valtoimeksi hänen selälleen.

Vedän paidan pois päältä, sukat pois jalasta. Kävelen suihkun luo, avaan sen. Nojaan seinää vasten ja annan lämpimän veden pestä siemennestettä pois minusta annan kylmien lihasten imeä veden lämpöä. * huuhtoo suutaan ja syljeksii vettä. Kävelee hetkenpäästä suihkuun alastomana. Hänen karvoituksena on ajettu pieneksi pyöreäksi paikaksi hänen lantiodensa sisälle. Sinne minä haluan sisälle, enemmän kuin mitään.

Otan suihkun telineestä, kastelen *a, annan välillä suihkun *n käteen. Otan saippuaa, pesen selkää, hiukset, jalkoja, kylkiä, kainalot, vaihdamme suihkun minun käteeni, * pesee minua. Jossain vaiheessa otan suihkun taas itselleni, pesen jalat, sisäpinnat, alan nuolla *n sisäreiden pintaa, jossa tunnen *n pillunesteiden suolaista makua. Se maku on ihmeellisen huumaava, seison ihan hurjana, penistä ei saisi väännettyä mutkalle tai jos vääntäisi se ponnahtaisi suoraksi kuin poliisin sauva.

Painan suihkun *n vitulle, kauniille ulospäin taipuneille pillunhuulille, sivelen takapuolen suunnasta eteenpäin hitain liikkein, laskeudun polvilleni ja nuolaisen kielelläni ja annan samalla veden valua ylhäältä päin. Kieleni löytää ulospäin nuollessa *n nöpöttävän klitoriksen, ohitan sen nopeasti ja nappailen *n reisiä, niveltaivetta huulieni väliin. Lipottelen vaginan suulta. Samalla kun teen pieniä lipaisuja ylemmäs kohti klitorista annan suihkun Katariinalle, joka tajuaa avata silmänsä ja pitää suihkua ja valuttaa niskaani. Työnnän toisen käden etusormen pyllyreiälle ja toisen käden etusormen vaginalle ja alan nuolla voimakkain liikkein *n klitorista kevyesti pinnalta nopein liikkein samanaikaisesti ja * horjahtaa taaksepäin ja hänen polvensa notkahtavat. Jatkan nopeaa lipomista samalla työntämällä sormia hieman syvemmälle takapuoleen ja vaginaan kun * alkaa yhtäkkiä täristä reisiä myöten ilman vapaata tahtoa. Nousen ylös, suihku tippuu *n kädestä. Otan *n reisistä ja nostan häntä hieman varpailleen ja työnnyn sisään yhdellä kokonaisella liikkeellä samalla kun *n pillulihakset supistelevat penikseni ympärillä. *n selkä seinää vasten isken *a seinää kohti nopeasti täysin poissa tästä maailmasta, * supistelee ja huokailee ja hokee jotain ilman mitään järjenhiventä, "Kyllä kyllä, tuntuu niin hyvältä, tule Sami, tule, tule Sami, tule muhun, tule." Maailma valaistuu.

2

21230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • typerys oot

      Onko sun nimi*?

      • paremmin lukenut

        No Katariinahan se oli. Parempi olisi tietenkin ollut lukea, kun olisit sen paljastanut sen heti alussa etkä viimeisessä kappaleessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe