Olen 23 vuotias nainen ja 163cm ja 69kg, tupakoin. Minulla on nyt lähes joka yö tullut jonkinlaisia sydän oireita. sydän ikäänkuin lyö lisälyönnin joka tuntuu tuossa rintakehän keskellä inhottavana muljauksena, välillä tuntuu kun on nukahtamassa että lakkaa hengittämästä ja havahtuu siihen että on pakko vetää keuhkoihin ilmaa... myös ihmeellinen olo tulee välillä ihan kuin olisi taju pois sekunnin verran ja sitten taas muistaa hengittää, mitä tämä on? kauhee pelko ettei jonain aamuna herääkkään.
Kertokaa mikä
minua vaivaa
4601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kyllä tuntuu olevan vaaraton, ainakin lääkärit minulle ovat sanoneet.
Se nukahtamisen hetkellä tapahtuva tunne on minullaki usein. Lääkärit eivät "noteeraa" sitä vaaralliseksi. Minä luulen, että minulla tunne johtuu alhaisesta lepo pulssista joskus jopa alle 40. Yleensä ennen lisälyöntiä on pitempi lyönnin väli.
Muutaman kerran on tapahtunut niin, että täydessä unessa ollessa olen ponnahtanut istumaan, tunne on ollut, että jos en olisi noussut niin olisin kuollut. Olen ajatellut, että jos minulla sydän on silloin pitänyt pitemmän tauon ja aivot ovat lähettäneet viestin, että ylös ja äkkiä.
Olen kyllä jo ikämies mutta hyvinkin nuorena on tätä vaivaa ollut.
psyykkisperäinen ilmiö.
Itselläni tahdistin korjaa harvalyöntisyyden, mutta joskus silti "ponnahdan" yöllä kuvaamallasi tavalla.
Lääkärin mukaan ei vaarallista...
nyt muutamana yönä ei ole tullutkaan näitä havahtumisia..sydän on kyllä muljahdellut. Itse olen myös miettinyt tuota matalaa verenpainetta, minulla on yleensä mitattaessa ollut 110/60 eli aika matala. kai se sitten levossa vielä laskee entisestään..
ja samanlaista muljahtelua ollut. Vyöhyketerapeutti sanoi minulle sen olevan magnesiumin puutetta ja ainakin minun kohdalla se piti paikkansa.