Meillä on mieheni kanssa kaksi ihanaa tervettä tytärtä. Itse olen sitä mieltä, että lapsiluku on täynnä, mutta miehen mielestä lapsia pitäisi olla kolme-neljä, varsinkin kun se poikakin vielä puuttuu...Siis haloo!! Olen sanonut sille, että en ole mikään helvetin synnytyskone, ja olen jo kaksi kertaa käynyt sen rääkin läpi, niin meikälle kyllä riittää. Ja en tajua miksi ukko haluaa vielää lisää lapsia, ei se niitä kuitenkaan itse hoitamassa ole...Vai onko se vaan hyvä keino saada akka pysymään kotona nyrkin ja hellan välissä kun pistää sen paksuksi. Ja kannattaisiko muutenkin ehkä vähän miettiä mikä elämässä on tärkeetä ja mikä ei, meillä on sentään terveet lapset. "Mutta kun se poika puuttuu." Voi idiootti...
Miten monta lasta te muut isät koette riittäväksi määräksi??
Ja anteeksi, tän ei ole tarkotus olla ärsyttävä teksti, mutta kun oma mies ei tod ole mikään ruudinkeksijä.
Miten monta lasta te muut isät koette riittäväksi määräksi??
Ja anteeksi, tän ei ole tarkotus olla ärsyttävä teksti, mutta kun oma mies ei tod ole mikään ruudinkeksijä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Itse en ole koskaan ajatellut sitä montako lasta pitäisi olla, mutta itselleni kelpaisi ainakin toinen vielä (jos olisi se "synnytyskone" :D )
Mielestäni on aika perusteetonta vaatia lisää lapsia jollei ole kiinnostunut hoitamaan edes niitä edellisiä. Ihan vaan tiedoksi sille ruudinkeksijällesi.
niitä tulee, tulee jos ja kun tullakseen. Joillekkin se poika on sitten vissiin pakollinen, esim. velipojalla on kolme likkaa ja nyt syntyi vihdoin viimein se poika.
Itselle, eikä myöskään vaimolle oo väliä montako on, kunhan ovat terveitä kaikki.
Se on kuule aivan sinusta itsestäsi kiinni montako juuri sinä haluat, ja jos se ei uppoa miehesi päähän, jätä se, kait nyt nainen sellaisen miehen ansaitsee, kuten mieskin sellaisen naisen, joka ei aseta juuri tuota lapsirajaa....
Jos se sen pojan haluaa, mutta sinä olet täynnä ettei lapsia enempää, hankkikoon sen pojan jonkun muun kanssa, tai opetelkoon leikkimään likkainsa kanssa.
-moro-
viisi tyttöä. Kuudes lapsi oli onneksi tuo kaivattu poika. Vasta sen jälkeen hän sai lopettaa synnyttämisen.
Mikä helvetin poikientekoautomaatti nainen on?
Jos miehelle ei kelpaa tyttölapsi niin lähtekööt vetämään.
Ja opetelkoot leikkimään ja harrastamaan likkansa kanssa, se mitään vaikeeta ole. Lapsia kaikki on ja isän huomion tarpeessa yhtä lailla.
Ei tässä eletä mitään 4-lukua, jolloin vain poika perin talon.
Ihme tapauksia.
Meidän kylän toisessa päässä oli perheessä 10 tyttöä kunnes syntyi poika. Siihen loppui synnyttäminen.
Itsellä naiseni kanssa yksi lapsi ja se riitti aikoinaan ja toista ei ole tullut vaikka ei ehkäisyä ole käytetty ollenkaan ja tämä yksikin oli ihme ja tuli valioyksilö kun 3 tehtiin oikein kunnolla. Miehenä en ole koskaan ollut mitään pakkoa että poika pitää olla ja se siitä. Nyt jo voiton puolella kun tyttäremme jo 18v että silleen. Itse kerroin naiselleni että en halua enää toista lasta se vauva-ajan rankkuuden vuoksi ja se siitä.
se kolmas olisi vielä kiva. Ihan sama onko tyttö vai poika.
Ainakin useampi, kuin yksi, koska saa seuraa toisesta (ikäero < 3v) ja oppii jakamaan. Me vaimon kanssa saatiin syksyllä esikoinen, no rankkaa on ollut(!), mutta kyllä silti haaveissa toinen. Ja onhan se helpompaa seuraavan kanssa, ku kaikki ei ole niin uutta. Joskus ollaan vaimon kanssa suunniteltu, että joku viisi voisi olla hyvä. :)
Se että afrikassa ja arabimaissa tehdään 6-12 lasta per pariskunta ei tarkoita sitä että maailman väestömäärä vähenee jos suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset eivät lisäänny. Täähän tarkoittaa vaan sitä että pohjoismaalaiset kuolee sukupuuttoon. Kyllä lapsia on hyvä olla vähintään 3 sillä erään lapsiperheen tunnen joilla oli 2 lasta ja molemmat lapset kuolivat nuorena ja lisää lapsia oli sit jo liian myöhäistä hankkia kun ikää oli liikaa.
Lapsissa on kansankunnan tulevaisuus. Ehkäisypolitiikan seurauksista esimerkkinä paljon yksinäisiä vanhuksia löytyy asunnoistaan menehtyneinä, koskapa ei ole lapsia, jotka huolehtisivat, tai jos se yksi tai kaksi on, asuvat liian kaukana. Entäpä tämä tämän päivän termi "kestävyysvaje"? Onko sillä ja huoltosuhteen vääristymällä jotain tekemistä samaisen asian kanssa. Suurten perheitten laspset aikanaan maksavat veroina monen tämän päivän itsekkään ja mukavuudenhaluisen ihmisen elatuksen, sanottakoon siihen mitä tahansa.
Meille syntyy ensi vuoden alkupuolella 4.lapsi. Entuudestaan meillä on 2 tyttöä ja 1 poika... Jotenkin vaan ollaan kaivattu vielä yhtä lasta ja nyt olisi siis tulossa. Itse olen sitä mieltä, että tämä on kyllä meille se viimeinen lapsi ja aionkin mennä sterilisoitavaksi, niin ei tarvii sählätä kortsujen kanssa eikä vaimon syödä e-pillereitä loppuelämää.
.
VAimo sinne sterolisaatioon koska eihän mies tule raskaaksi ja se siitä.
Mies sterilisaatioon, miehen sterilisaatio on helpompi kuin naisen. Ja se siitä.
Meillä on yksi, ja minulle riittäisi. Henkiset, fyysiset ja taloudelliset resurssimme eivät mielestäni kestäisi toista, vaikka vaimoni sitä haluaakin.
En usko, että parisuhteemme kestäisi toista lasta. Vaimoani kiinnostaa lähinnä facebook, kaverinsa, sukulaisensa ja shoppailu. Mitenköhän tämä toinen toisi meille lisää aikaa? Kai se olisi kuin jokin helkutin näyttelypalkinto: kattokaa meillä on kaks lasta, eikö ole ihania?
Nykyinen kämppämme olisi mielestäni liian pieni neljälle ja vaimoni myös haluaisi olla monta vuotta toistenkin kanssa kotona. Ahdistaa jo ajatella neljää ihmistä kämpässämme, kun rahat ei riitä isompaan. Vaimoni ei myöskään ole niitä aktiivisimpia tyyppejä, ja pelottaa millainen pirttihirmu siitä voisi kuoriutua vietettyään vuosia kotona.
Myös oma henkinen jaksamiseni mietityttää: jo yhden kanssa on ollut raskasta, niin miten menee ku työt tuplaantuu?
Vaimoni voisi kuulemma vaikka yksin huoltehtia uudesta lapsesta, kunhan vaan saisi sen. En halua kuitenkaan olla lapselle etäinen isä, enkä usko, että todellisuudessa edes jaksaisi hoitaa tätä toista sen enempää kuin ensimmäistäkään (heti kun vähän väsyttää, niin oksennetaan pahaolo muiden niskaan).
Kolme lasta on tarpeeksi, eikä sillä väliä onko ne samaa sukupuolta vaiko ei. Meillä ei rahat, aika ja omat voimavarat riitä isomman pesueen viemiseen aikuisuuteen asti.
Soon aika pitkä prosessi meinaan ja ei riitä, että saa ne mukulat täysi-ikäisiksi kasvatettua, nykymaailman aikaan täytyy pystyä rahallisesti tukemaan myös aikuisia lapsiakin.
lapsensa uusavuttomiksi niin kai niihin saa laitettua rahansa vielä aikuisikäisenäkin. Ei ole itselleni eikä sisaruksille rahaa tippunut enää aikuisena eikä ole tarvinnutkaan. Kyllä aikuinen ihminen pystyy itsensä elättämään.
Mulla on katsos sen verran selkärankaa, että avustan lapsian jopa tuonne 23-24-vuotiaiksi asti eli siihen kun saavat korkeakouluopinnot päätökseen, ettei heidän tarvitse yhteiskunnalta kerjätä leipärahoja. Eikä nuo nyt kovin uusavuttomia ole olleet, kun jo 15-vuotiaina ovat aloittaneet kesätyöt.
Nykymaailmassa eletään vähän eri lailla kuin ennen, mutta en onneksi minäkään saanut kalossin kuvaa takalistoon heti kun täytin 18-vuotta. Olin peräti 22-vuotias kun ostin ensimmäisen oman asuntoni.
tarvitse kerjätä mitään rahoja kun itse tekee töitä oman elämisensä eteen. Itsekin olen käynyt töissä opiskelun ohessa korkeakouluopintojen aikana, samoin sisarukseni joilla on korkeakoulututkinto. Kotona on toki meillä saanut asua niin pitkään kuin haluaa, mutta itse olin kaikkein vanhimmaksi kotona kun muutin pois vasta 19-vuotiaana. Enkä ole niin vanha, että maailma olisi tuosta juuri muuttunut vaan itsekin olen ollut nuori "nykymaailmassa".
Meillä eivät lapset pysty suorittamaan korkeakouluopintojaan kotoa käsin. Tuet eivät riitä edes vuokraan ja vaikka heillä kesä- ja muista loma-ajan töistään on kertynyt tonni poikineen pankkitilille, näen silti velvollisuudekseni jonkinasteisen elatuksen antamisen, kunnes he ovat saaneet kokopäiväisen työn.
Vasta yhdellä on moinen onni lykästänyt ja nuoremmat ovat vielä opiskeluvaiheessa. Minusta ihmisen ei kuulu elää kädestä suuhun, vaan jonkinlainen pahanpäivän vara täytyy pankkitililtä löytyä äkillisiä menoja varten. Nykypäivänä se olisi opiskelijalle mahdottomuus, jos vanhemmat vaatisivat heidän kustantamaan kaiken itse.
Minulle sopii paremmin kuukausittainen avustaminen, mutta sinulla on erilaiset systeemit. Tietty saahan pankista lainaa, mutta itse en ottaisi sitä muuten kuin asunnon ostoon.
Pääperiaatteena pidän, että kaikki vauvakuumeiset ajatelkaa asia näin, että vanhempina olette lopun elämäänne vastuussa lapsistanne. Te olette heidät tähän maailmaan saattaneet, ettekä voi koskaan täysin pestä käsiänne heistä ja jättää oman onnensa nojaan. Ei ikinä voi tietää, että vaikka kuinka täydellisiksi osaajiksi heidät haluaisitte kasvattaa, kuinka avuttomia heistä tulee.
Siis lapsiluku pitää olla sellainen, että jälkikasvullanne on optimaaliset mahdollisuudet selvitä elämässä eteenpäin aina ja joka tilanteessa.
meilläkään kotoa käsin kouluja käyty kuin yläasteen tai toisen asteen koulun loppuun. Korkeakouluopiskelijalla ei mitkään muiden (esim. vanhempien) tulot vaikuta tukien saamiseen, joten varmasti opintotuki asumislisä riittää vuokran maksamiseen ja ruokaan. Töissä käymällä olen itse aina elänyt ns. aika leveästi verrattuna niihin opiskelukavereihin jotka on elänyt pelkillä tuilla. Ja valmistumisen jälkeen on ollut vakipaikka valmiina. Kotoa on aina saanut apua jos on tarvinnut, mutta omillaan ollaan pärjätty.
Eikä ole ollut koskaan rahaongelmia tai vaikeuksia saada rahoja riittämään kun on nuoresta asti oppinut olemaan omillaan ja tiennyt, että jos ei rahaa ylimääräiseen ole niin ei ole. Nykynuoret onkin sitten jos minkälaisissa rahavaikeuksissa ja veloissa kun yhtäkkiä rahaa ei ilmestykään tilille itsestään.
Sinulle ei nyt ehkä ole päivitettyä tietoa opintotuen ja asumislisän suuruudesta. Se nimittäin riittää vain vuokraan tai sitten lapsemme eivät ole ymmärtäneet hakea jotain heille kuuluvaa etuutta. Voitko olla ystävällinen ja laittaa lisää neuvoja?
nuo summat on kovin hirveästi muuttunut sen 4 vuoden aikana, mikä on omasta valmistumisestani kulunut.
Entäs jos adoptoisitte pojan?
No, naisena sinä päätät lapsiluvun, tavalla tai toisella. Sen seuraukset saattavat olla yllättäviä, mutta en silti koskaan lähtisi tekemään lasta vain miehen mieliksi tai alkaisin vihaamaan sitä miestä. Olen kerran eronnut asian tiimoilta, ex-puoliso ei uskonut, että yksi riittää. Hän sai haluamansa suurperheen toisessa liitossaan ja minä avioiduin miehen kanssa, joka ei biologisia lapsia halua - eli loppujen lopuksi kaikille kävi hyvin.
Niin mikä on kenenkäkin mielestä elämässä tärkeetä ja mikä ei?