Kaunis ja hyvä ajatus MUTTA sijoitetut lapset elävät samassa tavarahelvetissä kuin tämän yhteiskunnan muutekin lapset. Jatkossa heille kuten muillekin lapsille voisi antaa aikuisen AITOA AIKAA = kohtaamista, ei sirkushuveja, sillä niitäkin sijoitetuilla lapsilla on usein keskivertoa kansaa paremmin.
Mutta sijaisvanhemmilla tai laitoksilla ei ole välttämättä sitäkään aikaa kuin omilla mutta muuten huonosto voivilla vanhemmilla.
Kuka ennättää jakaa lahjat kun ei ennätetä tehdä sitäkään mitä laki säätää. Huumenuori joutuu odottamaan kaksi vuotta lastensuojelun puuttumusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kyllä tavaraa on yltäkyllin, mutta oikeita ja lämpimiä ihmissuhteita yhä vähemmän, varsinkin heillä, jotka välittämistä eniten tarvitsevat- lapset ja nuoret, kasvaakseen terveiksi ja rakastaviksi aikuisiksi.
..paljon oikeastaan tiedät sijaisvanhempitoiminnasta?
Olet tuomitsemassa sen, mutta mitä todella tiedät siitä? Eiköhän sijaisvanhemmat huolehdi sekä omistaan että huostaansa annetuista paremmin kuin ne, joiden lapset annetaan sijaisperheeseen.
"Huumenuori joutuu odottamaan kaksi vuotta lastensuojelun puuttumusta."
Tuo ei ainakaan liene sijaisperheidcn vika, vaan byrokratian hitauden syy.