eroon oireista?

Kertokaa tietäväiset. Muutin elokuussa vuokralle kimppakämppään, vanhaan puutaloon. Olen ollut kipeä syyskuusta lähtien.

Minulla on todettu keuhkoahtauma kaksi vuotta sitten, lopetin silloin tupakan polton ja nyt tulokset ovat jopa hitusen paremmat kuin silloin.

Minulla ei ole astmaa, ei ollut kaksi vuotta sitten eikä ole nytkään.

Minulla on poskiontelon tulehdus, ensimmäistä kertaa ikinä. Ei ole parantunut ensimmäisillä antibiooteilla eikä nyt toisillakaan. Tulehdus levisi jo otsaonteloihin. Syön antibiootteja nyt ekaa kertaa noin kymmeneen vuoteen, en ole koskaan kipeä. Punkteerauksessa ei tullut mitään, eli tukkoinen olo johtuu lähinnä turvonneista limakalvoista ei räästä. Sitä limaa on enemmänkin kurkun tienoilla.

Pientä lämpöä 37-37.5 on ollut melko säännöllisesti koko syksyn.

Silmät vuotaa. Iho on aivan kauhean näköinen.

Vuokranantajat eivät ole kovin innokkaita tekemään kosteusmittausta tai mitään. Mutta home on kellarissa ihan näkyvää. Sisäilma on huono joka tapauksessa. Muutan pois riippumatta siitä, mitä vuokranantajat tekevät.

Mietin vaan, että paranenko heti pian, kun olen muuttanut. Ja mistä tiedän uskallanko asua tässä vielä pari kuukautta ennen kun löydän uuden kämpän vai muutanko mieluummin kavereiden nurkkiin pyörimään.

Ei ole mitään kiinnostusta leikkiä terveydellä.
4504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet aivan oikein ajatellut muuttaa sieltä pois, terveyden kansa ei kannata leikkiä. Jos kellarissa selvä home näkyvissä, niin ei ole epäilystäkään sairastelusi syystä. Minulla on aivan samanlainen oireisto, työpaikalla muutaman vuoden olen altistunut, oireet vain pahentuneet koko ajan. Poskiontelot turvonneet, krooninen limakalvosairaus, mitään ei tule punkteerauksessa ym. ym. oireita. Leikkausaika oli jo varattu, mutta nyt sairaslomalla ollessa oireet helpottavat, leikkausta on siirretty.
Itse tunnet voinnissasi, pystytkö vielä olemaan siellä, mutta suosittelen mahdollisimman nopeaa muuttoa, koska toipuminen kestää aina sitä kauemmin, mitä kauemmin olet altistunut. Mutta toivut vielä kyllä.

Äänestä
  • En missään tapauksessa kärsisi tällaisesta olosta muutamaa vuotta. En ole pariin kuukauteen päässyt enää edes uimaan, kun en jaksa hengittää. :(

    Yritän olla täällä öitä niin vähän kuin mahdollista, onneksi on monta ystävää, joiden luokse voi mennä yökyläänkin.

    Tyhmä kysymys. Kun muutan pois, niin siirränkö tavaroissani (petivaatteissani tms) pöpöjä seuraavaan kotiin vai tuhoutuvatko ne vaikkapa pesukoneessa.

    En tiedä mitään homeesta tai muista huoneilman mikrobeista.

    Äänestä

"Muutin elokuussa vuokralle kimppakämppään, vanhaan puutaloon."


"Olen ollut kipeä syyskuusta lähtien."


"Minulla on >todettu >keuhkoahtauma kaksi vuotta sitten,

lopetin silloin tupakan polton ja nyt tulokset ovat jopa hitusen paremmat kuin silloin."

KEUhkoAHTauma sairauden merkkejä voivat olla:
- rasitushengenahdistus
- toistuva yskä tai yskökset etenkin aamuisin
- toistuvat keuhkoputkentulehdukset ja
- vinkuva hengitys
Sairastumisen riskiä lisää tupakointi.
Tupakoinnin aiheuttamia tuhoja keuhkoille ei voida palauttaa,
mutta taudin eteneminen voidaan pysäyttää ja oireita helpottaa.
Tärkein hoito on tupakoinnin lopettaminen.



"Minulla ei ole astmaa, ei ollut kaksi vuotta sitten eikä ole nytkään."

"Minulla on >poskiontelon tulehdus, ensimmäistä kertaa ikinä."

">Ei ole parantunut ensimmäisillä antibiooteilla eikä nyt toisillakaan."

>"Tuhlehdus levisi jo otsaonteloihin"

>"Tukkoinen olo johtuu lähinnä >turvonneista limakalvoista."

>"...>limaa on enemmänkin >kurkun tienoilla."

>"Pientä lämpöä 37-37.5 on ollut melko säännöllisesti koko syksyn."

>"Silmät vuotaa."

>"Iho on aivan kauhean näköinen."

>"...home on kellarissa ihan näkyvää."

>"Sisäilma on >huono joka tapauksessa."




*Sisätilojen haitalliset MIKROBIT ja niiden tuottamat myrkylliset TOKSIINIT.*

> Yhteenveto oireista
> mitä sisäilman kosteusvaurio homeille ja - mikrobeille altistuneet tutkimuksissa kertovat:

- Silmien ärsytys,

- yskä,

- kurkkuärsytys,

- kurrkukipu,

- väsymys,

- riniitti,

- nenäoireet,

- iho-oireet,

- hengenahdistus,

- pahaolo,

- hengitystietulehdukset,

- kuumeilu,

- korvakipu ja

- nivelkivut.

Rakennuksissa esiintyvät mikrobit aiheuttavat terveyshaittaa tuottamalla herkistäviä,

immuunireaktiivisia, >myrkyllisiä tai muuten bioaktiivisia >aineita.

Mikrobi jättää myrkyt ilmaan tuhoutumisensa jälkeenkin >eikä niitä voi esim. >desinfioimalla >poistaa.


Mikrobi kuolee kyllä puhdistettaessa >Myrkkyyn tai Myrkyllisyyteen se EI vaikuta.


>Myrkylliset mikrobit.

...muun muassa:

>Aktinobakteerit eli kutsumanimeltään >sädesienet< .... (streptomyces, nocardiopsis, gordonia...)
yleisiä kosteusvaurio rakennuksissa.


>Streptomykeetit ....yleisiä kosteusvaurio rakennuksissa.


> Bacillus cereus on yleinen vesivahinko tiloissa, pölyssä ja rakennusmateriaalissa kuten laasti, tasoitteet ja eristeet, eu-biologinen vaararyhmä 2,
>voi aiheuttaa >infektioita, tuottaa myös >toksiineja ja >itiöitä.

>Itiöt elävät vaikka bakteeri kuolee.

>Itiöt kestävät monia koviakin käsittelyjä vahingoittumattomina.

>Itiöiden tuottamista myrkyistä: kereulidi, kaliumin kuljettaja ja mitokondrio myrkky.<


>Myrkky on pieninäkin pitoisuuksina todettu myrkylliseksi kaikille ihmisen >solutyypeille ja
erityisesti >kuuloelimen ja
>puolustuksen >NK-soluille.

>Trichoderma harzianum on myrkyllisiä peptaiboleja tuottava sieni.

>Trichodermaa esiintyy >kosteusvaurio rakennuksissa.

>Myrkky tekee kaliumkanavia solun kalvoihin.

>Tämä aiheuttaa >kalium tasapainon järkkymisen ja esim. >sydänkohtauksia.


>Jotkut myrkyistä ovat >joni kanavia tuottavia, ne >oikosulkevat >solujen viestijärjestelmän.

>Nämä kestävät lähes kaiken käytettävissä olevan käsittelyn, joten ne ovat erittäin "vastustuskykyisiä".

>Edellä mainittujen lisäksi on löydetty seuraavia myrkyn tuottajia sisäilmasta:

>Streptomyces griseus (valinomysiini, jonofoorinen)),

>Bacillus licheniformis (myrkyllisiä lipopeptidejä),

>Bacillus amyloliquefaciens (jonofoorinen myrkky)

>Sienet tuottavat mykotoksiineja eli homemyrkkyjä.<

>Useat >sienilajit voivat tuottaa >samaa myrkkyä.<


>Keuhkoissa ihmisen puolustus mikrobeja vastaa on heikoin.<



>Tutkimustulokset ovat osoittaneet >hyvinkin pienet pitoisuudet voivat aiheuttaa >terveydellisiä haittoja.

Tätä hyödynnetään myös biologisessa sodankäynnissä.



"Ei ole mitään kiinnostusta leikkiä terveydellä."

http://www.youtube.com/watch?v=TeVxs6tAhXo

Äänestä

Luulen, että paranet vielä tuosta, kun altistus loppuu. MUTTA: minulla ainakin oireilu oli pitkään ns. lievempää, ja se äkillinen huononeminen tapahtui tosi nopeasti. Koskaan ei tiedä, milloin tilanne pahenee, joten suosittelen, ettet odota enää yhtään.

Huomioithan muuttaessasi, että tavaroiden mukana saattaa kulkeutua mikrobeja uuteen asuntoon. Minulla kävi näin, kun en tiennyt siitä.

Yksi pieni vinkki: poskionteloiden turvotukseen auttaa itselläni suolavedellä huuhtelu nenäkannulla (saa apteekista ja luontaistuotekaupoista). Huuhtelu on helppoa eikä yhtään epämiellyttävää. Mutta tärkeintä olisi, että pääsisit nopeasti pois talosta!!!

Törkeitä vuokranantajia... Oikein sapettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jonna-Liisa kirjoitti:

Kertokaa tietäväiset. Muutin elokuussa vuokralle kimppakämppään, vanhaan puutaloon. Olen ollut kipeä syyskuusta lähtien.

Minulla on todettu keuhkoahtauma kaksi vuotta sitten, lopetin silloin tupakan polton ja nyt tulokset ovat jopa hitusen paremmat kuin silloin.

Minulla ei ole astmaa, ei ollut kaksi vuotta sitten eikä ole nytkään.

Minulla on poskiontelon tulehdus, ensimmäistä kertaa ikinä. Ei ole parantunut ensimmäisillä antibiooteilla eikä nyt toisillakaan. Tulehdus levisi jo otsaonteloihin. Syön antibiootteja nyt ekaa kertaa noin kymmeneen vuoteen, en ole koskaan kipeä. Punkteerauksessa ei tullut mitään, eli tukkoinen olo johtuu lähinnä turvonneista limakalvoista ei räästä. Sitä limaa on enemmänkin kurkun tienoilla.

Pientä lämpöä 37-37.5 on ollut melko säännöllisesti koko syksyn.

Silmät vuotaa. Iho on aivan kauhean näköinen.

Vuokranantajat eivät ole kovin innokkaita tekemään kosteusmittausta tai mitään. Mutta home on kellarissa ihan näkyvää. Sisäilma on huono joka tapauksessa. Muutan pois riippumatta siitä, mitä vuokranantajat tekevät.

Mietin vaan, että paranenko heti pian, kun olen muuttanut. Ja mistä tiedän uskallanko asua tässä vielä pari kuukautta ennen kun löydän uuden kämpän vai muutanko mieluummin kavereiden nurkkiin pyörimään.

Ei ole mitään kiinnostusta leikkiä terveydellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu