Yli 8 vuotta vanhojen narttujen käyttö ihmetyttää.
Pentueiden määrä herättää lisää kysymyksiä.
Milloin narttu pääsee eläkkeelle.
KASVATTAJIEN MORAALISTA
9
1224
Vastaukset
- samoin
Pitäisi ihmetellä kuinka on kiire käyttää vaikkapa suhteellisen isokokoista koiraa jalostukseen heti ensimmäisestä juoksusta! Kennelliiton pitäisi tehdä päätös että, keski- ja isokokoisia koiria ei saa käyttää jalostukseen ennen 2- vuotta tai vähintään se 16.kk.
- Pukeli
lapsia. Minun näkemykseni mukaan ainakin isoimmissa ja keskikokoisissakin roduissa olisi sopiva ikä 3 vuotta ensimmäisen pentueen synnyttämiseen ja korkeintaan kolme pentuetta yhdellä emokoiralla.
Hyvää löytyy ainakin siinä että lopulliset silmälausunnot ovat ainakin tuohon ikään mennessä tulleet. Isojen ja työkoirien osalta koulutus vie jo oman aikansa ja jos harrastaa tai kilpailee, ei nartulle juuri jää aikaa penikoimiseen.
- rodussa...
ei ainakaan rotujärjestön pentulistallekaan pääse enää, jos narttu on ollut yli 8 v. penikoidessaan. Muutenkin on alettu kiinnittämään huomiota eläinsuojelullisiin näkökohtiin kasvattajien kohdalla. Yksi kasvattaja juuri erotetttiin kerhosta. Ikävää, että jossain toisissa roduissa on edelleen tuollaisia ajatuksia. Toivottavasti myös muut rotujärjestöt ottavat mallia.
rodussa... kirjoitti:
ei ainakaan rotujärjestön pentulistallekaan pääse enää, jos narttu on ollut yli 8 v. penikoidessaan. Muutenkin on alettu kiinnittämään huomiota eläinsuojelullisiin näkökohtiin kasvattajien kohdalla. Yksi kasvattaja juuri erotetttiin kerhosta. Ikävää, että jossain toisissa roduissa on edelleen tuollaisia ajatuksia. Toivottavasti myös muut rotujärjestöt ottavat mallia.
jos liian nuorena tekee nartulle pennut. kääpiökoirien kanssa vähän kinkkinen kuttu. Aina sanottu että eka pentue viimeistään kolmannesta juoksusta?? Monella ei silloin vielä ole korvien väli kunnossa, eli kakara tekee pentuja.
No meillä, narttu jää *eläkkeelle pennutuksesta
6-7 vuotiaana, sen jälkeen ei pentuja tehdä, vaikka olisi mikä maailmantähti tai periyttäjä...Niin ja eka pennut aikasintaan 2 vuotiaana.Minun ajatusmaailma on,että isot koirat alaraja 2 vuotta,mutta eka pentue olisi hyvä tehdä viimeistään n. 3 vuoden paikkeilla.Sitten "nopeaan" tahtiin seuraava/seuraavat,jonka jälkeen niiltä osin homma seis.Yhdelle nartulle korkeintaan 3 pentuetta,mutta pitää sitten olla jo edellisistä hyvää näyttöä.Isoimmat koirat viimeinen pentue korkeintaan 7 vuotiaana,tosin sekin rupee olemaan maksimissa.Mutta ei enää sen jälkeen.
Pikkuroduilla,joillain eka pennutus kolmansista juoksuista ok (riippuen tietty millaiset välit ja myös nartusta),jos on helpompi rotu noissa asioissa,niin vaikka sinne kahden paikkeille myös.
Ylä rajaksi laittaisin kaikille pienimmille tuon 8 vuotta,tosin sekin jo melkoisen korkea,joten vaan harkiten (eli mieluiten raja 7 ).
Mikään koira ei ole niin hyvä,että tarttis enempää kolmea pentuetta teettää.- wimble
koti koirissa toi varmaan toimii et pennutetaan 2-3vuotiaana tasasentappavaa tahtia. entäs "ns"nämä työ käytössä olevat koirat astutus tapahtuu taatusti kevään juoksuista ja jos ei natsaa odotellaan seuraavaa kevättä.eikä 7v koira todellakaan ole liian vanha pennutukseen 3 vuotias saattaa vielä olla jopa liian nuori.
wimble kirjoitti:
koti koirissa toi varmaan toimii et pennutetaan 2-3vuotiaana tasasentappavaa tahtia. entäs "ns"nämä työ käytössä olevat koirat astutus tapahtuu taatusti kevään juoksuista ja jos ei natsaa odotellaan seuraavaa kevättä.eikä 7v koira todellakaan ole liian vanha pennutukseen 3 vuotias saattaa vielä olla jopa liian nuori.
"Kotikoirissa toimii..."Mikäs sen työkoirissa estää?Mitähän nyt ymmärsit nopealla tahdilla?Joka juoksusta vai,et kai nyt sentään?
Kyllä sitä nopeaan tahtiin voi tehdä ja sitä se onkin,jos vaikka astuttaa vain kevään juoksuista,muutamat pennut nopeaan tahtiin.Niin moni kasvattaja tekee,koska haluavat kesäpennut.
Eikä se nyt tietenkään mitään pilkuntarkkaa aikataulukädessä touhua ole,yleensähän toki jokainen pennut tekee itselleen sopivalla ajankohdalla.
Minä nyt siis systeeminä kannatan sitä,että narttu pennutetaan "nuorena" mahdollisimman hyväkuntoisena fyysisesti,ja vanhempana se saa "jäädä" eläkkeelle.
Minä muuten puhuin pienistä koirista ja isoista.En mitään siltä väliltä ;)
Tosin "siltäväliltäkin" pistäisin rajan sinne 8 vuoteen.
Ja isoissa koirissa 3 ei ole nuori.Ne kun "vanhenee" myös nopeammin.Ja isoissa monissa roduissa 4 vuotiaskin on jo hieman vanha ensisynnyttäjä.
Jos myös aloittaa myöhään,koira ei tulekaan heti kantavaksi ym.niin saattaapi tulla ikä vastaan.Ja kuten sanoin,minä en pidä vanhojen koirien pennuttamisesta.
Mutta hommia on monia.Ei tartte kun katsoa koiranettiä...
Minä nyt kuitenkin kannatan systeemiä muutamat pennut,eikä eläkeläisillä.
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729