Unikulmaan menijälle

vinkiksi

Antaisin tässä kokemuksen kautta oppineena vinkkejä SINULLE, joka olet ostamassa patjaa Unikulmasta.

Ensinnäkin palvelu pelaa! Itse olemme siihen olleet erittäin tyytyväisiä. Ostimme kuitenkin mieheni kanssa pelkät patjat (hinnan takia). Tästä saimme sitten kärsiä yhä suurempia selkäkipuja patjojen ollessa yllättävän jämäkät edellisiin verrattuna (vaikka ovat yksilöllisesti suunnitellut). Emme siis satsanneet tarpeeksi, että olisimme ostaneet myös petauspatjat sieltä. Eli tällainen seikka kannattaa ottaa huomioon, että ostaisiko sitten koko paketin sieltä, ehkä jopa runkosänkyineen. Patjat ovat nimittäin melko jämäkät etenkin herkkäselkäisille ja tuo runkosängyn pohja sitä sitten vähän pehmentää ja lisäksi kunnon petari tuo nukkumamukavuutta.

Kannattaa myös varata 4000-6000 euroa Unikulman kauppareissulle. Unikulmaa kannatan erityisesti siitä syystä, että patjoista saa sitten käydä tekemässä reklamaatiota, mikäli ne eivät asetu muutaman kuukauden aikana. Patjoja muutetaan, mikäli tarpeen.

Halvemmallakin saa hyvän patjan, ihan varmasti, mutta älkää ostako vaahtomuovipetaria!!! Se kuulema pilaa sekä patjan, että nukkuja selän. Selälle todella huono, puhun kokemuksesta.

Esim. Tempurkin varmasti erittäin laadukas, mutta on hyvä muistaa, että niitä ei voi pestä ja ne eivät ehkä kierrätä ilmaa kovin hyvin. Hästensissäkään ei ilmeisesti saa pestyä kaikkea materiaalia.

Tällaisia kokemuksia meillä!

6

1714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vink,vink

      patjojen osto edessä, tosin me ehkä selviämme petarin ostolla. Olen samaa mieltä vaahtomuovipetarista, sellainen on ja erittäin huono selälle!
      Mikä on tuo tempur-petari? Kuka myy ja hinta? Olen katsellut noita lateksipetareita, ovat tosin hinnakkaita mutta ennemmin köyhä kuin kipeä selkä :))

      • kokenut

        Ostin neljä vuotta sitten 105cm leveän sähkösängyn , jossa oli joustinpatja ja lateksinen sijauspatja.Lateksipatja olisi ollut hyvä ,mutta jouduin antamaan sen pois, koska en sietänyt sen hajua, herkkänokkainen kun olen.Se oli sellainen vähän pistävä ja kun sen huomaa eikä sitä pois saa millään konstilla niin piti siitä luopua.
        Ostin tilalle 7cm:n paksuisen Tempur sijauspatjan , johon olen tyytyväinen.Patja on pysynyt siistinä kun käytän kahta aluslakanaa.Se tuntuu aluksi kovahkolta mutta kun on maannut jonkin aikaa niin se muotoutuu selän mukaan.


    • Patjalla nukkuva

      Itsellä Sotkan halvat patjat, eikä selkäkivuista tietoakaan. Tuohon hintaan, minkä aloittaja sanoi 4000- 6000 euroa!!, vaihtaa Sotkan patjat vaikka pari kertaa vuodessa kymmenen vuoden ajan ja loppurahoilla koko perhe käy vielä pari kertaa etelänmatkalla. Eipä hypi ainakaan pölypunkit silmille, kun raskii vaihtaakin patjat vähän useamminkin. Sairasta laittaa tuhansia euroja pelkkään patjaan, mutta toisaalta saahan sitä vaikka lämmittää tuhatlappusia polttelemalla takassa, jos ei rahalle parempaakaan käyttöä keksi.

      • miksi?

        En lähtisi arvostelemaan, jos joku haluaa satsata sänkyyn selkävaivojen takia. Unikulma kuitenkin teettää patjat yksilöllisesti, kun selkäongelmia on. Ja missään muualla et voi mennä valittamaan patjastasi. Olkaamme suvaitsevaisia ja ennemmin tuetaan toistemme ostoksia!!!


      • kjhgkjhgk
        miksi? kirjoitti:

        En lähtisi arvostelemaan, jos joku haluaa satsata sänkyyn selkävaivojen takia. Unikulma kuitenkin teettää patjat yksilöllisesti, kun selkäongelmia on. Ja missään muualla et voi mennä valittamaan patjastasi. Olkaamme suvaitsevaisia ja ennemmin tuetaan toistemme ostoksia!!!

        Sillä patjalla lähde.
        Menee lääkäriin ja loppurahoila ostaa Ikeasta patjat, jotka ovat 10x halvempia ja voittivat vielä testin 10x kaliimat patjat.

        Tyhmä saa olla mutta ei idiootti.


    • hdgdhd

      Säälittävä yritys Unikulmalta pelastaa maineensa tämä avaus. Muista keskusteluista kyllä selviää, millainen firma on kyseessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5297
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      30
      3526
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2874
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      27
      2094
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1851
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1646
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1175
    Aihe