Aatoksia aattona

voiha veikkonen ,ei tääl kettää unoheta, kaik kehen tääl on saannu tutustuu , on ollu mielenkiintosii ja iki ihanii ihmisii. miekii monast tuos, häppeemis paussil olles muistelin teit monia, ja niitä juttelu hetkiä mitä tääl on ollu. Välil on ollu itku silmäs ja välil saanu nauraa vatsa kippuras. välil taas vähä kuohahtannu ,oli ko se ,atrenali joka ihmises nousee, sekkii on ollu muistelemisen arvosta jälkee päin, hymyssä suin kylläkin.

mite näit muistoi vois unohtaa.nyt mie en vaa näist nimimerkist tunnista ketä työ ootte. mutta runo on osaavan kädestä. mie toivon ettei se kuitenkaa oo jäähyväis runo. noin hyvä runon taitaja vois ilahuttaa tääl monia. tuos aikasemmin kirjotin runoista toisaalla.se joka ossaa kirjottaa, hänen pitäs niit laittaa ihmisil näkyvii kyl niist on iloa ja monast lohtuu lukijalle.ei koskaa tiiä kuka tarvii runon pätkän. mie oon ain pitäny runoista.

aloin vast tännää lukkee näitä kirjotuksii,ko minul viikko on ollu semmost hää hässäkkää ko toivo män naimisii ja mie oon onnen kukkolilla hänen onnensa takkii. enhä mie niihin valmisteluihi osaslistunu, kohan kulin kotona ja päivittelin tapahtumien noppeeta kulkua.

jos työ oote "vanhoi" lukijoita tiiätte toivon minun ystävän josta olen kertonu. hänel ei kukkaa olis ennustannu ennää elämää yhteiskunnassa. niin rappiolla hää oli . mutta mie uskon et korkeimmat voimat on ollu asial hänen kohallaa ja suonnu viel rakastumisen ja avio liitonkin. jalan hää joutu menettää ,jotta sai sysäyksen elämää. nyt hänel on roteesi ja kulkeekin aika hyvin.

semmosta elämä on, et ihminen ei huomisest tiiä, kun luulee et mittää pelastusta tai muutosta voi hättään tulla, niin aurinko on jo tekemäs hitaata nousuaan ihmisen kohalla.

mieki ko jäin leskeksi jalmarista v90. istuin muutaman kuukauen ja voivottelin mitä mie teen. en osannu tehhä mittää kodin ulkopuolisii asioita, en käyvä pankis hoitaa mitää asioita, ko en ollu vuoskymmenii pitämt ees rahhaa käes. jalmar oli ain mukanain kaupoissa ja maksu miehenä. myö oltii ain kahestaa eikä meil käynt kettää vieraitakkaa ko kummalkaa ei ollu sukulaisii elos ja asutaa syrjäs. jalmari kävi soittokunnassa ja kyläkokouksis. myö ei tavattu kettää ulkopuolisii ihmisii muuta ko kaupungis käyes .jalmar hoiti ja määräs kaik asiat.

arvaa sen ko jäin yksin, niin en osannu mittää. muistan ku kävin pankissa odotin, että pankki neiti sannoo paljonko saan ottaa rahaa tililtä käyttöön. luettelin mihin sitä tarviin, niin olin tottunu toisen määräämiseen,etten osannut mittää päättää ite. enne jalmarii määräs äitein asioista, mie en oo koskaa enne ollu yksin ja hoitanu asioitain, sen tek ain joku muu.

siin män toista vuotta ko rohkastuin ostamaan kahvi keittimen, myö keitettii enne pannu kahvii.
se ol semmonen teko et mie aluks kärsin huonost omatunnost ko menin törsäämään. mut sitte aloin pikkuhuljaa tekemää asioita, mie aloin keskustellee itteni kanssa. monast ko kaupungil aattelin ostaa suklaata, niin samas mie häpesin leväperäst rahan käyttöö. sitte ko joku minus ois sanonu et nyt sie voit tehhä mitä vaa ,kohan pysyt lain puitteis. niinpä ostin 10 levyä.
jalmari oli nuuka mies, meil ei turhii osteltu.
hää oli sitä mieltä et vaatimattomast eläes pyssyy terveenä ja rahat on vahuuen varalle ettei tarvii männä vaivaistalloon.

ja nyt mie 13 vuuen jälkee istun ja kirjottelen tietokonneel ystävien kanssa. sitä ei kukkaa olis uskonnu. se siirtyminen yksin 90 luvulla oli ko mie oisin tullu toisee aikakautee, ko aloin tutustuu kaikkeen tekniikkaa mitä on keksitty.
nyt minul on kännykkäkin joka pelasti minut puusta ja hyvät radio vehkeet millä soip jalmarin musiikki paremmin ko livenä.

minulle alko päivä hitaasti valkenemmaa ja oon saanu oppia uusia asioita. vaik ei minul huono elämä ollu jalmarinkaa kanssa. näläs ei tarvinnu olla, eikä jalmari koskaa kättä nostannu minnuu kohti, hää oli kaikin puolin hyvä mies, ei vaan ollu kiinnostunu tekniikasta ja elämän mukavuuksista.

nautin jokkaisesta päivästä joka viel minul valkenee, ne ko täs iäs on jo luetut.
maailmas on niin paljo kaikkea mitä tahtos nähhä ja kokkee nyt ko uskallusta on tullu asttuu mökistä ulos.
täs sen näkkee, minul ko sannoo jottain mie en saa puhe tulvaa vähäl katkastuu.
toivon teil molemmille mukavia hetkii elämäs, niit on jokkaiselle suotu kohan on rohkee ottaa vastaa, mie puhun kokemuksesta elämäminen vaatii rohkeutta. hei hei.

señora lyyli kirjoitti:

voiha veikkonen ,ei tääl kettää unoheta, kaik kehen tääl on saannu tutustuu , on ollu mielenkiintosii ja iki ihanii ihmisii. miekii monast tuos, häppeemis paussil olles muistelin teit monia, ja niitä juttelu hetkiä mitä tääl on ollu. Välil on ollu itku silmäs ja välil saanu nauraa vatsa kippuras. välil taas vähä kuohahtannu ,oli ko se ,atrenali joka ihmises nousee, sekkii on ollu muistelemisen arvosta jälkee päin, hymyssä suin kylläkin.

mite näit muistoi vois unohtaa.nyt mie en vaa näist nimimerkist tunnista ketä työ ootte. mutta runo on osaavan kädestä. mie toivon ettei se kuitenkaa oo jäähyväis runo. noin hyvä runon taitaja vois ilahuttaa tääl monia. tuos aikasemmin kirjotin runoista toisaalla.se joka ossaa kirjottaa, hänen pitäs niit laittaa ihmisil näkyvii kyl niist on iloa ja monast lohtuu lukijalle.ei koskaa tiiä kuka tarvii runon pätkän. mie oon ain pitäny runoista.

aloin vast tännää lukkee näitä kirjotuksii,ko minul viikko on ollu semmost hää hässäkkää ko toivo män naimisii ja mie oon onnen kukkolilla hänen onnensa takkii. enhä mie niihin valmisteluihi osaslistunu, kohan kulin kotona ja päivittelin tapahtumien noppeeta kulkua.

jos työ oote "vanhoi" lukijoita tiiätte toivon minun ystävän josta olen kertonu. hänel ei kukkaa olis ennustannu ennää elämää yhteiskunnassa. niin rappiolla hää oli . mutta mie uskon et korkeimmat voimat on ollu asial hänen kohallaa ja suonnu viel rakastumisen ja avio liitonkin. jalan hää joutu menettää ,jotta sai sysäyksen elämää. nyt hänel on roteesi ja kulkeekin aika hyvin.

semmosta elämä on, et ihminen ei huomisest tiiä, kun luulee et mittää pelastusta tai muutosta voi hättään tulla, niin aurinko on jo tekemäs hitaata nousuaan ihmisen kohalla.

mieki ko jäin leskeksi jalmarista v90. istuin muutaman kuukauen ja voivottelin mitä mie teen. en osannu tehhä mittää kodin ulkopuolisii asioita, en käyvä pankis hoitaa mitää asioita, ko en ollu vuoskymmenii pitämt ees rahhaa käes. jalmar oli ain mukanain kaupoissa ja maksu miehenä. myö oltii ain kahestaa eikä meil käynt kettää vieraitakkaa ko kummalkaa ei ollu sukulaisii elos ja asutaa syrjäs. jalmari kävi soittokunnassa ja kyläkokouksis. myö ei tavattu kettää ulkopuolisii ihmisii muuta ko kaupungis käyes .jalmar hoiti ja määräs kaik asiat.

arvaa sen ko jäin yksin, niin en osannu mittää. muistan ku kävin pankissa odotin, että pankki neiti sannoo paljonko saan ottaa rahaa tililtä käyttöön. luettelin mihin sitä tarviin, niin olin tottunu toisen määräämiseen,etten osannut mittää päättää ite. enne jalmarii määräs äitein asioista, mie en oo koskaa enne ollu yksin ja hoitanu asioitain, sen tek ain joku muu.

siin män toista vuotta ko rohkastuin ostamaan kahvi keittimen, myö keitettii enne pannu kahvii.
se ol semmonen teko et mie aluks kärsin huonost omatunnost ko menin törsäämään. mut sitte aloin pikkuhuljaa tekemää asioita, mie aloin keskustellee itteni kanssa. monast ko kaupungil aattelin ostaa suklaata, niin samas mie häpesin leväperäst rahan käyttöö. sitte ko joku minus ois sanonu et nyt sie voit tehhä mitä vaa ,kohan pysyt lain puitteis. niinpä ostin 10 levyä.
jalmari oli nuuka mies, meil ei turhii osteltu.
hää oli sitä mieltä et vaatimattomast eläes pyssyy terveenä ja rahat on vahuuen varalle ettei tarvii männä vaivaistalloon.

ja nyt mie 13 vuuen jälkee istun ja kirjottelen tietokonneel ystävien kanssa. sitä ei kukkaa olis uskonnu. se siirtyminen yksin 90 luvulla oli ko mie oisin tullu toisee aikakautee, ko aloin tutustuu kaikkeen tekniikkaa mitä on keksitty.
nyt minul on kännykkäkin joka pelasti minut puusta ja hyvät radio vehkeet millä soip jalmarin musiikki paremmin ko livenä.

minulle alko päivä hitaasti valkenemmaa ja oon saanu oppia uusia asioita. vaik ei minul huono elämä ollu jalmarinkaa kanssa. näläs ei tarvinnu olla, eikä jalmari koskaa kättä nostannu minnuu kohti, hää oli kaikin puolin hyvä mies, ei vaan ollu kiinnostunu tekniikasta ja elämän mukavuuksista.

nautin jokkaisesta päivästä joka viel minul valkenee, ne ko täs iäs on jo luetut.
maailmas on niin paljo kaikkea mitä tahtos nähhä ja kokkee nyt ko uskallusta on tullu asttuu mökistä ulos.
täs sen näkkee, minul ko sannoo jottain mie en saa puhe tulvaa vähäl katkastuu.
toivon teil molemmille mukavia hetkii elämäs, niit on jokkaiselle suotu kohan on rohkee ottaa vastaa, mie puhun kokemuksesta elämäminen vaatii rohkeutta. hei hei.

Luin juttusi, ja sen viimeiset sanat `eläminen vaatii rohkeutta´saivat minut liikkeelle: hain naapurin Elinan henkiseksi tuekseni ja niin suoritin ensiajon Hilipakalla. Kirjoitan tästä kokemuksesta samantien Ellinpoksiin, tulehan käymään siellä! Vielä kerran kiitos rohkaisusta!

señora lyyli kirjoitti:

voiha veikkonen ,ei tääl kettää unoheta, kaik kehen tääl on saannu tutustuu , on ollu mielenkiintosii ja iki ihanii ihmisii. miekii monast tuos, häppeemis paussil olles muistelin teit monia, ja niitä juttelu hetkiä mitä tääl on ollu. Välil on ollu itku silmäs ja välil saanu nauraa vatsa kippuras. välil taas vähä kuohahtannu ,oli ko se ,atrenali joka ihmises nousee, sekkii on ollu muistelemisen arvosta jälkee päin, hymyssä suin kylläkin.

mite näit muistoi vois unohtaa.nyt mie en vaa näist nimimerkist tunnista ketä työ ootte. mutta runo on osaavan kädestä. mie toivon ettei se kuitenkaa oo jäähyväis runo. noin hyvä runon taitaja vois ilahuttaa tääl monia. tuos aikasemmin kirjotin runoista toisaalla.se joka ossaa kirjottaa, hänen pitäs niit laittaa ihmisil näkyvii kyl niist on iloa ja monast lohtuu lukijalle.ei koskaa tiiä kuka tarvii runon pätkän. mie oon ain pitäny runoista.

aloin vast tännää lukkee näitä kirjotuksii,ko minul viikko on ollu semmost hää hässäkkää ko toivo män naimisii ja mie oon onnen kukkolilla hänen onnensa takkii. enhä mie niihin valmisteluihi osaslistunu, kohan kulin kotona ja päivittelin tapahtumien noppeeta kulkua.

jos työ oote "vanhoi" lukijoita tiiätte toivon minun ystävän josta olen kertonu. hänel ei kukkaa olis ennustannu ennää elämää yhteiskunnassa. niin rappiolla hää oli . mutta mie uskon et korkeimmat voimat on ollu asial hänen kohallaa ja suonnu viel rakastumisen ja avio liitonkin. jalan hää joutu menettää ,jotta sai sysäyksen elämää. nyt hänel on roteesi ja kulkeekin aika hyvin.

semmosta elämä on, et ihminen ei huomisest tiiä, kun luulee et mittää pelastusta tai muutosta voi hättään tulla, niin aurinko on jo tekemäs hitaata nousuaan ihmisen kohalla.

mieki ko jäin leskeksi jalmarista v90. istuin muutaman kuukauen ja voivottelin mitä mie teen. en osannu tehhä mittää kodin ulkopuolisii asioita, en käyvä pankis hoitaa mitää asioita, ko en ollu vuoskymmenii pitämt ees rahhaa käes. jalmar oli ain mukanain kaupoissa ja maksu miehenä. myö oltii ain kahestaa eikä meil käynt kettää vieraitakkaa ko kummalkaa ei ollu sukulaisii elos ja asutaa syrjäs. jalmari kävi soittokunnassa ja kyläkokouksis. myö ei tavattu kettää ulkopuolisii ihmisii muuta ko kaupungis käyes .jalmar hoiti ja määräs kaik asiat.

arvaa sen ko jäin yksin, niin en osannu mittää. muistan ku kävin pankissa odotin, että pankki neiti sannoo paljonko saan ottaa rahaa tililtä käyttöön. luettelin mihin sitä tarviin, niin olin tottunu toisen määräämiseen,etten osannut mittää päättää ite. enne jalmarii määräs äitein asioista, mie en oo koskaa enne ollu yksin ja hoitanu asioitain, sen tek ain joku muu.

siin män toista vuotta ko rohkastuin ostamaan kahvi keittimen, myö keitettii enne pannu kahvii.
se ol semmonen teko et mie aluks kärsin huonost omatunnost ko menin törsäämään. mut sitte aloin pikkuhuljaa tekemää asioita, mie aloin keskustellee itteni kanssa. monast ko kaupungil aattelin ostaa suklaata, niin samas mie häpesin leväperäst rahan käyttöö. sitte ko joku minus ois sanonu et nyt sie voit tehhä mitä vaa ,kohan pysyt lain puitteis. niinpä ostin 10 levyä.
jalmari oli nuuka mies, meil ei turhii osteltu.
hää oli sitä mieltä et vaatimattomast eläes pyssyy terveenä ja rahat on vahuuen varalle ettei tarvii männä vaivaistalloon.

ja nyt mie 13 vuuen jälkee istun ja kirjottelen tietokonneel ystävien kanssa. sitä ei kukkaa olis uskonnu. se siirtyminen yksin 90 luvulla oli ko mie oisin tullu toisee aikakautee, ko aloin tutustuu kaikkeen tekniikkaa mitä on keksitty.
nyt minul on kännykkäkin joka pelasti minut puusta ja hyvät radio vehkeet millä soip jalmarin musiikki paremmin ko livenä.

minulle alko päivä hitaasti valkenemmaa ja oon saanu oppia uusia asioita. vaik ei minul huono elämä ollu jalmarinkaa kanssa. näläs ei tarvinnu olla, eikä jalmari koskaa kättä nostannu minnuu kohti, hää oli kaikin puolin hyvä mies, ei vaan ollu kiinnostunu tekniikasta ja elämän mukavuuksista.

nautin jokkaisesta päivästä joka viel minul valkenee, ne ko täs iäs on jo luetut.
maailmas on niin paljo kaikkea mitä tahtos nähhä ja kokkee nyt ko uskallusta on tullu asttuu mökistä ulos.
täs sen näkkee, minul ko sannoo jottain mie en saa puhe tulvaa vähäl katkastuu.
toivon teil molemmille mukavia hetkii elämäs, niit on jokkaiselle suotu kohan on rohkee ottaa vastaa, mie puhun kokemuksesta elämäminen vaatii rohkeutta. hei hei.

Hyvä senora Lyyli,
miten rikas ja vaihteleva on ollut elosi tie. Nauti menneistä rikkauksista ja ota vastaan tulevat ennakkoluulottomasti, niinkuin olet tehnytkin. Saman ajan leskenä olleena tunnen monet asiat kanssasi hyvin läheisinä. Elämä jatkuu ja tuo uusia mahdolisuuksia, niinkuin sinullekin tavata se Ameriikan Meeri, hän joka varmaankin toi uusia ulottuvuuksia sinunkin näköpiiriisi. Pidä silmät auki ja avoimena elämälle. Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus kokea uusia asioita.