jos ketään kiinnostaa...
Eli liian-vasynyt nimimerkillä kirjottelin reilu kk sitten tänne (löytyy haun kautta helposti nimimerkillä..)
Menin osastolle 12pv, eli 5pv sen jälkeen kun täytin 18... Jouduin akuuttiosastolle, muilla ei ole ollut tilaa. Lääke vaihdettiin cymbaltaan, jotain doksalia, tjv, uneen, zyprexa, tenox, temesta, jne ollut auttamassa tilannetta...
Nyt menee jo vähän paremmin, muttei vieläkään hyvin. Elämä on rankkaa....
Voimia teille kaikille.
Eli liian-vasynyt nimimerkillä kirjottelin reilu kk sitten tänne (löytyy haun kautta helposti nimimerkillä..)
Menin osastolle 12pv, eli 5pv sen jälkeen kun täytin 18... Jouduin akuuttiosastolle, muilla ei ole ollut tilaa. Lääke vaihdettiin cymbaltaan, jotain doksalia, tjv, uneen, zyprexa, tenox, temesta, jne ollut auttamassa tilannetta...
Nyt menee jo vähän paremmin, muttei vieläkään hyvin. Elämä on rankkaa....
Voimia teille kaikille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Otapa vain rennosti ja nuku kunnolla pitkiä öitä niin kyllä se tila siitä alkaa parantua. Tässä on nyt vuoden 2 pimeintä kuukautta edessä että se on lähes normaalia jos alkaa vetää mieltä maahan päin.
Kyllä sinusta välitetään, muuallakin kuin osastolla. Olet tänne palstalle aina tervetullut.
Rankkaa sinulla on mutta sinä olet palaamassa itsesi luo ja se on liikuttavan ihanaa :) Kaikki askeleesi tai ryömiminen kohti parempaa on kannuste meille muillekin yrittää
Tämä on kannustusta muillekkin.
Ja antaa ajattelemisenaihetta niille, jotka empivät siraalaan menoa > TOIVOTTAVASTI ?!
Sieltä selviää hengissä
Ota nyt rauhallisesti tämä joulukuu. Tammikuussa jo alkaa kevättää. Uuusi kevät, uudet kujeet.
Vielä tarjoan tätä, että etsisit "vertasryhmän" jossa saa vapaasti keskustella tuntemuksistaan (ei pakoteta, vaan omasta vapaasta tahdosta)
Siellä ryhmäläiset toipuvat yhteis periaatteen voimalla.
Itse olen viisivuotta käynyt vertaisryhmässä ja parhaat kaverit ovat tulleet sieltä. Ollaan samalla tasolla. Samat päämäärät. TERVEHTYMINEN.
Nyt en tarvitse enää vertaisryhmää, mutta kaverit ovat säilyneet.
Kiitos kirjoituksestasi ja kirjoittelehan silloin tällöin.
tie on tuskainen sinulla sen uskon, niin se on meillä muillakin enemmän tai vähemmän tuskaista ja meitä on joka ikää täällä taistelemassa itsensä kanssa. Toivottavasti löydämme kaikki takaisin kotiin eli itseemme, siellä on kuitenkin sentään paras olla, se on "synnyinmaamme", siellä meidän on hyvä olla ?
ilman sitä en varmasti olisi jaksanut niitä päiviä ennen sairaalaan menoa. Kyllä siellä selviää hengissä, vaikka joskus vaikeaa tuntuu olevan.. Varsinkin kun lakon takia yhtenä päivänä osasto oli täynnä vieraita eikä tiennyt että kenen puoleen kääntyä.
Toivottavasti tätä kautta saan edes pari uutta mese-kaveria, jotka toivottavasti muuttuvat iänkaikkiseksi ystäviksi, olkoon ne 18- tai 48 -vuotiaita.
(mese-osotteen saa pyytämällä...)
Yksi askel kerrallaan, sit pari taaksepäin, sit taas kolme eteenpäin.. Vähän kerrallaan hyvää tulee, pitää vaan yrittää pysyä vahvana ja positiivisena, vaikka se vaikeimmilla hetkillä tuntuu olevan aivan toivotonta.
Ensi viikolla saan sitten varmaan diagnoosin että mikä mulla on... Se tuo omalla tavalla helpotusta, kun tietää että minkä kanssa joutuu elämään. Mulla tulee taistelua ahdistuksen kanssa - semmosta se on ollut koko ajan..
Toivotaan et elämä voittaa - vaikka se on vieläkin pimennossa...
on hienoa jos voimme edes aavistuksen verran keventää mieltäsi, onneksi sinulla on tukena ja turvana siellä ammattiauttajia :) Varmasti on helpotus kun alkaa valjeta mikä sinua saattaa vaivata sillä sen jälkeen voivat keskittyä kanssasi niihin asioihin. Siihen tarvitaan paljon voimaa ja uskallusta jota onneksesi sinulla tuntuisi olevan ainakin senverran että alkuun pääsit ja jos tuo on auttanut se taas antaa lisävoimia jatkaa. Oletko kysynyt heiltä voisitko saada jotain lisäapua vaikkapa akupunktiosta, mitä mieltä ovat asiasta, olisiko siitä apua kohdallasi sellaisena lisänä ?
Välillä tuntuu että ei ole ketään, ammattiauttajataan ei vaan jaksa tukea, mutta kai se on opittava elämään päivä kerrallaan, yksin. Parempi niin päin...
Tarpeeksi kauan kun taistelee yksin, huomaa että tarvitsee vierelleen ihmisiä - ammattiauttajia. Onneksi pääsin osastolle heti, muuten en olisi enää kestänyt.
Toivon että kaikki muutkin uskaltavat heittäytyä autetavaksi - elämä on paljon helpompaa kun on ihmisiä vierellä tukemassa.