Sähköurakoitsijani on jättänyt hommat kesken ilmeisesti muiden rahakkaampien urakoiden takia ja työmaa seisoo kohta. Olen heitä patistellut jatkamaan ensimmäistä kertaa elokuussa, sitten seuraavan kerran lokakuussa, mutta mitään ei tapahdu. Piuhojen veto on sen verran vajaa, että kattoa ei pääse levyttämään. Urakkasopimus on tehty kirjallisena.
Millä tavoin saan potkaistua lusmut pihalle ? Pitääkö vielä kerran antaa tilaisuus tulla jatkamaan ?
Voi vittu, että vituttaa nämä rakennusalan artistit. Tulis lama ja tappais...
Miten eroon urakoitsijasta ?
19
5120
Vastaukset
- hjj
kuka urakoi ja missä päin?
- Raivon partaalla
Haluaisin lisätietoja siitä miten saan urakkasopimuksen purettua, eli minkä asteinen laiminlyönti riittää. Koska olen maksava (ja vähintäänkin riittävästi) asiakas, olen kai oikeutettu vaatimaan rahoilleni vastinetta, vai mitä ?
Uusi urakoitsija olisi jo katsottuna, mutta vanha sopimus pitäisi saada poikki, kun ei näytä hommat kiinnostavan. Eli miten toimia, jotta kaikki menee molempien osapuolien kannalta pykälien mukaan ? - tietää menetelmät
Raivon partaalla kirjoitti:
Haluaisin lisätietoja siitä miten saan urakkasopimuksen purettua, eli minkä asteinen laiminlyönti riittää. Koska olen maksava (ja vähintäänkin riittävästi) asiakas, olen kai oikeutettu vaatimaan rahoilleni vastinetta, vai mitä ?
Uusi urakoitsija olisi jo katsottuna, mutta vanha sopimus pitäisi saada poikki, kun ei näytä hommat kiinnostavan. Eli miten toimia, jotta kaikki menee molempien osapuolien kannalta pykälien mukaan ?anna hoitaa homma palkkansa eteen. Miksi rassata omaa päätä.
Jos aikataulu puuttuu sopimuksesta niin heikolla olet. Vaihto tulee kalliiksi joka tapauksessa, uusi tarkastaa entisetkin asennukset. - Raivon partaalla
tietää menetelmät kirjoitti:
anna hoitaa homma palkkansa eteen. Miksi rassata omaa päätä.
Jos aikataulu puuttuu sopimuksesta niin heikolla olet. Vaihto tulee kalliiksi joka tapauksessa, uusi tarkastaa entisetkin asennukset."Jos aikataulu puuttuu sopimuksesta niin heikolla olet."
Joo, näinhän sitä varmaan rakennusalalla yleisesti on totuttu ajattelemaan. Mutta kuinka monella yleensä on sähköurakassa yksityiskohtaista aikataulua siitä miten eri työvaiheet pitää suorittaa ?
Mutta kyllä urakoitsijallakin joku vastuu pitää olla, jos kerran on urakan ottanut. Tuntitöissä minä vastaisin aikatauluista, mutta urakan hinnoittelussa otetaan huomioon juuri asiakkaiden aikatauluista johtuvat ongelmat ja siksi niihin laitetaan urakkalisää aina.
Kyllä nyt jumalauta pitää NELJÄSSÄ KUUKAUDESSA löytyä pari päivää, vaikka ei olisi mitään aikataulua edes töiden valmistumiseen sovittu. Jos ei homma rupea etenemään, niin urakoitsijan tiedot lähtee puskaradiolla STRONG AVOID -palstalle myöskin.
Vituttaa vieläkin. - Teemu..
Joku sähköurakoitsija tekemään tuntitöinä talosi sähköjä ja pidätä tästä johtuvat kustannukset sähköurakoitsijan laskuita .
- Raivon partaalla
Teemu.. kirjoitti:
Joku sähköurakoitsija tekemään tuntitöinä talosi sähköjä ja pidätä tästä johtuvat kustannukset sähköurakoitsijan laskuita .
Noin se varmaan kannattaakin käytännössä tehdä, mutta pitänee ensin ilmoittaa sähköasennusliikkeelle, jotta voivat halutessaan tehdä homman itse.
- tyly linja
Raivon partaalla kirjoitti:
Noin se varmaan kannattaakin käytännössä tehdä, mutta pitänee ensin ilmoittaa sähköasennusliikkeelle, jotta voivat halutessaan tehdä homman itse.
Kirjattu kirje saantitodistuksella urakoitsijalle:
Jos homma ei ole tehty määräpäivään mennessä (joudut laittamaan kohtuullisen määräajan),
katsot sopimuksen puretuksi ilman eri ilmoitusta ja tulet palkkaamaan toisen urakoitsijan.
Alkuperäiseltä tulet perimään uuden urakan ja hänen kanssaan sovitun urakan välisen
erotuksen vahingonkorvauksena. Korvausasiaa hoitaa asianajaja sejase. - palkattu asianajaja
tyly linja kirjoitti:
Kirjattu kirje saantitodistuksella urakoitsijalle:
Jos homma ei ole tehty määräpäivään mennessä (joudut laittamaan kohtuullisen määräajan),
katsot sopimuksen puretuksi ilman eri ilmoitusta ja tulet palkkaamaan toisen urakoitsijan.
Alkuperäiseltä tulet perimään uuden urakan ja hänen kanssaan sovitun urakan välisen
erotuksen vahingonkorvauksena. Korvausasiaa hoitaa asianajaja sejase.laskuttaa aika mukavasti tuosta hommasta. Miksi ei käytetä vastaavan työnjohtajan palveluksia, nuo neuvottelut on ruutinia monillakin työmailla.
- tyly linja
palkattu asianajaja kirjoitti:
laskuttaa aika mukavasti tuosta hommasta. Miksi ei käytetä vastaavan työnjohtajan palveluksia, nuo neuvottelut on ruutinia monillakin työmailla.
No tietysti VTJ otetaan ensimmäisenä tukijoukkoihin.
Reklamaatiossa "muutoin VTJ Pasanen tulee ja toruu" voi olla tuottamatta toivottua tulosta.
Ja jos homma tosiaan menee sopimuksen purkuun, sopimussakkoa ei löydy ilman lakitupaa. - on omalla
tyly linja kirjoitti:
No tietysti VTJ otetaan ensimmäisenä tukijoukkoihin.
Reklamaatiossa "muutoin VTJ Pasanen tulee ja toruu" voi olla tuottamatta toivottua tulosta.
Ja jos homma tosiaan menee sopimuksen purkuun, sopimussakkoa ei löydy ilman lakitupaa.tilillä koska eihän, eihän kukaan maksa urakoita etukäteen???
Ja rakentajan omilla laskelmilla ei ole mitään arvoa mutta VTJ:n valmiusastetodistus on virallinen todistus ja sitä on vaikea kenenkään kiistää. Lakimiehenkään laskemilla ei ole samaa arvoa. - Raivon partaalla
on omalla kirjoitti:
tilillä koska eihän, eihän kukaan maksa urakoita etukäteen???
Ja rakentajan omilla laskelmilla ei ole mitään arvoa mutta VTJ:n valmiusastetodistus on virallinen todistus ja sitä on vaikea kenenkään kiistää. Lakimiehenkään laskemilla ei ole samaa arvoa."tilillä koska eihän, eihän kukaan maksa urakoita etukäteen???"
Meillä on urakka jaettu useampaan maksuerään valmiusasteiden mukaan, joista tähän mennessä suoritetut on tietenkin maksettu. Suurin osa on kuitenkin vielä maksamatta, koska myöskin työt ovat pahasti kesken.
Nyt ei siis ole kyseessä urakan loppuunsaattaminen, vaan johdotusten viimeistely, jotta päästään laittamaan pinnat kiinni. Pelottaa jo ajatella miten kauan joutuu odottamaan kalustamista ja kytkemistä... - vaikka
Raivon partaalla kirjoitti:
"tilillä koska eihän, eihän kukaan maksa urakoita etukäteen???"
Meillä on urakka jaettu useampaan maksuerään valmiusasteiden mukaan, joista tähän mennessä suoritetut on tietenkin maksettu. Suurin osa on kuitenkin vielä maksamatta, koska myöskin työt ovat pahasti kesken.
Nyt ei siis ole kyseessä urakan loppuunsaattaminen, vaan johdotusten viimeistely, jotta päästään laittamaan pinnat kiinni. Pelottaa jo ajatella miten kauan joutuu odottamaan kalustamista ja kytkemistä...kuluttaja-asiamiehelle. Osaa varmaan neuvoa miten kannattaa toimia. Onhan sillä urakoitsijallakin joku vastuu olemassa että ei työmaa saa kohtuuttomasti sen takia "seistä".
- Ensio`+
Toi on todella vittumaista näin kirvesmiehenäkin työmaalla ,jos yksi homma kusee, niin paska valuu aina alaspäin.
Ota yhteyttä johonkin kuluttajasuojatahoon tai kysy kaupungin rakennusvirastosta jokin taho ,joka saa pyörät pyörimään. Vedätys on pahin mitä asiakkaalle voi tehdä. Älä anna periksi!- soppaan kukaan
ulkopuolinen puutu, kysy on yksityisestä sopimuksesta ja ne hoidetaan käräjillä jos hoidetaan.
- kieltoon.....
soppaan kukaan kirjoitti:
ulkopuolinen puutu, kysy on yksityisestä sopimuksesta ja ne hoidetaan käräjillä jos hoidetaan.
Äkkiä hommaat nyt asianajajan ja laitat firman hukkaamis kieltoon(Asianajaja maksuttaa yleensä n.180-210€/tunti), joten kannattaa hoitaa asia sukkelaan.
Nyt kun urakoitsija on hukkaamiskiellossa ei se voi viedä firmaansa enää hienosti konkkaan.
Vihje " Suomessa, jos firma "kuolee" siis menee konkkaan ja on varaton (konkurssi raukeaa eikä kukaan saa mitään) , niin se on sitten sama asia, kun joku ihminen, joka sulle on velkaa kuolisi. - perustetta asettaa sellaista.
kieltoon..... kirjoitti:
Äkkiä hommaat nyt asianajajan ja laitat firman hukkaamis kieltoon(Asianajaja maksuttaa yleensä n.180-210€/tunti), joten kannattaa hoitaa asia sukkelaan.
Nyt kun urakoitsija on hukkaamiskiellossa ei se voi viedä firmaansa enää hienosti konkkaan.
Vihje " Suomessa, jos firma "kuolee" siis menee konkkaan ja on varaton (konkurssi raukeaa eikä kukaan saa mitään) , niin se on sitten sama asia, kun joku ihminen, joka sulle on velkaa kuolisi.Se ei ole mikään "kiristyskeino", vaan tarkoitettu suojaamaan velkojia jos on syytä epäillä jotain häikkää. Edellyttää yleensä rikosepäilyä poliisin tutkinnan jälkeen.
- neuvot
Ensimmäisenä sun pitää ratkaista, kuka tulee ne työt tekemään. Yritä nyt samaan aikaan hankkia uusi sähkäri sekä vanha jatkamaan.
Ja seuraava neuvo (eikä tämä ole kettuilua, vaan ihan käytännössä toteuttamiskelpoinen): Pihalle potkaisu on harvinaisen helppoa, kun olletikin ovat jo siellä. Eli kun eivät ole sun talossa töitään tekemässä ei tarvitse sen enempää potkaista. Mitä tulee sopimukseen, niin sehän purkautuu kun toinen osapuoli ei pidä osaansa siitä. Eikä sähkärit (tai mitkään muutkaan lusmut ns. rakennusalan ammattilaiset) lähde mitään oikeuteen vetämään.
Itse opin rakennusaikana että asiallinen, mutta tarvittaessa tiukka suhtautuminen toimi parhaiten. Ja pari urakoitsijaa lähti eikä kumpikaan perään soitellut. Kummankin kohdalla hankin ensin uuden korvaavan tilalle ja kun uuden aloitusajankohta oli parin päivän päässä pidin asiallisen mutta tiukan keskustelun nykyisen kanssa. Kun eivät laittaneet selvempään soppariin nimeänsä totesin ettei tarvitse sitten tälle raksalle tulla jatkamaankaan.- sähköurakoitsijat
Ei asia ole aivan noin yksinkertainen.
On helvetin vaikeaa löytää jatkajaa toisten kesken jättämille töille.
Meidän yritys ei edes suurella rahalla jatka muiden keskenjättämiä.töitä.
Kukas niistä töistä sitten vastaa kun on useampi urakoitsija räpeltänyt ja vielä isäntäkin jotain tehnyt. - aatu
sähköurakoitsijat kirjoitti:
Ei asia ole aivan noin yksinkertainen.
On helvetin vaikeaa löytää jatkajaa toisten kesken jättämille töille.
Meidän yritys ei edes suurella rahalla jatka muiden keskenjättämiä.töitä.
Kukas niistä töistä sitten vastaa kun on useampi urakoitsija räpeltänyt ja vielä isäntäkin jotain tehnyt.minulle kävi just niin että koko torppa viivästyi ja urakoitsia ei suostu maksamaan viivästys maksua vaan keksii syitä muista,milloin ei lattia kuivu ymm kuitenkin jos on ammattitaitoinen osaa laskea betonin kuivumisen mutta kun lusmuili kesän ja tuli kiire niin aina on toisissa vika ei hänessä.erittäin vaikea henkilö ei voi keskustella ollenkaan ,kaikkeni olen yrittänyt ettei tarttis rosikseen mennä koska se on kaikkein huonoin vaihto ehto,mutta näyttää siltä ettei muu auta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011631
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581051Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85922
- 61916
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268795Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75745Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61732Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721