Suomessakin käytössä oleva influenssalääke altistaa mielenterveyshäiriöille?
Julkaistu 25.11.2007, klo 00.21
Yhdysvaltain terveysviranomaiset epäilevät influessalääkkeiden altistavan mielenterveyshäiriöille. Osalla Tamiflu- sekä Relenza-lääkkeiden käyttäjistä havaittiin tutkimuksissa käytöshäiriöitä kuten hourimista, hallusinaatioita ja itsetuhoisuutta.
Yhdysvaltain terveysviranomaiset tutkivat yli 700 influessalääkkeen käyttöön liittynyttä käytöshäiriötapausta. Tamiflu- ja Relenza -lääkkeiden pakkauksiin suositellaan nyt uusia varoitustekstejä kertomaan mahdollisista psyykkisistä haittavaikutuksista.
Myös Japanissa raportoitiin viime keväänä tuhat tapausta, jossa lääkkeen epäiltiin aiheuttaneen käytöshäiriöitä. Asiantuntijat eivät kuitenkaan toistaiseksi ole pystyneet osoittamaan suoraa yhteyttä lääkkeen ja oireiden välillä.
Tamifluta käyttää arviolta jopa 50 miljoonaa ihmistä ja se on toistaiseksi ainoa lääke, jonka on havaittu ehkäisevän ja parantavan ihmiselle vaarallista lintuinfluenssaa. Myös Suomessa Tamifluta on ostettu varastoon 1,3 miljoonaa annosta lintuinfluenssan varalle.
Reuters, YLE Uutiset

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.