jostain ilmestyisi lampun henki ilmoittamaan, että nyt on tasan vuorokausi aikaa toimia tunteiden mukaan - miettimättä järkevyyttä? Mitä tekisit, jos voisit vain "antaa palaa"..? Eikä sitten sen vuorokauden mentyä tarvitsisi miettiä seurauksia, sillä muualla maailmassa olisi aika pysähtynyt...
Itse ottaisin luurin käteen ja soittaisin Hänelle.Vähän evästä mukaan, ja parin tunnin kuluttua virittelisin takkatulta mökissä hänen kanssaan, ja sitten...
Itse ottaisin luurin käteen ja soittaisin Hänelle.Vähän evästä mukaan, ja parin tunnin kuluttua virittelisin takkatulta mökissä hänen kanssaan, ja sitten...
Vastaukset 53
Vanhimmat
ihan samalla tavalla, mutta kai sä sen jo tiesitkin. Mitäs sen jälkeen...voisko kumpikaan enää jatkaa entistä elämäänsä ilman toista?
mä sen... Totta... Nyt tän kaipuun kanssa pystyy vielä jotenkin elämään, mutta sitten jokainen hetki erossa olis varmaan pelkkää tuskaa... Miten sen ratkaisis..?
haluais erossa sen jälkeen ollakaan. Mites sinä?
oot mielessäni kaiken aikaa, et on helppoa vastata: en haluais!
Pitääkö tässä ootella sitä lampun henkeä vai mitä pitäis tehdä..?
mielessä paljon. Totta, nyt tulee jotenkin toimeen tämän kaipauksen kans, muttä entä sen jälkeen, jos nähtäis ja taas otettais etäisyyttä.... Seuraavan kerran kun nähdään, pitäis rohjeta vähän enemmän mitä aikasemmin..
Kun musta tuntuu, että sen "seuraavan kerran" jälkeen ei ole paluuta entiseen..? Jos ajattelee tähän astista ja mitä se kertoo kemiasta meidän välillä, niin hui..! Silti - kyl mäkin haluan rohjeta enemmän...
samasta syystä. Siksi on niin helppoa "tyytyä" nykyiseen elämään. On vaan sellanen tunne, että sen "seuraavan kerran" jälkeen... no, aika iso kynnys se olisi. Nyt jotenkin pystyy kontrolloimaan tekemisiä kun on etäisyyttä, mutta se kemia, jota meidän välillä on ollut aina, hui tosiaan. Pitääkö pelko meitä erillään?
Siis että pitää. Mulle meidän välinen henkinen ja fyysinen kemia on jotain ennenkokematonta, aiheuttaa hölmöilyä ja heikotusta ja kaikenlaista, mistä ei nyt ääneen puhuta... Mahtaako sulla olla vastaavanlaisia tuntemuksia..? Tosiaan, nykyisellä tasolla pysyy vielä jotenkin langat käsissä, mutta mutta... Tosiaan se "seuraava kerta" vois aiheuttaa jo sen verran ison roihun, ettei siinä sammutuspeitoilla ja vaahtosammuttimilla pärjättäis...
aikasemmin kokenut mitään vastaavaa kemiaa kun sun kanssa ja kyllä nuo oireet on aivan tuttuja mullekin. Ne oireet osaa jo säikäyttää tarpeeksi. Tuntee itsensä niin heikoksi niiden tuntemuksien kanssa.. huh huh. Ja se pelottaa. Nyt on edes joku tolkku :) Ei pärjättäis noilla sammutusvehkeillä, luulen. Jos pelko pitää meitä erossa, toivottavasti se joskus myös yhdistäisi meidät... Ja noista tuntemuksista... luulin, että olen yksin niiden kanssa. Mutta jos sullakin on samanlaisia, niin voi sitä onnea kun voitettais se pelko...
käy täältä ketjusta kuka hyvänsä vieras..??
Mä luulin, että sä olisit tosissasi..et näköjään.
peloista ja epäillyksistä on elossa vain meidän korvien välissä... Tunteiden määrä jotenkin mykistyttää... Kuinkahan lienee... Ootko sä se, jolla on oikeat vastaukset mun kysymyksiin... Vai se, jolla oleviin vastauksiin mä keksin oikeat kysymykset..? Kaikenlaista sitä miettiikin... Hmm... Jotenkin musta tuntuu, että se h-hetki pelon voittamiseen ei voi olla enää kovin kaukana..?
näille kelpaa ihan kuka vaan,niinkuin huomaat,
nää on jo menossa saman peiton alle, voit ihan
rauhassa unohtaa hänet ketä ajattelit.
jos tunnistaa hänet tällaisesta ketjusta.
sekaisin..? Hei..!!! Kuka oikeesti tunnistaa täältä "jonkun"??
että se "seuraava kerta" voi olla lähempänä kuin uskommekaan. Silloin kun sitä vähiten odottaa, niin... Niin olemmeko me "ne", voisko telepatia yhdistää meitä.. Sitä vaan, että mua ei tarvitse ainakaan pelätä.
kuules ole sekaisin täällä ihan kaikilla..!!
Sillä se fiilis, joka susta tuli alunalkaen, on pysynyt ja vain vahvistunut. Ei sussa oo mitään pelättävää, niin kuin ei sullakaan mussa. Nää asiat tietää vaistomaisesti, kun on sellainen yhteys kuin meillä. Joskus oon miettinyt, et onko tää vain kummallista sattuman oikkua..? Vai jotain, mikä on ennalta määrättyä, sellaista "järjestettyä samanaikaisuutta"..?
ja kohta nämä rakastavaiset huomaa jotakin...
vähän eroa, meneekö mannapuuro ja mannavelli sekaisin - vai kaurapuuro ja perunavelli... Yäks
rusinasoppa..väskynäpuuro ja hirssipuuro, huhuh
sua, vaikka tiettyjä tuntemuksia aiheutatkin, mitkä sitten aiheuttaa pelosekaisia tunteita. Mutta kai se on ihan ymmärrettävää. Joku ihmeellinen yhteys on ollut kyllä meillä alusta asti. Säilynyt ja vahvistunut se tunne, käsittämätöntä. Miten ihmeessä tämä kaikki on edes mahdollista... voiko se olla jotain suurempaa kuin pelkkää sattumaa? Hyvä jos et pelkää.
samanlainen tilanne, muutenhan täällä ei oltaisikaan, niin yleisellä tasolla kuin tuokin
pari pystyy keskustelemaan vaikka vuorokauden, kun kumpikaan ei uskalla kysyä mitään toiselta.
Kumpikin kaipaa sitä omaa ihmistä ja pitää viimeiseen asti kiinni siitä että tuon sen on oltava.
Kyllä he sen aikanaan huomaavat.Huomenna ketju on jo lopahtanut.
se käsitys, ettei tässä voi pelkästä sattuman oikusta olla kysymys. Yleensä oon yrittänyt selittää asioita itselleni niin, et kaikelle on joku järjellinen syy...Mikähän tällä on...?! No, silti haittaa ihmeen vähän! Tässä on kysymys jostain ainutkertaisemmasta. Sen oon ainakin huomannut, ettei tunteita voi annostella kuin asperiinia, itselleen sopivaa annosta -- mä oon ainakin saanut vähän enempi kuin tilasin...
Kumpaakohan tää on: pelottavan ihanaa vai ihanan pelottavaa..?
selittämään tätä järjellisesti, mutta pakko pikku hiljaa uskoa siihen, ettei sattumalla ole mitään yhteyttä tässä... Ja meidän oli tarkoitus tavata, ehkä saamme konkreettisemman vastauksen siihen vielä. Järki ja tuntee - antaisko tunteen viedä tällä kertaa? Hmm... pelottavan ihanaa...
niin koville olla järkevä... Ylimainostettu koko sana ja käsite! Tietysti pitää ottaa muutkin ihmiset huomioon - mutta entäs, jos sen kustannuksella itse elää vain puoliksi..? Joka tapauksessa mä olen nyt jo onnellinen siitä, että olet mun elämässäni! Ja odotan sitä konkreettisempaa vastausta ja kaikkea muuta..! Tunne, se on voitolla tällä hetkellä... Päästäiskö irti..?
edes vähän sitä järkeä, on ihan hyvä... Joskus on hyvä elää vain itseä varten, unohtamatta kuitenkaan niitä muita ihmisiä. Se voi olla vaikeaa, mutta ei mahdotonta! Mä olen onnellinen sinusta, mutta voisin olla vieläkin onnellisempi, jos päästäisit tunteesi irti. Voit vaan luottaa, että silloin mäkin teen niin. Uskalletaanko me tehdä niin? Uskalletaanko me tavata sillä uhalla, mitä siitä seuraa?
paljastit itses lopullisesti..mä tiesin alusta alkaen..heippa sulle..mitä menit tekemään.
kauaa jatkaa..? Mulla on ikävä taipumus pelata varman päälle, varmistelen vielä varmistelemasta päästyänikin asioita, mutta... Tän varmemmaksi asiasta en voi tulla. Tää on sellainen Once in a life time-asia. Mä uskallan kyllä - sun avullasi!
keskustelu on tyyliä hyvää päivää kirvesvartta.
Se on toisaalta kovin surullista,kun sen voisi tehdä sen oikeankin kanssa.
Herättää huomiota, ettei kumpikaan uskalla kysyä
edes toisen nimikirjainta,missäpäin asuu, koska
kupla hajoaisi.Mutta tätähän tämä on täällä,
pelkkää tuntemattomien turinaa.Huoh.
Siinä vasta pulma pohdittavaksi monelle miettijälle. Mikä onkaan se voima, joka saakaan kahden ihmisen tien kohtaamaan. Onko se oikeasti vain sattumaa vai elämän mystisiä oikkuja.
Oliko se sitä, että luoja helli pientä lastaan ja kattoi pöytään parastaan, vai vain kohtalon kummallisia kiemuroita? Luojalla kun on niin monenlaisia tapoja meitä helliä, ja kohtalon kourakin voi joskus olla tosi lempeä.
Tai voihan se olla, taivaan isän rakkauden osoitus sellaisille, jotka hän katsoo sitä tarvitsivat.
Mystisempänä ajatuksena voisi ajatella niitä kreikan mytologisia myyttejä ja jotakin sieltä saakka ihmisiä toisiinsa liittäneitä olentoja.
Ja amorikin on ihan onnistunut valinta jos uskoo niihin pieniin nuolellisiin pikkuolioihin.
Yhtä kaikki oli seurauksiin johtanut olento tai voima mikä tahansa tarkoitus sillä oli ainakin varmasti hyvä. Joten kannattaa varmaan luottaa vaikka keijuihin jos selityksiä tapahtumille tarvitsee jos se auttaa onnellisen elämän alulle.
"antaa palaa" vuorokauden ajan, lähettäisin yhdelle miehelle tekstarin. "Kaipaan sua". Katsoisin mihin se johtaa, ehkä sinne takkatulta virittelemään...
Menisin hänen syliinsä istumaan. Suutelisin hellästi ja tutkien, sitten intohimoisesti...Ja jatkon saa mies X itse kehitellä...
Enemmän katuu sitä minkä jättää tekemättä..
ihmisen eteen.Katsoisin silmiin ,hymyilisin ja sanoisin että olen ihan parantumattomasti rakastunut.Ja että tahtoisin mennä hänen elämäänsä.Tahtoisin paapoa,helliä ja rapsutella.Pitää sydämet ja tuvan lämpimänä.Leipoa maailman parhaita riisipiirakoita ja synnyttää hänelle liudan poikalapsia.
Miksi vain poikalapsia? Mitäs tuo tuollainen nyt on?
runollista! :) Jospa joku toivoisi samaa minulle. Jospa se joku olisi juuri Hän!
milloinkaan viime vuosien jälkeen uskonu, että pystys sitoutumaan keneenkään, oppi jo olemaan yksin ja osaan edelleenkin mut sitte se huomas jotain ihan silmiensä edessä . . . . jotain aivan muuta mitä on tottunu, ja sellasta jota on aina etsiny, josta on nähny unia jo kauan. heh, hulluinta et näen tätä miekkosta melkein päivittäin niin läheltä mut kuitenki pirun kaukaa. itelle liian kaukaa. sitte tyttö huomaakin, et on taas samassa tilanteessa kun aikoja sitten, ottajia olis joka sormelle mut se ainoa mitä oikeasti tarvis onkin jonkun toisen, ainaki nyt. "jaksaa vaan ohittaa"
tiedä jos vaikka lie onkin hän,ketä ajattelet.Oisko sulla piirakoiden paistajalle paikka avoinna?
joo voin leipoa niin paista sä, ossaat sen kuitenkin. voin sitte syödäkkin muutaman, tosi monta =D
mullakin, haluan olla varma asioita ja vielä kerran varma ja vielä varmistaa se. Mä uskallan, jos sä uskallat. Ja muhun voi kyllä luottaa tässä asiassa. Tarviin mä sunkin apua... Luulen, että se toisen varmuus heijastuu puolin ja toisin. Ei mä ainakaan haluais enää kauan jatkaa nykyisellään, jos toisena vaihtoehtona on se mitä voimme parhaimmillaan saavuttaa.
miksi sä et puhu tota kaikkee ihanaa sille oikealle...miksi sä loukkaat häntä noin paljon?
Eikö se telepatia sano sulle mitään..?
vaan tietää, että paras on vasta tulossa... Mä luotan siihen, et kaikki palaset loksahtaa paikoilleen, ja mä saan sen ratkaisevan rohkeuden tehdä siirtoni. Psyykkaamista se vielä voi vaatia, mutta maaliviiva häämöttää...
elämä ei ole pelkkää mustaa ja valkoista, vaan se on monen kirjavaa. Kukin tyylillään.
mä luotan sinuun. Kaikki kyllä järjestyy ajallaan ja saamme molemmat sen tarvittavan rohkeuden. Hetki vielä elämää näin, ajatuksia irrallaan, jotka joskus vielä saavat merkityksensä. Mä odotan kyllä.
että meidän yhteinen aika koittaa. Sanotaan, et hyvää kannattaa aina odottaa - ja tässä tapauksessa parasta! Sen eteen on valmis näkemään vaivaakin...
parasta kannattaa odottaa. Pärjäillään!
ootellessa... ;-)
että tehtäisiin se kaikki ihana sen OMAN rakkaan
kanssa.Mutta kaikki tyylillään..
kuiskaisin korvaasi sen vastauksen ja vihdoinkin voitais olla vapaita.
meni iltapäivä seuratessa kahen hömelön
smoo tookkia, olikos se tyhjänpäivästä
puhumista.
Vetipä suupielet hymyyn heti aamusta tuo kahden
pelokkaan ihmisen kirjoittelu.Toinen toisti kaiken mitä toinen edellisessä kirjoituksessaan
sanoi.Varottiin niin paljon että kupla poksahtaa,
ettei uskallettu sanoa mitään.
Sivusta näköjään näkee paremmin, mutta kukin tyylillään.Kaikilla ne tuntosarvet ei toimi ollenkaan, näköjään.
Kuitenkin - miksi sanoa vieraalle kaikki se, mikä
pitäisi sanoa sille yhdelle !!
voisi tehdä mitään sen kummempaa kuin nyt. Elän jo nyt niin kuin viimeistä päivää. Kaikki on sanottu ja tunne kun on yksipuolinen, ei ole mitään tehtävissä. Ei jää kuin loputon kaipuu ja epäusko, kuinka näin voi käydä? Elämä on epäreilua.
ja kertoisin, kuinka välitän hänestä, ihan heti. Pyytäisin, että tavataan ja lähdettäis vaikka jonnekin, mihin vaan, ihan kahdestaan. Tämähän tietenkin, että ajatus sopisi hänellekin.
Pidettäis hauskaa ja hassuteltais..oltais vain toisillemme