Kymijoki

Suomen nuoret neljänsiä mitalitaulukossa!
Huolestuttavaa, todella.
363988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Miksi Suomen Judoliitto ei lähettänyt "virallista" maajoukkuettta kisoihin.

Paikalla oli Ruotsin judojymnasiet (= lähes Ruotsin nuorten maajoukkue) ja Norjan nuorten maajoukkue.

lisäksi paikalla oli Pietarin ykkös/kakkos/kolmos joukkueet jotka veivät mitalit himaan.

Voi voi meitä :( Syvältä on suomen judohomma vai mitä valmennuksen johtoryhmän puheenjohtaja ?

Äänestä
  • Viron joukkue !!!

    Kovaa kansaa ovat myös etelänaapurit meihin "pullanmussuttajiin" verattuna (ja verrataan nyt mitalimäärää osallistuja/harrastaja/kansakunnan väkilukuun)

    Outs kun sattuu ja syvälle

    Äänestä

  • Ja unohtui kirjoitti:

    Viron joukkue !!!

    Kovaa kansaa ovat myös etelänaapurit meihin "pullanmussuttajiin" verattuna (ja verrataan nyt mitalimäärää osallistuja/harrastaja/kansakunnan väkilukuun)

    Outs kun sattuu ja syvälle

    Olen ihan samaa mieltä kanssanne! Mutta haluaisin sanoa että kisailijoita oli aivan liikaa lauantain kisoissa. Ja miksi ruotsalaiset ja norjalaiset tytöt saivat osallistua kahteen ikäluokkaan ja kun minä sitä harkitsin se kiellettiin minulta. Myös suomalainen Anni Ikälä osallistui A ja B junioreihin. JOnkinlaiset vyö arvo rajoitukset voisivat nostaa Kymijoki Shiain tasoa ja vähentää samalla ns. "turhia" kisailijoita. Luulen että tuskin hirveän moni haluaa otella ilta yhdeksältä.

    Äänestä

  • Kilpailija kirjoitti:

    vyö rajaa voisi kyllä nostaa. Uskon että moni on jättänyt myös tulematta kilpailun keston vuoksi. Ei ole mitään järkeä jos kilpailijan ensimäinen matsi alkaa klo 14 ja viimeinen klo 21 jälkeen.
    suomessa harvoin saa otella ulkomaalaisia vastaan niin mikäs se nparempi jos ottelee sekä a että b nuorissa. Eikä anni ikälä nyt kovin huonosti otellut? :)

    Äänestä

  • hjklö kirjoitti:

    Eksyy jo hiukka alkuperäisestä aloitusaiheesta, mutta aina olen ihmetellyt, että miksei voisi noita punnituksia porrastaa enemmän. Ei sillä, etteikö päivä olisi varattu kisaa varten, mutta tuntuu tarpeettomalta istuttaa kisaajia puutumasssa niin kauan katsomossa. Punnitus saattaa olla tosiaan 6-7 tuntiakin ennen kun kisa alkaa. Arviointi on tietysti vaikeaa, mutta kun harvoissa paikoissa on sellaistakaan aikataulua, jossa näkyisi missä järjestyksessä sarjat otetaan milläkin matolla. Jos näin on, ei kisaajien auta lähteä edes ulkoilemaan. Kymijoella oli tällaiset arvioidut mattoaikataulut ja se auttoi jo jonkin verran.

    Äänestä

  • Kilpailija kirjoitti:

    Olen ihan samaa mieltä kanssanne! Mutta haluaisin sanoa että kisailijoita oli aivan liikaa lauantain kisoissa. Ja miksi ruotsalaiset ja norjalaiset tytöt saivat osallistua kahteen ikäluokkaan ja kun minä sitä harkitsin se kiellettiin minulta. Myös suomalainen Anni Ikälä osallistui A ja B junioreihin. JOnkinlaiset vyö arvo rajoitukset voisivat nostaa Kymijoki Shiain tasoa ja vähentää samalla ns. "turhia" kisailijoita. Luulen että tuskin hirveän moni haluaa otella ilta yhdeksältä.

    Tuo sun viestis on ristiriitainen.

    Olisit halunnut kahteen ikäluokkaan ja samalla valitat, että voi voi kun oli pitkät kisat :))

    Lisäksi höpötät jostain "turhista" kisailijoista. Ei sellaisia ole olemassakaan. Venäläiset keltavöisetkin pieksivät meikäläisiä mennen tullen ?

    Sulla olis ollut muuten mainio tilaisuus osallistua vielä sunnuntain leirille, jolle jäivät lähes kaikki Virolaiset ja Venäläiset. Myös Ruotsalaiset ja Norjalaiset olivat aamun treeneissä. Leiriläisiä tatamilla aamulla yli kaksisataa ja iltapäivälläkin vielä reilusti yli sata !!!

    Jotenkin en usko, että Sinä olit paikalla ?

    Äänestä

  • ihmetellyt... kirjoitti:

    olen ihmetellyt. Miksi punnituksia ei tosiaan voi porrastaa enempää? Usein kuudelta aamulla lähtö, että ehtii kahdeksaksi punnitukseen ja ottelut onkin vasta iltapäivällä. Miksi?

    Äänestä

  • samaa minäkin kirjoitti:

    olen ihmetellyt. Miksi punnituksia ei tosiaan voi porrastaa enempää? Usein kuudelta aamulla lähtö, että ehtii kahdeksaksi punnitukseen ja ottelut onkin vasta iltapäivällä. Miksi?

    ihmettele. yksi punnitus /kisapäivä on ihan hyvä. punnitus heti aamulla, jotta ottelemiseen voisi valmistautua mahdollisimman pitkään. jos joku kokee omien otteluiden alkamisen odottamisen liian pitkäksi, odottaa niitä väärin.

    Äänestä

  • taas en yhtään kirjoitti:

    ihmettele. yksi punnitus /kisapäivä on ihan hyvä. punnitus heti aamulla, jotta ottelemiseen voisi valmistautua mahdollisimman pitkään. jos joku kokee omien otteluiden alkamisen odottamisen liian pitkäksi, odottaa niitä väärin.

    Mikä olisi se oikea tapa käyttää esim 6 tuntia?
    Aina ei ole mahdollisuutta järjestää lämmittelytatameja ym verryttelualueita. Kymijoella esim oli niin ahtaat tataminreunukset, että ei sielläkään kyllä kisaajat mahtuneet verryttelemään. Eikä kai ole tarpeenkaan verrytellä tuntikausia.
    Mielestäni punnituksia voisi olla useitakin. Esim jokaiselle ikäluokalle porrastettuna vaikka tunnin välein. Vaatii tietysti järjestäjiltä resursseja, että muutama henkilä voi ottaa koko ajan punnituksia. Joku rohkea kisanjärjestäjä voisi vaikka kokeilla tällaista kerran. Jos tällainen ei toimi, ainahan on helppo palata takaisin vanhaan käytäntöön.

    Äänestä

  • ....aika... kirjoitti:

    Punnitus 8-9 , sinne ollaan tultu syömättä ja juomatta. Punnituksen jälkeen 5dl isotonisia nesteitä juomalla ja kevyt aamupala,kisapaikan yleinen katsaus. sen jälkeen 6-9dl/ puolessatoista tunnissa riippuen painonpudotuksen määrästä, kuivuustasosta ym. ,kevyt jumppa, ei tartte tatamia, vaikka ulkona. 2 dl nestettä ja tunnin lepo ( mielikuvaharjoitteita) , ruokailu klo 12-13 rauhassa syöden hiilareita, paikalla olevien tiedettyjen vastustajien analysointia esim. valmentajan kanssa.klo 13-14 pitää sisällään uuden ulkoilun jossa voisi vetää 10-15 minuuttia herätteleviä intervalli harjoitteita. klo 14-15 kisaamiseen valmistautuminen ( judogit kuntoon yms.). ja klo 15 jälkeen on jo se 6 tuntia käytetty järkevästi valmistautumiseen.

    Äänestä

  • näin , ehdotuksena kirjoitti:

    Kuullostaa hyvältä, mutta jos nyt ajatellaan vaikka junnukisaajia. Heillä ei taida olla vielä tarvetta ihan noin tarkkaan valmistautumiseen.

    Äänestä

  • ...vaan... kirjoitti:

    Kuullostaa hyvältä, mutta jos nyt ajatellaan vaikka junnukisaajia. Heillä ei taida olla vielä tarvetta ihan noin tarkkaan valmistautumiseen.

    Ne junnut joille tuollainen tai vastaava ei sopisi muka jostain syystä ( jokainenhan voi säätää sen nesteen määrän... aikaa ei tartte) kisailee alle sen 6 tunnin.?..?..? eikö? Ja jos kisaamisen alkuun on tuo 6 tuntia , niin edellä mainittu toimii kaikille.

    Junnukisoja ajatellen suurin huoli kymijoki-shiaissa on ehdottomasti se ,että ei ole jäänyt sille leirille.

    Äänestä

  • Ristiriitaista kirjoitti:

    Tuo sun viestis on ristiriitainen.

    Olisit halunnut kahteen ikäluokkaan ja samalla valitat, että voi voi kun oli pitkät kisat :))

    Lisäksi höpötät jostain "turhista" kisailijoista. Ei sellaisia ole olemassakaan. Venäläiset keltavöisetkin pieksivät meikäläisiä mennen tullen ?

    Sulla olis ollut muuten mainio tilaisuus osallistua vielä sunnuntain leirille, jolle jäivät lähes kaikki Virolaiset ja Venäläiset. Myös Ruotsalaiset ja Norjalaiset olivat aamun treeneissä. Leiriläisiä tatamilla aamulla yli kaksisataa ja iltapäivälläkin vielä reilusti yli sata !!!

    Jotenkin en usko, että Sinä olit paikalla ?

    Tuossa sinun vastauksessasi pitäisi ottaa huomioon, että tuon alkuperäisen mielipiteen kirjoittaja on itse vielä nuori henkilö ja sitä kautta ei kannattaisi kovin vahvasti lähteä arvostelemaan sisältöä. Minusta on ainakin ihan positiivista, että hän toi tuntemuksiaan esiin.

    Tottakai on ihan paikallaan oikoa sitä, että jos kaikki ottavat kaksi sarjaa, niin ei kisat siitä ainakaan lyhene. Toisaalta jos se sallitaan yhdelle, niin ehkä sitten olisi korrektia sallia se myös toiselle.

    Äänestä

  • Tuli vaan mieleen kirjoitti:

    Kymijoki shiaissa on TYTÖT saaneet AINA halutessaan osallistua kahteen sarjaan, kuten tänäkin vuonna. Tupla osallistumismaksu ja ilmoittautuminen Holmille, ei siinä ole sen kummempaa.

    Äänestä

  • Kilpailija kirjoitti:

    Olen ihan samaa mieltä kanssanne! Mutta haluaisin sanoa että kisailijoita oli aivan liikaa lauantain kisoissa. Ja miksi ruotsalaiset ja norjalaiset tytöt saivat osallistua kahteen ikäluokkaan ja kun minä sitä harkitsin se kiellettiin minulta. Myös suomalainen Anni Ikälä osallistui A ja B junioreihin. JOnkinlaiset vyö arvo rajoitukset voisivat nostaa Kymijoki Shiain tasoa ja vähentää samalla ns. "turhia" kisailijoita. Luulen että tuskin hirveän moni haluaa otella ilta yhdeksältä.

    onko se enään hauskaa kun punitus alkaa 8.00 ja viimeset matsit loppuvat 23.00 maissa?? HALOO.... miks ei kukaa oo tajunnu et ne kisat pitää olla 2 päiväset sunnuntain leirin sijasta. Itse en enää tuu ottelemaan sinne jos ei niitä muuteta 2 päiväsiksi ja uskoisin, että on monia ottelioita jotka on samaa mieltä minun kanssani.
    Miettikääkäpäs vähäsen....

    Äänestä

  • kuutarikoaet kirjoitti:

    Nuo suomen kovimmat kisat tuskin sinun läsnäoloasi kaipaa :))

    Kaikki aamu kahdeksalta puntarissa käyneet olivat matsinsa matsanneet ennen klo neljää iltapäivällä. Toisen punnituksen klo 11-12 tai jotain sellaista ? matsit oli käyty noin kello kymmeneen illalla mennessä.

    Onhan siinä päivällä mittaa mutta sellaista elämä on muualla maailmassakin :)

    Jotenkin tuntuu, että et edes ollut paikalla ?

    Äänestä

  • Ne kisat kirjoitti:

    Voisiko joku sanoa hyvän perustelun, miksei silti voisi KOKEILLA sellaista enemmän porrastettua punnitusta? Esim tunnin välein jokainen ikäluokka E, D, C jne. Olisiko tästä jotain haittaa? Itse en keksi, kun en ole ollut kisoja järjestämässä, ainoastaan huoltojoukoissa. Ei ole oikein järkevä asenne, että jos syy on se, että näin on aina tehty ja tullaan tekemään. Ainahan voi yrittää kehittää asioita.

    Äänestä

  • ...osaisko.... kirjoitti:

    Muistelen lukeneeni jonkun jutun, jossa Hollannissa olisi ollut tällainen systeemi ja etsin jutun, joka löytyi Etelä-Suomen alueen sivuille linkattuna Jokikokon kirjoittamana.

    http://www.erkkijokikokko.com/rap_hollanti_2002_erkki.html

    Siellä oli juuri sellainen systeemi, jota esitit, josta Jokikokko jutussaan komenntoi mm. seuraavaa:

    "Kilpailuihin oli ilmottautunut noin 650 osallistujaa, joten ihmetykseni oli suuri saapuessamme kisapaikalle. Ei tungosta missään (kisakahvilaa lukuunottamatta), hymyileviä kisaorganisaation jäseniä, jotka auttoivat ja neuvoivat kiireettä ja rauhallisesti. Meikäläinen "muurahaispesä" tunnelma puuttui kokonaan ! No syykin selvisi. Päivän aikana järjestettiin 5 erillistä punnitusta ja kaikkien sarjojen punnitus- ja alkamisajat sekä tatamit, joilla ne otellaan oli etukäteen tiedossa. Ja aikataulu piti !!! Aamulla ensimmäisen ryhmän punnitus (osallistujia 106) klo 8.00 alkaen, matsit alkaen klo 9.00, ja ryhmä palkinnot kaulassa "ulos" noin klo 11.40. Toinen ryhmä puntariin klo 9.30 (osallistujia 92), matsit alkaen klo 10.30 ja ryhmä palkinnot kaulassa "ulos" kello 12.40. Näin se vaan rullaa !!! Otteluiden piti päättyä klo 18.00 ja viimeinen soremade taisi olla noin 18.15.

    No mitä tämä edellyttää onnistuakseen ! KILPAILLAAN SIINÄ SARJASSA, JOHON ON ILMOITTAUDUTTU ! Jos ei mahdu painoluokkaan niin voivoi… Tällä systeemillä ja kokemukseen perustuvalla tiedolla sekä hyvällä etukäteissuunnittelulla ja ottelumäärän laskemisella homma toimii ja muuten vielä "käsipelillä". Pöytäkirjat pidettiin käsin, kuulutuksia ei ollut, vaan joka tatamilla oli ottelijoiden nimet ja valmistautujien nimet käsikäyttöisellä taululla. Kilpailijan oli itse oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pöytäkirjan pitäjät hoitivat myös kellot ja pistetaulut !!! Homma meni eteenpäin kuin juna ! Olisikohan meillä oppimista täällä "härmässä" ???"

    Sen tiedän kymijoki-shiaista myös, että varsinkin venäläisten kanssa oli aikamoista säätämistä :) Oli ilmoittaututtu sarjaan PB-73 ja oikea ikäluokka oli PA ja painoa 84,5 kg :))

    Säätämistähän se on :)

    Äänestä

  • kokeillakin ? kirjoitti:

    Venäläisten "säätämiset" sikseen, mutta on tossa kaiken hyvän lisäksi se huono puoli, että koskas olette nähneet näiden kotimaan vänisijöiden ottavan vastuun tekemisistään?
    Tossa lainauksessasi oli oli mainittu, että kisaajan pitää itse olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sehän on takuuvarmasti järjestäjän vika jos ei ole! Ja nää valittamiset ei ku jatkuu vaan.
    Kyllähän se niin on, että poikkeuksia lukuunottamatta asianosaiset pitää melkein kädestä pitäen tai korvasta vieden taluttaa oikeaan paikkaan kun aika on. Siihen on totuttu ja sitä vaaditaan, että kaikki tehdään valmiiksi. Jos itse joutuu jotain hoitamaan, niin se on pahasta, niin pahasta!
    Ja ainakin silloin, kun olen Kymijoki-shiaissa ollut, on homma ollut ihan ok. Päivä on yleensä venynyt pitkäksi, mutta niin se on venynyt kaikilla muillakin. Huumorilla ja hyvien kavereiden kera siitä on mainiosti selvitty. Urheilukisoissa sitä kun kuitenkin vaan ollaan käymässä, ei sen kummempaa. Mesettämään ehtii vähän myöhemminkin ja jos kyseessä on vanhempien/huoltajien kiire johonkin "tärkeämpään", niin onkohan kaikki jutut ihan kohillaan...

    Äänestä

  • ajatus, mutta... kirjoitti:

    Eli kiire ei ole minnekään, mutta homman rationalisointia tässä vaan pohdiskelen. Mielestäni se asia, että pitää olla oikealla tatamilla oikeaan aikaan ei muutu siitä mihinkään olipa punnitussysteemi sitten mikä tahansa. Eikä kilpailijoiden asenteessa yleensä mitään vikaa ole, ihan hienolla asenteella siellä odotellaan ja otellaan. Tässä ei ole muuten mitenkään tarkoitus mollata Kymijoki Shiain järjestelyjä, keskustelu vaan on lähtenyt elämään omaa elämäänsä väärän otsikon alla. Ihan yleisesti vaan pohdiskelen minkä tahansa kisan punnitussysteemiä ja jään odottamaan sitä rohkeaa tahoa, joka uskaltaisi kerran kokeilla hieman erilaista systeemiä.

    Äänestä

  • ....kohdallaan.... kirjoitti:

    eihän painoaankaan tarvitse tietää etukäteen jos punnitus porrastetaan ikäluokkien mukaan eikä painosarjojen. Tuo tietysti edellyttää, että minimissään muistaisi oman ikänsä :)

    Äänestä

  • ....se vielä, että... kirjoitti:

    eihän painoaankaan tarvitse tietää etukäteen jos punnitus porrastetaan ikäluokkien mukaan eikä painosarjojen. Tuo tietysti edellyttää, että minimissään muistaisi oman ikänsä :)

    että tuomarit muistais antaa IPPONEJA ja varoituksia, niin ei mentäis Colden-Scorelle saatikka Hanteihin.

    Aikataulujenhan on pidettävä :))

    Äänestä

  • kuutarikoaet kirjoitti:

    onko se enään hauskaa kun punitus alkaa 8.00 ja viimeset matsit loppuvat 23.00 maissa?? HALOO.... miks ei kukaa oo tajunnu et ne kisat pitää olla 2 päiväset sunnuntain leirin sijasta. Itse en enää tuu ottelemaan sinne jos ei niitä muuteta 2 päiväsiksi ja uskoisin, että on monia ottelioita jotka on samaa mieltä minun kanssani.
    Miettikääkäpäs vähäsen....

    Hei,

    Itsekkin kisoja järjestäneenä totean ettei kymijoki koskaan tule kaksi päiväiseksi niin kauan kuin näinvaltava määrä kisailijoita tulee yhtenä päivänä. Ei tarvitse maksaa kuin yhden päivän tilavuokra eikä tuomari ja muita toimitsijakulujakaan (mm. majoitus, ruoka jne) tule paljon. Isompi hallikin maksaisi enemmän ja sitten vielä sinne matot. Haloo tyhmä se joka maksaa ei se joka pyytää:)

    Äänestä

  • Ihmettelen yleensäkin miten tällainen kisa voi olla Judoliiton kilpailu. Paikallisena tapahtumana ok, mutta ei saavuta millään tasolla vastaavaa tasoa kuin mm. Tikkurilan järjestämäsä Finnis Judo Open. Kiitos Tikkurilalle ja Judoliitolle loistavasta kisasta.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Ihmettelen yleensäkin miten tällainen kisa voi olla Judoliiton kilpailu. Paikallisena tapahtumana ok, mutta ei saavuta millään tasolla vastaavaa tasoa kuin mm. Tikkurilan järjestämäsä Finnis Judo Open. Kiitos Tikkurilalle ja Judoliitolle loistavasta kisasta.

    Suomen kovatasoisin junnukilpailu ja sinä sanot, että ihmettelet että miten...

    Mitä ihmettä Sinä ihmettelet ?

    JSWOP (=ruotsin vastaava) oli tänä vuonna paljon huonotasoisempi.

    Koko Ruotsin maajoukkue, norjan maajoukkue, Viron maajoukkue ja tosi kova ja iso ryhmä venäjältä äänesti taas kerran jaloillaan... positiivisesti.

    Missähän sun kompetenssi arvioida yleensä mitään mahtaa olla ?

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Ihmettelen yleensäkin miten tällainen kisa voi olla Judoliiton kilpailu. Paikallisena tapahtumana ok, mutta ei saavuta millään tasolla vastaavaa tasoa kuin mm. Tikkurilan järjestämäsä Finnis Judo Open. Kiitos Tikkurilalle ja Judoliitolle loistavasta kisasta.

    Kymijoella kisassa oli kahdeksan tuomariryhmää, joissa kaikissa oli vähintään yksi ulkomaalainen tuomari.

    Kansainvälisiä tuomareita taisi olla kaikkiaan 4-5. jotka tulivat hakemaan hyvää rutiinikokemusta ja hienoja kisoja. (yksi suomalainen ja muutama ulkomaalainen)

    Tikkurilan aikuisten FJO:ssa oli vain kolme ruotsalaistuomaria ja yksi turkkilainen suomalaisten lisäksi.

    Kansainväliset lisenssit olivat vain suomalaisilla ja yhdellä ruotsalaisella.

    Minusta tämäkin kertoo jotain erinomaisen Kymijoki-Shiain tasosta ? kisasta, johon halutaan tulla.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Ihmettelen yleensäkin miten tällainen kisa voi olla Judoliiton kilpailu. Paikallisena tapahtumana ok, mutta ei saavuta millään tasolla vastaavaa tasoa kuin mm. Tikkurilan järjestämäsä Finnis Judo Open. Kiitos Tikkurilalle ja Judoliitolle loistavasta kisasta.

    että sinua ei ole päästetty "valmentajaksi" yhteenkään suomalaiseen judoseuraan ikinä.

    Odota, että järvet jäätyy ja ala sukeltamaan :))

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    että sinua ei ole päästetty "valmentajaksi" yhteenkään suomalaiseen judoseuraan ikinä.

    Odota, että järvet jäätyy ja ala sukeltamaan :))

    Harmi kun on tuota perspektiiviä kaikesta huolimatta. Kisa on verrattuna vaikkapa Hollannissa, Saksassa ja Italiassa järjestettäviin vastaaviin alaarvoinen. Ei Venäläiset riitä kisasta laadukasta tekemään olosuhteiltaan ja järjestelyiltään, kovan kylläkin:´)

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    Hei,

    Itsekkin kisoja järjestäneenä totean ettei kymijoki koskaan tule kaksi päiväiseksi niin kauan kuin näinvaltava määrä kisailijoita tulee yhtenä päivänä. Ei tarvitse maksaa kuin yhden päivän tilavuokra eikä tuomari ja muita toimitsijakulujakaan (mm. majoitus, ruoka jne) tule paljon. Isompi hallikin maksaisi enemmän ja sitten vielä sinne matot. Haloo tyhmä se joka maksaa ei se joka pyytää:)

    Bisnestä mitä bisnestä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Harmi kun on tuota perspektiiviä kaikesta huolimatta. Kisa on verrattuna vaikkapa Hollannissa, Saksassa ja Italiassa järjestettäviin vastaaviin alaarvoinen. Ei Venäläiset riitä kisasta laadukasta tekemään olosuhteiltaan ja järjestelyiltään, kovan kylläkin:´)

    Kävisit joskus jossakin :))

    Tiksissä oli hyvät kisat mutta niin oli Kouvolassakin. Erilaiset ja eritavalla hyvät, mutta hyvät molemmissa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Bisnestä mitä bisnestä.

    ... minä en. Köyhä, mee oikeisiin töihin !

    Äänestä

  • juoksee kirjoitti:

    ... minä en. Köyhä, mee oikeisiin töihin !

    Mielestäni kenenkään varallisuutta ei kannata mennä arvioimaan mielipiteiden takia siinä voi menä pieleen. Toisaalta väliäkö sillä onko "varakas" niinkuin sinä jos viestistäsi voi jotain päätellä tai vielä "rikkaampi" kuten edellisestä viestistä voisi lukea, ken osaa.

    Äänestä

  • joskus... kirjoitti:

    Kävisit joskus jossakin :))

    Tiksissä oli hyvät kisat mutta niin oli Kouvolassakin. Erilaiset ja eritavalla hyvät, mutta hyvät molemmissa.

    pitää yrittää käydä.

    Äänestä

  • näin , ehdotuksena kirjoitti:

    Punnitus 8-9 , sinne ollaan tultu syömättä ja juomatta. Punnituksen jälkeen 5dl isotonisia nesteitä juomalla ja kevyt aamupala,kisapaikan yleinen katsaus. sen jälkeen 6-9dl/ puolessatoista tunnissa riippuen painonpudotuksen määrästä, kuivuustasosta ym. ,kevyt jumppa, ei tartte tatamia, vaikka ulkona. 2 dl nestettä ja tunnin lepo ( mielikuvaharjoitteita) , ruokailu klo 12-13 rauhassa syöden hiilareita, paikalla olevien tiedettyjen vastustajien analysointia esim. valmentajan kanssa.klo 13-14 pitää sisällään uuden ulkoilun jossa voisi vetää 10-15 minuuttia herätteleviä intervalli harjoitteita. klo 14-15 kisaamiseen valmistautuminen ( judogit kuntoon yms.). ja klo 15 jälkeen on jo se 6 tuntia käytetty järkevästi valmistautumiseen.

    mutta kun monesti kisoissa on käynyt niin, että juuri kun olet syönyt ja menet vessaan, niin yhtäkkiä kuulutetaankin sarjasi. Siinä kaverit tulee huutaa, että nyt tatamille, verryttelyt on jääny ja pikaisesti kuoriutuu verkkavaatteista. Voi vaan arvata, että molemmat matsaajat on kuin päällä puuhun lyöty ja eka matsi sarjassa on pikainen sellainen. Kyselyistä huolimatta monessa kisoissa ei saa edes puolen tunnin tarkkuudella tietoa, milloin omat matsit on edes ajateltu alkavan. Usein saa väärää tietoa, "tuntiin ei ainakaan mitään", käyt lepäämään ja sitten pitäisi olla yllättäen täysi matsivireys päällä. Nykyisin monessa paikassa jo on käytäntö, että B-junnut ja aikuiset punnitaan puolen päivän aikaan. Silloin tietää, ettei omassa sarjassa ennen puoltapäivää ainakaan mitään tapahdu.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Bisnestä mitä bisnestä.

    Mitäs luulet saiko kukaan toimitsija tai tuomari palkkaa pitkästä työpäivästään.

    Äänestä

  • toinen nimetön kirjoitti:

    Mitäs luulet saiko kukaan toimitsija tai tuomari palkkaa pitkästä työpäivästään.

    - vaan tulojen ja menojen erotuksesta. Tuomarit ovat bisnesmielessä menoerä, ja mitä vähemmän nostavat palkkioita ja km-korvauksia, sitä pienempi menoerä (ja sitä parempi bisnes). Toimitsijat kai ovat aina hommissa talkoomentaliteetilla. Ja jos homma on jollekin organisaatiolle tai ainakin henkilölle bisnes, niin kuvittelisin talkoohengen aika äkkiä vähenevän.

    Ja nyt kaikki tulevat merkonomit laskemaan, mitkä ovat merkittävimmät tulo- ja menoerät ja voiko 500 matsaajan judokisa olla oikeasti bisnes.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

shiaiii kirjoitti:

Suomen nuoret neljänsiä mitalitaulukossa!
Huolestuttavaa, todella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu