Sinä et koskaan nähnyt
oksilla kimmeltäviä jäisiä kyyneleitä
ne olivat sinulle vain vettä.
Sinulla ei ollut aikaa kuunnella
kuinka kylmettyneet puut
kuiskivat toisilleen,
naksahdellen,
Kertoivat tarinoita
menneistä ajoista
jolloin keijukaiset vielä leikkivät lehvistössä.
Sinä et halunnut lähteä kanssani öiseen metsään,
katsomaan kuinka pakkanen
huurtaa kaiken alleen
ja kuu saa sadat tähdet laskeutumaan kuivettuneiden korsien ylle.
Sinä et milloinkaan,
et milloinkaan
ymmärtänyt miksi kultaisena kehränä nousevaa aurinkoa
olisi pitänyt herätä katsomaan.
Silti sinä sanoit, että rakastat minua,
voi miten itseäsi petitkään!
oksilla kimmeltäviä jäisiä kyyneleitä
ne olivat sinulle vain vettä.
Sinulla ei ollut aikaa kuunnella
kuinka kylmettyneet puut
kuiskivat toisilleen,
naksahdellen,
Kertoivat tarinoita
menneistä ajoista
jolloin keijukaiset vielä leikkivät lehvistössä.
Sinä et halunnut lähteä kanssani öiseen metsään,
katsomaan kuinka pakkanen
huurtaa kaiken alleen
ja kuu saa sadat tähdet laskeutumaan kuivettuneiden korsien ylle.
Sinä et milloinkaan,
et milloinkaan
ymmärtänyt miksi kultaisena kehränä nousevaa aurinkoa
olisi pitänyt herätä katsomaan.
Silti sinä sanoit, että rakastat minua,
voi miten itseäsi petitkään!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos toinen ei jaa rakkautta elämän kauneuteen...
Yötaivas tähtineen ja revontulineen ovat upeaa katseltavaa kuten moni muukin luonnon kauneuteen liittyvä asia. Harmi sille, joka ei osaa antaa arvoa niille. Olemmehan jokainen erilaisia tarpeinemme..
on tämäkin runo - käsittämättömän koskettavaa.
Ensimmäinen säkeistö sävähdyttää jo upeudellaan
ja loppu on hienoilla lauseilla täytetty.
Huhhuh sanon minä !
luonnon kauneus on opeeta, niin kuin on runosikin, kiitos!