usein sivuun lapsensa psykiatrisessa hoidossa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vanhemmat jätetään usein syrjään lapsensa psykiatrisesta hoidosta/1135232100689
"Vanhemmat kokevat usein jäävänsä syrjään päätöksistä, joita tehdään heidän psykiatrisessa hoidossa olevasta lapsestaan.
Tämä käy ilmi esimerkiksi Etelä-Suomen lääninhallitukseen tulevista lastenpsykiatriaa koskevista kanteluista ja alan asiantuntijoiden saamista yhteydenotoista.
Potilaslain mukaan huoltaja osallistuu yhteistyössä lääkärin kanssa lapsen hoidosta tehtäviin päätöksiin. Laki ei kuitenkaan velvoita lääkäriä tekemään niin kuin vanhemmat vaativat.
Stakesin kehittämispäällikkö ja lastenpsykiatri Tytti Solantaus sanoo, että Suomessa on alueellisesti suuret erot siinä, kuinka vanhemmat otetaan lapsen hoitoon todellisiksi kumppaneiksi.
Solantauksen mukaan vanha hoitoperinne, jossa vanhemmat jätetään sivuun, vaikuttaa yhä.
"Siinä on vielä aika lailla ongelmia. Vaikka en olekaan valitusviranomainen, vanhemmat soittavat minulle ja kysyvät, mitä tehdä, kun heitä ei kuulla hoidossa, tai he eivät saa siitä tietoja", Solantaus sanoo.
Kun lapsi sairastuu mieleltään, se aiheuttaa ahdistusta kaikille perheenjäsenille. Syömishäiriöissä tämä korostuu, sillä esimerkiksi anorektikko koettaa saada jatkuvasti ympäriltään vahvistusta vääristyneisiin mielikuviinsa.
Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi Pia Charpentier tuntee monia tapauksia, joissa vanhemmat kokevat, että he ovat jääneet hoidon ulkopuolelle tai heitä syyllistetään lapsen sairastumisesta.
"Yleensä lapsen syömishäiriö aiheuttaa vanhemmissa hirveän ahdistuksen. Kun ihminen ahdistuu paniikkiin asti, tiedon käsittelykyky heikkenee. Väärinkäsityksiä voi silloin olla puolin ja toisin", Charpentier lisää.
Lasten- ja nuortenpsykiatri Veli-Matti Tainio vastaa Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa kahdesta nuorten syömishäiriöosastosta.
"Joidenkin perheiden kohdalla voi käydä niin, että alusta saakka syntyy vaikutelma, että osapuolet eivät löydä yhteisymmärrystä. Se on niin kuin Tehyn ja työnantajan välillä. Konflikti lääkärin ja vanhempien välillä on kaikkien tappio", Tainio sanoo.
"Pieniä konflikteja on kuitenkin melkein jokaisessa hoitosuhteessa ja isostakin yhteenotosta voi päästä eteenpäin", Tainio toteaa. "
Itse kommentoin Tainiolle kyllä sen verran, että ei päästä enää eteenpäin, jos tehdään se surullinen hoidollinen huostaanotto sairaalapaikkojen puutteen takia.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vanhemmat jätetään usein syrjään lapsensa psykiatrisesta hoidosta/1135232100689
"Vanhemmat kokevat usein jäävänsä syrjään päätöksistä, joita tehdään heidän psykiatrisessa hoidossa olevasta lapsestaan.
Tämä käy ilmi esimerkiksi Etelä-Suomen lääninhallitukseen tulevista lastenpsykiatriaa koskevista kanteluista ja alan asiantuntijoiden saamista yhteydenotoista.
Potilaslain mukaan huoltaja osallistuu yhteistyössä lääkärin kanssa lapsen hoidosta tehtäviin päätöksiin. Laki ei kuitenkaan velvoita lääkäriä tekemään niin kuin vanhemmat vaativat.
Stakesin kehittämispäällikkö ja lastenpsykiatri Tytti Solantaus sanoo, että Suomessa on alueellisesti suuret erot siinä, kuinka vanhemmat otetaan lapsen hoitoon todellisiksi kumppaneiksi.
Solantauksen mukaan vanha hoitoperinne, jossa vanhemmat jätetään sivuun, vaikuttaa yhä.
"Siinä on vielä aika lailla ongelmia. Vaikka en olekaan valitusviranomainen, vanhemmat soittavat minulle ja kysyvät, mitä tehdä, kun heitä ei kuulla hoidossa, tai he eivät saa siitä tietoja", Solantaus sanoo.
Kun lapsi sairastuu mieleltään, se aiheuttaa ahdistusta kaikille perheenjäsenille. Syömishäiriöissä tämä korostuu, sillä esimerkiksi anorektikko koettaa saada jatkuvasti ympäriltään vahvistusta vääristyneisiin mielikuviinsa.
Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi Pia Charpentier tuntee monia tapauksia, joissa vanhemmat kokevat, että he ovat jääneet hoidon ulkopuolelle tai heitä syyllistetään lapsen sairastumisesta.
"Yleensä lapsen syömishäiriö aiheuttaa vanhemmissa hirveän ahdistuksen. Kun ihminen ahdistuu paniikkiin asti, tiedon käsittelykyky heikkenee. Väärinkäsityksiä voi silloin olla puolin ja toisin", Charpentier lisää.
Lasten- ja nuortenpsykiatri Veli-Matti Tainio vastaa Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa kahdesta nuorten syömishäiriöosastosta.
"Joidenkin perheiden kohdalla voi käydä niin, että alusta saakka syntyy vaikutelma, että osapuolet eivät löydä yhteisymmärrystä. Se on niin kuin Tehyn ja työnantajan välillä. Konflikti lääkärin ja vanhempien välillä on kaikkien tappio", Tainio sanoo.
"Pieniä konflikteja on kuitenkin melkein jokaisessa hoitosuhteessa ja isostakin yhteenotosta voi päästä eteenpäin", Tainio toteaa. "
Itse kommentoin Tainiolle kyllä sen verran, että ei päästä enää eteenpäin, jos tehdään se surullinen hoidollinen huostaanotto sairaalapaikkojen puutteen takia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Julkaistu: 21:04
Tiina Rajamäki
helsingin sanomat
Ensimmäisellä lomaviikollaan heinäkuussa Feodor Aminoff ja hänen nykyinen vaimonsa Pauliina Airaksinen-Aminoff huomasivat, että Feodorin tytär Aili, 11, on todella väsynyt eikä jaksa puuhata muiden kanssa. Tyttö oli alkanut vähentää syömistään jo keväällä, jolloin vanhemmat ottivat yhteyttä kouluterveydenhoitoon.
143 senttiä pitkä Aili painoi heinäkuussa 24 kiloa ja oli selvästi sairastunut anoreksiaan. Vanhemmat päättivät viedä hänet hoitoon.
Muutaman viikon päästä Ailille järjestyi paikka lastenosastolta Länsi-Uudenmaan sairaalassa Tammisaaressa.
"Ensimmäinen järkytys oli, että hän sai dieettiruokaa, vaikka anorektikon ruuan pitäisi olla mahdollisimman kaloripitoista. Toinen, että hänelle opetettiin sairaalassa, mitä ovat kalorit. Se sai hänet laskemaan niitä", Feodor Aminoff sanoo.
Loppukesä kului niin, että tytär oli välillä kotona yksityisen sairaanhoitajan kanssa ja välillä sairaalassa. Paino ei noussut – eikä laskenut. Jatkohoitoa alettiin miettiä.
Syyskuun puolivälissä hänelle laitettiin nenä-mahaletku suun kautta annettavan ravinnon tueksi.
"Olen myöhemmin oppinut, että se on äärimmäinen keino. Sitä käytetään lapsen ollessa jo kuolemassa", Feodor Aminoff sanoo. Aili ei ollut vielä lopettanut suun kautta syömistä.
Vanhemmat päättivät suositusten jälkeen siirtää tyttären Tammiharjun psykiatriseen sairaalan suljetulle lastenosastolle. Aili siirrettiin sinne 8. lokakuuta.
"Siirto tehtiin niin, että kaikki jouduimme paniikkiin. Omahoitajat eivät olleet vastassa ja yhtäkkiä hän oli kymmenen uuden ihmisen hoidossa. Suun kautta ruokkiminen lopetettiin", Aminoff sanoo.
Ailin eronneet vanhemmat saivat kumpikin luvan tavata tytärtään kaksi tuntia kerran viikossa. Iltaisin puhelimessa saa puhua kymmenen minuuttia.
"On tuskallista kokea, miten Aili pelkää olla ilman vanhempiaan vieraassa paikassa. Epävarmuus aiheuttaa vihana purkautuvaa surua. Eikä se helpota hoitajienkaan tilannetta. Vanhempien hätää helpottaisi, jos voisimme keskustella hoitomenetelmistä ja olla hoitoprosessissa mukana", Feodor Aminoff sanoo.
Sekä Ailin äiti että isä ovat jääneet syksyllä eri pituisille sairauslomille.
"Kaikki anorektikon läheiset joutuvat ahdistavaan tilanteeseen", Aminoff sanoo.
Samalta nettisivulta vielä:
"Arvioiden mukaan noin puolet anorektikoista on hoidossa ja puolet sen ulkopuolella. Syömishäiriöistä suurin osa on jotain muuta kuin selvästi todettu anoreksia eli laihuushäiriö tai bulimia eli ahmimishäiriö.
"Jonot joka paikkaan ovat pitkät. Jos pääseekin hoitotakuun mukaisesti ensimmäiseen tapaamiseen, seuraava saattaa olla pitkän ajan päästä. Jos hoidetaan kerran kuussa, se on enemmän näennäishoitoa", Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier sanoo.
Anoreksiaan sairastuminen tapahtuu yleensä aikaisintaan murrosiän alettua, noin 12–13-vuotiaana.
Suomessa on muutamia tyttöjä, joiden anoreksia on puhjennut jo 9-, 10-, tai 11-vuotiaana.
Kansainvälisten, Suomessa pätevien lukujen mukaan anoreksiaan sairastuu noin 0,3 prosenttia ikäluokasta. "
yhtään häävimpi kuin lastenkodin suljettu psykiatrinen. Viime mainittu on ainakin jotain niin kauheaa, että edes pahimman vihamieheni lasta en sellaiseen lähettäisi.
Viimeksi mainitussa ei ole edes ammattitaitoista henkilökuntaa hoitamassa lapsia, eikä paikoissa ole mitään valvontaa, miten lapsia kohdellaan. Valvonnan puute on myönnetty lääninhallituksestakin.
Asperger-lasta hoidettiin psykoosipotilaana lasten psykiatrian osastolla. On aivan eri asia hoitaa lasta, jolla on neurologinen oireyhtymä. Psykoosihoidon johdosta lapsi menetti kolme arvokasta vuotta elämästään. Häneltä kiellettiin kaikki, mistä asperger-lapsi olisi hyötynyt. Hänjeltä kiellettiin omat raittiit vanhemmat - arvokkain ihmissuhde, mikä ihmisellä on. Tilalle lapsi sai tupakalle haisevat vaihtuvat hoitajat. Yöhoitajan lohdutus itkevälle lapselle: "Ole hiljaa sinun vanhempasi ovat sinut tänne tuoneet!"
Lapsen kiinnostuksen kohteita pidettiin psykoosin oireina. Häneltä kiellettiin liikunta, taide-aineet ja kielet - oppiaineet, joista hän todella piti. Makuutettiin osastolla, jossa lihoi ylipainoiseksi. Syötettiin anti-psykootteja, jotka liikkumattomuuden ja ylipainon ohella aiheuttavat diabetes-riskin.
Kun vanhemmat puuttuivat "hoitoon" heidät diagnosoitiin sairaiksi ja kontaktit lapseen rajoitettiin vastoin kaikkia ihmisoikeussopimuksia, joihin Suomikin on sitoutunut.
Tällainen hoito on ihmisoikeusrikos. Vaikka Euroopan Neuvosto on antanut Suomelle tuomionsa vastaavasta lasten kidutuksesta - sama meno edelleen jatkuu!
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=86982&messageID=1551662&
sentään lastenpsykiatrisen hoidon otsikoiden arvoiseksi?
Uskomatonta!