Hei!
Onnistuin seurustelamaan noin puolivuotta kunnes tyttöystäväni katkaisi suhteen. Vika ei kuulemma ollut minussa, mutta väkiste ajatuksiini tunkeutuu asioita kuinka olisin voinnut tehdä toisin. Tämän takia tuntuukin niin pahalta vaikka itse ero ei olisikaan johtunut musta.
Olen ollut erossa tyttöystävästäni vasta paripäivää ja olo on ollut hirveä. Luulen, että tämä kaikki olisi ollut paljon helpompaa jos ero olisi johtunut riidasta.
Tyttöystäväni vain ei pystynyt ajattelemaan vakavaa seurustelua ennenkuin saisi oman elämänsä kuntoon, enkä tällä tarkoita taloa ja työtä vaan ihan henkisiä ja fyysisiä ongelmia.
Oloni on niin avuton, kun en pysty häntä auttamaan. Olisin vain niin halunnut auttaa häntä kun niin kovasti häntä rakastan.
Olo on mitä hirvein, mutta ainut asia mikä minut pitää kasassa on se pieni toivonkipinä meistä. Selväähän se nyt on, että se mitä tyttöystäväni tarvitsee on vain aikaa. Tunteillani jos ajattelen niin, en millään halua hänestä luopua mutta jos järjellä niin haluan vain hänen omaa parastaan, elikkä että hän saisi elämänsä kuntoon kuuluin minä siihen sitten tai en.
En tiedä itsekkään miksi tänne juuri kirjoittelen kun ei mulla ole edes lähinnä mitään kysyttävää, kai mä haluan vain purkautua nyt jossain ja tää tuntuu olevan hyvä paikka siihen. Ehkä myös jos jollain ois kokemuksia kaltaisesta tilanteesta niin ois kiva kuulla ?
Ollaan tosiaan oltu vasta paripäivää erossa, että kyllähän tässä ehtii vielä tapahtua vaikka mitä. Johan myö voidaan olla vaikka viikon sisällä takas yhdessä, mutta kysehän on tälläkertaa siitä, että tyttöystäväni on masentunut, hänellä ei ole ystäviä ja koulussakin on valtavasti paineita. Elikkä en voi itse vaikuttaa asioihin mitenkään vaikka kuinka haluaisin varsinkin kun nyt ollaan erottu.
Erottiin ihan ystävinä, mutta silti tuntuu pahalta. Vain aika näyttää, mutta pelkään että aika muuttaa hänet täysin.
Kyseessähän on ihan " teinien( 16 - 17 v ) " seurustelu suhde. Vakavaa se on ollut ja haluaisin sen niin kovasti jatkuvan juuri tämän tytön kanssa. Ruoka ei enään maistu ja ahdistaa ihan jatkuvasti. Välillä kun puhun kavereideni kanssa asiasta, tulee taas kevyt olo, mutta sitten taas vähän ajan päästä murrun täysin ja tulee niin hel**** paha mieli.
Elikkä siis onko ihan tyhmää odottaa ?
Roikunko hänessä liikaa ?
Onko tollaset " jälleen näkemiset " mahdollisia ?
Mitä mun pitäs tehdä hänen suhteen ?
miten tähän asiaan kannattais suhtautua, järkevästi/tunteellisesti ?
Kritiikkiä/kokemuksia/mielipiteitä ?
sanokaa nyt jotain :
Onnistuin seurustelamaan noin puolivuotta kunnes tyttöystäväni katkaisi suhteen. Vika ei kuulemma ollut minussa, mutta väkiste ajatuksiini tunkeutuu asioita kuinka olisin voinnut tehdä toisin. Tämän takia tuntuukin niin pahalta vaikka itse ero ei olisikaan johtunut musta.
Olen ollut erossa tyttöystävästäni vasta paripäivää ja olo on ollut hirveä. Luulen, että tämä kaikki olisi ollut paljon helpompaa jos ero olisi johtunut riidasta.
Tyttöystäväni vain ei pystynyt ajattelemaan vakavaa seurustelua ennenkuin saisi oman elämänsä kuntoon, enkä tällä tarkoita taloa ja työtä vaan ihan henkisiä ja fyysisiä ongelmia.
Oloni on niin avuton, kun en pysty häntä auttamaan. Olisin vain niin halunnut auttaa häntä kun niin kovasti häntä rakastan.
Olo on mitä hirvein, mutta ainut asia mikä minut pitää kasassa on se pieni toivonkipinä meistä. Selväähän se nyt on, että se mitä tyttöystäväni tarvitsee on vain aikaa. Tunteillani jos ajattelen niin, en millään halua hänestä luopua mutta jos järjellä niin haluan vain hänen omaa parastaan, elikkä että hän saisi elämänsä kuntoon kuuluin minä siihen sitten tai en.
En tiedä itsekkään miksi tänne juuri kirjoittelen kun ei mulla ole edes lähinnä mitään kysyttävää, kai mä haluan vain purkautua nyt jossain ja tää tuntuu olevan hyvä paikka siihen. Ehkä myös jos jollain ois kokemuksia kaltaisesta tilanteesta niin ois kiva kuulla ?
Ollaan tosiaan oltu vasta paripäivää erossa, että kyllähän tässä ehtii vielä tapahtua vaikka mitä. Johan myö voidaan olla vaikka viikon sisällä takas yhdessä, mutta kysehän on tälläkertaa siitä, että tyttöystäväni on masentunut, hänellä ei ole ystäviä ja koulussakin on valtavasti paineita. Elikkä en voi itse vaikuttaa asioihin mitenkään vaikka kuinka haluaisin varsinkin kun nyt ollaan erottu.
Erottiin ihan ystävinä, mutta silti tuntuu pahalta. Vain aika näyttää, mutta pelkään että aika muuttaa hänet täysin.
Kyseessähän on ihan " teinien( 16 - 17 v ) " seurustelu suhde. Vakavaa se on ollut ja haluaisin sen niin kovasti jatkuvan juuri tämän tytön kanssa. Ruoka ei enään maistu ja ahdistaa ihan jatkuvasti. Välillä kun puhun kavereideni kanssa asiasta, tulee taas kevyt olo, mutta sitten taas vähän ajan päästä murrun täysin ja tulee niin hel**** paha mieli.
Elikkä siis onko ihan tyhmää odottaa ?
Roikunko hänessä liikaa ?
Onko tollaset " jälleen näkemiset " mahdollisia ?
Mitä mun pitäs tehdä hänen suhteen ?
miten tähän asiaan kannattais suhtautua, järkevästi/tunteellisesti ?
Kritiikkiä/kokemuksia/mielipiteitä ?
sanokaa nyt jotain :
Vastaukset 12
Vanhimmat
Puhukaa asiat selväksi. tossa iässä 70% (ei tarkkaa tietoa :D) tytöistä sanoo et pitää saada elämä kuntoon siinäkohtaa jos ei jostainsyystä enää maistu seurustelu saman pojan kanssa.
Itse kyllä haluaisin jutella hänen kanssaan asiat selviksi, mutta hän on sanonut että on päätöksensä jo tehnyt.
Musta ois tosi jees jos se ois rehellinen nyt asian suhteen ja sanois suoraan, jos ei vaan tykkää mun kanssa seurustella. Täydellinen meiän suhde ei todellakaan ole ollut, mutta kyllä me viimeaikoina aika onnellisia ollaan oltu. Toki häntä vaivaa se, että olen nyt muuttanut vähän kauemmaksi ja käydään nykyään erikoulua elikkä käytännössä nähdään viikonloput vaikka tosin mahdollisuus olisi nähdä vaikka joka päivä.
Saatte varmasti tästä tytöstä tosi huonon kuvan täällä netissä ku puhun lähinnä vaan pas*aa hänestä ja meiän erosta, mutta oikeest se on ollut tosi ihana ja suloinen ja on niin paljon miten oon kohdellut häntä väärin ja oisin voinnut tehdä toisin.
Haluan toki jutella hänen kanssaan, mutta tuntuu suuttuvan / tulevan surulliseksi, kun vain mainitsenkaan asiasta. Muuten voidaan jutella kuin parhaimmat ystävykset vaikka mistä muusta!
Tiedostan sen, että on totta että hänellä on ollut paha olla ja masennusta ym... siksi eka " nielinkin syötin ", mutta nyt herätit mulle ajatuksa, että eikös poikaystävän pitäiskin tällöin olla tukemassa häntä ? mitä se ero sitten muka ratkaisis. Sit toisaalta ymmärtäähän sen, että se ei voi ajatella ketään muuta jos oma elämä on niin kurallaan. Tällöinhän ei voi jatkaa seurustelua, mutta eikö tällöinkin vain " tauko " tai jotain ois oikeampi ratkaisu ? Mä en yhtään tiedä mitä mun pitäs ajatella :(
Pitäiskö mun antaa sille eka aikaa ja sit palata asiaan vai oisko tää jo silloin roikkumista ?
Pitäiskö mun vaan olla välittämättä asiasta kun en enään sille minkään tunnu voivan ? ( tällöin muo jäis vaan ahdistaa kaikki kysymykset meistä )
Kävin tänään juttelemassa sen kanssa. Aluks oli tosi vaikeeta ja tuntu niin pahalle ku se vaan jatko hokemistaan, että "me ei enään seurustella niin mun asiat ei kuulu sulle".
Tähän mä vastasin, että "mulla on oikeus saada tietää, mitä meiän suhteelle tapahtu".
No juteltiin siinä sitten tovi ja sain selville, että se vaan ei nähnyt muo tarpeeksi. Oltiin nähty vain viikonloppuisin ja se sano, että tällöin se oli onnellinen, mutta se tarvii musta enemmän.
Nyt vaan kaikki on ohi :( Ei enään seurustella niin mitä mä enään voin tehdä ? Mä kadun niin hirveästi sitä, etten ollut antanut tarpeeksi omaa aikaani sille ja mä niin haluisin hyvittää kaiken. Olen itse niin tosissani, mutta se pelkää että mä petän sen.
Pitäskö mun vaan antaa sille aikaa ?
Pitäskö mun yrittää enemmän ?
Mitä mä teen :( !?
et sä voi pokottaa toista mihinkää. annat olla jos se sitä oikeesti haluu ja jos välität siitä
Kun tietäs :( Mä kysyin siltä, että haluaako se että jätän sen lopullisesti ? Tähän se oikein huudahti, että " Ei mitään sellaista ". Olen myös kysynyt, että oisko meil viel mitään toivoa. Tähän se vastas " mistä mä voin tietää ". Haluan antaa sille aikaa, mä vain pelkään, että aika muuttaa hänet :(
Haluaisin todistaa sille, että mä oikeasti olen muuttunut.
Jos se musta haluis eroon. Jos se on oikeasti sitä. Mulle on vain tärkeintä, että se on onnellinen ja mä jätän sen eroon :\ Meillä on vaan niin paljon yhteistä aikaa, että ei oo helppoa.
no parempi tietty jos se ei itekkää tiedä mitä se haluu nii et annat sen miettii vähänaikaa ja selvittää päätänsä. älä painosta tyttöö se vaan sotkee sen ajatuksia lisää
Musta tuntuu, että oot vaan niin oikeessa. Tää kaikki erossa oleminen sattuu niin kovasti, mutta jos se on aika mitä se vaatii niin mä annan sitä sille. Tietäispä vaan mitä sen päässä liikkuu, mutta eikai tän vaan kuulu ollakkaan helppoa. Loppujen lopuks oli sitten mitä hyvänsä. Kaikk se meiän yhteinen aika on ollut tämän arvoista. Hän on kaiken arvoinen !
mä oon kyl saletisti sitä mieltä että sen sun tyttös pää on tällä hetkellä ihan yhtä sekasin ku sunki ku se ei tiiä itekkään mitä haluis (as noticed above) että aikaa vaan annat vaikka tuskallista onki... kyselet sit uusiks jossain vaiheessa :)
toisaalta jos koitat olla hänelle tukena ym. hän huomaa huonka paljon hänestä välität.. mutta toisaalta jos hän ei oikeasti välitä sinusta enää yhtä paljon hän voi tuntea olonsa ahdistuneeksi.. ja välinne huononevat entisestään. Sitten taas hänelle tarvitsisi antaa omaa tilaa, jolloin hän voisi mietiskellä omia asioitaan rauhassa tai.. erottautua sinusta.. me naiset olemme hankalia :D mutta tsemppiä..
Kiitos kun annoit todella arvokkaita neuvoja minulle! Toitan sinulle jaksamisia ja toivottavasti tekin saatte selvitettyä välinne kuntoon. Hyvää talven alkua!
No kiitos :\ Sitä mäkin toivon. Välillä antaa ymmärtää, että toivoa on. Välillä taas tuntuu räkivän naamalle.
Mitäs neuvoja mä nyt sit annoin ? Vai puhuitko edes mulle >.< ?
Sait minun tajuumaan muutaman asian. Ja tänään aijon puhua hänelle jos vain tulee semmoinen hetki... Toivottavasti tulee.