Selkärankareumako?

Viikko sitten työskentelin todella hankalassa asennossa ja sen lisäksi taisin saada hieman kylmää. Siitä lähtien en ole meinannut päästä aamulla sängystä ylös. Kipu tuntuu alaselässä ja etenee sieltä oikeaan takareiteen. Aamulla olo on erittäin kankea ja sukat saa jalkaan ihan hirveän kivun kanssa taistelun jälkeen. Jos yritän taivuttaa käsiä lattiaan en saa niitä menemään alle polvien säryn takia. Aiemmin olen saanut kämmenet lattiaan saakka. Päivän mittaan särky häviää, kun tulee liikuttua. Seuraavana aamuna taas sama taistelu sängystä ylös pääsemiseksi toistuu...

Samanlaisia kipuja oli vuosi sitten. Silloin menivät parissa päivässä ohi.
51300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisiko kuitenkin ennemminkin iskias? Ainakin oire jalkaan säteilevä kipu ja ohomenevyys viittaavat ennemin siihen kuin selkärankareumaan.

Äänestä

Sairastan selkärankareumaa. Oireesi kuulostavat ikävä kyllä tutuilta. Toivon, että se olisi kuitenkin ohimenevää selkäkipua. Alla tietoa selkärankareumasta:

"Tyypillisin ensioire on alaselkäkipu, joka saattaa olla pahimmillaan aamuöisin ja vaivaa päivisin pitempään istuessa. Kipu helpottuu liikkeelle lähtiessä. Selkä on myös jäykkä ja arka aamuisin. Kipu voi säteillä takareisiin, mutta ei jalkaterään kuten iskiaksessa. Noin puolet potilaista sairastuu myös raajanivelten tulehdukseen. Yleisimmin sairastuvat polvet, nilkat ja lonkat. Joskus tauti alkaa polven tai muun raajanivelen turvotuksella, joskus myös silmän tulehduksella. Osa potilaista kärsii myös jänteen ja luun kiinnityskohdan tulehduksista, entesiiteistä. Entesiitti voi ilmetä esimerkiksi kantapää tai rintalastan kipuna.

Selkärankareuma ei kaikilla pitkity, vaan oireet saattavat jäädä lyhytaikaisiksi. Joskus tauti uusiutuu vuosien oireettoman kauden jälkeen, joskus se pitkittyy ja alkaa jäykistää selkärankaa."

Teksti osoitteesta
http://www.reumanhoito.info/portal/map/site/menuitem.fd2afd19bad63f5f61ead010b2502635/vgnextoid/dff8b233181f0010VgnVCM1000002b056253RCRD?locale=fi_FI

Äänestä

itselläni on todettu selkärankareuma n.vuosi sit ja oireet kuulostaa tutuilta. mut suosittelen lääkäriin menoa ja röntgen kuviin,sieltä asiat lähtee etiäpäin....toivottavasti oikeaa suuntaan.mulla on oireita ollut n.20 vuotta ja kaikki on ollu lyhyt aikaisia ei oo koskaan tutkittu, ennen ku ei päässy liikeelle siis liki kk. sänkyssä.

Äänestä

Moi!

Täällä kirjottelee kans tyttö vuosimallia 82. Mun oireet alkoi ihan samalla tavalla kuin sun. Luulin, että selkä sai kylmää ja vetoa, ja istuin huonossa asennossa lattialla, kun olin kaverin luona käymässä (2002). Sen jälkeen oli viikon verran vaikeuksia päästä sängystä ylös, ja oikeestaan päivälläkään ei oireet täysin helpanneet. Se kuitenkin meni särkylääkkeillä ohi. Ja vuoden verran oli suht ok, ei mitään pahempaa, et olisin lääkäriin hakeutunu.

Kunnes sitte taas alkoi pikkuhiljaa oirehtimaan (2004). Yritin sinnitellä kotona, sekä hain lääkäristä vahvempaa särkylääkettä, mutta ei kukaan tutkinu sen enempää, kun sitten vasta kun makasin kotona viikon, enkä sit päässy ollenkaan enää sängystä ylös. Mul meni 3kk sairaalassa, ku ei keksitty mikä on, alkuun olin jopa menossa leikkauspöydälle välilevytyrän takia, mutta sit sitä ei yhtäkkiä enää löytynytkää vaikka kivut jatkui yhtä pahoina.

Joten suosittelisin menemään lääkäriin. Mulla ei röntgenissä vielä näkyny mitään, vasta magneettikuvissa, niissä näkyy reuma paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin röntgenissä. Onneks mulla huomattii näinkin ajoissa, koska yleensä diagnoosi viivästyy jopa kymmenellä vuodella.

Tällä hetkellä mulla on ihan selkeät oireet ja lääkityksetkin on aika vahvat, sekä mukaan on tullut silmän värikalvon tulehdus (iriitti) joka on kans tosi kurja seuralainen. Parin vuoden taistelun jälkeen nyt on lääkitykset kunnossa, sekä pystyn tekemään töitä ja viettämään normaalia nuoren naisen elämää. Välillä joudun olemaan sairaslomalla, jos selkä on tosi kipeä, tai silmät ihan tulehtuneet, muttei muita rajoituksia. Lasten hankkiminen on aika kysymysmerkkin lääkitysten takia, mutta pääasia nyt, että tulen toimeen omillani, enkä tarvitse enää apua arkirutiineista selviytymiseen.

Tsemppiä sulle! Kun diagnoosi tulee ajoissa, niin lääkityskin saadaan ajoissa kuntoon, eikä pääse huonoon kuntoon, eli lääkäriin siitä hopi hopi! Kyllä tämän kanssa pärjää! Mukavaa jouluodotusta! -Karo

Äänestä

Mulla on ollut selkä lähes koko pienen ikäni kipeä. Sitten eräänä uutena vuotena "sain kylmää" selkääni ja seuraavana päivänä en kyennyt kävelemään, istumaan tai makaamaan selälläni. Terveyskeskuksessa sanottiin että se on noidannuoli ja määrättiin lihasrentouttajaa. Lihasrentouttajia ja buranaa söin varmaankin vuoden verran ennen kuin alkoivat uskoa että on kyse jostakin muusta. 10 vuotta olen käynyt lääkärissä ja nyt vihdoin päässyt reumapolille ja aloitan lääkityksen.

Tsemppiä sulle ja kannattaa oikeasti käydä tutkituttamassa mikä siellä selässä on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria82 kirjoitti:

Viikko sitten työskentelin todella hankalassa asennossa ja sen lisäksi taisin saada hieman kylmää. Siitä lähtien en ole meinannut päästä aamulla sängystä ylös. Kipu tuntuu alaselässä ja etenee sieltä oikeaan takareiteen. Aamulla olo on erittäin kankea ja sukat saa jalkaan ihan hirveän kivun kanssa taistelun jälkeen. Jos yritän taivuttaa käsiä lattiaan en saa niitä menemään alle polvien säryn takia. Aiemmin olen saanut kämmenet lattiaan saakka. Päivän mittaan särky häviää, kun tulee liikuttua. Seuraavana aamuna taas sama taistelu sängystä ylös pääsemiseksi toistuu...

Samanlaisia kipuja oli vuosi sitten. Silloin menivät parissa päivässä ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu