Minulla on 180 l. altaan päällä kaksi lamppua, joissa olen käyttänyt 60w kukkalamppuja. Kun edelliset kukkalamput menivät rikki, meni pari viikkoa ennen kuin sain uudet hankittua tilalle. Sillä välin lamppuina oli ihan tavalliset hehkulamput. Altaaseen ilmestyi tuona aikana sinilevää. Muutenkin altaassa on ollut sitä silloin tällöin, sekä myös muuta levää. Onko siis valaistusjärjestely kertakaikkisen huono, vai voisiko vika olla jossain muualla?
valaistus
akvaristi
1332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
hanki akvaarioon tarkoitetut lamput ja sitte vaihda vettä useammin ni leväongelma hellittää.