Välilevytyrä ja kuntoilu

...ovat kyllä kamalinta mitä olen kokenut. Mulla se päksähti ihan tuosta noin vain. Ei liittynyt siis mihinkään riuhtaisuun tms. Kun sain reseptin kipulääkkeisiin ja lähdin hakemaan niitä apteekista, tuli itku ennenkuin oma vuoroni edes tuli. Hieman noloahan se oli kun suuressa kaupungissa asun ja ihmisiä oli paljon. Tuska oli vain niin hirveä. Loppujenlopuksi pyörryin kivusta sinne apteekkiin.... ELi kipulääkkeitä meni kyllä aikalailla. En pystynyt kävelemään, hädintuskin edes seisomaan -en aina päässyt sängystä edes ylös. Mulla tilanteen teki pahaksi vielä se että tyttäreni oli silloin 1,5 vuotias ja hirveän kova meno tahtoi olla päällä. Miehen ollessa töissä piti yksin kahlata päivät läpi. Täytyy vain näin jälkeenpäin todeta että se oli aivan hirveää. Vaikka ei olisi saanut nostella eikä kumartua niin se oli PAKKO. Ei noin pienen lapsen kanssa ole mahdollista elää muuten. Lääkkeitten varassa oli se että pystyin niin paljon lieventämään kipua että jaksoin lapsen hoitaa. Miltei 3 kuukauteen en käynyt juuri ulkona -ei päässyt portaita mihinkään suuntaan kun toisessa kerroksessa asumme.

Pikkuhiljaa, jokseenkin itseä pakottaenkin, sinnikkäästi lähdin menemään niitä portaita. Muistan kun lähdin vetämään tyttöä pulkassa että pääsemme lähimpään kauppaan. Matkaa on n. 300m ja puolessa välissä menomatkaa tuli nii hirveä tuska että piti kääntyä kotiin ja välille meinasi jäädä. Mutta sinnikkäästi jatkoin sitä kävelemistä. Tytön jätin kotiin kun isänsä tuli töistä ja pikkumatkoista se lähti. Sitten ostin sen stepperin. Sekin lähti niin pienestä että ne polkimet painui vain n. 2 senttiä alaspäin -enempää ei pystynyt. Pikkuhiljaa sitä silti vahvistui. Kun kipu pysyi niin hallinnassa että pystyin luottamaan etten ihan heti välille jää, aloin puskemaan lastenvaunuja. Kävelin jopa kolmatta tunnin lenkkejä ja matkaa silti ei kertynyt kuin kuutisen kilometriä. Siitä se vauhti sitten kasvoi ja matkat piteni. Stepperillä polin ainakin sen 5 kertaa viikossa. Jumpannut en oikeastaan edes ole sen kummemmin. Joitakin näitä liikkeitä mitä lääkäri opasti olen tehnyt. Voin kuitenkin sanoa hoitaneeni itseni kävelemällä ja stepperillä. Sitten kun lumet suli tuli pyörä kuvioihin. Parissa kuukaudessa nyt olen sillä polkenut reilun 900km.

Vielä sen tuntee kuitenkin ettei kunnossa ole. Nykyään vasta olen pystynyt aivastamaan niin ettei tunnu jalat lähtevän alta. Vieläkin vasen jalka hieman pettää kun koetan kävellä varpaisillaan ja vieläkään en pysty hyppimään -en niin yhdellä kuin kahdellakaan jalalla. MUtta sen olen tämän sairauden myötä oppinut, että liikunta on hyvin tärkeää. Siksi suunnittelenkin sen crosstrainerini hankkimista vaikka se ainakin minun kukkarolleni on aika kallis vekoitin. Luovuta minä en missään tapauksessa -mikäli se tällätavalla pysyy näin hyvin kurissa niin sitten niin.

Tässä nyt tuli paljon muutakin mitä et edes kysynytkään. Kerroinpa nyt kuitenkin miltei koko tarinani. En muuten koskaan ole kokeillut sellaista kuminauhajumppaa. Täytyykin melkein käydä sellainen jostain ostamassa ja alkaa katselemaan vaikka täältä netistä jotain hyviä liikkeitä mitä sillä voisi tehdä. Elikkä kiitos kovasti vinkistä! Toivottavasti sinullakin selkävaivat helpottavat niin että pystyisit elämään täysipainoisesti päivästä toiseen!

Luna kirjoitti:

...ovat kyllä kamalinta mitä olen kokenut. Mulla se päksähti ihan tuosta noin vain. Ei liittynyt siis mihinkään riuhtaisuun tms. Kun sain reseptin kipulääkkeisiin ja lähdin hakemaan niitä apteekista, tuli itku ennenkuin oma vuoroni edes tuli. Hieman noloahan se oli kun suuressa kaupungissa asun ja ihmisiä oli paljon. Tuska oli vain niin hirveä. Loppujenlopuksi pyörryin kivusta sinne apteekkiin.... ELi kipulääkkeitä meni kyllä aikalailla. En pystynyt kävelemään, hädintuskin edes seisomaan -en aina päässyt sängystä edes ylös. Mulla tilanteen teki pahaksi vielä se että tyttäreni oli silloin 1,5 vuotias ja hirveän kova meno tahtoi olla päällä. Miehen ollessa töissä piti yksin kahlata päivät läpi. Täytyy vain näin jälkeenpäin todeta että se oli aivan hirveää. Vaikka ei olisi saanut nostella eikä kumartua niin se oli PAKKO. Ei noin pienen lapsen kanssa ole mahdollista elää muuten. Lääkkeitten varassa oli se että pystyin niin paljon lieventämään kipua että jaksoin lapsen hoitaa. Miltei 3 kuukauteen en käynyt juuri ulkona -ei päässyt portaita mihinkään suuntaan kun toisessa kerroksessa asumme.

Pikkuhiljaa, jokseenkin itseä pakottaenkin, sinnikkäästi lähdin menemään niitä portaita. Muistan kun lähdin vetämään tyttöä pulkassa että pääsemme lähimpään kauppaan. Matkaa on n. 300m ja puolessa välissä menomatkaa tuli nii hirveä tuska että piti kääntyä kotiin ja välille meinasi jäädä. Mutta sinnikkäästi jatkoin sitä kävelemistä. Tytön jätin kotiin kun isänsä tuli töistä ja pikkumatkoista se lähti. Sitten ostin sen stepperin. Sekin lähti niin pienestä että ne polkimet painui vain n. 2 senttiä alaspäin -enempää ei pystynyt. Pikkuhiljaa sitä silti vahvistui. Kun kipu pysyi niin hallinnassa että pystyin luottamaan etten ihan heti välille jää, aloin puskemaan lastenvaunuja. Kävelin jopa kolmatta tunnin lenkkejä ja matkaa silti ei kertynyt kuin kuutisen kilometriä. Siitä se vauhti sitten kasvoi ja matkat piteni. Stepperillä polin ainakin sen 5 kertaa viikossa. Jumpannut en oikeastaan edes ole sen kummemmin. Joitakin näitä liikkeitä mitä lääkäri opasti olen tehnyt. Voin kuitenkin sanoa hoitaneeni itseni kävelemällä ja stepperillä. Sitten kun lumet suli tuli pyörä kuvioihin. Parissa kuukaudessa nyt olen sillä polkenut reilun 900km.

Vielä sen tuntee kuitenkin ettei kunnossa ole. Nykyään vasta olen pystynyt aivastamaan niin ettei tunnu jalat lähtevän alta. Vieläkin vasen jalka hieman pettää kun koetan kävellä varpaisillaan ja vieläkään en pysty hyppimään -en niin yhdellä kuin kahdellakaan jalalla. MUtta sen olen tämän sairauden myötä oppinut, että liikunta on hyvin tärkeää. Siksi suunnittelenkin sen crosstrainerini hankkimista vaikka se ainakin minun kukkarolleni on aika kallis vekoitin. Luovuta minä en missään tapauksessa -mikäli se tällätavalla pysyy näin hyvin kurissa niin sitten niin.

Tässä nyt tuli paljon muutakin mitä et edes kysynytkään. Kerroinpa nyt kuitenkin miltei koko tarinani. En muuten koskaan ole kokeillut sellaista kuminauhajumppaa. Täytyykin melkein käydä sellainen jostain ostamassa ja alkaa katselemaan vaikka täältä netistä jotain hyviä liikkeitä mitä sillä voisi tehdä. Elikkä kiitos kovasti vinkistä! Toivottavasti sinullakin selkävaivat helpottavat niin että pystyisit elämään täysipainoisesti päivästä toiseen!

Lue lisää

No tulihan sitä tarinaa :o) On aina helpottavaa kuulla että ei ole ainoa näiden kipujen kanssa. Itselläni kaikkein pahinta tässä on ollut se, että vaiva uusiutuu aina. Joka kerta kun kipujakso hellittää (joskus täysin oireettomaksi), uskon että nyt se on lopullisesti ohi. Treenaan, jumppaan ja liikun... silti se aina vaan tulee uudestaan. Jokin liike tai laji joka on viimeksi tehnyt hyvää, saattaakin seuraavalla kipujaksolla tehdä kipeää. Ei siis mitään logiikkaa. Kivun kroonisuus onkin nyttemmin aiheuttanut masennusta ja syön tällähetkellä mielialalääkkeitä.

notko kirjoitti:

No tulihan sitä tarinaa :o) On aina helpottavaa kuulla että ei ole ainoa näiden kipujen kanssa. Itselläni kaikkein pahinta tässä on ollut se, että vaiva uusiutuu aina. Joka kerta kun kipujakso hellittää (joskus täysin oireettomaksi), uskon että nyt se on lopullisesti ohi. Treenaan, jumppaan ja liikun... silti se aina vaan tulee uudestaan. Jokin liike tai laji joka on viimeksi tehnyt hyvää, saattaakin seuraavalla kipujaksolla tehdä kipeää. Ei siis mitään logiikkaa. Kivun kroonisuus onkin nyttemmin aiheuttanut masennusta ja syön tällähetkellä mielialalääkkeitä.

Lue lisää

tuollainen sairastaminen on rankkaa. Niinhän se lääkäri kyllä minullekin sanoi että kyllä tämä on sitten loppuelämän vaiva. Joillakin se uusiintuu usein ja joillakin harvemmin. Saas nahdä sitten millon se taas alkaa vaivaamaan. Lääkäri jotain mainitsi että tämä on 'rapistuma' sairaus. Paikallisen sairaalan eräs sairaanhoitaja möläytti nauraen kun menin sinne oikein tuskissani että voipi vain kuvitella millainen olen 4-5kymppisenä kun silloin jo olin siinä kunnossa! Kyllä se sitten tosin helahti ihan punaiseksi ja meni nolon näköiseksi kun huomasi mitä tuli sanottua :) Sepä jää sitten nähtäväksi miten tämä vaiva näkyy (ja tuntuu) myöhemmin. Eihän sitä ikää tosiaan ole mulla kun pian 24 vuotta!

Oletko muuten nainen vai miespuolinen? Tiedätkö yhtään naispuolista jotka olisivat tämän vaivan jälkeen tulleet raskaaksi? Kuinka selkä on kestänyt 'mahan kantamista'? Ei sillä, että itse suunnittelin perheenlisäystä mutta ihan mielenkiinnosta. Kyllä itsestä ainakin tuntuu etten selän puolesta uskaltaisi vielä ihan heti lasta alkaa kantamaan.

Luna kirjoitti:

tuollainen sairastaminen on rankkaa. Niinhän se lääkäri kyllä minullekin sanoi että kyllä tämä on sitten loppuelämän vaiva. Joillakin se uusiintuu usein ja joillakin harvemmin. Saas nahdä sitten millon se taas alkaa vaivaamaan. Lääkäri jotain mainitsi että tämä on 'rapistuma' sairaus. Paikallisen sairaalan eräs sairaanhoitaja möläytti nauraen kun menin sinne oikein tuskissani että voipi vain kuvitella millainen olen 4-5kymppisenä kun silloin jo olin siinä kunnossa! Kyllä se sitten tosin helahti ihan punaiseksi ja meni nolon näköiseksi kun huomasi mitä tuli sanottua :) Sepä jää sitten nähtäväksi miten tämä vaiva näkyy (ja tuntuu) myöhemmin. Eihän sitä ikää tosiaan ole mulla kun pian 24 vuotta!

Oletko muuten nainen vai miespuolinen? Tiedätkö yhtään naispuolista jotka olisivat tämän vaivan jälkeen tulleet raskaaksi? Kuinka selkä on kestänyt 'mahan kantamista'? Ei sillä, että itse suunnittelin perheenlisäystä mutta ihan mielenkiinnosta. Kyllä itsestä ainakin tuntuu etten selän puolesta uskaltaisi vielä ihan heti lasta alkaa kantamaan.

Lue lisää

Minulle taasen ovat lääkärit sanoneet, että viisikymppisenä selkäni saattaa hyvinkin olla paremmassa kunnossa kuin kavereillani, joilla ei ole ollut tätä vaivaa nyt. En vaan muista mihin väite perustuu, mutta lohtu se on pienikin lohtu.

Olen mies ja ikää on 32v. Tunnen pari naispuolista, joilla on ollut sama sairaus. Toinen sairasti myös vuosia, kunnes löysi avun hypnoosista(!) Toinen leikattiin kiireellisenä, ilmeisesti pullistuma oli niin suuri. Kumpikaan ei ole ainakaan puhunut perheen lisäyksestä, joten tuossa en oikein osaa sinua neuvoa. Kannattaa toki jutella asiasta lääkärien kanssa.