Hei!
En nyt tiedä kuuluuko tämä tänne osastoon, mutta kysynpä kuitenkin koska stressiä tämä asia totisesti aiheuttaa... Eli minulla on semmoinen ongelma, että olen lahjakas.. Heh, no eipä siinä mitään ongelmaa varmaan, mutta olen lahjakas ns. väärällä alalla. Eli olen lapsesta asti ollut lahjakas eräällä taiteenalalla ja saanut siitä aina kehuja ja palkintoja ym. ym. Ja kaikki on aina pitäneet itsestään selvänä että suuntaudun ko. alalle.
Ongelma vain on, että en ole enää aikoihin tuntenut alaa omakseni. Saattaa tietenkin olla, että otan paineita ja tekeminen ei olekaan enää hauskaa. Tiedän kuitenkin, että olen enemmänkin semmoinen "systemaattinen järjestyksenihminen" en niinkään taiteilijaluonne. Minua kuitenkin häiritsee, että heitän kaikki lahjat hukkaan, jos suuntaudun jollekin sellaiselle alalle, jossa en niinkään loista, mutta jossa ns. "hermo lepää"... En kuitenkaan voisi rehellisesti käsi sydämellä väittää, että tuo lahjakkuusalani on se jota haluan kaikista eniten. Kuulostaako tämä ihan tyhmältä?
En oikein tiedä miten tässä tulisi toimia. Jos menen sinne mikä kiinnostaa, niin tosiaan tuntuu että ikään kuin petän itseni ja heitän kaikki menemään. Kuitenkinhan kyky jollain alalla on lahja, eikä sitä saisi heittää hukkaan. En edes tiedä miksi tämän tänne vuodatin. Minua vain häiritsee kovasti tämä ristiriita. Kiinnostukset/kyvyt on minulla ihan eri teillä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
kannattaa vaan reilusti suuuntautua sellaiselle alalle, mikä itseäsi enemmän kiinnostaa. En katsoisi että toiselle alalle suuntautuminen olisi pelkkää kykyjesi hukkaan heittämistä, jos edelleen siitä huolimatta muuten kykyjäsi käyttäisit. Tee kuten itse sisälläsi tunnet, kyllä ne asiat siitä suttaantuu :)
Myös minä suosittelisin, että valitse ihmeessä sellainen ala, joka sinua oikeasti kiinnostaa. Elämä on liian kallisarvoista tuhlattavaksi sellaiseen, joka ei sytytä. Ja kyllähän sinun lahjakkuutesi säilyy, vaikka suuntaudutkin muualle. Joten sinulla ei ole kuin voitettavaa - minun mielestäni.
No jos koet, että se "järjestelmällinen ala" on turvallisempi ja terveellisempi, niin valitse se, MUTTA pidä se luova juttu aktiiviharrastuksena. Silloinhan saat MOLEMMAT!:)
Aivan oikein. Itselläni harrastus on muuttunut työksi (ihan oikein opintojen kautta toki), joka sekin voi olla ihan hyvä, mutta voi myös pilata sen alkuperäisen harrastuksen ja innon. Ei työni (tietenkään) ole enää minulle intohimo, eikä (onneksi) harrastus, mutta pidän työstäni kyllä edelleen sen alkuperäisen intohimon takia.
Siis vaikka kirjoitin toisin, kannatan myös sen toisen varman alan harkintaa, sillä se ensinnäkin arvartaa maailmankatsomustasi (työelämässä). Voithan aina ajautua takaisin tälle "lahjakkuus" alallesi, opiskeltua sen "turvallisen" alan, mutta hieman paremmalla elämän prespektiivillä varustettuna, joka on nykyään hyvin suositeltavaa. Vaikka työelämässä erikoistutaan yhä enemmän yhteen asiaan, niin laaja-alaisuuden oppiminen on myös etu. Ja jos päädyt tälle "turvalliselle" alalle, niin laaja-alaisuuttahan tuo tämä harrastusala josta jo tiedät yhtä sun toista ja säilytä tämä toki jatkossakin harrastuksena. Taiteellinen harrastus voi olla valtava voimavara normaalin työelämän ohella.
Itselläni tuo laaja-alaisuus kyllä puuttuu kun harrastus ja työ ovat aina olleet niin samat ja suurin sisältö täten koko elämässäni, että joskus toivoo että uskaltaisi jotain muutakin tehdä (ehkä sen takia surffailen täällä tressi ja burnout palstallakin, kuka ties)
Ei kannata stressata siitä jos ei ole täysin varma mitä haluaa tehdä. Kannattaa punnita eri vaihtoehtoja ja kokeilla jotain totaalisen erilaistakin, voit saada sitä kautta ihan uusia näkökulmia aiheeseesi ja ajatteluusi. Elämää eletään elämällä, ei miettimällä.
Voisi olla hyvää jos koitat saada elämääsi montaa eri elementtiä jottei sinun tarvitse tehdä niin karkeaa jakoa. Yhdistä sinua kiinnostavat palaset yhteen ja tee taulustasi oma. Ei ole mitään normia miten kuuluu tehdä tai että voit tehdä vain yhtä..
Useammat ihmset ovat monilahjakkaita, levitä siis intressejä ja luo niistä kaikista yhtenäinen maailmasi.