Tuomiosunnuntaina

Tämäkin viesti todistaa sen, että vl-puhujat eivät voi enää rauhassa puhua omaan tyyliinsä. Puheita referoidaan ja makustellaan netissä melkein heti, kun puhuja on aamensa sanonut. Minä maltoin sentään odottaa vuorokauden. ;)

Olin eilen tuomiosunnuntaina kirkossa. Siellä saarnan piti vl-pappi. Teksti oli ihan oikeasta kohdasta kuten kuuluu ollakin. Väkeä ei ollut niin paljon kuin ry:llä seuroissa. Sehän on ymmärrettävää. Eihän samana päivänä ehdi moneen paikkaan ja seurameininki korvaa kai hyvin jumalanpalveluksen.

Saarnassa toisteltiin heti aluksi tuttuja vl-fraaseja: synninpäästön eli sideavainten valtuusta, synnin karttamista, kilvoitusta ja Jumalan valtakunnan kutsua. Tuollainen todistaminen tuntuu oudolta, koska oma väki tietää ja uskoo sen varmasti, eikä ulkopuolisia ole siellä kovin monta kuuntelemassa. Miksi sitä pitää vakuuttaa joka kerta omalle väellekin?

Tekstiin päästyään hän puhui siitä, miten usko ilman tekoja on kuollut. Viitaus oli päiväntekstiin. Siellähän puhutaan teoista.

Ja uskovaisten tekojen selityksenä oli vertaus jumalattomiin ihmisiin. "Me uskovaiset emme elä juoppoudessa, huoruudessa, murhaamisessa emmekä omavanhurskaudessa! Kuten suruttomat ja vääräuskoiset ihmiset." Nuoko neljä kartettavaa aluetta ovat niitä tekoja, joita viimeisellä tuomiolla kysytään? Ja niistäkö vl on itse vapaa?

Sitten vl-pappi muisti viikolla olleen kirjoituksen Kalevasta. Hän sanoi sitä parjauskirjoitukseksi ja kirjoittajaa pimeäksi. Erityisesti hän tarttui siihen vainme-oppiin, mitä hän yritti selittää "vain yksi lauma ja yksi usko"- periaatteella. Samoin uskontunnustuksessa olevalla pyhällä yhteisellä seurakunnalla. Siis Raamatulla ja Lutherilla!

Toinen kohta, jonka hän otti kirjoituksesta, oli ehkäisyasia. Hän sanoi, etteivät uskovaiset lähde murhaamaan alkavaa ihmiselämää. Hän otti esimerkin Kiinan kauheasta lapsipolitiikasta. Siellä yritetään pakottaa ihmiset siihen ja täällä meillä sellaista harrastetaan vapaaehtoisesti. Eli ei hankita kuin yksi tai kaksi lasta.

Saiko monikaan tuosta ruokaa sielulleen? Toki hän saarnasi yleisen synninpäästön, jonka liturgi oli saarnannut jo aiemmin eri sanoilla, mutta samassa hengessä, koska oli myös vl. Silti Isämeidän-rukouksessa rukoilimme lopussa vielä sitä, että saisimme syntimme anteeksi Jumalalta, koska mekin annamme anteeksi toisillemme.

Mutta en haasta oikeuteen, enkä tee valitusta, vaikka vl-pappi käytti tosi loukkavaa kieltä eiveeällistä. Saarnatkoon jatkossakin rauhassa minun puolestani! Mutta joku toinen voi tuoda senkin julki.
5636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vielä saavat vt:t saarnata vapaasti kirkoissa. Kirkko ei puutu, ennemmin kiittää. Eikä uskottomien puheista tarvitse välittää, vaikka ehkä ne hieman hillitsevätkin karkeimpia nuhteluita ja yleistyksiä? Eikä julkisuus kaikkiin vaikuta. Kuten avauksestakin näkee.

Äänestä
  • kuten Cigantti sanoo, < On vain tyhmää maksaa liikaa....

    Eikö tämä jo kerro teille syyn, mikisi erota kirkosta, minä erosin juuri tämän vuoksi, koska seurakunta, joka taistelee isteään vastaan, on tuhoon tuomittu. ( Jeeuksen toteamus )

    Mutta ihan oikeasti, Niin kauan kun te jaksatte olla eroamatta kirkosta, suurella joukolla ( vr lakko ) tuo LV sielunterrori jatkuu. Te vain rahoitatte sitä.

    Äänestä

  • Luulen, että jos kirkko alkaisi painostaa vl-liikettä avarampiin ajatuksiin esim. siinä, kuka on uskovainen ja kuka ei, niin seuraisi jotain epämiellyttävää. Ehkä vl:t sulkeutuisivat omiin joukkoihinsa vielä tiivimmin ja yhteistyö kirkon kanssa loppuisi kokonaan? Sitä ei haluta, vaan yritetään luovia ja silitellä myötäkarvaan.

    Äänestä

Mitä miehiä VL: papit ovat? Hoitokokous miehiäkö?
Missä on Kristuslaiset papit?
Ne jotka lutterin ja lestediuksen sijasta USKOVAT
Jeesukseen Kristukseen ja tottelevat häntä ja
ovat hänen seuraajiaan.

Äänestä
  • luopioita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-saarna kirjoitti:

Tämäkin viesti todistaa sen, että vl-puhujat eivät voi enää rauhassa puhua omaan tyyliinsä. Puheita referoidaan ja makustellaan netissä melkein heti, kun puhuja on aamensa sanonut. Minä maltoin sentään odottaa vuorokauden. ;)

Olin eilen tuomiosunnuntaina kirkossa. Siellä saarnan piti vl-pappi. Teksti oli ihan oikeasta kohdasta kuten kuuluu ollakin. Väkeä ei ollut niin paljon kuin ry:llä seuroissa. Sehän on ymmärrettävää. Eihän samana päivänä ehdi moneen paikkaan ja seurameininki korvaa kai hyvin jumalanpalveluksen.

Saarnassa toisteltiin heti aluksi tuttuja vl-fraaseja: synninpäästön eli sideavainten valtuusta, synnin karttamista, kilvoitusta ja Jumalan valtakunnan kutsua. Tuollainen todistaminen tuntuu oudolta, koska oma väki tietää ja uskoo sen varmasti, eikä ulkopuolisia ole siellä kovin monta kuuntelemassa. Miksi sitä pitää vakuuttaa joka kerta omalle väellekin?

Tekstiin päästyään hän puhui siitä, miten usko ilman tekoja on kuollut. Viitaus oli päiväntekstiin. Siellähän puhutaan teoista.

Ja uskovaisten tekojen selityksenä oli vertaus jumalattomiin ihmisiin. "Me uskovaiset emme elä juoppoudessa, huoruudessa, murhaamisessa emmekä omavanhurskaudessa! Kuten suruttomat ja vääräuskoiset ihmiset." Nuoko neljä kartettavaa aluetta ovat niitä tekoja, joita viimeisellä tuomiolla kysytään? Ja niistäkö vl on itse vapaa?

Sitten vl-pappi muisti viikolla olleen kirjoituksen Kalevasta. Hän sanoi sitä parjauskirjoitukseksi ja kirjoittajaa pimeäksi. Erityisesti hän tarttui siihen vainme-oppiin, mitä hän yritti selittää "vain yksi lauma ja yksi usko"- periaatteella. Samoin uskontunnustuksessa olevalla pyhällä yhteisellä seurakunnalla. Siis Raamatulla ja Lutherilla!

Toinen kohta, jonka hän otti kirjoituksesta, oli ehkäisyasia. Hän sanoi, etteivät uskovaiset lähde murhaamaan alkavaa ihmiselämää. Hän otti esimerkin Kiinan kauheasta lapsipolitiikasta. Siellä yritetään pakottaa ihmiset siihen ja täällä meillä sellaista harrastetaan vapaaehtoisesti. Eli ei hankita kuin yksi tai kaksi lasta.

Saiko monikaan tuosta ruokaa sielulleen? Toki hän saarnasi yleisen synninpäästön, jonka liturgi oli saarnannut jo aiemmin eri sanoilla, mutta samassa hengessä, koska oli myös vl. Silti Isämeidän-rukouksessa rukoilimme lopussa vielä sitä, että saisimme syntimme anteeksi Jumalalta, koska mekin annamme anteeksi toisillemme.

Mutta en haasta oikeuteen, enkä tee valitusta, vaikka vl-pappi käytti tosi loukkavaa kieltä eiveeällistä. Saarnatkoon jatkossakin rauhassa minun puolestani! Mutta joku toinen voi tuoda senkin julki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu