Muratti kuolemassa

Mulla on muratti, joka on alkanut pudottaa lehtiään. Aluksi siihen alkoi tulla vähän hämähäkinseitin näköistä juttua lehtien ympärille. En tiedä oliko sen joku elukka tehnyt, mutta poistin sen ja huomasin, että lehdet putoilee. Oon yrittänyt antaa ravinnetta ja kastella hyvin, mutta kukka on vaan kuihtunut lisää. Siis mitä tehdä?
1397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Seitit viittaavat vihannespunkkeihin, jotka erottaa paljaalla silmällä, kun katsoo tarkasti: ne ovat pieniä valkoisia ja liikkuvat kasvin varressa, sen lehdillä ja tekemissään seiteissä. Jos löydät kasvistasi sellaisia, homma kannattaa ottaa sikäli tosissaan, että punkit leviävät mielellään muihinkin kasveihin ja niitä on hankala (=mahdoton) saada häädettyä etenkin mullasta. Muutkin huonekasvit kannattaa siis tarkistaa huolellisesti läpi. Punkit eivät haise, pure tai tee mitään muutakaan oikeasti inhottavaa, mutta kasveja ne tappavat.

Minä sain pelastettua punkkien valtaaman murattini niin, että leikkasin sen latvoista 15-20cm pitkät pätkät pistokkaiksi ja laitoin ne vesilasiin. Huuhtelin reippaasti vedellä ja mäntysuovalla aina muutaman päivän välein muutaman viikon ajan. Muun kasvin heitin menemään, koska aiemmista häätöyrityksistä huolimatta ne kiipesivät ilmeisesti mullasta aina takaisin. Kun sitten vesilasissa oleviin versoihin oli kasvanut juuret, istutin sen uuteen multaan, ja nyt murattini on hieno ja voi hyvin :)

Murattia ei muuten kannata kastella ainakaan liikaa, vaikka huolestuisikin sen kunnosta, koska siitä se ei tykkää. Tähän aikaan vuodesta myös ravinteiden antamisessa kannattaa olla aika maltillinen, koska kasvit siirtyvät pimeällä yleensä talvilepoon eivätkä tarvitse kasvua kiihottavia ravinteita.

Mutta siis: peli ei ole menetetty :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muratti-fani kirjoitti:

Mulla on muratti, joka on alkanut pudottaa lehtiään. Aluksi siihen alkoi tulla vähän hämähäkinseitin näköistä juttua lehtien ympärille. En tiedä oliko sen joku elukka tehnyt, mutta poistin sen ja huomasin, että lehdet putoilee. Oon yrittänyt antaa ravinnetta ja kastella hyvin, mutta kukka on vaan kuihtunut lisää. Siis mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu