Kunpa

ajatella niin, että jos nyt vihdoinkin itsellä olisi aikaa antaa ja saada rakkautta. Heittäytyä täysillä mukaan. Mutta täytyy ottaa vastuu siitä mitä viime vuodet ovat aiheuttaneet, niille syyttömille asianosaisille, kun kukaan muu ei siihen kykene. Mitä on tulossa en tarkalleen vielä tiedä, mutta helppoa se ei tule olemaan. Paljon vaadittaisiin siltä, joka tällaisessa tilanteessa ihastuisi minuun ja silti haluaisi tutustua paremmin.
31174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minkälaisessa tilanteessa??????

Äänestä

lähes yksin vastaamaan lapsistaan, asuu ja elää heidän kanssaan ja auttaa heitä ongelmissaan? Itsellä isoja lapsia ja välillä ollut hyvin vaikeita vaiheita heidän kanssaan. Eipä ole helppoa, ei. Ei ole tainneet onnistua noin tilastollisesti katsottuna uudet suhteet tuossa vaiheessa.

Äänestä
  • yleensä ensimmäinen suhde eron jälkeen on se ns. laastarisuhde. Mutta jos eroa on tehnyt jo monta vuotta suhteen aikana, käynyt sen läpi mielessään useita, useita kertoja, tilanne voi olla kokonaan toinen. On sekin tullut nähdyksi! Eihän se helppoa ole, mutta ei parisuhde kenenkään kanssa ole ruusuilla tanssimista! Lapset sopeutuvat usein aikuisia paremmin uusiin tilanteisiin.

    Niin, helppoahan se ei tule olemaan. Olisin voinut itse kirjoittaa samanlaisen tekstin kuin tuo alkuperäinen, mutta vielä ei ole aika repäistä. Riittää, kun odottaa aikapommin räjähtävän. Mikään ei enää sen jälkeen kalva, kenelläkään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisikin kirjoitti:

ajatella niin, että jos nyt vihdoinkin itsellä olisi aikaa antaa ja saada rakkautta. Heittäytyä täysillä mukaan. Mutta täytyy ottaa vastuu siitä mitä viime vuodet ovat aiheuttaneet, niille syyttömille asianosaisille, kun kukaan muu ei siihen kykene. Mitä on tulossa en tarkalleen vielä tiedä, mutta helppoa se ei tule olemaan. Paljon vaadittaisiin siltä, joka tällaisessa tilanteessa ihastuisi minuun ja silti haluaisi tutustua paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu