Muuttaminen

Eli mikä alue olisi uudessakaupungissa hyvä alue asua? Minkälainem alue on esim. janhuua? Onko taloissa eroa? Käynynnä alueella kerran ja ihan kivalta vaikutti.
Katellut tässä asuntoa.
6544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kannattaa ottaa muutama tunti aikaa ja kierrellä eri alueilla, eri talojen pihoilla ja ennen kaikkea käydä rappukäytävissä katsomassa ja nuuhkimassa. Tietysti isännöisijöiltä saa avaimia vapaina oleviin asuntoihin. Kriittisesti kun katselee ja puntaroi niin varmasti se itselle sopiva saattaa löytyä. Jokaisella on makunsa ja odotuksensa.

Äänestä

Vapaana paljon isoja kerrostalovuokra-asuntoja.

Äänestä

On kokemusta asiasta. Kerran kävin kaverin luona ja törmäsin rapussa Lidlin -muovikasseilla varustauneisiin nuoriin, jotka haistattelivat ja tuuppivat rapussa kulkevia ihmisiä. Uhkasin poliisilla, niin jo joku yritti lyödä minua kaljapullolla. Vanhana koripalloilijana pystyin väistämään ja pakenin paikalta. Eläimellinen huuto kuului takaani ja päättelin, että porukka oli nauttinut muutakin kuin Lidlin halpaa keskikaljaa.

Äänestä

Ei ainakaan janhuan kaljuunakujalta kannata luukkua vuokrata. varsinainen kaljakuja. Nuorison valtaama talo ja joka viikonloppuinen juhlinta. Ihmetyttää jos ei kukaan siellä valitusta tee.

Äänestä
  • Täällä ei todellakaan ole minkäänlaisia järjestyshäiriöitä eikä meluisaa käyttäytymistä. Miten ihmeessä voit väittää sellaista? Tämän alueen asuntojen hinnat ja haluttavuus vähenee syytöksiesi myötä. Täällä asuu paljon vanhuksia ja rauhallisia lapsiperheitä, jotka kaikki käyttäytyvät hyvin ja naapurisopua kunnioittaen.

    Äänestä

  • Viihtyvä asukas kirjoitti:

    Täällä ei todellakaan ole minkäänlaisia järjestyshäiriöitä eikä meluisaa käyttäytymistä. Miten ihmeessä voit väittää sellaista? Tämän alueen asuntojen hinnat ja haluttavuus vähenee syytöksiesi myötä. Täällä asuu paljon vanhuksia ja rauhallisia lapsiperheitä, jotka kaikki käyttäytyvät hyvin ja naapurisopua kunnioittaen.

    Missähän talossa kaljuunasta se sinun asuntosi sijaittee? Onhan niitä enempi kuin 1 kerrostalo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


---------- kirjoitti:

Eli mikä alue olisi uudessakaupungissa hyvä alue asua? Minkälainem alue on esim. janhuua? Onko taloissa eroa? Käynynnä alueella kerran ja ihan kivalta vaikutti.
Katellut tässä asuntoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu