Vaimo antoi

Sain minäkin

Tämäkin tarina on tosi vaikkei sitä uskoisi... Olemme vaimon kanssa sopineet, että käymme aina vieraittemme kanssa yhdessä saunassa ja mitä siellä tapahtuukin on vain piristystä yhteiselämäämme.
Meillä on yhteinen ystävä, joka oli jäänyt leskeksi vuosi sitten. Hän oli hyvin allapäin tapahtuneesta ja kutsuimme hänet kyläilemään meille.
Viime kesänä hän otti kutsun vastaan. Mukaan tuli hänen 20-vuotias tyttärensä.
Lämmitimme saunan ja kerroimme tapana olevan, että yhdessä saunotaan. Tytär suostui ilman muuta, mutta ystävämme oli aluksi vähän vastahankainen, mutta suostui sitten. Ymmärsin syyn, kun riisuiduimme pukuhuoneesa hän viivytteli, eikä riisunut housujaaan, vaikka vaimoni oli jo alastomana hänen edessään. Hänen housunsa pulloitti ja kun hän lopulta otti ne pois pompahti esiin hänen kovana seisova kalunsa jota hän yritti peitellä. Vuoden selibaatti oli tehnyt tehtävänsä. Vaimoni sanoi, ettei tarvitse ujostella ja minä jatkoin, että tuolle asialle on vain yksi ratkaisu.
Nyökkäsin vaimolleni ja hän tuli ystävämme viereen ja tarttui hänen kaluunsa vieden sen pimpsaansa kiinni.
Hetken kuluttua näin kun hänen kookas kullinsa työntyi vaimon sisään ja vain muutaman työnnön jälkeen hän laukesi vaimoni sisään.
Spermaa tuli todella paljon ja näin kuinka vaimoni pimpistä sitä valui saunan lattialle.
Tytär katseli minun kanssani vieressä ja kuiskasi minulle toivoneensa jo jonkin aikaa, että isä saisi elämäänsä uutta potkua ja tämä oli sitä.
Näkemäni sai minunkin kaluuni eloa aikaan ja kohta se seisoikin kovana. Kävimme istumaan lauteille ja otimme kunnon löylyt.
Tytär istui vieressäni ja hetken mietittyäni kiedoin käteni hänen ympärilleen ja aloin hyväillä hänen rintaansa. Olin kiihottunut ja kullini seisoi kovana ja ajattelin jo ottaa vaimoni penkille ja työtyä hänen märkään pimpsaansa, kun huomasin hänen sivelevän ystävämme taas paisuvaa kalua. Hetken kuluttua hän nousi ja istui ystävämme syliin ja ohjasi hänen kullinsa sisäänsä. Nyt näin, että hän todella nautti tilanteesta ja he aloittivat mahtavan naimisen. Ystävämme huohotti ja vaimoni vaikeroi kimoissaan.
En voinut enää itselleni mitään vaan otin tytärtä kädestä ja talutin hänet pukuhuoneeseen. Nyt suutelimme jo kiihkeästi ja hetkeäkään epäröimättä laskeuduimme lattialle. Hän antoi minun tulla sisäänsä ja aloin nussia häntä antaumuksella. En tiedä kuinka kauan sitä kesti, mutta hän sai kovan orgasmin ja hänen pimpsansa vuoti kuin keväinen lähde. Äkkiä tajusin, mitä olin tekemässä ja kun tunsin olevani laukeamassa yritin vetäytyä pois, mutta hän kiersi jalkansa ympärilleni ja lopulta laukesin hänen sisäänsä.

Kiihkon mentyä ohitse suutelimme kiihkeästi ja siitten huomasin, että ystäväni istui vaimon kanssa pukuhuoneen penkillä katsellen meitä.

Nousin istualleni ja vaimoni levitti jalkansa ja näin kuinka valkoinen noro valui hänen haaroistaan penkille. Tämä sai minut niin kiihkoiseksi, että nousin ja työnsi jo laskemassa olevan kaluni hänen todella liukkaaseen pimpsaansa ja aloin työnnellä.
Kesti kauan ennenkuin minulta tuli, mutta vaimoni sai jälkeenpäin kertomanaan yhden parhaimmista orgasmeistaan koskaan.

Jatkoimme saunomista rauhallisimissa merkeissä, mutta minua vieläkin kiihoittaa nähdä, kun kaksi naista nousi lauteille ja heidän pimpsastaan valui nesteet lattialle.
Yöllä tuli tytär viereeni ja vaimo meni peiton alle ystäväni kanssa.
Tämä ei kuulu saunatapoihimme, mutta ilahduttavaa on, että ystävämme sai elämänhalunsa takaisin. Hän löysi äskettäin uuden kumppanin.
Tarina on siis kerrottu. Vaimo odottaa tuolla.
Kohta saan taas.

Niin ja he tulevat ensi viikonvaihteesa vierailulle. Mukana on tytär ja myös poika 23 v.
Miten mahtaa käydä kun tuo vaimo on joskus halunnut saada nuorta... Se on eri juttu se.

Älkää tuomitko meitä. Elämästä täytyy nauttia.

23

114264

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asddsad

      Oikein kiva tarina....jatkoa pliis!

    • ???

      Juu, on ihan sata varmasti tosi kun vanha äijänkäppyrä nussii ikäistäni nuorta naista isänsä katsellessa vierestä. Missähän maailmoissa elät? Tiedätkö että olet aika kipeä?

      • Mökkimönkiäinen

        kummallista tuosskin nyt on?
        Kyllä maailmassa tapahtuu kummallisempiakin asioita.

        Taitaa elämäsi olla aika tylsä ja mustavalkoinen.


      • olet varmaan tosi mönkiäinen
        Mökkimönkiäinen kirjoitti:

        kummallista tuosskin nyt on?
        Kyllä maailmassa tapahtuu kummallisempiakin asioita.

        Taitaa elämäsi olla aika tylsä ja mustavalkoinen.

        Elämäni ei suinkaan ole tylsää vaikka en paneskele vanhaa ukon rotjaketta isäni silmien edessä.
        Kuka isä edes suostuu moiseen? Ellei sitten kyseessä ole insesti isukki..


      • tuolla kirjautumisessa

        on se kenttä 18v. Jos luet kategorian uudelleen, "seksinovellit", niin ehkäpä ymmärrät, että kyse on fantasiasta. Ei välttämättä faktasta. Kannattaisikohan sun jättää näiden lukeminen vähemmälle? Lisäät vaan tuota estoisuuttasi näillä.


      • Sain silloin

        Jos ymmärtäisin kommentiasi olisin ihan pöhkö.
        Toi tarina todellakin on tosi.
        Ensiksi: Kun nai nuorena ei ole vanha äijänkäppyrä vähän yli nelikymppisenä.
        Toiseksi: 20-vee neito jonka olet tuntenut pienestä pitäen tietää mitä tekee.
        Kolmanneksi: Kyllä minua mietitytti miten tässä näin kävi.
        Neljänneksi: Teimme sen toistekkin ellei muuten niin ihan sinun kiusaksesi.
        Joten ei se isi kuolannut mutta sai ihan hyvään tarpeeseen.
        Jos joskus pääset leskeksi niin, no sitten kysyn uudelleen.


    • ggt3r

      Mukava, kiihottava tarina.

      • Nauttikaa elämästä

        Kiihoittava novelli, lisää tuollaisia.
        Elämästä kannattaa nauttia kun pystyy.


      • Minä sain

        Tarina kiihottaa muitakin. Hieno juttu.
        Siksi sen kerroin. Se on tosi. En itse olisi uskonut, että näin käy. Appiukko sanoi aikanaan: "Nai kun voit".
        Totta puhui. Rauha hänen muistolleen.


      • Anonyymi00021
        Minä sain kirjoitti:

        Tarina kiihottaa muitakin. Hieno juttu.
        Siksi sen kerroin. Se on tosi. En itse olisi uskonut, että näin käy. Appiukko sanoi aikanaan: "Nai kun voit".
        Totta puhui. Rauha hänen muistolleen.

        Ronkelit runkkaa. Aina kun on mahdollista, pitää panna.


    • MINÄKIN SAIN

      Aivan mahtava tapaus. Uskon tämän olevan totta. Itselläni on vastaava tapaus kokemusteni salaisessa muistilaatikossa. Kiihottaa vieläkin meitä molempia vaimoni kanssa tytärpuolen.
      Olimme meidän mökillä juhannusta viettämässä. Mukana oli meidän lisäksi vaimon 28-v tytär. Aivan mieletön juhannus-aatto jäi mieleen. Vaimo ja tytär olivat loppu-illasta keskenään, kuin rakastavaiset lesbot. Hoitivat toisiaan ja minua koko yön. Voisin kirjoittaa vaikka novellin siitä juhannuksesta.

      • Kirjoita toki. Siis äiti tytär lesboilua?


    • Jatkokanki

      Hyvä tarina. jatkoa vaan nopeasti.

    • ggggw12

      mitä jos tyttö haluaa ratsastaa mukava iso muna, asun yksin ja täällä on kosketuksissa [email protected]
      what if any girl want to ride a nice cock , i live alone and here is the contact [email protected]

      • IsoOnKiva

        Minkä värin?


    • Olen itsekkin ollut saunassa kun sielä naidaan. Tosin silloin olin itse naitavana.

    • Kiihottava tarina.

    • Jospa se poika onkin bi tai homo. Jatkoa odotellessa.

    • Anonyymi

      Hyvä tarina ja tosi on. Tunnen tyttären.

    • Anonyymi

      Lisää pliiiis!!!

    • Anonyymi

      Meitä oli kaksi tytärtä, kesämökki Saimaan rannalla. Ihan pikkutyttöjä oltiin, saunottiin, meidän perhe ja muuan perhetuttu. Hänellä oli moottoripyörä, ja me tytöt päästiin joskus kyytiin, muutenkin hauska mies, josta kovasti pidimme. Saunasta isä toi meidät tytöt mökkiin hampaiden pesulle ja nukkumaan, vaikka eihän meitä hetikään nukuttanut. Mutta isä oli kärsivällinen, vaikka jotenkin ehkä poissaoleva. Ja olimme ihan unohtaa, että äiti ja perhetuttu olivat jääneet saunomaan. Joskus he sieltä sitten tulivat, ja asia palautui mieleen. Yhäkin se ajatuksia herättää.

    • Anonyymi00019

      Tästä on jo yli kymmenenvuotta kun oltiin vaimoni veljellä . Otettiin viinaa ja olutta , minuaalkoi saunan jälkeen väsyttää no otin liikaa viinaksia . Vaimoni ja hänen veljensä jäivät pyyhkeet päällään istumaan olohuoneeseen , jossain vaiheessa heräsin ja menin olohuoneen ovelle , olohuoneesta kuului ääniä ja kurkkasin sinne . Hämmästyin kun näin mitä siellä tehtiin , kumpikin oli alasti ja vaimon veli makasi vaimoni päällä ja nussi tätä vaimo voihki ja huohotti ja pyysi naimaan kovemmin ja veli nussi ja kohta kysyi voiko päästää sun pilluun ja vaimo saat ja näköjään tyhjensi spermat vaimoni pilluun , häivyin heti takaisin sänkyyn ja noin kymmenenminuutin kuluttua vaimo tuli katsomaan minua raotin varovasti silmiäni ja näin vaimoni olevan alasti ja lähti sitää.

    • Anonyymi00020

      Olen ollut naimisissa ulkomaalaisen naisen kanssa vuosi. Vuosi sitten kesällä vaimoni sanoi hänen veli tulee meillä käymään. Vaimoni sanoi majoittuvan yläkertaan veljensä kanssa ja haluavat olla kahdestaan kun eivät ole nähneet pitkään aikaan. Sitten veli saapui. Olivat menneet yläkertaan kun aamuyöstä alkoi kuulua yläkerrasta kovaa rynkytystä ja sama toistui koko viikon. Jopa päivisinkin kuulin sängyn natinaa. Jälkeen päin olen miettinyt ettei se mies ollut vaimon veli vaan hänen ex-miehensä. En ole sitä vaimolta kysynyt.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      47
      1370
    2. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1269
    3. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      274
      910
    4. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      78
      878
    5. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      868
    6. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      43
      859
    7. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      228
      806
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      112
      760
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      61
      705
    10. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      10
      647
    Aihe