Minä olen hieman yksinäinen isä. Päiväni menevät työssä ja illat lapsia hoitaen ja leikkien.
Ongelma on vaimoni uraputki vimma. Olemme lasten kanssa vieraantuneet vaimostani hänen jatkuvien työmatkojen vuoksi. Paljoa ei ole puheltu, yhdessä syöty eikä häneltä aikaa riitä leikkeihin tai huomion antamiseen lapsille. Olenkin kyllästynyt ja toivoisin teistä mieheenne kyllästyneet naist / äidit tai yhäidit jotka kaipaatte mukavaa ja kotityöt osavaa miestä ystäväksi.
Seksiä ei ole elämässäni ollut piiiiitttkkkään aikaan joten tutustuttuamme voisimme ajatella myös sitä mutta tärkeintä olisi löytää keskustelutaitoinen ilopilleri nainen joka pärjää sekä minun että lastenkanssa. Tottakai minäkin annan osani.
Olisi todella mahtavaa saada lapsilleen naisen mallia ja ymmärtävää huolehtivaa äitiä joka todrella sydämmestään pitää lapsista.
vastailkaa ja tutustutaan. Osaan olla todella hellä ja kultainen mies eikä ulkonäköni, käytökseni ja suuri sydämmeni ole moitteita saanut . Ottakaa yhteyttä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
vaimostasi ennen tätä mahdollista uutta tuttavuuttasi? Jos kyllä, niin aiotko vaatia lasten huoltajuutta itsellesi?
kyllä ja ehdottomasti kyllä
oikea lässyn lässyn homppeli.