Laihdutin 20 kiloa kesän aikana ja yritän pysyä normaalipainoisena. Kaikki meni aluksi hyvin söin terveellisesti jne., mutta sitten eräänä päivänä minun tuli ahmittua herkkuja ihan valtava määrä. Ajattelin, että tänään syön niin paljon kuin haluan ja sitten lopetan ja aloitan terveelliset elämäntavat. Ja paskat.
Nyt en pysty millään lopettamaan ja tätä on jatkunut jo noin kuukauden ajan. Ahmin ihan käsittämättömiä määriä kaikkia herkkuja niin, että en pysty kuin makaamaan ja valittamaan. Saatan käyttää jopa puolet päivästä urheiluun. Oksentaminen on ihan kamalaa ja vaivalloista, mutta sen jälkeen olo on niin tavattoman hyvä.
En tiedä pitäisikö minun nyt huolestua ihan todenteolla. Tätä on kuitenkin jatkunut suhteellisen vähän aikaa ja ajattelen, että ehkä tämä menee ohi, mutta en jotenkin vain pääse takaisin ns. kaidalle polulle. Muutenkin olen koko ajan ahdistunut ja masentunut ja tänään oli pakko viillellä herkkujen ahmimisen välissä ja epäilisin näiden syömisongelmien johtuvan pohjimmiltaan tästä huonosta mielialastani.
Oli pakko tulla tekemään tänne tällainen yöllinen avautuminen. En tiedä kenelle voisin tästä kertoa, kun tuntuu, ettei ketään kiinnosta tai sitten ihmiset eivät vain ymmärrä. En halua leimautua hulluksi, vaikka kaikki asiani ovatkin tällä hetkellä ihan päin persettä. Tuntuu, että en kestä pienintäkään stressiä, enkä jaksa enää nähdä ystäviänikään, eivätkä he ymmärrä kuinka pahassa tilanteessa olen, vaikka olen sitä heille yrittänyt kertoa.
Nyt en pysty millään lopettamaan ja tätä on jatkunut jo noin kuukauden ajan. Ahmin ihan käsittämättömiä määriä kaikkia herkkuja niin, että en pysty kuin makaamaan ja valittamaan. Saatan käyttää jopa puolet päivästä urheiluun. Oksentaminen on ihan kamalaa ja vaivalloista, mutta sen jälkeen olo on niin tavattoman hyvä.
En tiedä pitäisikö minun nyt huolestua ihan todenteolla. Tätä on kuitenkin jatkunut suhteellisen vähän aikaa ja ajattelen, että ehkä tämä menee ohi, mutta en jotenkin vain pääse takaisin ns. kaidalle polulle. Muutenkin olen koko ajan ahdistunut ja masentunut ja tänään oli pakko viillellä herkkujen ahmimisen välissä ja epäilisin näiden syömisongelmien johtuvan pohjimmiltaan tästä huonosta mielialastani.
Oli pakko tulla tekemään tänne tällainen yöllinen avautuminen. En tiedä kenelle voisin tästä kertoa, kun tuntuu, ettei ketään kiinnosta tai sitten ihmiset eivät vain ymmärrä. En halua leimautua hulluksi, vaikka kaikki asiani ovatkin tällä hetkellä ihan päin persettä. Tuntuu, että en kestä pienintäkään stressiä, enkä jaksa enää nähdä ystäviänikään, eivätkä he ymmärrä kuinka pahassa tilanteessa olen, vaikka olen sitä heille yrittänyt kertoa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi ei......syömishäiriöt on jotain niin kauheeta....mul on ittelläni ollu (ja on yhä......valitettavasti) vähän kaikkia muita mut ei (onneks) just bulimiaa. ehkä siks et vihaan oksentamista niin paljon. vaik välil kyl ahmimiskohtauksen jälkee oon toivonu et voisin oksentaa...no joo. halusin vaa vastata sulle ku itelläki on menny välil vähä paremmin ja sit käyny just tolleen samanlailla ku sulla....viime viikko oli ekaa kertaa varmaa puolee vuotee aivan järkyttävä...!!! ja turposin ihan hulluna.... nyt vaa vedän kahvia täällä....:/ tosi terveellistä!
mullaki on toi ongelma et vaik oon puhunu tai yrittäny joillekki ni tuntuu et ketää ei oikeesti kiinnosta tai et ne ei tajuu...! mä en tajuu mikä niitä vaivaa! luulis että kiinnostas mut ne ei kai vaan voi tajuta miten vakavaa ja kamalaa tää on! ei kai kukaa oikeesti joka ei ite oo kokenu jtn syömisongelmii...
ainii ja sit mul on kans toi et en kestä YHTÄÄN stressiä! se on järkyttävää!! jos mul tulee jotai pientäki ni meen heti sekasin ja saan jotku ihme ahdistukset...huh huh... kaikkein raskasta on must se ku ei yhtää tiiä mitä on tulossa.... toivon ja yritän et voisin parantuu mut pelottaa et kaikki menee vaa huonompaa suuntaa...oon kuitenki yrittäny jo 3 vuotta....et miks nyt ois erilaista...no en tiiä. ehkä just siks.
joo mut tsemppii vaa paljon ja koitetaan pärjäillä. hyvä kuitenki mun mielest ainaki joskus kuulla et ei oo yksin näitte ongelmiensa kaa. vaik siltä todellaki tuntuu just ku jossai kaupungil kävelee, kaikki muut näyttää vaa tyytyväisilt yms. ite vaa suunnistaa jonnekki kaupan herkkuosastoille....joo...
eipä muuta.:)
Ensi apuna voisit käyttää löytämääni kirjaa.
Gisela van der ster LUPA SYÖDÄ..
omalla kohdallani kirja on ollut pelastus. koska sairastuin vuonna 1998 bulimiaan. jos haluat jutella kanssani enemmän niin ota rohkeasti yhteyttä.=) voimia sinulle
Hei, et todellakaa ole yksin tai hullu etkö mitään. Tai sitten kaltaisiasi "hulluja" on paljon, minä mukaan lukien.
Sama vaiva siis, ei tuo kaidalla polulla pysyminen ole vaan niin helppoa alkuunkaan Sitä aina vaan lupaa ja lupaa itselleen parantaa tapansa ja hetkellisesti siinä ehkä onnistuukin, mutta sitten taas retkahtaa ja olo on syyllinen ja huono.
Ja ettei tämä riittäisi niin tuo samainen asia, stressi pukkaa pahemman kerran päälle, eikä ymmärtäviä ihmisiä lähietäisyydellä todellakaan ole liikoja.. On se elämä vaikeaa. :(
Omalla tavallaan hienoa kuitenkin huomata ettei itse painiskele yksinään tälläisten ongelmien kanssa, vaikken tietenkää kellekkää tätä toivo.
Jaksamisa pimeään talveen ja mukavaa joulun odotusta, muistetaa vaa olla armollisia itsellemme!! :)
mulla on ihan sama tilanne ton syömisen kannalta . Ja tilannettasi ei todellakaan helpota se, että kukaan ei ymmärrä miten paha tilanne voi olla. mun mielestä sun kannattaa hakee jo nyt apua tuohon että se ei pahennu entisestään sillä mitä nopeammin saat apua sitä helpompi asia on korjata =)