Hei
Hankimme koiran ja eräs tuttu sanoo koiran aiheuttavan oireita hänen lapselleen. Voiko esim. seuraava tilanne olla mielestänne mahdollinen. Tapasimme tämän perheen, jolla allerginen lapsi) n. 100 km päässä kolmannen perheen kotona, joilla ei ole lemmikkieläimiä. Me imuroimme auton, otimme pestyt vaatteet pesusta päällemme (ulkovaatteita emme pesseet), emme koskeneetkaan koiraamme ennen lähtöä ja koira jäi siis kotiin hoitoon. Perillä lapset olivat normaalisti keskenään ja tämä allerginen lapsi oli normaalisti päivän, nenä oli kuulemma ollut tukossa. Sitten päivän lopuksi heidän kotimatkallaan (siis omalla autollaan, ei miedän kanssa) oli kuulemma tullut hengenahdistusoireita, n. tunti sen jälkeen kun olimme eronneet ja äiti sanoi, että viikon verran tämän jälkeen oli ollut nuhaa.
Kysyn tätä siksi, että äiti on eläinvastainen ja haluaisi varmasti laittaa tämän koiramme syyksi. Voihan tämä olla koirastammekin, mutta voiko allergeenit olla näin pitkäkestoisia ( vaikutus voimakkaimmillaan vasta kotimatkalla eikä lähemmässä kanssakäymisessä ja vaikuttavat nuhan jopa viikon verran)
Selvyyttä asiaan haöuava
voivatko oireet olla koirasta
6
966
Vastaukset
- kuitenkin
sitä koiran epit., vaikka kuinka vaatteita olisitte vaihtaneet.
- vasta viiveellä
Eli ei ole koiran vastaisen äidin luulotautia.
- paskat..
vasta viiveellä kirjoitti:
Eli ei ole koiran vastaisen äidin luulotautia.
Lapsi parka jos joutuu tuollaisen hössötyksen keskellä elämään!! Meillä olemme kaikki enemmän tai vähemmän allergisia kissoille ja koirille emmekä ikinä ole kierrelleet mitään tai ketään joilla on kotieläimiä. Jos tulee pikku nuha, niin tulee - MITÄ SITTEN? Ei kai nyt se helvetti vie ole mikään syy niuhottaa toisten ihmisten koirista! Meinaako se eristää lapsensa elämästä vai vaatia kaikkia luopumaan koirista? Sitä paitsi tuollaisiin pikku häiriöihin löytyy nykyään hyviä lääkkeitä.
- pikku pikku nuhainen
paskat.. kirjoitti:
Lapsi parka jos joutuu tuollaisen hössötyksen keskellä elämään!! Meillä olemme kaikki enemmän tai vähemmän allergisia kissoille ja koirille emmekä ikinä ole kierrelleet mitään tai ketään joilla on kotieläimiä. Jos tulee pikku nuha, niin tulee - MITÄ SITTEN? Ei kai nyt se helvetti vie ole mikään syy niuhottaa toisten ihmisten koirista! Meinaako se eristää lapsensa elämästä vai vaatia kaikkia luopumaan koirista? Sitä paitsi tuollaisiin pikku häiriöihin löytyy nykyään hyviä lääkkeitä.
Jos on oikeasti allerginen koiralle, se ei todellakaan jää pikku nuhaan. Oireena voi olla viikkokausien hankala nuha, öiset hengenahdistukset. On olemassa todella allergisia, joiden elämää allergiat rajoittaa paljon vakavampien oireiden kuin pikku nuhan muodossa.Mieluummin silloin rajoittaa kontakteja kin katsoo lapsen kärsimystä, vai kuinka.
- muitakin
Herkät koira-allergikot todella voivat saada oireita pienistäkin määristä koiraepiteeliä (hilse), sitä voi olla iholla, hiuksissa ja pestyissä vaatteissakin (koiraperheessä).
Oireet todella voivat tulla viiveellä.
Oletan, että lapsi on allergiatestattu ja todettu voimakas allergia koirille.
Jos näin ei ole laita, moni muukin asia voi aiheuttaa [allergist tai yliherkkyys-]nuhaa.
Sisäilman saasteet (esim. hajusteet), ruoka-aineet mukaanlukien ruoan ja juoman lisä-, väri- tai säilöntäaineet, yms.
Itse luulin olevani koiralle allerginen, kun sain pahan astmakohtauksen koirasta (yökylässä).
Myöhemmin selvisi, että oireilinkin koiran ruoan (papanaruokaa) jollekin lisä-, väri- tai säilöntäaineelle. Koiralle annettiin ns. allergiaruokaa (saa eläinkaupoista), ei oireita.
Samaan aikaan ko. astmakohtauksen kanssa tuli ihottuma, mikä leimusi iltaisin (ja kutisi).
Pitkän salapoliisityön tuloksena löysin syyn: makkarat ja leikkeleet. Niissä siis jotain samaa, mille olin herkistynyt koiran ruoassa.
Olin 2 vuotta syömättä makkaroita ja leikkeleitä - pari kertaa kokeilin ja kutina ja ihottuma palasi - se auttoi. Joku yliherkkyysreaktio siis.
Olen ollut koiran kanssa puoli vuotta mökillä monen monta kesää (pojan koira), ei ongelmia.
Kun elimistö on herkistynyt ja altistuu, tulee elimistön "ylireagointi" monelle ärsykkeellekin, tämä selittänee pitkittyneen nuhan.
Näin ainakin itselläni - olen hajustekemikaaleille ihoallerginen reagoin voimakkaasti ilmassa olevaan hajustesoppaan (astmatyyppinen hengenahdistus, yskä, nuha, huonovointisuus, migreeni). Paha altistus voi aiheuttaa viikonkin sairastelun. - Lääkäri sanoi
Ensitöikseen koira pois.
En hyväksynyt vastausta ja vaadin testausta.
En ollut koiralle allerginen, vaan aivan jollekin muille jutuille!
Koirasta TARVINNUT LUOPUA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san771978- 541196
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1831000Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122948- 93948