Mitä mun pitäisi tehdä kun en ykdinkertaisesti jaksa enkä halua enää tätä vauvankanssa elämistä! lapsen isä jätti meidät, lapsi nyt 3kk. minua ei kiinnosta MIKÄÄN. haluan eroon lapsesta,koska en osaa enkä voi olla sille hyvä äiti. Minulla ei rahkeet riitä tähän hommaan 24/7. elämäni on pilalla, niin sanoi lapsen isäkin ja lähti.
jos annan lapsen pois,joudum itsekin sanomaan hyvästi kaikille läheisille ei olisi enää vanhempien luokse menemmistä enkä varmasti voisi kavereitakaan katsa silmiin.
kaikki pitää tätä niin vitum onnellisena aikana! minua taas ahdistaa kun joku edes kysyy lapsesta jotain.
Kukaan ei tajua,kaikki on niin onnellisia suloisesta pienestä elämän ihmeestä. paitsi minä joka en tunne mitään.
haenko tonneittain pillereitä että saisin lapselleni hyvän elämän?
jos annan lapsen pois,joudum itsekin sanomaan hyvästi kaikille läheisille ei olisi enää vanhempien luokse menemmistä enkä varmasti voisi kavereitakaan katsa silmiin.
kaikki pitää tätä niin vitum onnellisena aikana! minua taas ahdistaa kun joku edes kysyy lapsesta jotain.
Kukaan ei tajua,kaikki on niin onnellisia suloisesta pienestä elämän ihmeestä. paitsi minä joka en tunne mitään.
haenko tonneittain pillereitä että saisin lapselleni hyvän elämän?
Vastaukset 23
Vanhimmat
ehkä melkein samas tilantees,ainaki henkisesti,ekan muksun ku sain jäin yh;ks jo tytön synnyttyä ja se oli VAKAVA MASENNUS joka muhun iski jo odotusaikana ku miehenkaa ei oikee sujunu jne.
mut en vaa taujunnu sitä!!
mul oli ihan samat fiilikset ku sulla lapsestas!!!
ja edelleenki on osittain..mut KADUTTAA NIIN ETTEN HAKENU ajois apua!
nyt ku ootan kolmatta lasta uudessa hyvässä suhteessa tajuun vast et SE LAPSI OIKEESTI ONKI MAAILMAN IHANIN OLENTO MULLE AINAKIN!
mun tunteita esikkoon(4v) en viitti alkaa kuvailee..tulis vaan sanomista ja itelle kans paha mieli,enkä sitä koskaan ole kohdellukkaan kun prinsessaa..ikävää...
mut jos et haluu vuosin pääst olla siin tunnemyrskys ittes kans ku mä,niin HAE PLIIS APUA JA HETI!!!mä voin vaan neuvoo muita enää,se minkä on mun tyttären kanssa menetetty niin se on menetetty..en saa sitä aikaa takas enkä enää edes halua korjaa suhdetta häneen.
usko pois,ettei se viha siihen lapseen ainakaan vähene ellet ite saa apua pian.
jotenki vaa nii karmeeta lukee tällästä ku vauva vast 3kk ja sille asialle vois vielä paljonki jos äiti suostuis,mut siku on myöhästä,niin motivaatio on nolla.
sitä ei nää ite kuinka se oma lapsi kaipaa äidin hyväskyntää ja hyvänäpitoa ja rakkauttaa,mieti itseäs lapses tilalle!et varmaa haluis olla...
sun elämääs ei se lapsi pilaa!tapaat uuden meiehn jos ite sitä haluut ja jos edes vähän muistutat ulkonäöltä ihmistä,ja kaikkee voi silti tehä vaik on lapsi,mut tietty sille lapselle pitää olla myös äiti ja vanhempi rakastava sellanen!
nouse ylös sielt ojast ja hae apua tai sit vajoo vaa syvemmälle!
elämä jatkuu yh:nakin ihan mukavasti!jos sun vanhemmatki auttas lapsen hoidossa ym!
mut tärkeintä on et saat ensisijaisesti ittes kuntoon ja suhtees lapsees kiinteeksi ja rakastavaksi.
myös vanhimpaan lapseesi. Hän on vasta 4v ja pystyt korjaamaan vielä kaikki tekosi aloittamalla alusta suhteen luomisen häneen. Ole jatkossa turvallinen, rakastava aikuinen hänen elämässään ja voit vielä korjata hänen elämänsä ja kaiken mitä siitä on puuttunut. Lapsi on hyvin joustava ja vaikka ei ymmärrä, niin hyväksyy tilanteen ja on onnellinen vain siitä mitä voit nyt olla hänelle.
Edelliseen voisi kai vielä lisätä, että lisäksi helvetin itsekäs!! Jos kirjoittamasi pitää paikkansa niin taidat olla nähnyt tilanteesi todellakin vain omalta näkökannaltasi. Oletko koskaan miettinyt millaisen pohjan annat ilkeydelläsi ym. pienelle lapsellesi.. Mennyttä ei saa korjattua mutta hyvitettyä kylläkin! Mutta sinulla ei tunnu olevan edes halua antaa lapsellesi elämän arvoista elämää. Miksi siis pidät lapsesi? Koska häpeät ja ajattelet itseäsi.. Ajatteleppa kerrankin pientä lastasi, sillä myös hänellä on oikeus rakastavaan äitiin ja vanhempiin. Hän ei ole voinut olemassa olostaan päättää eikä pysty itse tilanteeseensä vaikuttamaan. Mikäli et itse lastasi kykyne rakastamaan niin anna jonkun muun hoitaa homma puolestasi. Kirjoittamasi on TODELLA surullista luettavaa ja ennen kaikki "voivottelusi" että mitään ei ole enää tehtävissä. Paljonkin on vielä tehtävissä jos vain haluat!!
ehkä olisi hyvä keskittyä "nuoren ja nätin" olemisen sijasta aikuisuuteen ja kypsyyteen, johon kuuluun myös vastuunkanto omista teoista. Kirjoittamasi perustella näyttää siltä, että sysäät omat virheesi ja vastuun niistä 4v lapsen hartioille. Ehkä sinun olisi opittava kantamaan itse vastuu omista teoistasi, ei 4v. lapsi voi tehdä sitä puolestasi. Toivottavsti ymmärrät edes tämän verran!
koskaan ei ole liian myöhäistä. Ja todellakin, jos et itse pysty antamaan samaa hyväkyntää ja rakkautta esikoisellesi kuin nuoremmille lapsillesi ANNA ADOPTOITAVAKSI TAI SIJAISPERHEESEEN JOSSA PYSTYTÄÄN ANTAMAAN. En todellakaan ymmärtänyt neuvoasi "älä tee kuten minä teen vaan niin kuin minä sanon". Mikset itse voisi noudattaa neuvoasi ja ajatella asiaa oman lapsesi kannalta kuten neuvoit toista ajattelemaan mitä tuskaa aiheuttaa lapselleen??!!
Mielestäni sinä tarvitsit ainakin keskustelu terapiiaa todella kipeästi.
En voi kuin sääliä lastasi sydämeni pohjasta.
maailmaan. Eikä mikään ihme jos omalta äitiltäkin on vain saanut vihaa osakseen!! Ja pienestä asti saa kokea olevansa jo "huonompi kuin sisarensa". Taitaa tälläinen äiti olla todellinen luuseri, ei mitään vastuuntuntoa.. Anteeksi kova kielen käyttö mutta pistää vihaksi! Jessus, mitä luettavaa!!
Kerrot että sinulla on läheisiä ja kavereita, mikset kertoisi heille tunteistasi? Olen aivan varma että he haluavat auttaa sinua ja nyt sinun kannattaa ottaa kaikki tarjottu apu vastaan.
Voimia sinulle jaksaa huolehtia itsestäsi ja lapsestasi. :)
Mulla on ollu ja on edelleenkin samanlaisia tuntemuksia välillä ja TOIVON että sä nuori ja nätti edelleen vastaat mulle...
Minkä ikänen sun esikoinen on nyt ja miten sä käyttäydyit häntä kohtaan ennemmin?entä nyt?
mäkään kun en enää voi mitään menneitä korjata...
niin sun esikoinen on näköjään samanikänen ku mun eli 4v.-mä oon ollu niin paha hänelle
ilkeä,kylmä ja osin välinpitämätön.
enempää en tahdo alkaa selittelee ku asia on niin helvetin kipee muutenki.
nyt ku oon saanu uuteen suhteeseen tän uuden todella halutun ja toivotun lapsen,niin kyllä sen eron rakastettuun ja ei rakastettuun lapseen huomaa vai ei haluis nähä.
vituttaa niin...mut tätä tää on ja kuitenkin tiedustan asian ja yritän jokapäivä toimia\ajatella toisin,mut niinku sanoin menettyä et takas saa.
kun vaan olisin hakenua apua tarpeeks ajoissa...
HETI HUOMENNA!! Uskon sulla olevan synnytyksen jälkeinen masennus ja muutenkin tuossa elämän tilaanteessa apu ja tuki ei ole pahasta. Masennus on joskus aina ovela sairaus. Sitä ei itse ymmärrä olevansa masentunut ennen kuin paranee siitä ja vertailee silloista ja tämän hetkistä olotilaa ja silloin vasta tajuaa miten masentunut olinkaan. Näin ainakin kävi minulle.
Rohkeasti puhelin käteen heti aamulla, kyllä ne neuvolassa ymmärtävät tunteitasi eivätkä tuomitse tai sitten on neuvolatäti väärällä alalla.
kyllä toivottu tapaus ja tarkoituksella tehty. Homma repesi mun ja lapsen isän eroon joka on vieläkin yhtä loputonta helvettiä ja vääntöä.
olen kai katkera siitä että hän vain otti ja lähti, ja vastuu sun muut jäi mulle. hän kehuskelee muille tulleensa isäksi jne ja kuitenkaan ei ole isänä. tietää kyllä oikeutensa muttei velvollisuuksiaan.
välillä tuntuu vaan siltä että miksei se voisi mennä niin päin,että HÄN istuu perjantai-illan kotona lapsi sylissä vaippoja vaihdellen, rättiväsyneenä jne. ja minä lähtisin baariin.
soitin neuvolaan,niinkuin neuvoit... nyt ensiapuna sain sieltäkautta hoitajan kotiin aamupäiväksi ja lähdin itse ostoksille ym. tuulettumaan. helpotti sekin jo oloa vähän.
en tiedä haluanko mitään terapia-apua,kun mulle näistä monista vaietuista vaikeista asioista puhuminen vaan yleensä pahentaa oloa. masennuslääkkeetkin on sellasia..poistaa ehkä pahan olon muttei syitä.
nyt mun pitäisi miettiä minkälaista hoitomuotoa tarvisin.. pelkkä ulkoilu ja hoitoapu ei pidemmän päälle riitä
siis HYVÄ et avasit suus neuvolas!!!mä ku en saanu suutani koskaan auki...aina vaan häpesin itteeni ja tilannettani!
ja se tietty paheni...
kyl mäki ensi tunsi syvää vitutusta siitä et se vaa otti ja lähti ja joka paikas jaksaa kehuu ja mainita kuinka se on ISÄ!
mut miks ei sitä kiinnosta lapsi sitten tosielämässä?-koska se on PELKURI!
MÄ EDELLEEN TAISTELEN OIKEUDESSA TAPAAMISASIOISTA,pitkä tarina enkä jaksa enää jauhaa siitä,mut kiusaa se "isä" tekee,ei se oikeasti edes halua lastaan tavata.
mut se vitutus menee ohi kunhan käsittelet asian ja yksinkertasesti unohat sen paskiaisen!niin mäkin tein ja siihen loppu mun katkeruus.
mun vanhemmat otti lapsen usein viikonloppusin hoitoon jotta sain mennä omia mneojani ja se helpotti aikas paljon.
mut tälläset asiat pitää itsessää prosessoida päässä ja PITÄÄ OPPIAA UNOHATAAN koko ihminen jotta voi alkaa elämään normaalia elämää.
onnea sulle sitten vielä...kuhan et anna ittees pohjalle vajoo.sieltä et omin voimis ylös pääse.
et sait soitetuksi neuvolaan. Sehän oli jo tosi iso askel!
Tarinasi ja katkeruutesi lapsen isää kohtaan oli minullekkin todella tuttu tunne aikanaan.
Oikeassa olet masennuslääkkeet ei poista syitä, mutta pahan olon ja sitä kautta saat voimia laittaa elämäsi järjestykseen ja ehkäpä jaksat sitten nauttia ja iloita lapsestasikin.
Ja se taas vaikuttaisi lapsesikin tunne-elämään. Hänen saadessaan tuntea olevansa rakastettu,hyväksytty, ilonkohde...eikä vain taakka.
Saattaa tuntua turhauttavalta mennä terapiaan puhumaan vieläpä aivan vieraalle ihmiselle omista asioista. Ja varmasti nousee niin surun-vihan- kuin ilonkyyneleitäkin monta kertaa puhuessa silmiin. Mutta et varmaasti olisi ensinmäinen itkevä äiti siellä etkä myöskään viimeineenkään.
Itse kävin melko pitkän terapian. Hoitojakson aikana en kokenut vielä niin huomattavia ahaa elämyksiä. Vasta hoitojakson jälkeen huomasin käyväni terapiassa käsiteltyjä asioita uudelleen itsekseen läpi. Ja pikku hiljaa asiat alkoivat loksahtaa päässäni paikoilleen ja sain elämäniloni takaisin.
Suosittelen että ainakin koittaisit lääkkeitä ja terapiaa. Ei ne mitään ota jos ei annakkaan.
pitäisi olla isä ja äiti, jotka molemmat tavallaan osallistuvat sen hoitoon ja jakavat vastuun. Yksin on raskasta vastata kaikesta - mutta siihenkin tottuu. Kunhan lapsi vähän kasvaa, pärjäät paljon paremmin.
Yritä saada tilapäistä hoitoapua neuvolan kautta, sukulaisilta, ystäviltäsi, miehesi sukulaisilta. Älä kuitenkaan mene baariin, vaan tee jotakin rakentavampaa vähäisellä vapaa-ajallasi.
Yritä löytää harrastuksia, joita voi harrastaa kotona: lukeminen, käsityöt ym. Tee pitkiä kävelylenkkejä vaunuja työntäen lapsen unien aikaan. Kunto nousee ja mieli piristyy, kun saa ulkoilmaa ja liikuntaa. Syö myös terveellisesti. Tarvitset voimia. Terve sielu terveessä ruumiissa!
Vaikka tilanteesi tuntuukin nyt epäoikeudenmukaiselta, on miehesi kuitenkin todellinen häviäjä. Kuinka paljon hän menettääkään, kun ei viitsi seurata oman lapsensa kasvua ja kehitystä.
puhu läheisillesi tunteistasi! pyydä heiltäkin hoitoapua tai edes seuraa. kyllä luulisi vauvan isovanhempia ainakin kiinnostavan teidän hyvinvointi. osaavat varmasti arvata, että ottaa koville tilanteessasi.
juttele myös miehesi vanhemmille tai muille läheisille, jos välinne ovat hyvät. ja mieskin voisi hoitaa vauvaa usein, että pääset vaikka kävelylle tuulettumaan.
parasta olisi myös, jos alkaisit aktiivisesit käymään perhekerhoissa tms. jossa tapaat toisia äitejä, koska heillä voi osin olla samoja kokemuksia kuin sinulla. vertaistukea.
tärkein meinasi unohtua:
hengitä syvään ja rauhallisesti!!! se on paras stressin poistaja - kokeile!
http://www.aima.fi/vertaistukitoiminta/
http://vanhemmat.mll.fi/
...ja olen sitä mieltä, että heti otat yhteyttä lähipäiväkotiin ja kysyt osapäivä-hoitopaikkaa!
Samoin ota yhteyttä sosiaalityöntekijään,hän auttaa sua myös saamaan asioitasi kuntoon,raha-asiat ja muut tukiasiat.
Ei se ole noloa pyytää apua jos ei jaksa ja jos ei ole verkostoa!
Siksi juuri on ammattilaisia jotka osaavat ja tietävät apukanavat ja tuet mitä tarvitset nyt ,itsellesi ja vauvallesi.
Pikkuvauva aika on tärkeä jakso lapsen elämässä,perusturvallisuus syntyy silloin.
Ja jaksava äiti jaksaa vauvansa kanssa paremmin
ja niinedelleen.....
Soita ihmeessä ja kysele!
Ai joo,seurakunnatkin tejkevät perhetyötä,soita sinne kans,saat sieltä tukea myös...on äiti-lapsi kerhoa jne.
Ois kiva kuulla miten jaksoit viikonlopun? Saitko yhtään lisää voimia pienestä ajasta omaa vapa-aikaa?
aikalailla päätynyt siihen tulokseen,että en jatka lapsen huoltajana enää. Olen pohtinut sitä jo pitkään ja tämä tuntuu nyt ainoalta ratkaisulta.
Jos pyydän,niinkuin joku neuvoi, apua perhekodeista tms. tiedän että lapsen isä tulee siinä vaiheessa vastaan: olen huono äiti enkä jaksa. ja kohta on kaikki varpaillaan odottamassa sitä hetkeä että joku tulee ja hakee lapsen multa pois. on siis jo senkin takia parempi tehdä näin nyt, pelkään liikaa sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. harmittaa ja pelottaakin, olen kuin hiiri häkissä kun en tiedä mitä tehdä seuraavaksi. tukiverkkoa ei ole, ne lähti kun kerroin pahan oloni.
olemassa, jos sitä haluat.
Mutta ellet halua luopua lapsesi huoltajuudesta, on yhteiskunnan tultava tueksesi, jos kerran lapsen isästä, omista vanhemmistasi ja ystävistäsi ei siihen ole. Avuntarve on kuitenkin vain väliaikaista, lapsi kasvaa ja tilanteet muuttuvat. Minä en usko, että olet huono äiti. Itse asiassa olen varma, että olet lapsellesi paras äiti. Olet vain tällä kertaa loppuun ajettu.
Tarvitset apua ja ymmärrät sen. Nyt sinun pitäisi löytää sellaista apua, joka auttaisi sinua eniten pitemmän päälle.
Ratkaisuja on yleensä aina enemmän kuin yksi. Voisikohan esimerkiksi lastenvalvoja auttaa löytämään juuri teille kahdelle parhaan ratkaisun. ota yhteyttä häneen vielä ennen joulua, mieluiten huomispäivänä.
Yritä rauhoittua joulun viettoon. Voitko mennä sukulaistesi luokse jouluksi, niin että et joutuisi koko ajan olemaan yksin lapsen kanssa? Tai kysy, voisitko päästä vaikka ensi- tai turvakotiin jouluksi. Siirrä lopullinen ratkaisu ensi vuoteen, puhtaalle pöydälle, jos suinkin mahdollista.
On niin ikävää ajatella, että jotkut miehet jättävät naisen selviytymään yksin lapsen kanssa, jonka ovat saattaneet alulle. Minusta sellaiset eivät ole mitään miehiä. Tosimies huolehtii perheestään.
Tuskin tätä palstaa monikaan mies lukee, mutta jos lukee, sanon: onneksi olkoon, mies, jos huolehdit perheestäsi. Se on oikeaa elämää, etkä joudu sitä katumaan.
Eli eilen illalla katsoin tvstä sen joulu mielelle konsertin -joku kääntyi sisällä ympäri kun katselin niitä pieniä voimattomia keskosia jotka taistelivat elämästään. Siinä kattelin tota omaa pikkukääröä ja mietin mikä tässä nyt on mennyt niin pieleen että asiat on nyt niinkuin ne on.
muistelin sitä aikaa kun odotimme tuon syntymää ja kuinka se oli elämäni hienointa aikaa kuitenkin...
aamulla soitin lapsen isälle,ihan vaan kyselin kuulumisia. se kertoi että olis halunnu ottaa yhteyttä monesti, ei vaan osannut enää kaiken sen jälkeen mitä tapahtui. on miettinyt asioita paljon omalla tahollaan. ollaan siis sekaisin oltu molemmat tämä koko aika.
en tiedä jatkosta,enkä jaksa nyt murehtiakaan. teen nyt vain parhaani kaiken suhteen,sen mitä jaksan.
nyt tuntuu jostain syystä,pitkästä aikaa siltä että kyllä me pärjätään. jos ei hyvin,niin jotenkuten ainakin. se riittää nyt aluksi.
pärjäätte.
Raskauden ja synnytyksen jälkeen äiti joutuu kohtaamaan väsyneenä ja heikkona aivan uuden tilanteen. Jos siinä ei ole toista ihmistä rinnalla, se on todella rankkaa.
Uskon, että olet jo selviytynyt pahimmasta.
Toivon, että lapsen isäkin löytää oman roolinsa.
Oikein hyvää joulunodotusta teille.
Lueskelin kirjoituksiasi.. En usko, että olet huono äiti. Et missään tapauksessa. Olet mennyt tosi raskaiden kuukausien läpi yksin, ilman tukiverkostoa tai apua. Kyllä siinä kuluisi puhki itse kukin. Harmi, että vanhempasi tai ystäväsi tms eivät ole tarjoutuneet apuuna vaan katosivat. Jos ottavat yhteyttä sinuun ehkä voisit pyytä heiltä apua ja kertoa että se varmasti auttaisi sinua eteenpäin? Ex-miehesi ei todellakaan voi arvostella/nimitellä sinua yhtään, älä ota niitä juttuja kuuleviin korviisi. Vaikka vauvan kanssa alkaakin varmasti helpottamaan on hyvä muistaa, että pienen ihmisen yksinhuoltajuus ilman apua on tosi raskasta muttei mahdotonta. Jos jostakin saisit järjestettyä itsellesi apua, uskon että vointisi parantuisi. Teetpä minkä ratkaisun hyvänsä, et ole huono äiti!! Jos annat lapsen pois, kannat vastuun siitä ettet jaksa yksin lapsesi kanssa. Se on parempi teko kuin, että jatkaisit lapsen huoltajan mutta lapsi olisi "heitteillä". Toivottavasti vaadittavaa apua kuitenkin löytyisi jostakin ja jaksaisitte vauvanne kanssa!!