Olen nyt visiin ruvennut "sekoamaan". Minua ovat alkaneet kiinostaa henget, enkelit, aurat...Eilen kuvittelin nähneeni peilissä oman aurani...Tai mikä se sitten olleekaan :Pysähdyin eteisessä peilin eteen ja näin hämärässä minua ympäröivän harmaan, väreilevän usvan.
Ostin muutama kuukausi takaperin itselleni sellaisen leluna pitämäni sormuksen, joka myyjän mukaan vaihtaa väriä tunteideni mukaan. En tiedä minkä mukaan se vaihtelee, mutta värit vaihtuvat koko ajan. Olen kyllä aikamoinen huithapeli, mutta en myönnä, että olen noin häilyväinen. ;)Jostain syystä sain idean ripustaa sormuksen kaulalleni roikkumaan. Eipähän ole silmissä vilisemässä koko ajan.Sormessa sitä tuli vilkaistua vähän väliä.Eilen töiden jälkeen istuin keittiön pöydän äärellä, otin sormuksen naurineen kaulaltani ja roikutin sitä siinä. Sormus alkoi heilua eestaas. Se ei pyörinyt vaan heiluin oikealta vasemmalle. Värit vaihtuivat edelleen. Heitin kauhuissani sen pois käsistäni. Siihen loppui värien vaihtuminen. Sormukseen jäi vihreäksi.
Olen myös alkanut nähdä unia, siis sellaisia jotka aamulla muistan. Lähes joka yö kuljen isossa talossa, jossa on yleensä isot ikkunat tai lasitettu terassi. Talossa on käytetty paljon tummaa puuta, seinät ovat valkoista kiveä. Toisaalta talo on uusi, mutta aina siinä on jotain vanhaa mukana. Kuljen ikkunasta ikkunaan ja ihailen ulkona avautuvaa maisemaa. Näykymä on lähes aina kesäinen ja yleensä siinä on tyyni iso järvi. Olen hyvin levollinen herättyäni joten siinä ei ole mitään ongelmaa. Ongelma on siinä, että mitähän tämä uni merkitsee?
Pitäisköhän alkaa hakeutua ihan oikeasti hoitoon, sillä minua pelottaa...Enkä osaa kohdistaa mitä pelkään. Jotain itsessäni, ympäristössäni? Onko minulle kehittymässä yhteys johonkin korkeampaan. Jumalaan en usko enkä Jeesukseen, en ole koskaan kaivannut kirkkoa tai uskontoa.
Jos joku nyt jaksoi tämän lukea, ja vielä viitsii kommentoida, niin olen onnellinen. PS. Sormus roikkuu taas kaulallani ;).
Minulle tapahtuu jotain
16
3213
Vastaukset
- vilkas mielikuvitus
Olet nyt jostain syystä hieman herkistyneessä tilassa, mikä vaikuttaa että luet tavallisia juttuja hieman merkityksellisemmiksi kuin ne oikeasti ovat. Sormuksen väri voi vaihdella valon tai lämmön mukaan. Mielialasi ei vaikuta asiaan. Kaulalla olevan sormuksen heiluminen johtuu oikeasti siitä, että itse heilut. Koska kiinnität huomiosi muualle, eli sormukseen, et havaitse asiaa itse.
Tuollaista kuohuntaa sattuu monille ihmisille. Ei siitä ole syytä huolestua, kun erotat kuitenkin unen ja oikean maailman. Oikeasti varmaan tiedät, että mitään enkeleitä ja yliluonnollisia ongelmia ei ole olemassa.- toki
...>, että itse heilut.
Sormus pysyy paikallaan ja sinä heilut!
Näin tietenkin on.
Näyttää vain että sormus heiluu, mutta sinähän siinä heilut!
- TheOneAndOnly
Tuossa toisessa viestissä annetaan sinulle "maanläheinen" selitys, eli että olet vain herkistyneessä tilassa ja että kaikki on vain mielikuvituksen tuotetta. Ok, jos tuo helpottaa oloasi niin ota se omaksi selitykseksesi.
Mutta kun minulla on vähän henkisempi maailmankuva niin tässä tulee selitys minun katsontakannalta. En siis väitä että minä olen oikeassa ja tuo toinen ei. Jokaisella on oma totuus ja se on kantajalleen se ainoa oikea. Eli sinun pitää nyt itse vähän tunnustella että mikä sinusta tuntuu oikealle ja mennä sen mukaan.
Et ole alkanut sekoamaan. Olet vain alkanut avautua henkisesti. Mutta se voi olla pelottavaa kun vanha materialistinen maailmankuva alkaa murtua ja huomaa että maailmassa todella on muutakin kuin pelkkä materia. Tärkeintä on että et ala pelkäämään, sillä pelko on ihmisen pahin vihollinen ja pelkästään sillä voi saada itsensä sekaisin. Eli rauhoitu ja hengitä syvään..olet kunnossa.
Kuvaamasi auran näkeminen ei itse asiassa ole kummoinenkaan temppu ja sen pystyy näkemään oikeastaan kuka vaan kunhan olosuhteet ovat sopivat. Eli et ole edes perin outo ;)
Tuo sormus on todennäköisesti ns. "Tunnesormus" joka ei ole ollenkaan mystinen, se vaihtaa väriä lämpötilan mukaan tosi helposti, eli pienetkin muutokset ihon lämpotilassa (tai ilman, jos sitä heiluttelee) saa sen vaihtamaan väriä. Eli jännä rihkamakoru on kyseessä.
Käytit sitä myös heilurina. Heiluri toimii, eli liikkuu "itsestään" alitajuisten lihasliikkeiden avulla. Eli sinusta vaan tuntuu että se liikkuu itsestään. Siltä voi kysyä juttuja ja jos sinulla on vahva inuitio niin tuolla tavalla heilurilta voi saada myös oikeitakin vastauksia, eli ei se ihan kokonaan ole huuhaata.
Unia näkevät kaikki, toiset muistavat ne ja toiset eivät. Unia en osaa tulkita joten en edes yritä ;)
Sanoisin siis että olet alkanut avautua henkisesti koska olet alkanut muistamaan unia ja näit aurasi, jota ilmeisesti et ole ennen nähnyt. Kumpikin noista viittaa siihen että ns. otsachakrasi on alkanut avautua. Sen avautuminen liittyy kaikkeen näkemiseen, unien ja energiakenttien.
Eli tärkin ohjeeni on, älä pelkää. Se mitä sinulle tapahtuu, tapahtuu hyvin monille ihmisille, eli et todellakaan ole ainoa ja outo. Jos kuitenkin tunnet että et kestä tilannetta niin kannattaa mennä psykologille. Hän tekee diagnoosin omasta koulutuksestaan lähtöisin ja antaa jotkut lääkkeet jotka tukkivat avautuvat kykysi, jos niin haluat. Valitettavasti vaan tuossa vaihtoehdossa sitä sitten ollaan lääkekoukussa.
Mutta kyse on sinun elämästäsi, tee kuten parhaaksi näet.
-Pete- Peridootti
tuntui oikeammalta ja mahdollisesti vastaukselta jota etsin. Mielentilaan vaikuttaa sekin, että nyt taitaa iskeä kulkutauti!!! Auh, mahaa vääntää ja päätä särkee, pissallakin saa juosta alituiseen. Hitsinläinen, näin kun on yrittäjä, niin ei voi vetäytyä edes saikulle. No johan se on aikakin tulle kipeäksi, kun en ole sairastanut edes flunssan poikasta ainakaan viiteen vuoteen. Väsyttääkin. Voi kun saisi mennä tutimaan. Mutta Kiitos Pete Rohkaisusta. Ehkä olen menossa jonnekin, ehkä olen oppimassa jotakin, ehkä...
- om vaan kaikille
Peridootti kirjoitti:

Kyllä asia on niin, että jos sinä alat puhua jumalalle, niin olet uskonnollinen. Jos jumala alkaa puhua sinulle, niin sitten sinulla on mielenterveysongelma.
Jotkut hindut uskovat otsachakraan mutta rajoittuneen materialistisen maailmankuvan mukaan kolmas silmä avautuu ihan toiseen kohtaan. - Peridootti
om vaan kaikille kirjoitti:
Kyllä asia on niin, että jos sinä alat puhua jumalalle, niin olet uskonnollinen. Jos jumala alkaa puhua sinulle, niin sitten sinulla on mielenterveysongelma.
Jotkut hindut uskovat otsachakraan mutta rajoittuneen materialistisen maailmankuvan mukaan kolmas silmä avautuu ihan toiseen kohtaan.Tässähän alkaa oikeen jo hymyilyttää. Selvennykseksi vielä, että en ole puhunut Jumalalle saatika että Jumala olisi ottanut minuun yhteyttä ainakaan keskustelumielessä. Uskon ennemmin henkiin, mahdollisesti enkeleihin, tai mitä ne ylemmät olennot sitten oikeasti ovatkaan. Oli hyvä että mainitsit tämän "rajoittuneen materialistisen maailmankuvan", sillä sen vankeja kait tässä ollaan. pitääkö järjen äänen olla aina hallitseva, eikö tunne voi ohjata. Minulla on aina silloin tällöin omasta mielestäni ihan mahtavia ideoita, mutta siten hyppää kuvioihin Järki, ja sanoo, ettei tuosta mitään tule! Ja niinpä minä sitten nykerrän täällä päivät pitkät JÄRKEVÄNÄ ihmisenä...ja nyt te kauppaatte minulle vaihtoehtona psygiatriaa.
- ----
Peridootti kirjoitti:
Tässähän alkaa oikeen jo hymyilyttää. Selvennykseksi vielä, että en ole puhunut Jumalalle saatika että Jumala olisi ottanut minuun yhteyttä ainakaan keskustelumielessä. Uskon ennemmin henkiin, mahdollisesti enkeleihin, tai mitä ne ylemmät olennot sitten oikeasti ovatkaan. Oli hyvä että mainitsit tämän "rajoittuneen materialistisen maailmankuvan", sillä sen vankeja kait tässä ollaan. pitääkö järjen äänen olla aina hallitseva, eikö tunne voi ohjata. Minulla on aina silloin tällöin omasta mielestäni ihan mahtavia ideoita, mutta siten hyppää kuvioihin Järki, ja sanoo, ettei tuosta mitään tule! Ja niinpä minä sitten nykerrän täällä päivät pitkät JÄRKEVÄNÄ ihmisenä...ja nyt te kauppaatte minulle vaihtoehtona psygiatriaa.
Sinusta en tiedä, mutta jos minulle enkeli ilmestyisi ja vaikka ilmestys tuntuisi kuinka todelta, niin luulenpa että järkeni arvelisi, että vastaanottajapäässä ei ole nyt kaikki kohdallaan. Samoin jos tuntuisi, että osaisin lentää, niin järki kieltäisi kuitenkin hyppäämästä katolta.
- ......
mistä tietää että chakra on tukkeutunut?
- TheOneAndOnly
...... kirjoitti:
mistä tietää että chakra on tukkeutunut?
No ei oikeastaan mistään jos ei ole hyvin herkkä yksilö joka tuntee omat chakransa ja niiden pyörimisen.
Ei kannata alkaa murehtimaan sitä onko minulla joku chakra tukossa vai ei. Katso elämääsi: Onko sinulla hyvä olo? Oletko suht. onnellinen ja terve? Toimiiko paikat? Jos vastasit kyllä kaikkiin edellisiin niin sitten sulla on varmaan hyvin auki paikat. Jos jokin paikka tökkii niin siellä ei kaikki "virtaa" silloin kunnolla.
-Pete
- The demonizer
Demonit löysivät taas yhden sopivan Jeesus-vastaisen uhrin, josta tekevät työkalunsa. Vain Jeesus voi sinua auttaa!
- tähti-energia
Olet todellakin avautumassa henkisesti, kuten Pete kirjoitti. Itse olen käynyt tuon läpi n. 14 vuotta sitten. Nykyään teen täydentäviä hoitoja ja autan ihmisiä niillä. Et ole sekoamassa :) Meillä toisilla vain on olemassa luontainen herkkyys joka avautuu jokaiselle juuri silloin kun on oikea aika. Nyt on sinun aikasi. Jos joskus alkaa ahdistamaan, hiljenny ja vaikka meditoi hetki, saat itsesi rauhoittumaan eikä asiat mitä tapahtuu tunnu niin pelottavilta. Pelko on este kehittymiselle. Mitään pahaa ei sinulle tapahdu, päinvastoin sinulle aukenee ihmeellinen ja rakkautta täynnä oleva maailma. Kaikkea hyvää elämääsi ja kulkekoot enkelit mukanasi.
- Aricia
ettei "avautuminen" tapahdu välttämättä rysäyksellä hetkessä. Minulla ainakin se on ollut vuosien prosessi ja muutosta tapahtuu koko ajan.
- Peridootti
Aricia kirjoitti:
ettei "avautuminen" tapahdu välttämättä rysäyksellä hetkessä. Minulla ainakin se on ollut vuosien prosessi ja muutosta tapahtuu koko ajan.
Tässä kun on häilynyt epävarmana monien tunteiden myrkyssä, niin kannustavat viestit rohkaisevat jatkamaan muutosprosessia. Sitten iskee taas "epäusko" . Mutta hitaasti etenen. Olen aloittanut mietiskelyn.
Ensimmäinen mietiskelyhetki oli sekin järisyttävä kokemus. Ensin oli vaikea saada päätä ajatuksettomaksi. Vähitellen kaikki äänet hävisivät ja silmiini ilmestyi heikko oranssi pallo, joka pyöri ympyrää. Pallo kasvoi ja se muuttui viivaksi. Oli kuin olisin katsellut oranssia, nopeasti pyörivää kellon viisaria. Yht´äkkiä se laajeni ja oranssi valo iski kirkkaana päähäni. Valo palasi taas pieneksi palloksi, sitten viivaksi, ja väri muuttui vihreäksi. Se näytti tutkalta. Ellen olisi laittanut kelloa soittamaan mietiskelyhetkeni lopettamiseksi, istuisin varmaan vieläkin sohvalla ja katselisin sitä "tutkaa".
Olen huomannut että myös telepatia toimii. Ensin se tuntui "kammottavalta" kun juuri pompahtaa päähän ajatus jostakin ihmisestä, ja sitten hän soittaa tai lähettää s-postia tai tulee käymään. Nyt se tuntuu jo hauskalta.
Jotenkin olen muuttunut levollisemmaksi, ja yöni nukun tosi hyvin. En ole pitkään aikaan enää herännyt aamuyön tunteina murehtimaan monia rempallaan olevia asioita, vaan ne murehditaan nykyisin päiväsaikaan. - auttaa saa....
Peridootti kirjoitti:
Tässä kun on häilynyt epävarmana monien tunteiden myrkyssä, niin kannustavat viestit rohkaisevat jatkamaan muutosprosessia. Sitten iskee taas "epäusko" . Mutta hitaasti etenen. Olen aloittanut mietiskelyn.
Ensimmäinen mietiskelyhetki oli sekin järisyttävä kokemus. Ensin oli vaikea saada päätä ajatuksettomaksi. Vähitellen kaikki äänet hävisivät ja silmiini ilmestyi heikko oranssi pallo, joka pyöri ympyrää. Pallo kasvoi ja se muuttui viivaksi. Oli kuin olisin katsellut oranssia, nopeasti pyörivää kellon viisaria. Yht´äkkiä se laajeni ja oranssi valo iski kirkkaana päähäni. Valo palasi taas pieneksi palloksi, sitten viivaksi, ja väri muuttui vihreäksi. Se näytti tutkalta. Ellen olisi laittanut kelloa soittamaan mietiskelyhetkeni lopettamiseksi, istuisin varmaan vieläkin sohvalla ja katselisin sitä "tutkaa".
Olen huomannut että myös telepatia toimii. Ensin se tuntui "kammottavalta" kun juuri pompahtaa päähän ajatus jostakin ihmisestä, ja sitten hän soittaa tai lähettää s-postia tai tulee käymään. Nyt se tuntuu jo hauskalta.
Jotenkin olen muuttunut levollisemmaksi, ja yöni nukun tosi hyvin. En ole pitkään aikaan enää herännyt aamuyön tunteina murehtimaan monia rempallaan olevia asioita, vaan ne murehditaan nykyisin päiväsaikaan.pystyn ajatuksien voimalla vaikuttaa tulevaisuuteen, ja jos todella haluan sen tapahtuvan se myös tapahtuu. Uskon henkiin ja tuonpuoleiseen, mutta pelkään niitä liikaa. näen harhoja ja ne muuttuvat päivä päivältä kauheimmiksi, ehkä olen hullu tai se on vain harhakuvitelmaa. ääniäkin kuulen yleensä, mutta jos pelkään liikaa, totean vain itselleni, että ei se ole mitään ja ne katoaa. harhaa?. en tiedä mitä teen, oleko vain tulossa hulluksi, vai mitä tämä on. ehkä olen vain liian vainoharhainen
- Matti-US
Peridootti kirjoitti:
Tässä kun on häilynyt epävarmana monien tunteiden myrkyssä, niin kannustavat viestit rohkaisevat jatkamaan muutosprosessia. Sitten iskee taas "epäusko" . Mutta hitaasti etenen. Olen aloittanut mietiskelyn.
Ensimmäinen mietiskelyhetki oli sekin järisyttävä kokemus. Ensin oli vaikea saada päätä ajatuksettomaksi. Vähitellen kaikki äänet hävisivät ja silmiini ilmestyi heikko oranssi pallo, joka pyöri ympyrää. Pallo kasvoi ja se muuttui viivaksi. Oli kuin olisin katsellut oranssia, nopeasti pyörivää kellon viisaria. Yht´äkkiä se laajeni ja oranssi valo iski kirkkaana päähäni. Valo palasi taas pieneksi palloksi, sitten viivaksi, ja väri muuttui vihreäksi. Se näytti tutkalta. Ellen olisi laittanut kelloa soittamaan mietiskelyhetkeni lopettamiseksi, istuisin varmaan vieläkin sohvalla ja katselisin sitä "tutkaa".
Olen huomannut että myös telepatia toimii. Ensin se tuntui "kammottavalta" kun juuri pompahtaa päähän ajatus jostakin ihmisestä, ja sitten hän soittaa tai lähettää s-postia tai tulee käymään. Nyt se tuntuu jo hauskalta.
Jotenkin olen muuttunut levollisemmaksi, ja yöni nukun tosi hyvin. En ole pitkään aikaan enää herännyt aamuyön tunteina murehtimaan monia rempallaan olevia asioita, vaan ne murehditaan nykyisin päiväsaikaan.Terve,
kiitos kun kirjoitit kysymyksesi. Olet Rakas ja tärkeä ihminen - minulleko, en tiedä, koska en ole sinua tavannut, mutta Herra ei sinua hylkää, kun: "Huudat Herraa avuksesi hädän hetkellä". Herran nimi on Jeesus Kristus, jonka itsekin tiedät (kuten kapitaalikirjaimien käytöstäsi minäkin päättelen).
Olen kokenut vastaavanlaista jo sylivauvasta asti (äitini kertoi siitä)... Kannoin nuorena miehenä kaulassani Ristiä ja Swastikaa; koska kirjoitan Sinulle, niin tiedät hyvin kumman heitin järveen... Eihän se asia vielä sillä tietenkään selvinnyt, vaan päinvastoin paheni vuosien saatossa. Kunnes hädän hetkellä huusin Herraa avukseni. Minä sain Avun!
Siu, Mattius
JK. Kuulen ja näen sekä koen vieläkin "liian" syvästi hengellisiä asioita, mutta nyt voin aina pyytää: Isä auta lastasi!
- Löytyisikö
Minulta on hukassa,"Tunnesormuksen värikartta".
Mitä mikäkin väri merkitsee. Netistäkään, en löynnyt vastausta. Voisiko joku ne kertoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892638Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031668- 1161600
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641222Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 45867
- 64864
- 61835