Millä kaupasta ostettavalla hiusvärillä saatte harmaanne piiloon? Hiukseni eivät ota väriä harmaisiin kohtiin mikä ärsyttää, koska juuri harmaiden takia niitä yritän värjätä.
Harmaaharvahapsien
värjäys
4522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
täällä kukaan värjää harmaita hiuksiaan. Kertokaa nyt, mikä väri pysyy harmaissa. Mikä tässä on niin vaikeaa? ;)
Kemikalioliikkeistä löytyy montakin sarjaa, joissa mainitaan nimenomaan harmaiden hiusten peittokyky. Tämä ei todellakaan ole ongelma. Itse hoidatan nykyisin ongelman kampaajalla. Harmaiden peittäminen vaatii kuitenkin kampaajallakäynnin neljän viikon välein.
vastasi. Tämä on kuitenkin minulle ongelma, sillä vaikka kemikaaliotuotteissa sanotaankin, että peittää harmaat täysin, niin minun kohdallani se ei pidä paikkaansa. Osa hiuksista jää edelleen harmaiksi ja ne, joihin väri hieman tarttuu menettävät senkin laimean värinsä muutamassa pesussa. Enimmäisvaikutusaika on kaikissa ostamissani tuotteissa ollut 35 min ja olen luultavasti antanut värin vaikuttaa sitäkin pitempään, mutta huonoin tuloksin.
En haluaisi rampata kampaajalla joka neljäs viikko, varsinkaan tällä harvalla kuontalolla. En kaipaa kampaajien sääliviä tai pöyristyneitä katseita, enkä rahan menetystä.
Olen kampaaja, ja lueskeen tätä palstaa lähinnä itsekin Rogainen käyttäjänä ja hiustenlähtö ammattiini liityen.
Kempparivärejä en voi kokemuksen puutteessa kommentoida, mutta puutunkin tähän "säälivä kampaaja" heittoon. Itse otan jokaisen asiakkaani yksilönä, ja pyrin tekemään ammattini puitteissa kaiken mahdollisen lopputuloksen eteen, jotta olisimme molemmat tyytyväisiä. EEi kampaaja sääli sinua, olet maksava asiakas, niinkuin se vieressä istuva paksutukkainenkin...
Harmaiden värjäämisestä yleensä; Harmaa hius on usein paksu ja karkea, ja tunnetusti värjäytyy huonosti. Tässä on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja, joku harmaa (=valkoinen) värjäytyy ihan perusväreillä ja tekniikoilla, toinen vaatii jopa harmaille tarkoitetun erikoisvärin kanssa lisätemppuja. Värjätyksi se kuitenkin saadaan varmasti. Jos hiuksissa on havaittavissa harvenemista, ja päälaki kuultaa tukan läpi, on myös paras pysytellä vaaleahkossa värissä, jotta kontrasti ihonväriin ei olisi niin suuri.