Olen tässä jo kauan ihmetellyt, että mikä teitä anorektikoita vaivaa? Oletteko te todella tyhmiä?
Paastoatte itsenne hengiltä ettekä edes halua parantua! Maailmassa on paljon suurempiakin ongelmia kuin teidän olemattomat makkarat! Menkää itseenne ja miettikää hetki jotain muutakin kuin laihdutusta ja syömättömyyttä!
Paastoatte itsenne hengiltä ettekä edes halua parantua! Maailmassa on paljon suurempiakin ongelmia kuin teidän olemattomat makkarat! Menkää itseenne ja miettikää hetki jotain muutakin kuin laihdutusta ja syömättömyyttä!
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Maailmassa on paljon suurempiakin ongelmia kuin teidän olemattomat makkarat!"
Niinkö? Luulisi sullakin olevan sitten jotain parempaakin tekemistä kun tulla tänne riehumaan meidän makkaroista, prkl. www.demi.fi, mene sinne avautumaan. Kuulostaa ihan sun paikalta.
Meinasitko parantaa kaikki palstan anorektikot tolla viestilläsi? Oi, hienosti ajateltu! Todella kannustavaa!
ei jotkut näköjään ymmärrä, että anoreksia on SAIRAUS, ei siitä voi vaan parantua kun haluaisi.
Lähes sam kun sulla olis keuhkoputkentulehdus, et sä voi vaan päättää, että millon lopettaa sairastamisen.
mee muualle mössöttään
tämä teksti oli tuolla aiemmassa keskustelussa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000606&posting=22000000030963087
"Eli olen ollut syömishäiriöinen jo 6vuotiaasta saakka.. olin sairauteni (lasten nivelreuma) vuoksi ylilaiha ja lyhyt mutta lääkkeiden takia olin kasvoistani pöhöttynyt. Siihen lisätään vielä se etten ole täysin suomalainen, vaikka suomessa olenkin syntynyt ja elänyt.
En olisi halunnut pienenä syödä koska pidin itseäni rumana ja, uskokaa tai älkää, lihavana. Olin 6vuotiaana vajaat 120cm pitkä ja vähän päälle 15kg. En syönyt. Minua koulukiusattiin ulkonäköni takia, pahoinpideltiin ja solvattiin. Rasistisia solvauksia syytettiin päälleni joka päivä, koulumatkat jouduin juoksemaan kun isommat pojat ajoivat minua pyörillään takaa. Joskus hakkasivat ja joskus tyytyivät vain sylkemään päälleni tai heittämään mätiä ruokia.
Sitten aloin syömään, sillä halusin olla isompi kuin he. Samalla alkoi uusi tapa kiusata, haukkuivat että vanhempani olivat köyhiä pakolaisia (äiti on kiinalainen ja isä suomalainen) eikä ruoka riittänyt kotona ja piilotin ruokaa vaatteisiini kotiin vietäväksi. Söin joskus jopa kolmen ison pojan verran. Tämä alkoi kolmannella. Mutta en kasvanut. Olin pieni ja riutunut.
Siitä alkoi itseni pahoinpitely, viiltelin ilman mitään järkevää syytä käsiäni. Hakkasin nyrkillä tiiliseinää. Hankasin rystyseni ja ranteeni hiekkapaperilla veresnahalla. Vaikka olinkin reuman heikentämä ja jatkuvassa kiputilassa, se ei estänyt tekemästä itselleni pahaa. Ajattelin usein miltä tuntuisi jäädä auton alle, tai että joku nappaisi minut, raiskaisi ja tappaisi minut. Tein itselleni jopa seksuaalista väkivaltaa, työnsin itseeni esineitä. Vuodin verta.. Olin vasta 9vuotias.
Näin jatkui aina yläasteelle saakka. Seitsemännellä kaikki paheni, menetin hiukseni lääkehoidon takia. Ja se saatiin selville. Olivat nähneet mut ilman peruukkia pihalla istumassa. Koko koulu sai tietää ja se oli taas yksi syy hakata minua. Kaikki haukkuivat peruukiksi, yrittivät repiä peruukkia päästäni. Pakottivat minut todistamaan ettei mulla ole peruukkia jne. Samalla ahmin ruokaa, viiltelin ja suunittelin itsemurhaa. Itsetuntoni, kunnioitukseni, kaikki niiden rippeet katosivat. Yritin jäädä auton alle pyörällä, mutta onneksi se pysähtyi ajoissa. Sitten yritin ammeessa mutta menin paniikkiin, ajattelin miltä vanhemmista ja siskoista tuntuisi jos kuolisin.
Minulla meni hieman paremmin muutettuamme ja koulun vaihdon yhteydessä. Sain elämän ilon takaisin, voin paremmin. Vaikka edelleen tunsin etten tarpeeksi iso tai kaunis ja ahmin älyttömiä annoksia ruokaa kotona ja koulussa.
Reuman takia olin usein särkylääkehuuruissa ja tunnoton.
Murrosiän alettua kasvoin pituutta ja aloitin laihdutuskuurin. Olin 170cm pitkä ja 40kg painoinen. Olin vihdoinkin tarpeeksi pitkä, luokkani pisimpiä tyttöjä. Mutta itseinhoni oli jo niin suuri että jatkoin itseni satuttamista ja toivoin ettei minua ole olemassa. Ahmin ja paastosin, viiltelin ja katselin kun veri valui ihostani.
Pääsin peruskoulun läpi, suht hyvillä arvosanoilla. Menin lukioon, jossa viihdyin vain yhden vuoden. Siellä oltiin todella lapsellisia, rasisitisia kommenteja heitettiin päälleni jatkuvasti. Kukaan ei vain siellä tiennyt ettei minulla ollut hiuksia.
Nyt olen jo 21 vuotias ortorektikko, olen nyt normaalipainoinen mutta omakuva vääristynyt. Tiedän sen vuosien kokemuksen kautta. Edelleen viiltelen itseäni, reiteni ovat arpien peitossa. Jätän kunnon ruoan syömättä, saatan elää päiviä pelkillä banaaneilla ja ohrasuurimoilla. "Turvallisella ruoalla".
Minulla on aina ollut kieroutunut suhde ruokaan, joko liikaa tai liian vähän. Itseinho on joskus niin suunaton etten kestä itseäni ja satutan minkä kerkiän. Vihaan ulkonäköäni, hiuksia minulla ei ole vielä ja reuma taas pahentunut että aloitin taas pöhöttävän lääkityksen.
Syömishäiriöni on vain monien tapahtumien summa, yksi oire muiden joukossa."
joten mene sinä itseesi!
Anoreksia on SAIRAUS. Itse muodostin sen itselleni turvaksi ja siksi että ala-asteelta alkanut syrjintä sai itsetuntoni nollalukemiin. Anoreksiassa ei ole kyse "teinitytöistä jotka haluavat olla kauniita kuten julkkikset" ehei, tämä on syvempi ongelma.
Menisitkö sinä sanomaan noin masentuneelle ihmiselle? Entä ihmiselle jolla on persoonallisuushäiriö? ehei, et. Anoreksia on MIELENTERVEYSHÄIRIÖ. Vakava sellainen. Sillä se voi tappaa. Useimmat täällä ovat "antautuneet" sairaudelleen, eivätkä taistele vastaan, vaan laihduttavat ja laihduttavat ja yrittävät esittää että se on "heidän valinta". Mutta ei, se on heidän syömishäiriön valinta, heidän mielenterveyshäiriön valinta. Anorektikot eivät voi hallita näitä tunteita tai syömättä oloaan tai pelkoaan ruokaan ja lihomiseen.
Joten mietippä hiukkasen ennenkuin tulet tänne suutasi aukomaan.
Psyykkinen sairaus, se meitä vaivaa. Oliko muita tyhmiä kysymyksiä?
ITSEAIHEUTTU SAIRAUS! TURHA SYYTTÄÄ MITÄÄN PSYKKISYYTTÄ KUN ITSE SEN SAIRAALLOISEN LAIHDUTTAMISEN ALOITTANUT JA SIT VALITETAAN KUN ON SAIRAS,EIKÄ VOI SILLE MITÄÄ.YHYY!
Joo, sanoppa sama masentuneelle! Itseppähän päätit aloittaa masennuksen. Tai itsepähän päätit tulla skitsofrenikoksi tai itsepähän päätit itsellesi syövän järjestää. Mm, ei se noin mene. Luulenpa että suurin osa täällä haluaa parantua. Mutta on niitäkin, jotka ovat jo antautuneet sairaudelle - eivät jaksa taistella vastaan. Parantuminen tästä helvetistä on todella rankka ja monivuotinen prosessi, johon kaikki eivät jaksa enään lähteä, koska ovat niin loppuun uupuneita ja väsyneitä. Minä kuulun tuohon ryhmään. En tiedä mikä ongelma sinulla on, kuulostaa sieltä, että olisit mustasukkainen tai kateellinen, joka on aivan sairasta. Ei tähän kannata haluta sairastua, oikeasti tämä ei ole yhtään kivaa. Meneppä vaikka muualle kiusaamaan ihmisiä, jos sinulla on ja näyttää olevan siihen erittäin suuri tarve. Ei tuo sinun käyttäytymisesi ole sekään ihan tervettä.
no mikäköhän..?! toi on just tota kun ihminen ei vaivaudu ottamaan asioista selvää ja alkaa aukomaan päätä. ei kukaan masentuneellekaan mee sanomaan että ootko vähän tyhmä kun et haluu nousta sängystä. ja parantua.
Älä tule tänne tyhmiä kyselemään. Täälä on oikeesti tosipahasti sairaita ihmisiä! Tyttöjä ja poikia joille tulee vaan tosi paha mieli noista sun puheistas-ja typeryyksistä!
Mikä teit vaivaa??!!
Vakava sairaus. Se meitä vaivaa. Miksi on niin vaikea tajuta, että anoreksia ON sairaus?? En minä tätä ole itse itselleni valinnut. Mieluummin olisin totta kai terve!