Ensin pieni historia:
Minulla on oikein miellyttävä anoppi, muutama vuosi sitten olimme aika läheisetkin, puhuimme paljon henkeviä ym.
Minulle ja miehelleni tuli kriisi, joka johti puolen vuoden eroon. Palasimme kuitenkin yhteen, ja nykyään kaikki on paremmin kuin koskaan ennen! Appivanhemmatkin varmasti tietävät, että olemme onnellisia.
Eron aikana erkaannuin kuitenkin anopista. Nyt välejä on ollut jotenkin hankala saada entisen laisiksi. Odotamme ensimmäistä lasta, joten anoppi on pian mummo. Lapsen lapsi on hänelle ensimmäinen. Hän itki ilosta, kun sai kuulla asiasta.
Synnytys lähestyy. Mieheni on monta kertaa sanonut, että hänen äitinsä haluaisi varmasti olla lapsen elämässä todella vahvasti mukana. Hän ei kuitenkaan uskalla "änkeä", eikä kysele raskauden asioistakaan enempää kuin "miten olet voinut?" Hän ei uskalla neuvoa, auttaa tms. Sama linja varmasti jatkuu myös lapsen synnyttyä.
Asumme samalla paikkakunnalla, omat vanhempani asuvat kaukana. Olisi ihanaa jos anoppi kävisi kylässä vaikka joka toinen päivä! Tiedän ettei niin kuitenkaan tule käymään, koska hän ei kehtaa.
Ongelma on se, etten minä kehtaa häntä painostaa olemaan enemmän mukana. En kehtaa olla koko ajan kutsumassa ym. Ehkä minä pari vuotta sitten sysäsin hänet niin sivuun elämästäni, että tuntuu oudolta nyt ruinata takaisin, vaikka sitä kovasti haluan.
Palautuuko meidän välit? Mitään riitoja siis ei ole, vaivautunutta oloa vain. Haluan lapsellemme aktiivisesti läsnä olevan mummon. Ja haluan että joku vaikka ärsytykseen asti häiritsee äitiyslomalla, ja kaikkea sellaista perinteistä, mikä nyt anopille sopii.;)
Jos avoimesti puhun näistä tunteistani, niin pahentaako se vaan vaivautuneisuutta, vai aukeaako padot? Odotanko vain?
Minulla on oikein miellyttävä anoppi, muutama vuosi sitten olimme aika läheisetkin, puhuimme paljon henkeviä ym.
Minulle ja miehelleni tuli kriisi, joka johti puolen vuoden eroon. Palasimme kuitenkin yhteen, ja nykyään kaikki on paremmin kuin koskaan ennen! Appivanhemmatkin varmasti tietävät, että olemme onnellisia.
Eron aikana erkaannuin kuitenkin anopista. Nyt välejä on ollut jotenkin hankala saada entisen laisiksi. Odotamme ensimmäistä lasta, joten anoppi on pian mummo. Lapsen lapsi on hänelle ensimmäinen. Hän itki ilosta, kun sai kuulla asiasta.
Synnytys lähestyy. Mieheni on monta kertaa sanonut, että hänen äitinsä haluaisi varmasti olla lapsen elämässä todella vahvasti mukana. Hän ei kuitenkaan uskalla "änkeä", eikä kysele raskauden asioistakaan enempää kuin "miten olet voinut?" Hän ei uskalla neuvoa, auttaa tms. Sama linja varmasti jatkuu myös lapsen synnyttyä.
Asumme samalla paikkakunnalla, omat vanhempani asuvat kaukana. Olisi ihanaa jos anoppi kävisi kylässä vaikka joka toinen päivä! Tiedän ettei niin kuitenkaan tule käymään, koska hän ei kehtaa.
Ongelma on se, etten minä kehtaa häntä painostaa olemaan enemmän mukana. En kehtaa olla koko ajan kutsumassa ym. Ehkä minä pari vuotta sitten sysäsin hänet niin sivuun elämästäni, että tuntuu oudolta nyt ruinata takaisin, vaikka sitä kovasti haluan.
Palautuuko meidän välit? Mitään riitoja siis ei ole, vaivautunutta oloa vain. Haluan lapsellemme aktiivisesti läsnä olevan mummon. Ja haluan että joku vaikka ärsytykseen asti häiritsee äitiyslomalla, ja kaikkea sellaista perinteistä, mikä nyt anopille sopii.;)
Jos avoimesti puhun näistä tunteistani, niin pahentaako se vaan vaivautuneisuutta, vai aukeaako padot? Odotanko vain?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun lapsi on syntynyt, tuo esiin aito ilosi siitä, että anoppi on lähellä, ja lapsi saa tutut ja turvalliset isovanhemmat.
Älä puhu teidän väleistä, ennen kuin vahingossa välillenne noussut seinä alkaa ohentua ihan itsestään lapsen hoidon ja hänestä iloitsemisen myötä.
Joskus vielä ehkä puhutte, tai sitten jätätte kauas taakse menneet. Eihä ne muutu puhumalla kuitenkaan.
ihan aluks sanoisin ettei tilanne muutu jos ei jompi kumpi tee aloitetta. ja ilmeisesti anoppi ei kehtaa niin se on sitten sun tehtävä aloite. miksi et voi pyytää anoppiasi kylään joskus ku olet yksin kotona ja puhuisitte asiasta? uskoisin että sillä saisitte asian oikeaan suuntaan. mutta mitään ei tule tapahtumaan jos ei kumpikaan tee asialle mitään.
kerro anopille miltä tuntuu? Siis sanoisit että olet pahoillasi että "eron" aikana erkaannutit välit niin paljon, ja että nyt tuntuu hieman vaikealta ja epäreilulta kerjätä tilanteen palautumista, mutta toivoisit kovasti että hän olisi enemmän mukana elämässäsi ja kävisi useammin ja haluaisit että hänellä ja lapsenlapsella olisi läheiset välit. Tykkäsit hänestä niin ja haluaisit takaisin sen ystävyyden mitä oli.
??
Kerro suoraan sydämestä, miltä sinusta tuntuu! Katso mitä tapahtuu! Miksi aina pitäisi mutkitella ja pähkäillä mitä sanoo ja tekee, tee se mitä sydämessäsi haluat ja sano se myös ääneen. Sano se mitä ajattelet.
Tsemppiä sinulle! Toivon kovasti että saat anopin kanssa välisi kuntoon! Ja onnellista odotuksen jatkoa