vatsani paisuu aina syödessäni esim pitsaa, pullaa,jäätelöä ja yleensä vaaleita leipä tuotteita.kävin testissä jossa todettiin että en ole allerkinen vehnälle ja vilja tuotteille yleensäkkään,mistä pirust se sitten johtuu?kärsin myös ilmavaivoista.
paisuu
prrrputprrrrrrr
5516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lisäksi paisun sipseistä ja siidereistä bileiltoina..on tosi kiva näyttää aina 6. kuukaudella raskaana olevalta:/.
Suola turvottaa selvästi, myös hiiva, sokeri, vaaleat jauhot ja kaikki "ylimääräinen" näyttää tekevän sen. Tuntuu vaan välillä, ettei voi syödä enää mitään mikä ei turvottaisi ja aiheuttaisi myös kiusallisia ilmavaivoja...
Olen myös onnellinen sitten kun joku keksii ratkaisun tähän!
Samaisten ongelmien vuoksi kävin lääkärissä ja kokeissa ja selvisi että kyseessä on ärtynyt paksusuoli. pitänee vain ruokavalio muuttaa.
hei,
keliakia, laktoosi-intoleranssi ja helikobakteerit voivat aiheuttaa turvotusta,ilmavaivoja, kurinaa ja ripulia. Kätevimmin selvyyden saa gastroskopiassa, jossa otetaan näytteet sekä mahalaukusta että ohutsuolen alkuosasta. Histologisessa tutkimuksessa (näytteet värjätään ja patologi tutkii mikroskoopilla) selviää varmimmin onko jotain vialla, kaikilla ei muodostu vasta-aineita, jotka näkyisivät verikokeissa. Laktoosi-intoleranssi selviää laktoosiraistuskokeessa. Itse en osannut epäillä mitään näistä, ja kärsin vuosia epämääräisistä oireista. Tähystyksessä minulta löytyivät helikobakteeri ja sen aiheuttama aktiivinen vatsakatarri sekä lieväasteinen keliakia,hoito-ohjeet saan maanantaina gastron vastaanotolla. Laktoosi-intoleranssi diagnosoitiin ensin,ja laktoositon dieetti onjo purrut ilmavaivoihin.
päästä tähystyksessä varmistamassa ettei keliakiasi ole pahentunut.
Voi olla että tähystetään jo aikaisemminkin kun on tuo heliko myös. Oletko voinut syödä kauraa?