Miksi??

On se vaan kumma tauti tuo alkoholismi. Muuttaa ihmisen erilaiseksi. Edes oma perhe kokee ihmisen vieraaksi, koska tämä holisti on muuttunut niin paljon. Kyseessä on nainen. Juoksee baareissa, saa lohtua eri miehiltä, on avioliitossa yhden kanssa mutta useiden kanssa kyllä nussii, ja vielä päälle päätteeksi odottaa nyt au-lasta. Niin..eihän tässä tietenkään kaikki. Velkaa kaikille, eikä ole huolen häivää niiden maksamisesta. Oma palkka kun ei riitä ryyppäämiseen, niin täytyy lainata muilta. Jopa omalta äidiltä vei viimeiset rahat, jolla hän olisi osatnut lääkkeensä. Nekin sitten menivät "tyttären lääkkeeseen".

No, nämä nyt ihan vaan pikkuseikkoja. Vähän kyllä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että minä uskallan sanoa tuota ihmistä alkoholistiksi. Minussahan se kaikki paha onkin! Ja minun takia ihminen ryyppää, koska olen niin hullu.
7432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oman elämänsä jokainen saa pilata miten parhaaksi katsoo, mutta syntymätön lapsi ei ole mihinkään syyllinen. Hänellä olisi oikeus syntyä ilman äidin alkoholinkäytön aiheuttamaa aivovauriota.

Näitä lasten- ja perhekoteihin päätyviä päihdeäitien vauvoja on surku. Niin huonot eväät jo ennen kuin on edes ensimmäisen kerran vetänyt ilmaa keuhkoihinsa. Voi ihmistä. Voi sekä äitiä että syntymätöntä ihmistä.

Äänestä
  • Sinulta vissiin löytyy vastaus joka ongelmaan? Saako tällaisen viisauspaketin siellä al-anossa? Vai onko muita lahkoja olemassa, joissa tulee noin "fiksuksi"?

    Äänestä

  • kalman kieli kirjoitti:

    Sinulta vissiin löytyy vastaus joka ongelmaan? Saako tällaisen viisauspaketin siellä al-anossa? Vai onko muita lahkoja olemassa, joissa tulee noin "fiksuksi"?

    Tyyppihän kirjoitti pelkkää asiaa,jokainen normaaliälyllä varustettu tajuaa,että lapsen etu ennenkaikkea.

    IHO UMPEEN ÄÄLIÖ,PANEE MIETTIMÄÄN KÄYTTIKÖ ÄITISI ALKOHOLIA SINUA ODOTTAESSAAN.

    Äänestä

  • melko torvelo kirjoitti:

    Tyyppihän kirjoitti pelkkää asiaa,jokainen normaaliälyllä varustettu tajuaa,että lapsen etu ennenkaikkea.

    IHO UMPEEN ÄÄLIÖ,PANEE MIETTIMÄÄN KÄYTTIKÖ ÄITISI ALKOHOLIA SINUA ODOTTAESSAAN.

    Niin, ei aloittaja puhunut mistään erikoisemmasta juomisesta. Sen kertoi että jollakin hänen mielestään liikaa juopottelevalla ihmisellä on jälkeläisiä.

    Eikös melkein kaikilla ihmisillä ole jälkeläisiä?

    Tottakait "lapsenetu" jyrää kaikki muut edut.

    Kävikö mielessä mikä olisi perheen etu????

    Lapsilla kun pitää olla koti ja toimeentulo... Myös vanhemmilla on oikeus samaan.

    Äänestä

  • melko torvelo kirjoitti:

    Tyyppihän kirjoitti pelkkää asiaa,jokainen normaaliälyllä varustettu tajuaa,että lapsen etu ennenkaikkea.

    IHO UMPEEN ÄÄLIÖ,PANEE MIETTIMÄÄN KÄYTTIKÖ ÄITISI ALKOHOLIA SINUA ODOTTAESSAAN.

    Ai niin, unhoittui:

    "IHO UMPEEN ÄÄLIÖ,PANEE MIETTIMÄÄN KÄYTTIKÖ ÄITISI ALKOHOLIA SINUA ODOTTAESSAAN."

    Niin, mitä ihmettä oletetaan tuollaiseen tunnepurkaukseen vastattavana???

    No vastaan kuitenkin:
    Älä kirjoittele nettiin juovuksissasi. Loukkat ainostaan ihmisiä ja munaat itseäsi.

    Äänestä

  • kalman kieli kirjoitti:

    Sinulta vissiin löytyy vastaus joka ongelmaan? Saako tällaisen viisauspaketin siellä al-anossa? Vai onko muita lahkoja olemassa, joissa tulee noin "fiksuksi"?

    Hämmästyttää, että kiittelet minua viisaaksi, kun tiedän ettei alkoholi ja raskaus sovi yhteen. Missä olet tähänastisen elämäsi viettänyt, kun asia tulee sinulle uutena?

    No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sinä voit tässä asiassa tulla yhtä viisaaksi kuin minä. Se vaatii vain hieman verkko-opintoja. Tässä tietoa alkoholin haitoista raskauden aikana nimenomaan sikiön kannalta. Omat haittansa siitä on toki äidillekin, tulee tapaturmia, voi joutua pahoinpidellyksi tai raiskatuksi kännissä toilaillessaan, tai ainakaan ei pysty syömään terveellisesti, kun mikään ei pysy krapula-aamuna edes sisällä.

    Ja ei kun opiskelemaan:

    Alkoholi hidastaa sikiön kasvua koko raskauden ajan. Vaarana ovat myös häiriöt istukan toiminnassa, verenvuodot ja niiden aiheuttama tulehdusvaara sekä istukan ennenaikainen irtoaminen. Keisarileikkaukset ovat suurkuluttajilla muita synnyttäjiä yleisempiä.
    Sikiön aivot kehittyvät koko raskauden ajan. Lapsen tulevaisuuden kannalta merkittävin alkoholivaurio onkin keskushermoston toimintahäiriö, jonka vakavuuteen vaikuttaa alkoholiannosten määrä ja alkoholin käytön pituus suhteessa raskauden kestoon. Mitä pitempään nainen käyttää alkoholia raskauden aikana, sitä todennäköisemmin ja vaikeammin sikiön aivot vahingoittuvat. Alkoholin aiheuttamista keskushermoston vaurioista seuraa vakavimmillaan kehitysvammoja. Lievempiä lapsilla ilmeneviä oireita, kuten eriasteisia keskittymiskyvyn, oppimisen ja kielellisen kehityksen ongelmia, ei aina kyetä yhdistämään alkoholiin.
    lähde: http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/244-alkoholi-ja-raskaus

    FAS-oireyhtymästä tietoa Kehitysvammaliiton sivuilta tästä:
    http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/fas.htm

    Wikipedian perusteellinen sivu asiasta tässä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Fetaalialkoholisyndrooma

    Raskaana olevan alkoholistin käypä hoito –suositus tässä
    http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00049#s2

    Äänestä

  • kalman kieli kirjoitti:

    Sinulta vissiin löytyy vastaus joka ongelmaan? Saako tällaisen viisauspaketin siellä al-anossa? Vai onko muita lahkoja olemassa, joissa tulee noin "fiksuksi"?

    Tekstiä kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liian kova halu raitistaa kirjoitti:

On se vaan kumma tauti tuo alkoholismi. Muuttaa ihmisen erilaiseksi. Edes oma perhe kokee ihmisen vieraaksi, koska tämä holisti on muuttunut niin paljon. Kyseessä on nainen. Juoksee baareissa, saa lohtua eri miehiltä, on avioliitossa yhden kanssa mutta useiden kanssa kyllä nussii, ja vielä päälle päätteeksi odottaa nyt au-lasta. Niin..eihän tässä tietenkään kaikki. Velkaa kaikille, eikä ole huolen häivää niiden maksamisesta. Oma palkka kun ei riitä ryyppäämiseen, niin täytyy lainata muilta. Jopa omalta äidiltä vei viimeiset rahat, jolla hän olisi osatnut lääkkeensä. Nekin sitten menivät "tyttären lääkkeeseen".

No, nämä nyt ihan vaan pikkuseikkoja. Vähän kyllä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että minä uskallan sanoa tuota ihmistä alkoholistiksi. Minussahan se kaikki paha onkin! Ja minun takia ihminen ryyppää, koska olen niin hullu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu