Älkää menkö lihottamaan lapsianne! Se on todella vittumainen temppu pientä ihmistä kohtaa, joka on teistä riippuvainen. Jokainen saa sitten aikuisena tehdä sen valinnan haluaako lihavaksi vaiko ei!
Kävin tänään tapaamassa serkun perhettä ja voi vittu miten lihava niiden 6 vuotias tytär on! Teki mieli pamauttaa paistinpannulla molempia vanhempia päähän!
Likka ei kyennyt edes kunnolla liikkumaan.... teki aivan helvetin pahaa katsoa.
Tämä tyttö tulee tulevaisuudessa vihaamaan vanhempiaan pilatusta elämästään!
Kävin tänään tapaamassa serkun perhettä ja voi vittu miten lihava niiden 6 vuotias tytär on! Teki mieli pamauttaa paistinpannulla molempia vanhempia päähän!
Likka ei kyennyt edes kunnolla liikkumaan.... teki aivan helvetin pahaa katsoa.
Tämä tyttö tulee tulevaisuudessa vihaamaan vanhempiaan pilatusta elämästään!
Vastaukset 16
Vanhimmat
oon aivan samaa mieltä, siitä seuraa myös et koulussa kiusataan ym.. ja jos mukulan lihavuus menee pahax onko oikein et 6v muksu joutuu laihduttaan..?? niinpä!!! tunnen ite kans lapsen joka on 6v eli ei ihan viä ekalla ja se on samankokonen kun kuudes tai seiskaluokkalaiset suhteessa..
Mielestäni se, että antaa lapsensa lihota sairaalloiseksi on heitteillejättöä pahimmasta päästä ja kertoo saatanallisesta itsekkyydestä!
Tutun tokaluokkalainen tytär on samanpainoinen kuin meidän 7 luokkalainen poikamme (joka siis on ihan normaalipainoinen, ei alipainoinen).
Olen puhunut tytön äidin kanssa, mutta hänestä tytär "vain nyt sattuu olemaan sen mallinen ja kokoinen ja kyllä tytär kestää. Kestinhän minäkin kun minuia kiusattiin koulussa".
Äiti itsekin on ylipainoinen, mutta terästyi aloittamaan kuntoilun ja laihduttamisen. Itsekkäänä ämmänä hän ei kuitenkaan suostu ottamaan tytärtään mukaan kävelylenkeille, koska tytär kävelee liian hitaasti tai vahtimaan hänen syömisiään. Oksettaa!! En enää pysty olemaan kasvokkain tämän itsekkään, sadistisen ämmän kanssa.
Sinunko elämäsi on nyt ihan pilalla tämän "itsekkään, sadistisen ämmän" vuoksi? Yritä kestää, vaikka kyllä minä sinua säälin. Oletko ajatellut kenen vuoksi pienten tyttöjen ja poikien, olivatpa he nyt minkä kokoisia tahansa, elämä on sietämätöntä? Luin juuri tuossa HyväTerveys-lehdestä erään kohta kuusikymppisen naisen lapsuusmuistoja. Kotona häntä yritettiin laihduttaa koko lapsuuden ajan koska hän oli lihava. Hän sai vähemmän ruokaa kuin laiha sisarensa. Kun lapsi meni nälissään kaapista leipää hakemaan se otettiin pois ja moitittiin liiasta syömisestä. Arvaavaan muisteleeko hän ihanaa äitiään lämmöllä? Minä olin myös lihava lapsi. En ole koskaan siitä ainakaan äitiä syyttänyt. Meillä syötiin samaa ruokaa kuin muidenkin kotona. Veljenikin söivät sama eivätkä lihoneet. Ei kaikki ole niin yksinkertaista kuin tyhmempi luulisi. Jos kaikki jotka "söisivät vähemmän ja liikkuisivat enemmän" laihtuisivat, ei maailmassa olisi kovin montaa lihavaa. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa, yritä silti pysyä erossa muiden asioista. Ne eivät kuulu sinulle. Olisiko mukavaa jos joku ulkopuolinen tuisi säätämään sinun elämääsi? Et sinäkään ole virheetön, kyllä jotain korjaamista varmasti löytyisi. Minulle sinä olet itsekkäämpi ja sadistisempi ja vastenmielisempi kuin tämä sinun tuttusi.
Olin itse hyvin lihava lapsi, ja minua kiusattiin koulussa todella pahasti ulkonäköni vuoksi. Se, että jotkut ovat pulleampia kuin toiset, johtuu monesta syystä. Yleensä kuitenkin nykypäivänä lasten pyöreys johtuu kuitenkin karkeista, limsoista ja muista herkuista. Niinkuin minullakin. Ja mainittakoon että olen edelleen lihava, vaikka olen aikuinen. BMI:ni on pahimmillaan ollut 44, nyt 34 koska laihdutan.
Tuossa jutussahan vihamielisyys ei kohdistunut siihen lapseen, vaan hänen välinpitämättömiin vanhempiinsa. Minunkin mielestäni on todella typerää "lihottaa" lapsensa, koska kuten varmasti jokainen tietää niin yhteiskunta ei lihavia katso hyvällä silmällä, koulukiusaus pahimmillaan pilaa koko elämän plus ne terveyshaitat, mitä sitten vanhempana on, jos on vielä silloinkin lihava. Ja todella moni lihava lapsi on aikuisenakin lihava.
Lapsi ansaitsee rakkautta, pyyteetöntä rakkautta missä ei ole väliä minkä näköinen, kokoinen taikka muuta hän on. On typerää antaa lapsensa lihoa, koska maailma on julma lihavia lapsia(kin) kohtaan. Mutta siis, lihavuuden syyt voivat olla monet, useimmiten kuitenkin Suomessa syy löytyy makeishyllystä.
Lastaan lihottava vanhempi on vitun tyhmä tässä asiassa. Ihan oikein sanoa hänelle näin vaikka päin naamaa jos ei muuten raksuta. Lapsen kun opettaa terveille tavoille niin hän tuskin koskaan kokeekaan terveellistä syömistä mitenkään haastavana, vaan se tulee ihan luonnostaan. Ja luonnollisesti vaikka vähän lipsumista tapahtuisikin vanhempana niin se että on ollut koko elämäänsä hoikka ei anna kovin helppoa kasvualustaa lihavuudelle.
Ja edelleen syömällä vähemmän kuin kuluttaa ei liho. Et sattunut ajattelemaan että veljesi mahdollisesti liikkuivat sinua enemmän ja poikina peruskulutuskin on suurempi ?
VANHEMPIEN VASTUU!!!niinpä niin. Syyllistämättä vanhempia sen enempää niin minä kysyn myös että KUKA TEILLÄ MÄÄRÄÄ JÄÄ/RUOKAKAAPIN SISÄLLÖSTÄ??? PÄÄSETKÄ HELPOMMALLA KUN OSTAT VALMISRUOKIA, JOTKA OVAT VAIN PELKKÄÄ VATSANTÄYTETTÄ JA YLIMÄÄRÄISTÄ RASVAA JA LISÄAINEITA. OLETKO VARMA ETTÄ LAPSESI JA ITSE SAATTE KAIKEN TARVITSEMANNE RUOASTA??? JA MINKÄLAISESTA RUOASTA? MIETTIKÄÄPÄ SITÄ KUN LÄMMITÄTTE MIKROLLA PIZZOJA PULLAMÖSSÖLLE! TEE ITSE RUOKA JA SYÖTÄ LISÄKSI LISÄRAVINTEITA. ÄLÄKÄ OSTA PIZZOJA, SHIPSEJÄ, YMS. MYRKKYJÄ KUIN KORKEINTAA SYNTTÄREILLÄ. NE EIVÄT OLE ARKIRUOKAA!!!!!!
Kuvottaa sellaisset "äidit" jotka mässäävät rasvalla ja makealla, mussuttavat lihottavia ruokia päivästä toiseen ja siinä joutuu lapsikin niitä "ruokia" syömään! Heiltä pitäisi ottaa lapset huostaan. Ei se että on läski, tarkoita että pitää muutkin lihottaa. Lapsi oppii ruokatavat ym vanhemmiltaan. Jos ei pysty edes lapsen vuoksi muuttamaan tapojaan niin silloin on parempi jättää se lapsi tekemättä...
Lapset kannattaisi myös opettaa liikkumaan, sillä pikkulapsiajan jälkeen arkiliikkuminen voi olla tv:n ja tietokoneen takia vähäistä - niin kuin vanhemmillakin. Luonnossa liikkuminen ja esim. uimahallissa käyminen, pyöräily sekä hiihto ja luistelu ovat hyvää perheliikuntaa, mutta niistä pitäisi tulla tapa. Lapset odottavat tällaisia yhteisiä säännöllisiä juttuja.
minulle on jäänyt liikunnasta kammo.lapsena olin pullukka,olen kyllä edelleenkin.vanhemmat yrittivät painostaa minua harrastuksiin.joskus he patistivat lähtemään kävelylle mukaan..sen jälkeen päätin,että omia lapsiani en liikkumaan pakota.varmasti ovat paljon onnellisempia,liikkuvat jos itse haluavat.
En tarkoita mitään kummallisia treenejä, vaan normaalia harrastusliikuntaa mitä on tehty iät ajat. Käydään mökillä, kunnostellaan paikkoja, tehdään kasvimaata, haravoidaan lehtiä, soudellaan - siivoaminen ja puutalkoot tehdään myös joutuisasti jutellen yhdessä. Välillä lähdetään pitemmälle pyörälenkille, mahdollisesti käydään kaupassa, tai mennään metsään katselemaan, miten luonto näyttäytyy eri vuodenaikoina. Veden kanto saunaan on sekin liikuntaa, illalla palkintona sauna ja uiminen sekä tietysti se nuotiomakkara, jonka kalorit on päivän huhkinoissa jo kulutettu etukäteen.
Ja syksyiset marja- ja sieniretket! Hyöty ja huvi samassa paketissa. Samalla voi tallentaa mukavia muistoja digikameralla. Olen kokenut hyvinä asioina myös Lapin vaellukset, joille olen lähtenyt aikuisten lasteni kanssa - äitiähän siellä on hitaammin liikkuvana usein odoteltu.
Lapseni ovat harrastaneet kanssani tällaista normaalia liikuntaa, eivät ole kuuluneet urheiluseuroihin ja ovat nyt sutjakoita, ihannepainoisia ja liikunnasta kiinnostuneita nuoria aikuisia. Lenkkeilyn lisäksi he harrastavat nyt sählyä, puolimaratonia, hiihtoa, uintia, vesijuoksua ja salilla käyntiä. Eli päätteen äärellä vietetyille tunneille löytyy vastapainoa.
Olen ollut lihava ekaluokkalaisesta asti. Kotona on ruoan perään katsottu ja ohjattu terveelliseen syömiseen äitini puolelta. Koulumatkat kuljin kävellen tai pyörällä ja aina kaupan kautta karkkia ostamaan. Välillä äitini jopa soitti kauppaan ettei minulle saisi myydä mutta myivät silti. Isäni vahti syömistäni jatkuvasti ja hoki kokoajan miten kaunis olisin jos en olisi lihava. Käsittämätöntä että silti se ruoka on aina ollut niin pakko saada suuhun ettei mitään syömishäiriötä ole tullut. Kun olen surullinen, syön ja kun olen iloinen niin syön. Kotona isä oli haukkana paikalla kun yritin mennä jääkaapille. Isän ollessa kotona en yleensä uskaltanutkaan jääkaapille mennä vaan vedin omassa huoneessani pullapitkoja sun muita. Kerran söin vieraille tarkoitetut pullat kaapista ja äiti huusi minulle "olet oikea porsas". Nojoo, nämä on näitä.. muistoja. Tänäkin päivänä isälläni ei ole minulle muuta sanottavaa kuin se että olisin kaunis jos en olisi lihava. Joka kerta kun näemme (parin kuukauden välein) hän paasaa laihduttamisesta. Olen nyt 25 vuotta ja 150 kiloa.
Meillä syödään ruisleipää, maidot ja piimät on rasvattomia, karkkii menee n. krt/vko, sipsejä muutaman kerran vuodessa, limsoja ei juoda ollenkaan, tuoremehua ja vettä. Normaali kotiruoka, onneks noi syö vihanneksia myös.
Mutta sit on likan kaveri jossa vedetään paahtoleipää, pullaa, sipsejä nyt pitää olla väh. kerta viikossa yms, yms. Ja tää kaveri onkin sitten aikamoinen pullukka. Argh, tekis mieli sanoo sen mammalle että syö ite vaikka paketti voita pvässä mut anna lapsille kunnon ruoka.
Voi kuinka helppoa nyt olisikaan, jos vanhempien irrationaaliset patoutumat kuten liikuntakammo eivät olisi automaattisesti siirtyneet seuraavalle polvelle jo "äidinmaidossa". On sääli, jos omien negatiivisten kokemuksiensa perusteella riistää lapselta liikunnan ilon ja ennen kaikkea hyödyn. Mutta kuitenkin ymmärrän: jos itse inhoaa liikuntaa, eikä kerta kaikkiaan liiku, niin eipä siinä oikein muu auta kuin antaa lapsen periä saman ongelman, vaikka tuskin lapsella on mitään vertailukohteita tai edellytyksiä, joiden perusteella hän alkaisi inhota liikuntaa (muuta kuin vanhempien antama käyttäytymismalli).
Itse yritän nyt totuttautua liikunnalliseen elämään. Toivon hartaasti, että onnistun siinä, ja että onnistun myös aikanaan kasvattamaan lapseni siten, että he pitävät jokapäiväistä liikkumista aivan normaalina juttuna ja nauttivat siitä. Omasta mielestäni terveelliseen ja normaaliin elämään kuuluu oletusarvoisesti liikunta, ja lapsille olisi yritettävä antaa kaikki edellytykset terveelliseen ja normaaliin elämään.
Pistipä nyt silmään tuo lause jossa mätät liikuntaan kielteisesti suhtautumisen vanhempien syyksi. Serranon perhettä katsoessani tuli taas omat koulumuistot kuusikymmentäluvun alusta mieleen. Lihava lapsi pakotetaan hyppäämään "hevosen" yli. Minulla oli ja on edelleen lihavuuden lisäksi toinen jalka huomattavasti lyhyempi kuin toinen, en pysynyt koskaan siinä hevosen päällä. Hyppäsin siihen kun pakotettiin mutta putosin aina. Samaa "motivointia" siis harrastetaan Espanjan kouluissa tänäkin päivänä. Miten lienee Suomessa. Kyllä näillä kultaisilla muistoilla voikkatunneilta on ollut suurempi vaikutus omaan suhtautumiseeni liikuntan kuin sillä ehtikö äitini joka oli leski ja kolmen lapsen yksinhuoltaja, teki keskeytymätöntä kolmivuorotyötä, hoiti yli sadan neliön talon lämmityksen puilla, pyykinpesun saunalla johon piti vedet hakea kaivosta, talousvesien kannon edestakaisin, työ-ja kauppamatkat kävellen ja bussilla (lähin pysäkki puolen kilometrin päässä)ym. ym. Siis ehtikö hän näiden lisäksi lenkille hölkyttämään.
En tosiaankaan tarkoittanut sitä, että liikuntaan kielteisesti suhtautuminen olisi kokonaan vanhempien vika. Omastakin kokemuksesta tiedän, minkälaisia liikuntatunnit voivat lihavalle lapselle pahimmillaan olla. Silloin ei ainoastaan ole fyysesti huonoin, vaan myös henkisen pommituksen kohteena, ainakin itse olin.
Kommenttini viittasi lähinnä jonkun aiempaan kirjoitukseen, jossa sanottiin, ettei haluta pakottaa lasta liikkumaan, koska itsellä on niin kauhea liikuntakammo. Kommentoin sitä siksi, että oletusarvoisestihan pienellä lapsella ei moista liikuntakammoa ole, ja uskoisin, että liikuntaan kannustava tai vaikka siihen täysin neutraalisti suhtautuvan kasvatuksen myötä sellaista ei lapselle tulisikaan. On eri asia, millaisia traumoja kouluajat lapselle tuottavat ;)
Ja mitä viimeiseen kommenttiisi tulee, en ajatellut koko perheen liikunnallisten elämäntapojen olevan mitään lenkillä hölkyttämistä. Varmasti kaikki tuo, mitä kirjoitit äitisi tehneen, on myös vaikuttanut sinun käsityksiisi ruumiillisesta työstä ja ahkeruudesta. Ei siinä vaiheessa tarvitsekaan juosta lenkkipoluilla kun tuon työmäärän tekee.
Nykyään tehdään ehkä vähemmän yhtä ruumiillista työtä, joten liikuntaan sinänsä on kiinnitettävä enemmän huomiota. Ei kuitenkaan siten, että koko perheelle räätälöidään jotkin kunnonkohotusohjelmat, vaan siten, että lapset eivät ajattelisi esimerkiksi ulos menemisen olevan maailman kamalin ja tylsin asia.
Omat vanhempani lihottivat minut pentuna muodottomaksi säkiksi ja vieläpä haukkuivat päälle, mikä pahensi tunnesyömistäni.
Isäni oli viikonloppuisä ja äitini paiskoi paljon duunia, jotta sai pidettyä tietyn, keskitasoisen elintason perheessämme.
Olin siis paljon yksin kotona (maalla) veljeni kanssa. Ala-asteella koulupäivät olivat lyhyitä ja sen jälkeen vietin päiväni katsoen TV:tä, syöden ja ikävöiden äitiä.
Osittain lasten ylipaino-ongelma johtuu mielestäni kulttuurista. Työtä arvostetaan ja perheet ovat pieniä, joten lapset ovat paljon yksin, varsinkin jos isovanhemmat tai muut aikuiset sukulaiset
asuvat kaukana eivätkä voi olla lastenvahtina. Kaikilla ei myöskään ole varaa lastenvahtiin.
Omat vanhempani ovat normaalipainoisia, mutta minä ja veljeni erittäin läskejä. Vanhempani tekivät ehkä huonoja valintoja kasvatuksessa, mutta he olivat lähinnä "ympäristön uhreja" ja valitsivat työn lasten sijasta. Niinkuin monet muutkin perheet Suomessa.