Kun tarkemmin ajattelee, niin minun on vaikea löytää yhtäkään järkevää syytä ponnistella takaisin yhteiskunnan rattaisiin. Kaksi-kolme vuotta minulla on ollut hidas vaihe päällä, minkä aikana tietysti ehtinyt punnita arvojaan ja nähnyt sitten yhteiskunnan kulissien taakse, näkee ns. läpi.
Jatkuvaa samaa rumbaa, pitää olla tehokas, pitää tehdä sitä ja pitää tehdä tätä ja kaikki vain selvitäkseen. Näitä ihmisiä orjuuttavia syklejä on ihmishistoriassa mielestäni tullut aina parin sadan vuoden välein eri muodossa, eri paikassa, nyt globaalisti.
Olisi hienoa jos jokainen osaisi pitää huolta itsestään yhteiskunnassa, valitettavasti mitä korkeammalle yhteiskunnassa menee, mitä vaikutusvaltaisempi ihminen, sitä todennäköisemmin hänellä viiraa päässä, kusi noussut hattuun, nauttii siitä kontrollista..
Todellisuudessa länsimaalainen yhteiskuntahan on kuin venäläinen ruletti, yksin vitun peli jossa ei voi voittaa ellei sydän ole kivettynyt! Tähän kai nyky-yhteiskunnalla pyritään. On muodikasta sulkea tunteet, juosta rahan perässä, perhearvot ovat muuttuneet, missä aiemmin oli aikaa leikkiä lasten kanssa, nykyään työnnetään tietokone tai ps3 nenän eteen.. koska on niin kiire saada se uusi Mersu ja maksaa 250 000€ asuntolainaa pois.
Kaikki tämä vain todistaakseen muille yhtä hölmöille merkityksettömässä pelissä, että "MINÄ KYKENIN, MINÄ YLSIN, MINÄ ONNISTUIN".. Onnistuit ottamaan laittamaan pankin kahleet käsiin ja jalkoihin ja joku päivä joku työntää sinut laivan reunan yli mereen.
Elämässä on tärkeitäkin osa-alueita jossa voi ja pitää onnistua, työelämä ei välttämättä tuossa määrin ole sitä.
Ei ole siis ihme, että mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin. Ihminen ei ole robotti.
Valtaosa ihmisistä on kuitenkin selvästi perässä vedettävissä, annetaan muiden päättää koska ei ole aikaa tai haluja ajatella itse. Tämä sama kierre ei lopu ennenkuin kaikki pysähtyvät ajattelemaan missä oikeasti juoksevat.
Yhteiskunta on kuin gladiaattoritaistelu jossa harvat viisaat ja mielenhaluiltaan sairaat istuvat katsomon puolella nautiskellen viihdyttäjien veren tirskeestä, siitä kun vahvemman moukari runttaa heikomman yksilön aivot areenan seinälle. Tätä on nyky-yhteiskunta. Viihdettä harvoille muiden kustannuksella. Nautitaan ja tunnetaan ylpeyttä siinä että pystyy eliminoimaan toisen pelistä pois. Sääliksi käy.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole yhteiskunnan vika, jos et uskalla olla oma itsesi ja elää niin kuin itse haluat.
Yksilöstä kaikki lähtee. Jos lähtee. Monilla ei.
Kenen vika se on että ihminen syntymästä asti opetetaan näihin kylmiin ja merkityksettömiin arvoihin? Koulussakin saa kirjoittaa mutta oma mielipide kielletty. Jo pienestä pitäen sinusta yritetään tehdä liukuhihna tuote. Iässä jossa et voi millään tätä tiedostaa tai olla vastuussa itsestäsi.
Vastuu on siis jokaisella, aloittaa vaikka katsomalla peiliin. Monelle voi olla vaikea myöntää sitä tosiasiaa että on tullut vain huijatuksi, alistetuksi pitkin elämää. Jokin itsesuojeluvaisto alitajunnassa sanoo monella että turha tuota edes miettiä koska se kirpaisee pidempään uraa rakentaneita niin kovasti.
Turhaahan se oravanpyörässä juokseminen on.
Kuka täällä komentaa?
ketä täällä totellaan?
Kahta suurta jumalaa,
ahneutta ja rahaa.
Joiden temppeleinä toimivat pörssit ja ilotalot,
markkinat, marketit, kaupunkien värivalot.
Kuka täällä komentaa?
ketä täällä totellaan?
Kahta suurta jumalaa,
ahneutta ja rahaa.
Joiden temppeleinä toimivat pörssit ja ilotalot,
markkinat, marketit, kaupunkien värivalot.
AMEN!!!
Hyvä kirjoitus, todella hyvä; ja nyt onkin hyvä hetki miettiä myös sitä että miten tähän tilanteeseen on ajauduttu...
En väittäisi mitään, mutta asiaa voi ihan tutkia, kun näyttää siltä että rahan ja mammonan perässä juoksemisen ja ulkonaisten puitteiden rakentamisen tultua ainoiksi "arvoiksi" ihmisillä, he ovat samalla hylänneet ne hyvä arvot, jotka paljolti vielä n.100v. sitten olivat viitoittamassa ihmistä kehityksessä eteenpäin. Ja mitä ne arvot ovat? Ne ovat niitä, joita kutsutaan kristillisiksi arvoiksi.
No, nyt saattaa älähtää moni, joka vannoo vain humanismin nimiin, mutta voi kysyä että mitkä esim. Jeesuksen opetuksista ovat muka ristiriidassa humanismin kanssa? On nimittäin syytä muistaa että ei tarvitse olla mikään uskovainen, eikä edes kristitty, voidakseen silti tunnustaa että arvot ovat hyvät, riippumatta siitä että niitä kutsutaan "kristillisiksi" arvoiksi, vaikkapa ihan vain sillä perusteella että kristinusko on vanhempaa perua, kuin humanismi ja sen perusajatus on pyyteetön lähimmäisenrakkaus. Parempaa pohjaa tuskin on, jos maailmaa todella halutaan parantaa.
Arvot eivät ole hävinneet mihinkään, vaan ovat edelleen olemassa. Ne löytyvät, sen saman vanhan mutta ei vanhentuneen, raamatun kansien välistä, jos niitä vain halutaan toteuttaa...
Harvinaisen järkevä ja asiallinen vastaus täällä keskustelupalstoilla. Löysin lauseistasi itseäni.
Hienoa, että joku ajattelee yhä noin. Jään vielä kaipaamaan sitä, että joku sanoo arkielämässä niin, kasvotusten.
Hyvä kommentti; kiitos ja täyttä asiaa myös. Onhan toki olemassa paljon ns. "kristittyjä" ja Suomi ns. "kristitty maa", mutta näkyykö se käytännössä ja arkielämässä, niin että voisimme joskus antaa, edes ystävällisen katseen, kylmän pois päin katsomisen sijaan, kun näemme jonkun kurjan ja ehkä pahaltakin haisevan, joka on pudonnut aikoja sitten oravanpyörästä, kun ei esim. ole pystynyt sitä ihan laillisesti myytävää "nautintoainetta" ja sen käyttöä hallitsemaan, kuten me "vahvat ja fiksut"...
narsisti psykopaatikot hakeutuvat politiikkaan, koska siellä saa määräillä ja tuoda itseään esille ja siitä saa vielä suuren palkan. Samoin kaikkien suurien yritysten johtajat myyvät yrityksensä jonnekin Kiinaan, että itse tulisivat miljonääreiksi. Ja tavalliset kansalaiset ovat niin tyhmiä, etteivät tajua koska heitä kustaan suoraan silmiin.