Mies kieltää

Hei!

Mieheni ei anna kastaa vauvaamme, sillä hän ei ole kristitty. Mitä minä teen?
371566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

että lapsen kastaminne on pelkkää taikauskoa, josta lapselle ei ole mitään hyötyä.

Äänestä

tai no ihan ammekin käy

Äänestä

sinä päätät alle vuoden ikäisen lapsenne uskonnosta yksinäsi. Jos yhteiselonne käy sietämättömäksi, ota ero.

Äänestä
  • ON OIKEUS , ASETTAA LAPSI KASTEELLE . TAKUU VARMASTI , JOS MIEHESI EI ASIAA DIKKAA SEN VOI JÄTTÄÄ .
    EI SEMMOISELLA MITÄÄN TEKISIKÄÄN , meinaan miehellä kaikkia kas niitä on olemassa

    Äänestä

Valitettavasti lainsäädäntö on tosiaan syrjivä. Alle 1-vuotiaan lapsen äiti saa liittää uskontokuntaan ilman isän suostumusta, mutta isällä ei samaa oikeutta ole. Aiemmin äitiä syrjittiin, mutta myöhemmin lainsäädäntöä korjattiin syrjimään isää.

Asiasta on parasta keskustella siten että perustelet isälle rauhallisessa tilanteessa oikein avoimesti ja asiallisesti miksi lapsen liittäminen uskontokuntaan on tärkeää.

Tuon syrjivän lain hyödyntäminen eli isän sivuuttaminen voi pahentaa tilannetta joten yritä ensin keskustella.

Äänestä
  • Pyhä Kaste Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ei tarkoita uskontokuntaan liittämistä, vaan Jeesuksen Kristuksen kärsimisen kuoleman ja kuolleista ylösnousemuksen osallisuuteen liittämistä. USKO on tässä asiassa avainasemassa, ilman uskoa ei pelastu kukaan, ja Kaste jää silloin vaille pelastavaa vaikutusta.

    Äänestä

  • Abimelek kirjoitti:

    Pyhä Kaste Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ei tarkoita uskontokuntaan liittämistä, vaan Jeesuksen Kristuksen kärsimisen kuoleman ja kuolleista ylösnousemuksen osallisuuteen liittämistä. USKO on tässä asiassa avainasemassa, ilman uskoa ei pelastu kukaan, ja Kaste jää silloin vaille pelastavaa vaikutusta.

    Kirjoitusvirhe edellisessä.

    Kasteella tarkoitetaan usein myös uskontokuntaan liittämistä ja oletan että näin on myös nyt.

    Äänestä

  • Laki syrjii kirjoitti:

    Kasteella tarkoitetaan usein myös uskontokuntaan liittämistä ja oletan että näin on myös nyt.

    Avaaja kysyi Pyhästä Kasteesta Isän Poja ja Pyhän Hengen nimeen. Sillä on Raamatussa vain yksi tarkotus. Kaste on ainoastaan YKSI. Toisen kerran kasteelle menevä tekee raskaan synnin Jumalaa vastaan. Tätä tapahtuu uudestikastajain parissa.

    Äänestä

  • Voihan lapsen kastaa myöhemminkin.Jos tilanteesi on
    vaikea : ollaan asian kanssa rauhassa. Ja ainakin
    voit rukoilla lapsesi puolesta ja siunata häntä. Ja
    rukoilla miehesikin puolesta.

    Äänestä

  • Abimelek kirjoitti:

    Avaaja kysyi Pyhästä Kasteesta Isän Poja ja Pyhän Hengen nimeen. Sillä on Raamatussa vain yksi tarkotus. Kaste on ainoastaan YKSI. Toisen kerran kasteelle menevä tekee raskaan synnin Jumalaa vastaan. Tätä tapahtuu uudestikastajain parissa.

    Miten on mahdollista, että armoväline muuttuu synniksi?

    Voiko kutakin armovälinettä käyttää vain kerran?

    Mielestäni ehdottomuudet pitäisi rajata hyvin vähiin. Niitä on oikeastaan vain yksi: Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle.

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    Ef. 4:5   yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

    Äänestä

  • Äitee Pohjanmaalta kirjoitti:

    Voihan lapsen kastaa myöhemminkin.Jos tilanteesi on
    vaikea : ollaan asian kanssa rauhassa. Ja ainakin
    voit rukoilla lapsesi puolesta ja siunata häntä. Ja
    rukoilla miehesikin puolesta.

    Lapsi on ehdottomasti vietävä kasteelle. Se on lapsen oikeus ja äidin velvollisuus.
    Yhtä hyvin isä voi kieltää puhumasta lapselle Jumalasta ja opettamasta lasta

    Äänestä

  • Abimelek kirjoitti:

    Ef. 4:5   yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

    Nyt sinun vakuutuksesi päälle voidaan tehdä yksi eli kaksi kysymystä.

    1. Siinä yhdessä kasteessa, joka voidaan suorittaa jo ensimmäisen elinkuukauden aikan, saadaan uudestisyntyminen ja sen yhteydessä Pyhä Henki, oliko näin?

    2. Eikö Pyhän Hengen saanut ihminen ole saanut maistaa Jumalan hyvyyttä ja tulevaisen maailman voimaa?

    MOT: Miten kasteen armoliiton rikkonut voidaan hyväksyä seurakunnan yheyteen, kun hebrealaiskirjeen kirjoittaja kovasti kipuilee sen kanssa. Paikan tiedät/tiedätte.

    Äänestä

  • Abimelek kirjoitti:

    Kirjoitusvirhe edellisessä.

    huomasin että kumpikaan ei ole oivaltanut kasteen oikeata merkitystä.

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    Miten on mahdollista, että armoväline muuttuu synniksi?

    Voiko kutakin armovälinettä käyttää vain kerran?

    Mielestäni ehdottomuudet pitäisi rajata hyvin vähiin. Niitä on oikeastaan vain yksi: Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle.

    Miten on mahdollista, että armoväline muuttuu synniksi?
    Vilpillisesti epäuskoisella sieluntilalla käy nauttimaan sakramentteja. Tästä on hyvä esimerkki Juudas Iskariot, kastetun palan jälkeen meni saatana häneen.

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    huomasin että kumpikaan ei ole oivaltanut kasteen oikeata merkitystä.

    Ja sinulla riittää uskonveljiä.

    Vain harvat perivät taivasten valtakunnan, johon mennään uskon ja pyhän kasteen kautta, niin kuin Raamatusta voi jokainen lukea itsekin.

    Äänestä

Kastoko tai käskikö Jeesus kastaa lapsia? Ryövärikinon taivaassa, hän ei uskonut eikä ollut kastettu.

Äänestä
  • Kyllä käski , ja olen kopioinut juuri kasteen asiat Lutherin, vähästä katkismuksesta
    Neljäs pääkappale PYHÄNKASTEEN SAKRAMENTTI
    Niin kuin perheen isän tulee se yksinkertaisesti esittää perheväelleen . jne.

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Kyllä käski , ja olen kopioinut juuri kasteen asiat Lutherin, vähästä katkismuksesta
    Neljäs pääkappale PYHÄNKASTEEN SAKRAMENTTI
    Niin kuin perheen isän tulee se yksinkertaisesti esittää perheväelleen . jne.

    Lutheriko on parempi opettaja kuin Jeesus?

    Äänestä

  • ---------- kirjoitti:

    Lutheriko on parempi opettaja kuin Jeesus?

    Jeesus opettaa samoin kun Luther.

    Äänestä

  • Aivan joutavaa ja lapsellista puhetta.
    Kasteen Jeesus asetti vastan ylösnousemisensa jälkeen.
    Sinänsä ryöväri sai kasteen, koska hän uskoi sen lupauksen sanan, jonka Jeesus sanoi, ja Jeesus oli itse hänelle sakramentti.

    Äänestä

  • TOTTA KAI HÄN SILLOIN USKOI , KUN KUN HÄN SANOI , MUISTA MINUA KUN TULET VALTAKUNTAASI , PARANNUS OLI TAPAHTUNUT , Eli mielen muutos . JEESUS KATSOI HÄNEN SYDÄMEENSÄ , Jos siinä olisi ollut silloin vilppiä ei se olisi saanut kehotusta TÄNÄ PÄIVÄNÄ SINÄ OLET MINUN KANSSA PARATIISISSA .Mutta se toinen ryöväri en minäkään haluaisi olla .

    Äänestä

  • Augsburg kirjoitti:

    Jeesus opettaa samoin kun Luther.

    ev.lut eivät toimi Jeesuksen mukaan kastaessaan lapsia.

    Äänestä

  • Augsburg kirjoitti:

    Jeesus opettaa samoin kun Luther.

    Tämä palsta ei ole teille tarkoitettu.

    Äänestä

  • TEU kirjoitti:

    TOTTA KAI HÄN SILLOIN USKOI , KUN KUN HÄN SANOI , MUISTA MINUA KUN TULET VALTAKUNTAASI , PARANNUS OLI TAPAHTUNUT , Eli mielen muutos . JEESUS KATSOI HÄNEN SYDÄMEENSÄ , Jos siinä olisi ollut silloin vilppiä ei se olisi saanut kehotusta TÄNÄ PÄIVÄNÄ SINÄ OLET MINUN KANSSA PARATIISISSA .Mutta se toinen ryöväri en minäkään haluaisi olla .

    ja varmaan ryöväri oli kastettukkin sateessa

    Äänestä

  • vai mitä kirjoitti:

    ja varmaan ryöväri oli kastettukkin sateessa

    Se kuumentaa joka kerta lisää kadotustasi.

    Äänestä

Voisiko miehesi suostua sellaiseen keskusteluun, jossa kävisitte kolmestaan seurakuntanne papin kanssa tämän asian läpi.

Papilla olisi virkavelvollisuus selittää miehellesi, miten asiat ovat voimassaolevien säännösten mukaan.

Mikäli asia ei kuitenkaan onnistu, voit siunata lapsesi apostolisella siunauksella: Siunatkoon sinua Kolmiyhteinen Jumala Isä, Poika ja Pyhä Henki. Sen lisäksi Herran siunaus.

Näin voit kantaa lapsesi Jeesuksen hoitoon.

Äänestä
  • Tapauksessamme ei onnistu keskustelu miehen ja papin kanssa, sillä mies ei siihen suostu. Mies ei suostu, että vauvamme kastetaan, sillä hän haluaa että lapsemme saa itse valita uskonnon (joko kristillisyyden äidin mukaan, tai toisen uskonnon isän mukaan)

    Tiedoksi kaikille keskusteluun osallistuneille, että en aio jättää miestäni. Hän on kaikissa muissa asioissa maailman paras mies. Ja uskon, että uskontovaikeuksista huolimatta hän on se Jumalan minulle varaama mies.

    Jos siunaan lapsemme itse kuten Vihne neuvoit, voinko ajatella, että Jumala on ottanut hänet lapsekseen? Tämän yleensä ajattelen tapahtuvan kasteen kautta.

    Äänestä

  • keskustelu kirjoitti:

    Tapauksessamme ei onnistu keskustelu miehen ja papin kanssa, sillä mies ei siihen suostu. Mies ei suostu, että vauvamme kastetaan, sillä hän haluaa että lapsemme saa itse valita uskonnon (joko kristillisyyden äidin mukaan, tai toisen uskonnon isän mukaan)

    Tiedoksi kaikille keskusteluun osallistuneille, että en aio jättää miestäni. Hän on kaikissa muissa asioissa maailman paras mies. Ja uskon, että uskontovaikeuksista huolimatta hän on se Jumalan minulle varaama mies.

    Jos siunaan lapsemme itse kuten Vihne neuvoit, voinko ajatella, että Jumala on ottanut hänet lapsekseen? Tämän yleensä ajattelen tapahtuvan kasteen kautta.

    Tässä joudut käymään sisällisen kamppailun, kuinka asia on.

    Nyt kehotan laittamaan kaikki ihmisten muokkaamat tunnustuksen syrjään ja ole Herran edessä yksin tämän asian kanssa.

    Joitakin vinkkejä voisin antaa.
    Ps. 139:16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

    Jeesus on koko maailman Vapahtaja, eikä Hän jättänyt lastasi ulkopuolelle.

    Lapsesi päivät ovat Herran kädessä olleet tähän asti ja ovat tästä eteenpäin. Usko ainoastaan, että sana: Sikisi pyhästä Hengestä, tarkoittaa, että Hän otti vastuulleen jokaisen sikiämisestä asti.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon sinut Jeesuksessa Kristuksessa. Jatka rukousta perheesi puolesta, uskon, että me toisetkin rukoilemme.

    Äänestä

  • Jeesuksenko hoitoon!!! Ei Lutheri ole Jeesus.

    Sydämmelliset kiitokset Sinulle Vihne lohduttavista ja rohkaisevista sanoista!!

    Pyydän, että rukoilette puolestamme.

    Äänestä

Otat lapsen kainaloon ja menet pappilaan asia on sillä selvä.

Äänestä
  • Ja nekin pitää olla Seurakuntalaisia tai ainakin kirkkoon kuuluvia .
    Tee kuten minä , silloin kun olin hunsvotti kaudella , ja nainen joka teki minulle pojan ei kuulunut muuhun kuin siviilirekistriin , Niin rukoilin JEESUSTA KRISTUSTA ja annoin pojalle nimen , sekä' lupsin pyhästi että hänet kastetaan kun tilanne sen sallii, näin se meni poika oli neljän kun Heikki Linnavirta hänet kastoi. Nyt poika on 15v. ja kesällä pääsi RIPILLE .

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Ja nekin pitää olla Seurakuntalaisia tai ainakin kirkkoon kuuluvia .
    Tee kuten minä , silloin kun olin hunsvotti kaudella , ja nainen joka teki minulle pojan ei kuulunut muuhun kuin siviilirekistriin , Niin rukoilin JEESUSTA KRISTUSTA ja annoin pojalle nimen , sekä' lupsin pyhästi että hänet kastetaan kun tilanne sen sallii, näin se meni poika oli neljän kun Heikki Linnavirta hänet kastoi. Nyt poika on 15v. ja kesällä pääsi RIPILLE .

    Miten tämä on mahdollista?

    Minun lapseni on kaikki tehty vaimon kanssa YHDESSÄ. :-)

    Sinänsä kirjoituksesi oli hyvä esimerkki oikeasta toiminnasta.

    Äänestä

  • Vilpitön kysyjä kirjoitti:

    Miten tämä on mahdollista?

    Minun lapseni on kaikki tehty vaimon kanssa YHDESSÄ. :-)

    Sinänsä kirjoituksesi oli hyvä esimerkki oikeasta toiminnasta.

    Mahdollista , että olimme erossa , nyt olemme taas olleet aviossa 11v, 2kk, ja jonkun päivän .
    Kiitos Taivaan isälle , Ja Jeesukselle kaikesta minkä soit sun armosta mulle , Ja ei sulta pieninkään unhoon jää vaan katsot myös vähäiseenkin.

    Ei se tyttö sitä lasta sinulle tehnyt vaan sinä ruiskutit spermaa hänen munasoluunsa, munasolu hedelmöittyi. SINUN lapsesi hedelmöittyi tuon naisen sisällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lapsen kastamisen kirjoitti:

Hei!

Mieheni ei anna kastaa vauvaamme, sillä hän ei ole kristitty. Mitä minä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu