Kannattaako kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan suunnitella vauvanhankintaa? Kuinka suuri riski on sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen? Entä jaksaako hoitaa lasta sitten? Lamictalia saa syödä raskauden aikana, mutta voihan silti tulla hankaluuksia mielenterveyden kanssa. Kokemuksia kenelläkään? Meneekö kaikki hyvin vai kannattaako unohtaa perhehaaveet heti kättelyssä?
Bipous ja vauvahaave?
Bipolaari
7759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos lääkkeiden avulla mielialahäiriöt pysyvät kurissa, joka kuitenkin on melko harvinaista, niin on mielestäni kykeneväinen huolehtimaan lapsestakin, mutta jos oma mielenterveys ei pysy aisoissa ja on kyseenalaista pystyä huolehtimaan edes omasta hyvinvoinnista niin kuinka sitten käy kun huolehdittavia onkin kaksi.
Tosin voihan täysin terve ihminenkin sairastua masennukseen, mm. synnytyksen jälkeiseen masennukseen, jolloin huolenpito voi olla kyseenalaista.
Kehotan juttelemaan aiheesta oman lääkärin kanssa. :)
Kiitos vastauksesta! Mulla on aika lievä kaksisuuntainen, olen II-tyyppiä, ei maniaa ja psykooseja mut hypoa ja masisjaksoja, enemmän oon masispainotteinen. Oon sairastanut 9v mutta vasta viime keväänä sain tän diagnoosin. Lääke on tasoittanut tosi paljon. Mutta tää hoito on vasta alussa. En onneksi ajatellutkaan vauvaa ihan NYT hankkia! =) Mutta jos tulevaisuudessa olen tasainen ja lääkkeellä pysyn kunnossa niin katsotaan sitten... Riski sairastua synnytyksenjälk. masikseen taitaa mulla kyllä olla tooosi suuri!
Vaikka en ole asiantuntija, sanon tähän oman mielipiteeni.
Kaikilla äideillä on jonkinasteinen riski sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen, myös sinulla.
Sinä olet kuitenkin monelta kantilta ikäänkuin paremmassa asemassa. Olet joutunut kohtaamaan näitä mielenterveysasioita jo aikaisemmin, sinulla on hoitosuhde ja kokemusta itse itsesi hoitamisesta.
Vaikutat lisäksi myös hyvin vastuuntuntoiselta ihmiseltä.
En tiedä mitään syytä miksi et voisi ajatella lapsen saamista.
Ajattelin jo että olen toivoton tapaus, ei lapsia mulle ikinä! Olen kyllä hoitanut itseäni eri keinoin jo vuosia, nyt vihdoin kun on oikea lääke, toivoa siis on enemmän voida paremmin. Ja jos luottaa siihen, että asiat järjestyy, mikä ettei lisääntymään! =) Ja onhan mahdollisuus saada kotihoidonapua jos ei jaksa kaikkea.
On mahdollista että hyvällä hoidolla bibo voi elää täysin normaalia ja tasapainoista elämää. Sinä itse sisimmässäsi tiedät jo vastauksia noihin kysymyksiin ja niitä kannattaa punnita myös lääkäreiden kanssa.
Riskit on suuremmat sairastua mutta hyvät mahdollisuudet parantua, koska olet jatkuvassa hoitosuhteessa eikä sinulla ole kynnystä pyytää apua.
Muutamia ajatuksia sinulle mietittäväksi...
Ajattele itsesi terveeksi, älä pidä itseäsi sairaana. Älä anna sairauden elää elämääsi, elä sitä itse. Älä kerää itseesi asioita, täytyy myös osata luopua. Sairaus on kulkenut kanssasi pitkään, mutta älä anna sen olla osa persoonaasi, uskalla olla itsesi. Olet samanlainen kuin muut. Olet onnekas.
Lääkkeet ja terapia on päähoitomuoto. Ota lisäksi liikunta, oikea ruokavalio ja luontaishoidot. Vyöhyketerapia ja luontaisterapia on tehokkaita. Ole avoin, ja unohda ennakkoluulot, mitä sillä menettää, ei mitään.
Itsensä ja vaivojensa hoidossa ei ole yhtä oikeaa tapaa ja varmaa keinoa vaan kokonaisuus ratkeisee. Täytyy olla hyvä paketti joka muodustuu monesta asiasta. Kaikista tärkeintä on elämänasenne, ja aikansa kestää ennekuin sen osaa sisäistää ja hyväksyä.
Näillä minä pärjään, ja elämä on sen arvoista, joka päivä.
Joo enhän minä kaikkea mieti bipouden kautta, välillä unohdan sen, mutta nyt tässä asiassa se täytyy ottaa tarkemmin huomioon kuin muussa elämässä. En halua aiheuttaa lapselle vaikeuksia sen takia että äiti on vähän sekaisin päästään! =)
Vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin olen hassannut rahaa tuloksetta vuosia... Ruokavaliota olen kokeillut, samoin liikuntaa, mutta liikunta auttaa ja onnistuu vain hyvissä vaiheissa. Masisvaiheessa hajoan mäkeen.. Olen kyllä vaihtoehtoishoidoista kiinnostunut mutta ehkä siinä pitää olla paremmassa kunnossa jotta niistä olisi apua, ne pitäisivät yllä hyvää tilannetta, en tiedä...
Hei! Mulla on kans bipo ja omasta mielestä kans II-tyyppiä vaikka lääkärit vähän toista väittävät. Mä olen ollu nyt 1,5 vuotta poissa "elämästä" ja tuntuu että alkaa helpottaa. Nyt ainakin hyvät jaksot on tosi hyviä vaikka rauhallinen olenkin.
No joo asiaan. Mulla kans tyttöystävä jätti tän sairauden takia ja siinä meni tulevaisuuden haavet. Toisaalta se oli hyvä koska mitä mä tollasella ihmisellä olisin tehnytkään.Nyt haaveilen uudesta paremmasta tyttöystävästä jota voisi aidosti rakastaa ja toisinpäin. Lapset olisivat kanssa kivoja jossain vaiheessa ja jos olisi oikea kumppani niin tuskin pelkäisin hankkia lapsia. Masennuskaudet rajoittaisivat isän roolia mutta ne olis vaan kestettävä. Ei niissä ihminen kuitenkaan muutu. On varmaan alkoholisti isiä ja äitejä eikä heidän elämään kukaan puutu. Miksi sitten pitäisi bipon elämään puuttua? Minusta ainakin on tän sairauden myötä tullu erittäin avoin ja ymmärtäväinen ihminen.
Eli ei muuta kun perhettä kasvattamaan sitten kun siltä tuntuu :)