Olen seurannut sivusta kaverini elämää, siksi sivusta, ettei hän päästä hyvin lähelle. Yrittää esittää niin urheaa ja kaiken jaksavaa. Olemme nuoria ammattikoululaisia, häneltä jää koulu kesken raskauden takia. Hän huolehtii isästään ja pikkusiskostaan "enemmän kuin itsestään". Hän on kerran "tuonut näytille" poikaystävänsä joka on tulevan lapsen isä. Viime aikoina hän on ollut todella etäinen ja vetäytynyt omiin oloihinsa.
Seuraanko vain sivusta vai pitäisikö tehdä jotakin?
Seuraanko vain sivusta vai pitäisikö tehdä jotakin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
voisithan ihan suoraan sanoa, mitä tunnet. sano että ihmettelet miksi hän on niin etäinen, vaivaako joku asia. tarjoa apua, seuraa, tai mitä kaveri tarvitseekaan. voitte vaikka käydä kävelyillä tms ja voit yrittää piristää kaveria jutustelulla ja vaikka kahvilassa käymällä.
Olin itse vielä alle 10-v sitten huolehtivainen tytär alkoholisti-vanhemmilleni ja sisko narkomaaniveljelleni. Veljeni kuoli huumeiden yliannostukseen ja hajosin sirpaleiksi. Samalla kuitenkin käsitin, että asioiden on muututtava, muutoin en jaksa, kun huomasin miettiväni miltä tuntuisi kuolla itsekin. Ystävät olivat olleet huolissaan jo vuosia, mutta tuolloin itse käsitin, että jos en itse tee loppua jatkuvalle holhoamiselle ja ala pitää itsestäni huolta, sitä ei kukaan muukaan tee.
Isäni kärsi tuolloin myös veljeni kuolemasta suunnattomasti, aneli minua tukemaan ja muuttamaan takaisin kotiin, iso mies roikkui minussa ja itki ettei jaksa enää. Raskain sydämin tein hänelle listan erilaisista auttavista tahoista ja kerroin rehellisesti etten enempää pysty auttamaan, koska itsellänikin jo aamulla sängystä ylös nouseminen on vaikeaa.
Se oli käännekohta. Vähitellen lakkasin ramppaamasta vanhempieni luona tarkistamassa, onko kaikki kunnossa, aloin huolehtia itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani. Aluksi tunsin huonoa omatuntoa asiasta, olinhan aivan uudessa tilanteessa. Tällä hetkellä olen suunnattoman onnellinen siitä, että heräsin tuolloin. Isäni on sittemmin kuollut enkä ole missään yhteydessä alkoholisoituneeseen äitiini, mutta olen onnellinen ja ystävätkin ovat monesti sanoneet että olen nykyään paljon nuorekkaampi, iloisempi ja vapautuneempi kuin 5-7 vuotta sitten. Kerrottakoon, että ikää on nyt 30 v.
Tue ystävääsi parhaasi mukaan ja kerro rehellisesti että olet huolissasi, hän ei ehkä heti tee asialle mitään, mutta muistaa varmasti sanomasi, kun käännekohta hänenkin elämässään tulee.
Tsemmpiä!