Jos ne kitkat kerran ovat niin SUPERLOISTAVAT että oksat pois ja talvi muuttuu kesäksi. Niin miksi siis miksi niiden osuus on sitten niin vähäinen. Kitkat ovat tiettävästi olleet jo markkinoilla sentään aika kauan ja siinä ajassa kyllä totuus tulee esiin. Jos kyseessä todellakin olisi niin superloistava tuote kuin kitkakuskit luulee, niin markkinathan olisivat valtavat. Selitän tämän kitkakuskin puolesta valmiiksi. Kitkakuski sanoo, että MEITÄ superloistavia kuljettajia on niin vähän. Jo suomen markkinoiden pienuudesta johtuen ei suomen oloihin edes kannata kunnolla kehittää kitkoja, kun tulos painuisi vain miinukselle ja pahasti. Siis vastatkaa kitkakuskit, kun täällä niin asiantuntijoita ollaan, miksi osuus on sitten niin pieni näinkin SUPERLOISTAVALLE tuotteelle.
Miksi kitkojen
Osuus vähäinen
492057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Älkääkä avatko aina uutta aihetta, tuossa heti muutama rivi alaspäin on teille kitka-nasta väittelijöille oma hiekkalaatikko jossa voitte inttää itsenne itkuun saakka ja huutaa äitiä apuun.
Äläkä sinä ole selittämässä täällä, mitä täällä saa tehdä. PÄÄLLIKKÖ. Mene pois jos häiritsee, sinne hiekkalaatikolle kakkujesi pariin. Äläkä sinä ole aina täällä selittelemässä samaa.
Ilmeisesti siksi, kun kitkoihin on unohdettu laittaa sitä pitoa. Myydään vain renkaita mielikuvitukseen perustuen ilman ominaisuuksia.
melkein jokaisessa pirssissä ja ovat liikenteen ammattilaisia.
Jaah, mistäs se nastojen ropina sitten tulee - kaiuttimista?
Tuntuivat muuten tänä(kin) syksynä taksit olevat ensimmäisinä talvirenkaiden vaihdon suhteen.
Siis (ammattilaisten esimerkkiä seurattaessa) 1) laitetaan talvirenkaat ajoissa alle ja 2) talvirengas = nastarengas.
Kuten sitä, että kuinka voi olla, että 15% 18-40 vuotiaista Tukholmassa autoilevista naisista ei edes tiedä onko heillä käytössä nastat vai kitkat? (http://www.stockholm.se/upload/Fackforvaltningar/Milj%C3%B6f%C3%B6rvaltningen/Dokument/pdf/2006_149_dubbat_eller_odubbat.pdf)
Mitä ne renkaista sitten tietävät elleivät edes tiedä onko niissä nastoja?
Siihen kun löydät vastauksen saat tod.näk. samalla vastauksen omaan kysymykseesi kitkojen markkinaosuudesta. (Vihjeitä: välinpitämättömyys, tietämättömyys, valtavirran seuraaminen, tyhmyys)
Kuluttajien ostokäyttäytyminen on siinä mielessä epälooginen, että paras tuote ei välttämättä ole myydyin vaikka se olisi edullisin.
No jopas nyt jotain. Alat jo syyllistämään naisiakin täällä ja arvostelemaan heidän kykyjään. Taitaa tuo kitka olla sinulle henki ja elämä. Kitka ajaa sinut jo syyllistämään naisiakin. HÄPEÄ PELLE. Ei rajaa selityksille. Ja ymmärtämyksesi täysin hukassa. Jos markkinoilla on PARAS tuote ja vielä edulliseen hintaan, niin aivan varmasti se silloin myös myy. Sinun ajatuksesi on vain epälooginen. Jos minulle tarjotaan jotain PARASTA tuotetta edullisempaan hintaan kun kilpailijalla, aivan varmasti ostan sen. Olen silloin ilmeisesti epälooginen. Nuo vihjeesi tarkoittavat kitkoja, sillä eihän niiden osuus ole noussut vuosien saatossa mihinkään. Jos kyseessä todellakin olisi niin YLIVOIMAINEN tuote se aivan varmasti menisi kaupaksi. Mutta kun se kitka on HENKI JA ELÄMÄ, niin selityksiä vaan keksimään. Annan sinulle ilmaisen vihjeen. Kirjoita kirja kitkoista ja anna sille nimeksi KOOTUT SELITYKSET. Sanon vielä, että tuollaista järjenköyhyyttä en täällä vielä ole missään huomannut mihin sinä syyllistyit. Rupeat arvostelemaan naisia. TODELLA TYPERÄÄ. Olet ilmeisesti ikuinen poikamies jo toisessa polvessa. HÄPEÄ HÄPEÄ.
Loistava esimerkki markkinoiden parhaasta ja halvimmasta tuotteesta on MS Windows, joka alkaa kohta olla laadullisesti sillä tasolla jolla kilpailijat olivat jo 90-luvulla, mutta maksaa sentään äärettömästi enemmän...
Eiku...
No, markkinointi ja mielikuvat myyvät. Eivät ihmiset tajua renkaista pääsääntöisesti sen enempää kuin tietokoneistakaan. Sitä ostetaan mikä hyvältä tuntuu ja sitten toivotaan että arvaus osuu oikeaan (ja onhan se rapina kivaa kuunneltavaa aluksi).
No se markkinoinnin ja mielikuvan varassa myyminen on vain tuntunut jäävän siihen noin 10%. Niinhän sinäkin olet juuri tehnyt. Ostanut mikä hyvältä tuntunut ja ja vaikeaahan se on myöntää, että arvaus ei osunutkaan oikeaan. Onhan se liukastelu ihan kivaa aluksi. Väität, että ihmiset eivät tajua renkaista mitään. Kyllä C-mies tietää ja kitkakuski ylipäätään. Kukaan muu ei tiedä renkaista mitään kuin kitkakuski. Mutta valitettavasti vain omasta mielestään ja sillähän ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Nastoilla olen ajanut ehkä noin 150 000 kilsaa. Kitkoilla vasta noin 20 000. Arviona käytän siis noin puolta kokonaisajomäärästäni.
Kokemuksia on siis molemmista leireistä, joskin kitkan puolelta vähemmän.
Mutta pito jarrutuksissa ja mutkissa on minulla selkeästi parempi kitkoilla. Hieman vetelän oloisia, joten hyvällä pinnalla voi olla että mutkia ei voisi yhtä nopeasti ajaa kuin nastoilla - tai sitten ei. Samapa tuo, ei ole minulla hyvällä pinnalla ajettaessa lähellä pidon menetys mutkissa. :)
Nastakuskeista tuntuu löytyvän niitä, joilla on ongelmia myöntää, että nastan pito alkaa heikkenemään heti ensimmäisestä metristä lähtien jolla sitä ajetaan, kun taas kitkan pito osin paranee ensimmäiset muutamat tuhat kilometriä. Tilannetta toki tasoittaa se, että nykyiset nastarenkaat ovat jo lähes kitkojen tasolla joiltain osin, joten vaikka nasta menettääkin pitoaan, paranee ympäröivän kumin pito hieman... Toki tätä pitävää kumia on vähemmän kuin kitkarenkaassa, mutta kaikkea ei vaan voi saada.
Mutta eiköhän näitä tekstejä lukemalla ole selvää, että kitkarenkaita kannattavilla on hieman järkevämpiä tai ainakin asiallisempia kommentteja kuin nastarenkaiden kannattajilla. Esimerkiksi tämä c-mies ja hänen kohtaamansa järjetön haukkuminen. Ihan asiaa mies on pääsääntöisesti puhunut, ja vastaukset koostuvat puhtaasta haukkumisesta ja huutelusta. Todella järkevän kuvan moisesta saa... :)
ABS jarrut, kitkarenkaat ja liukas keli ovat todella vaarallinen yhdistelmä. ABS havaitsee tien liukkauden kitkojen avustamana todella herkästi ja jarrutusmatka todella pitkä silloin kun ABS on toiminnassa. ABS jarruilla ja kitkoilla pitää välttää jarruttamasta niin, että ABS ei pääse vielä kuvioon mukaan. Helppoa, mutta kun tuleekin mukaan jokin yllättävä tilanne, niin yleensä paniikissa jarrut pohjaan ja silloin mennään. Testeissä on todettu kitkojenkin jarrutusmatkan olevan siedettävän lukkojarrutuksella, siis ABS pois toiminnasta kokonaan. Olen itse katsonut juuri tuon siksi heikoimmaksi lenkiksi kitkoissa.
Todellakin. Yhdessä testissä on saatu aikaan merkittävä ero ABSeilla varustetulla autolla, peilijäällä ajaettaessa (siis kitkojen ja nastojen jarrutustehossa). Toisaalta, uusimmissa testeissä kitka tuntuisi pitävän jopa nastaa paremmin jäällä.
No, tilanteestahan se riippuu. Ja sitä ei voi tietää etukäteen. siksi minulla on alla renkaat, jotka toimivat jokaisessa kelissä vähintään kohtalaisesti. Toivottavasti sinullakin - ja niin, niitä renkaita löytyy kitkoista ja nastoista, mutta ainakin minulle kitkat sopivat paremmin (syitä on täälläkin lueteltu).
Tuollainen tutkimus nyt vaan on tehty ja tulokset ovat kuvatunlaiset. Olihan tässä hiljattain toinen (kotimainen) tutkimus (linkkiä siihen minulla ei ole) joka osoitti että ylivoimaisesti suurin osa kuolemaan johtaineista kolareista ovat miesten aiheuttamia. Sitäkin sopii ihmetellä.
Et ilmeisestikään tiedä suurten massojen kulutuskäyttäytymisestä mitään. Aivan samaa tuotetta voidaan myydä eri pakkauksissa ja eri hintaan... kallis myy hyvin, halpa ei mene kaupaksi (olevinaan kuluttajien mielestä huonompilaatuista tavaraa vaikka samalta linjalta tulee ulos). Monesti brändi ratkaisee, mutta toisinaan ensin markkinoille ehtivä saa ylilyöntiaseman jonka murtaminen on vaikeaa vaikka kilpaileva tuote olisi parempi. Hinnoittelukin on kriittinen tekijä, liian kalliilla ei mene kaupaksi mutta ei välttämättä liian halvallakaan. Markkinointi on tärkeä tekijä. Se on epäloogista ja tyhmää, mutta niin se vaan on.
Kannattaa lukaista se tutkimus ensin.
95% tämän maan uusista autoilijoista saa ensimmäisenä alleen jonkun vanhan ritsan, jossa on edellisen omistajan jäljiltä nastarenkaat mukana. Niillä sitten opetellaan ajamaan ja todetaan että näin pitää olla kun on aina ollutkin.
Paljon ajavat tulevat jossain vaiheessa kitkoja kokeilleeksi, ja yleensä paluuta ei ole. Vaatii hieman erilaisen ajotyylin, mutta turvallisuus ja mukavuus ovat monelle ne tärkeimmät tekijät kuitenkin... :)
Voisi ne perustelut sentään perustuakkin johonkin, mutta ei. Olettamuksia ja luuloja. Paljon ajavia on kyllä tietääkseni suomessa hieman enemmän, kuin tuo kitkojen osuus, että se siitä luulostasi. Ja ilmeisesti nuo vanhat ritsat on ostettu juuri noilta paljon ajavilta ja niissäkin nastat alla. Eikö niissä juuri pitäisi olla ne kitkat alla. Ette vain uskalla myöntää tosiseikkoja kun kitka on se tärkein ja itse taottu pajavasaralla päähän. Miksi muuttaa ajotyyliään huonommaksi ja muuta liikennettä varantavaksi ainoastaan siirtymällä käyttämään kitkoja. Turvallisuuteen vetoaminen kitkoja käyttävältä on se epätoivon merkki.
Jos paljon ajaviksi määritellään vaikka se 5% joka ajaa eniten, on paljon ajavia vähemmän kuin kitkarenkaiden käyttäjiä. Fakta nyt kuitenkin on, että kitkat ovat useimmiten alla kuskilla, jolle kertyy kilometrejä vuodessa keskimääräistä enemmän.
Vanhat ritsat ostetaan joltakulta. Yleensä niillä on ollut 3-4 omistajaa jo ennen kuin sille teinille ensiautoksi päätyvät. Normaali tapauksessa kai autolla on ikää reilut kymmenen vuotta ja kilsoja takana jotain 300 000. Eli ei kovin ahkeraan ajoon joutunut. Alle kymmenvuotiasta moni ei ensiautoksi saa, ja toisaalta yli 500 000 ajettuja on aika vähän liikkeellä... Voit miettiä onko siinä sitten sen ensimmäisen, ehkä paljon ajavan kuskin, ostamia renkaita enää alla.
Eivät kitkat ole keskimäärin paljoakaan turvallisemmat kuin nastat. Teknisesti ne jopa häviävät tietyillä pinnoilla nastoille, mutta käytännön turvallisuus on eri asia. Tälläkin viikolla huomasin, kuinka kiihdyttäessäni pito lähti herkästi renkaista - toisin kuin naapurikaistan nastakuskilta. Toisaalta jarrutushetoa oli yhtä paljon, joten erona se, että minä tiesin tien olevan liukas, hän ei... :)
Faktaa ei ole se, että kitkat ovat alla jos kilometrejä kertyy keskimääräistä enemmän. Itse ajan ihan riittävästi vuodessa ja kitkoja ei enää koskaan tule alle. Yksi talvi riitti. Kertoiko se nastakuski sinulle, ettei tiennyt tien olevan liukas. Vai mistä moisen päättelit. Tien liukkauden voi päätellä muustakin kuin vain kitkarenkaista. Spekuloidaan sitten kun siihen aloit. Ensiautohan voi olla vaikka tuo kymmenen vuotta vanha ja 3-4 omistajaa aiemmin ja se viimeinen omistaja on juuri ollut tuo paljon ajava, eikä kitkoja alla. Ei kaikki paljon ajavat aina uutta autoa heti osta. Ja sitten jos autolla on jo ajettu paljon, se yleensä on huomattavasti paljon halvempi vaikka ei olisikaan kuin 4-5 vuotta vanha ja ollut paljon ajavan käytössä. Silloin sen voi joku teini ensiautokseen ostaa ja nastarenkaat alla, niinkuin kommentissasi sanoit. Spekulaatiota voidaan jatkaa ihan miten vain haluat, eikä se aina ole kitkojen puolella, vaikka kuinka yrität.
En mielestäni väittänytkään, että kitkat olisivat alla jos kilometrejä kertyy keskimääräistä enemmän. Silloinhan noin puolella porukasta olisi kitkat alla.
Tässä lainaus, näin sanoin:
> Fakta nyt kuitenkin on, että kitkat ovat useimmiten alla
> kuskilla, jolle kertyy kilometrejä vuodessa keskimääräistä enemmän.
Toisin sanoen, jos kuskilla on kitkat alla, hän todennäköisesti myös ajaa keskimääräistä enemmän vuodessa.
> Kertoiko se nastakuski sinulle, ettei tiennyt tien olevan liukas.
> Vai mistä moisen päättelit.
No hyvä, saattoihan tuo sen tietääkin. Mutta ainakaan renkaat eivät siitä varoittaneet... Ja sen takia, että nastarenkaat eivät varoita yhtä helposti, ovat kitkarenkaat useimmiten liukkaalla turvallisemmat.
Milloinkas muuten kokeilit niitä kitkoja sen yhden talven? Ovat huhujen mukaan aika paljon kehittyneet viimeisten kymmenen vuoden aikana... Ja tietysti vaikuttaa sekin mitä kokeilit. Onhan nastarenkaissakin varmaan hyviäkin yksilöitä, kunhan ei noksuja osta. :)
Pitääkö se renkan olla juuri se tekijä, mikä siitä liukkaudesta varoittaa. On niitä muitakin tekijöitä. Jos ainoa tapa selvittää tien liukkaus on kitkarenkaat, niin ollaan kyllä aika pahasti hakoteillä. Minä en ainakaan kitkoja käytä siitä syystä, että niillä huomataan liukkaus helposti. Aika epämääräiseltä kuulostaa. Onhan sekin yksi pointti millä yritetään kitkoja tuoda esille, mutta valitettavan väärä tapa. Viime kesänä vaihdoin autoa ja ajattelin siinä kokeilla sitten viime talvena misukan kitkoja. En löytänyt niistä mitään sellaista hyvää ominaisuutta, mikä olisi nastarenkaan voittanut. Seuraava kokeilu ehkä 5-10 vuoden kuluttua. Nyt ne eivät loistaneet vaan enemminkin luistivat.
> Jos ainoa tapa selvittää tien liukkaus on kitkarenkaat
Ei näin. Renkaat ovat paras tapa selvittää tien liukkaus, ne kun ovat yleensä ainut osa autosta joka on kosketuksissa sen tien kanssa. Ja kitkarenkailla liukkauden huomaa helpommin.
> Viime kesänä vaihdoin autoa ja ajattelin siinä kokeilla sitten
> viime talvena misukan kitkoja.
Siis mitä? Vaihdoit autoa kesällä, joten kokeilit talvella kitkoja? En nyt täysin ymmärtänyt, mitä hait takaa tai miten autonvaihto liittyi asiaan, mutta...
> En löytänyt niistä mitään sellaista hyvää ominaisuutta,
> mikä olisi nastarenkaan voittanut.
Oletko kenties kuulovammainen? Vai onko stereoiden äänenvoimakkuudensäädin juuttunut maksimiin? Niin hyvää äänieristystä ei autosta löydykään, etteikö kitkarengas ainakin äänissä voittaisi nastarengasta (paitsi tietysti jos tykkää siitä rapinasta).
> Seuraava kokeilu ehkä 5-10 vuoden kuluttua. Nyt ne eivät
> loistaneet vaan enemminkin luistivat.
Jotenkin tulee sellainen tunne, että et ajanut ihan koko talvea. Tai sitten koet kiihdytysluiston jotenkin pahemmaksi kuin normaalikuljettaja... Turavallisuuden kannaltahan tärkeintä on jarrutuspito ja sivuttaispito - ja ne ovat kitkarenkaassa kohdallaan... :)
Tai sitten kokeilit jotain keskieuroopan "kitkoja". :)
Jos sinä olet tyytyväinen niihin kitkoihin niin se on sinun murheesi. Minä en niillä luistimilla tule ajamaan omien kokemusteni perusteella. Yritä puolustella niitä miten vain haluat, mutta mitään hyvää en niistä löytänyt. Päinvastoin. Pieni rengasääni ei haittaa, kun tietää millä ajaa. Kitkoissa oli marginaalisen pienempi ääni, mutta sillä perusteella en minä valintaa tee. Ja sinulle on pakko sanoa, että oli uusi auto, ettet taas ala selitellä vanhoista kotteroista. Ei sinunkaan perustelut vakuuta, kun hermostuksissasi yrität mennä äärimmäisyyksiin Olet kenties kuulovammainen. Siis MITÄ. Niin hyvää äänieristystä ei autosta löydykkään, etteikö kitkarengas ainakin äänissä voittaisi nastarengasta.... Siis mitä, mutta.......mitä lienee hait. Onko kitkarengas sittenkin äänekkäämpi, ainakin tuosta lauseestasi päätellen.Heh. Onneksi en ole ainoa kuulovammainen liikenteessä, mutta vähemmistöllä tuntuu olevan asenneongelmia, kun vain minun valinta on se paras. MUTTA MIKSI SE PARAS EI KUITENKAAN MYY. Helppoa se ei ole paras. No pitäähän teidän vakuutella itsellenne sen paremmuutta, mutta kun sillä vakuuttelulla ei ole mitään vaikutusta kitkaan. Ja vielä, kitkoissa ei todellakaan ole jarrutuspito sitä mitä pitää, mutta kohdallaan se on jos haluaa pitkää jarrutusmatkaa. Jos minä olen kuuro, niin sinä haluat nauttia piiiiiiiitkistä jarrutusmatkoista.
Kieroa sinänsä kun kitkakuskit aina väittävät nastoilla ajavien jäävän paikalleen ruopimaan. Nyt sitten väitetään ettei kitkoilla pärjää liikkeelle lähdössä yrittäkää nyt päättää kumpi on totta :D
Itse joudun kävelemään autolla sen 20m ja kyllä siinäkin pystyy miettimään onko keli liukas vai ei.
Itse kokeilin kitkoja 4 vuotta sitten en tykännyt kun luistonesto huuti kiihdytellessä ja jarrutukset meinas mennä pitkäks kun abs otti turhan herkästi en usko että kitkat olivat vanhat, kun autokin oli 2v ikäinen.
Tietenkin ajotyylin voi totuttaa kitkoille sopivaksi, mutta tähän on opittu ja hyväksi todettu. Ei jaksa stressata ajamisen kanssa vaan luottaa, että keula vetää sinne minne sen haluaa menevän, vaikka peräpäässä olisi muuta mielessä. Silloin tosin paremmat eteen.
Taidatte olla itse kuulovammaisia. Nykyiset hk2 ovat hiljaisemmat kuin tällä hetkellä olevat kesärenkaat. Paitsi uudella asvaltilla suvikumit loistavat hiljaisuudellaan. Musiikki on yleensä sillä voimakkuudella että on hyvä keskustella eikä ihmeemmin rapinaa kuulu. Kun yritän parhaani mukaan välttää suolattuja teitä. Mutta huonommin hoidetuilla teillä taas ei ole poliisejakaan eikä niin paljoa liikennettä, mikä taas parantaa ajomukavuutta kun ei nopeusmittaria tarvitse vilkuilla niin paljoa.
Keväällä sain kokea tuskan mikä johtuu renkaiden vollotuksesta kyseessä olivat hkQ eli kitkarenkaat joiden kanssa piti melkein peltorit päässä ajaa oli se melu sen mukaista. Noh ne tulivat auton mukana ja ovat jo isossa rengaskasassa jossain.
Kyllä nastoilla on helppo kokeilla liukkautta kun painaa kaasun pohjaan niin sutii liukkaalla ja kun ei ole liukasta nii tuntuu nykäys kun auto lähtee vetämään. Mutta kyllä liukkaus pitäisi muutenkin kyetä päättelemään kuin renkaista. Ja talvella on aina liukasta harvoin vain niin liukasta että vauhtia pitäisi pudottaa.
Ehkä se jarrutusluiston monet kokevat uhkaavammaksi kuin kiihdytys. abs heikentää sitä tunnetta
"kitkakuskit aina väittävät nastoilla ajavien jäävän paikalleen ruopimaan"
Aina? Pitääkö paikkansa?
"Itse joudun kävelemään autolla sen 20m"
Kuinka autolla kävellään?
"Tietenkin ajotyylin voi totuttaa kitkoille sopivaksi, mutta tähän on opittu ja hyväksi todettu."
Ajotyylin pitäisi muuttua myös kelin, ajoneuvon, kuorman, yms. olosuhteiden muuttuessa. Jos tämä on liian vaikeaa, niin aikamoiselta liikenteen vaarantamiselta tuollainen kuulostaa.
"Ei jaksa stressata ajamisen kanssa vaan luottaa, että keula vetää sinne minne sen haluaa menevän, vaikka peräpäässä olisi muuta mielessä."
Pelkästään luottamuksella mennään, ei mitään merkitystä tuntemuksilla siitä, millaiset olosuhteet?
"Silloin tosin paremmat eteen."
Ehkä olisi parempi vaihtaa myös kuski?
Viestisi on trollausta ja provoa "parhaimmillaan".
Kuinka autolla kävellään. Etkö ymmärrä. Silloin kun alla on kitkat. Tai oikeastaan silloin on parempi kävellä.
Mulla on ollut molemmanlaisia renkaita autoissa. Taka- ja etuvetoiset autot. Renkaissa on toki eroja, jotka muuttavat ajo-ominaisuuksia, mutta isommalta erolta autossa tuntuu se, jos vetävät renkaat on eri päässä autoa. Toki nastat kertovat äänellä nopeammin, milloin renkaat sutii. Kitkarenkaat on äänettömät. Nykyisen auton kesärenkaat puolestaan on äänekkäämmät kuin nastarenkaat olivat toisessa autossa, joten nastarenkaat eivät ole ne äänekkäimmät renkaat. Nopeuksiin renkailla ei ole ollut vaikutusta ja turvavälit on olleet riittävät ja samanlaiset molemmilla rengastyypeillä ja vetotavoilla. Nastoja en saa nykyiseen autooni kuin pinnoittamalla nastallisen kuviot vanhoihin kitkarenkaisiin - sitä saatan kokeilla, kunhan kitkat kuluu loppuun.
Kävelemään olen joutunut, kun sohjokelin jälkeen keli pakasti ja (nastarenkaallinen) auto jäätyi renkaistaan kiinni parkkiruutuun (ja oli siihen auton taakse aurattu sohjoläjäkin jäätynyt auton pohjaan). Kitkarenkaallisella kannattaisi lähteä kävellen, jos sataa 10 cm tai enemmän lunta, jolloin auton maavara loppuu - tähän mennessä olen höylännyt auton pohjaa noilla keleillä. Varmaan jossain vaiheessa pohja kuluu puhki. :(
Onhan se hienoa takertua kirjoitusvirheisiin jos ei muuten keksi asiaa.
Totta osittain viesti olikin täyttä provoa mutta sopii kuin nyrkki silmään tämän palstan muun keskustelun kanssa.
"kitkakuskit aina väittävät nastoilla ajavien jäävän paikalleen ruopimaan"
Aina? Pitääkö paikkansa?
Syy siihen, että kitkoja on niin vähän, on siinä, että varmoja kuskeja on myös vähän. Eipä silti, ei kitkoja käytettäessä tarvita sen enempää varmuutta kuin nastoillakaan, riittää kun on molemmissa tapauksissa järki matkassa. Nastarenkaillakin saa kolarin aikaiseksi ja niinhän se taitaa useimmissa tapauksissa ollakin.
Eipäs ole tullut paljon vastauksia kitkojen pieneen osuuteen. Tästä voinee jokainen tehdä omat johtopäätökset.
Täältäkin voi jokainen lukea asiaa talvirenkaista. http://www.halvat.org/talvirenkaat.html
> Täältäkin voi jokainen lukea asiaa talvirenkaista. http://www.halvat.org/talvirenkaat.html
Hyvä kirjoitus. Pitää paikkansakin.
Minun mielestäni tuolla kehuttiin liikaa nastarenkaita (jotka pilaavat hengitysilman, urauttavat tiet jne).
Eli puolueellinen tarina taas siellä.
Ettekö ymmärrä, että lopettamalla tiestön ylimääräinen kuluttaminen säästetään paljon veroeuroja. Kun verot pienenevät, niin voidaan ostaa isompi ja turvallisempi auto.
Ei meistä kai kukaan tuolla liikenteessä tahallaan törmäile? Nastarenkaat vaan yllyttävät ylinopeuksiin.
Niin tuohon kirjoitukseen voi kuka tahansa täysjärkinen ja fysiikan lakeihin uskova luottaa ja nuo kaikkihan ovat selvää faktaa, ja järkeenkäypiä asioita. Toisin kun kitkamiesten omat puolueettomat puheet. Toisinaan säälittää kitkamiehiä, kun ei oikein missään kitkoja paljon kehuta. Kahta en vaihda, kitkoja ja alushousuja. Totuus koskee aina sano kitkamies ja jätti auton kotiin.
> Minun mielestäni tuolla kehuttiin liikaa nastarenkaita (jotka pilaavat hengitysilman, urauttavat tiet jne).
Sitähän ei kukaan kiistä, etteivätkö nastat kuluta tietä ja irroita asfalttipölyä. Siitähän ei nyt kuitenkaan ollut kysymys vaan pitokyvystä.
> Ettekö ymmärrä, että lopettamalla tiestön ylimääräinen kuluttaminen säästetään paljon veroeuroja. Kun verot pienenevät, niin voidaan ostaa isompi ja turvallisempi auto.
Nastat kuluttavat, mutta ovat sileällä jäällä selvästi parhaat. Niinpä tulen niitä käyttämään kunnes eduskunta ne kieltää.
Epävarmat nössöt tuijottavat EuroNCAP-tähtiä ja rengasvertailujen tähtiä.
Ylenpalttinen turvallisuuden haku saa yksinkertaiset ihmiset hankkimaan isolla rahalla vaikka minkälaisia vimpaimia.
Itselläni on vanha auto ja siinä vanhat kitkarenkaat. Kyllä ne liukkaat ovat, mutta entä sitten? Enpähän ainakaan nukahda rattiin, kun autoa pitää yrittää hallita. Mutta ei se minua haittaa, koska autolla ajaessa pitää olla muutenkin hereillä.
Nastarengaskuskit LUULEVAT nastojen olevan paljon kitkoja turvallisemmat, vaikka näin ei oikeasti olekaan. Moni luulee kitkarenkaiden pitävän samalla lailla talvella, kuin kesärenkaat. Kun eivät ole itse kokeilleet.
Toyota Corolla on yksi suomen myydyimmistä autoista. Onko se paras? No ei varmastikaan ole. Ei edes halvin. Mutta kun niin monella muullakin on, niin siksihän niitä epävarmat ostavat. Ajavat sitten tyytyväisenä, kun eivät edes paremmasta tiedä. Aivan sama homma renkaissakin.
Älytöntähän se on, että nastarenkailla sallitaan ajaa, mutta tarvitaan nastakielto tai veronalennus kitkarenkaiden käyttäjille ennenkuin nastojen osuus vähenee.
todellinen syy ole yksinkertaisesti se, että sama tuotantoketju tekee sekä renkaita että nastoja. Kun haluan ilmaista asian mahdollisimman hienotunteisesti tässä kovassa maailmassa sanon: Ostakaa niiltä jotka myyvät teille.
Kysymys on rengaskauppiaan asemasta, jos ei ole myytävää ei ole leipääkään.
Ajatelkaa tätä, toivottavasti ymmärrätte asian.
Sinulla ei ollut sanottavaa, joten miksi sanoit?
Et tule pärjäämään myyntihommissa, sori vaan.
Olen ollut alalla yli 40 vuotta, joten se siitä pärjäämisestä.
Et näköjään ymmärtänyt koko asiasta mitään, koska jatkat vain hyödytöntä kinaamista.
kitkoissa vituttaa,itse olen ajanut vuosia kitkoilla eikä vielä ole ongelmia ollut. eilen tulin lapista takaisin etelään(1203 km),eli pikku mutkan kautta,nopeus oli koko matkan ajan niiltä osin kun sitä pystyi pitämään 10km/h mittarissa yli sallitun,eikä ollut mitään ongelmaa missään kohtaa matkaa.
"Jos ne kitkat kerran ovat niin SUPERLOISTAVAT että oksat pois ja talvi muuttuu kesäksi. Niin miksi siis miksi niiden osuus on sitten niin vähäinen."
Siksi, kun moni autoilija pelkää talvea, ja tekee mitä tahansa ostaakseen turvallisuuden tunteen. Olkoonkin, että tämä tapahtuu laittamalla autoon epämukavat maantiejyrsimet.
"Kitkakuski sanoo, että MEITÄ superloistavia kuljettajia on niin vähän. Jo suomen markkinoiden pienuudesta johtuen ei suomen oloihin edes kannata kunnolla kehittää kitkoja, kun tulos painuisi vain miinukselle ja pahasti. Siis vastatkaa kitkakuskit, kun täällä niin asiantuntijoita ollaan, miksi osuus on sitten niin pieni näinkin SUPERLOISTAVALLE tuotteelle."
Meitä, joilla sekä on taitoa ja luotamme siihen, on aika vähän. Ne jotka vain sanovat osaavansa ajaa, eivät kuitenkaan oikeasti uskalla kokeilla kitkoja. Vaikka mitään syytä pelkoon ei ole, ainakaan, etenkään jos osaa ajaa niin hyvin kuin uskottelee.
Nastaregas kun lähtee alta niin nastojen aiheuttama ääni saa jalan nostamaan kaasulta kitkarenkaassa ei ääntä kuule ja kokemattomalle kuskille tulee turvaton olo että nyt lähtee alta,kokemus on tässä valttia eikä ruveta turhaan hötkyilemään.
Mitä tarkoittaa, että rengas lähtee alta? Kyllä sitä pitoa on luistossakin. Sitä pitää vaan osata käyttää, oli renkaat sitten mitkä tahansa!
niin ymmärrät tai löydät itsesi pöpeliköstä.
Oikein ajatte niillä renkaillanne kun suurin osa ajasta näyttää menevän netissä itkemiseen?
aja!
paikata puutteellista ajotaitoa.