Mikä tekee

Mikä saa teidät joulu mielelle ja mikä teistä tekee joulusta joulun? Onko ne lahjat, ruuat vai mikä? Kyselen siksi koska itse en oikeastaan tiedä.
Nyt on tullut aika että minun täytyy järjestää tästä eteenpäin lapselleni joulu mutta ei meillä kotona joulua ole juhlittu. Vanhempani yleensä kännäsivät joulut. Haluan lapsilleni oikean joulun koettavaksi aina! Se on tärkeä perhe juhla josta itse olen aina jäänyt paitsi. Mieheni kanssa emme ole sen kummemmin kaksistaan joulua juhlittu.. Minkälaisia perinteitä teillä on jne :)
8425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joulumieli alkaa siitä ainakin itselläni jo kun on lunta maassa, pikkuhiljaa näkee kuinka jouluvaloja on aina vain useammissa ikkunoissa.
Sitten suunnitellaan jouluruokia ja lahjoja.
Ja sitten, kun lahjojen paketointi alkaa, ja piparien tuoksu leijailee ilmassa, on joululauluja taustalla, siitä minun jouluni alkaa.
Meillä on myös ensimmäinen joulu omassa kodissa miehen ja lapsen kanssa kolmestaan ja siispä aivan erityinen.
Haluan tältä joululta vain sen että siitä jää hyvät muistot ja saamme rauhassa viettää iloista juhlaa.
Hyvää joulua kaikille !

Äänestä

ja yhdessä joulun valmistamista. Joulu on satua ja hyvää tahtoa.

Joulun perinteet voi jokainen perhe luoda itse, mutta niitä samoja asioita suurin osa Suomen perheistä tekee joulun alla ja jouluna.

Meille tärkeää on ollut lapsille tehty joulukalenteri (olemme sen tehneet itse, joskus se on ollut hyvän suklaan kalenteri, mutta useimmiten se on ollut kuvakalenteri). Joulukortteja olemme tehneet yhdessä ja pieniä lahjoja ystäville/sukulaisille. Pipareita voi joulun alla leipoa yhdessä ja pullaa (lapset eivät yleensä pidä tortuista, mutta niitäkin voi olla kiva tehdä). Jouluna kaikki ovat myös saaneet jotain omaa herkkuruokaansa (jonkin yhden lisäjutun), vaikka olemmekin muuten tehneet niitä tavallisia jouluherkkuja.

Jouluaattona ja joulupäivänä herkuissa ei ole pihistelty, vaan karkkia on ollut näkyvillä koko ajan. Jokainen saa syödä minkä tahtoo näinä erikoispäivinä. Jouluun kuuluu yltäkylläisyyttä ja nautintoa. Lukemista ja lautapelien pelaamista. Ja jouluaamun heräämissauna on ollut meidän juttujamme (aattona on niin paljon muuta tohinaa).

Joulua on yhdessä valmisteltu ja kotia koristeltu (lasten omat koristeet ovat aina olleet etusijalla). Olemme jäädyttäneet lyhtyjä ja tehneet lumilyhtyjä palloista. Olemme myös luoneet pienen sadunhohtoisen joulumaiseman ensin kerrostalon parvekkeelle, sittemmin omalle pihalle.

Olemme käyneet laulamassa joulun kauneimpia lauluja kirkossa (vaikka emme ole uskonnollisia). Samoin olemme käyneet hautausmaalla aattona, koska siellä on silloin kaunista ja tunnelmallista.

Joulupukki kuului meillä lasten joulun satuun. Lahjoihin tuli joulun taika vasta kun pukki toi ne (pukki toi vain yhden lahjan jokaiselle, muut lahjat olivat mm. ystäviltä).

Olemme viettäneet joulua aina ystävien kanssa (suku ei ole kovin innostava meilläkään).

Hyvää Joulua Sinulle ja perheellesi! Nauttikaa toisistanne ja hämärän hyssystä. Ei joulu tule rymistellen, muovilta haisten ja uututta kimaltaen. Joulu tulee rakkaimmista, yhdessäolosta ja siitä, että tehdään yhdessä perinteitä. Tehkää Jouluistanne hyviä Jouluja! :)

Äänestä

Jokainen viettää joulua tavallaan ja jokainen perhe luo omat joulutraditionsa. Meillä (ollaan puolison kanssa vielä kahden) joulua vietetään vuoroin molempien vanhempien luona...

Oman perheeni joulun vietto on säilynyt lähes samanlaisena kuin silloin, kun olin lapsi. Joulua valmistellaan yhdessä esim. leipoen. Joulukuusi koristellaan aatonaattoiltana/aattoaamuna, syödään joulupuuro, kuunnellaan joulurauhan julistus... Illan hämärtyessä pihalle syttyvät kynttilät jäälyhtyihin, käydään hautausmaalla ja sauna lämpiää. Jouluruokaa nautitaan yhdessä, parhaista astioista ja nautinnolla, syömisellä ei ole kiirettä.

Kuusen alle asetellut lahjat aukaistaan ja vietetään aikaa yhdessä.

Äänestä

...siivotaan paikat siistiksi vähän kerrallaan koko joulukuun ajan jotta olisi pölytöntä ja kivan näköistä pyhinä. Juhlavat matot kämpän lattialle ja emäntä valitsee kauniit verhot ikkunoihin. Koristeiden kanssa väriloisto on tärkeää. Sinistä, punaista ja keltaista pitää olla, kimaltavaa vielä mieluiten. Useina vuosina nyt jo olemme myös laittaneet seinille vanhempieni perua olevat vanhat joulujulisteet joiden taiteelliset maalaukset herättävät joulun tunnelman komeasti. Pyhinä kynttilät ovat myös tärkeitä. Värikkäät sähkövalotkin ovat kivoja, mutta näkyä elävästä liekistä himmennetyssä huoneessa ei voita loppupeleissä mikään. Ja tottakai jouluaamuna pitää enkelikello laittaa olohuoneeseen helisemään.

Ja joulukuusi. Se pitää olla, muovinen tai aito, ei väliä, kunhan sellainen vain seisoo komeasti koristeltuna olohuoneessa joka aatto. Joulua ei meillä ole ilman aatonaattona koristeltua, välkehtivää kuusta.

Jouluruoka on tärkeää. Kinkkua, riisipuuroa, perunaa ja leipää aidolla voilla ja leikkeleillä. Meillä lyödään kinkku uuniin aatonaattoiltana ja annetaan olla siellä kypsymässä yön yli aattoaamuun saakka. Aamulla kun herää niin kypsä kinkku heittää joulun tuoksun keittiössä nenälle. Siitä sitten vain talon parhaat astiat pöydälle ja ruoan kimppuun. Jouluateriaa syödessä katsotaan yleensä Joulurauhan julistus. Ruuan jälkeen joulusaunaan ja siitä selvittyään onkin yleensä jo pimeä laskeutunut sen verran että on aika sytyttää ulkotulet. Kunnon elävät roihut pitää olla, runsaasti tulen oranssia tanssia pihaan. Ja sen jälkeen loppuaatto meneekin sitten aika vapaan ohjelman parissa.

Rauhalliset, henkevät joululaulut ovat myös tärkeitä tunnelmanluojia. En ole uskonmiehiä itse, mutta joulunpyhinä menee hengellisetkin joululaulut, koska niiden parissa todella joulurauha laskeutuu taloon. Kirkkourut ovat kuin luodut joululaulujen soittamiseen.

Jouluna pitää ennenkaikkea olla rauhallista ja kiireetöntä. Se joulurauha julistetaan ihan syystä. Siksi mm. pidänkin pöyristyttävänä sitä että Alkon myynnin piikki osuu juuri joulukuuhun. Ei viina vittu mihinkään jouluun kuulu. Tulisi se Alkon lakko vaan, jos vaikka sen avulla tänä vuonna olisi edes parissa perheessä rauhaisampi joulu.

No, tässäpä näitä. Rauhaisaa joulua sinnekin. ;)

Äänestä

lähetä joulukortteja < tekstareita kylläkin
nauttimme laatuajasta perheen kanssa
hyvä ruoka pienessä mittakaavassa
hyasintin tuoksua
pakkasjoulu toivon
lunta maahan
kivoja telkkariohjelmia
hyvää joulumusiikkia < kuunnellaan vanhoja cd-levyjä-
ulkoilua
kerätään voimia arkeen joka koittaa aina joulun jälkeen

Äänestä

Joulutunnelma tulee vähitellen pienistä asioista: kotia koristellaan ja sisustetaan, pipareita leivotaan, kynttilöitä ja tunnelmavaloja poltellaan, kortteja ja koristeita askarrellaan jne.

Meillä on lapsuudenkodissani aina ollut perhejoulu ilman uskontoa: perhe koolla, ihanaa ruokaa ja makeisia, joulukuusi, koristeita, ulkotulia, kynttilöitä, musiikkia ja laulua, lahjoja sekä mukavaa ja rentoa yhdessäoloa! Nyt on kivaa, kun on pieniä lapsiakin mukana, niin on ihan eri touhu päällä...

Puolison perheessä taas vietetään uskonnollisempaa joulua: kirkko, juhlavaateet, rukoukset, harras tunnelma, vanhempaa väkeä jne. Jotenkin oon tuosta tavasta ihan ulkona, mutta onneksi on lapsuudenkoti, johon voi palata viettämään hauskaa joulua ilman turhaa teeskentelyä! :)

Äänestä

Joulun tekee valkoinen maa, joulukoristeet (kuusi mukaanlukien), jouluruuat, jouluvalot pimeyden keskellä,joululaulut ja ehkä eniten kuitenkin se pikku puuhailu niitä ruokia tehdessä, lahjoja paketoidessa ja siivoamisessa myös. Ja sitten tietysti se, että perhe kokoontuu taas yhteen.

Meillä jouluperinteisiin kuuluu tietysti sauna, jolla tosin ei ole mitään tiettyä ajankohtaa, joulukuusen koristelu samalla kun katsotaan joulupukin kuumalinjaa, joulurauhan julistamisen seuraaminen (TV:stä), jonka jälkeen joulupuuron syöminen ja tietysti joulukirkko viideltä aamulla, jonne mennään pimeässä kävellen :)

Äänestä
  • Rakastan joulua! Joululomalla voin rentoutua ja irtautua arjen kiireistä. Sohvalla pötköttäminen hyvän kirjan, pyjaman, villasukkien, viltin ja suussasulavan suklaan kera - ah mikä nautinto! Taustalla soi kauneimmat joululaulut ja kynttilä heijastaa oranssina hohkaavaa valoaan seinille. Jouluun kuuluu myös antamisen ilo. On ihana katsella pikkuveljeä, joka innoissaan avaa ostamaani pakettia. En revi turhaa ressiä lahjoista tai muista joulupuuhista. Teen vain niin miten parhaaksi näen. Mottoni on:"Relax guys!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joulun? kirjoitti:

Mikä saa teidät joulu mielelle ja mikä teistä tekee joulusta joulun? Onko ne lahjat, ruuat vai mikä? Kyselen siksi koska itse en oikeastaan tiedä.
Nyt on tullut aika että minun täytyy järjestää tästä eteenpäin lapselleni joulu mutta ei meillä kotona joulua ole juhlittu. Vanhempani yleensä kännäsivät joulut. Haluan lapsilleni oikean joulun koettavaksi aina! Se on tärkeä perhe juhla josta itse olen aina jäänyt paitsi. Mieheni kanssa emme ole sen kummemmin kaksistaan joulua juhlittu.. Minkälaisia perinteitä teillä on jne :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu