PETTYMYS

Olin tänään VIP vieraana Helsinki motor showssa Audin tiloissa. A4 ulkomuoto takaosasta ja sisätilat olivat MINULLE suuri pettymys. Hehkutus, JJ Lehto ja muut höpötykset eivät vakuuttaneet. Laitankin toivoni koeajoon, jonka jälkeen päätän jatkanko A4 kuskina myös tulevaisuudessa. BMW ja Volvo houkuttavat myös.
173670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kerro vähän mikä siinä tuotti pettymyksen? Kiinnostaa tietää. Oletko ollut aikasemman mallin kanssa tekemisissä, onko vertailupohjaa siihen? Kuvissa uus a4 on näyttänyt kivalta, pitää mennä kattomaan paikan päälle.

Äänestä
  • Vaikeatahan on saada tilat maksimoitua ynnä muut asiat sopiviksi ja sitten vielä ulkonäkö hyväksi. Se on hankala yhtälö, mutta nyt on tainneet takatilat sun muut mennä Audilla muotoilun edelle, tai ainakin ovat luulleet selviävänsä optisilla kikoilla peittääkseen KAMALAT mittasuhteet!

    Mersuhan on käyttänyt samaa optisten kikkojen menetelmää sopeuttaakseen keulan ja perän mittasuhteet silmille miellyttäviksi, Audi on nyt koittanut käyttää samaa perän sovittamiseksi muuhun autoon. Ei mene ainakaan minun kohdalla LÄHESKÄÄN LÄPI, vaan ihmettelin kovasti kuinka KAMALA on A4:n mittasuhteet!

    Ennen A4 oli mittasuhteiltaan aika hyvä (tosin etuvetoisena keulan ylitys pitkä ja keula aika lyyt muutenkin) mutta muutoin vähän mitäänsanomattoman ja siistin konservatiivisen rajoilla. Nyt on uudessa mallissa pohjalla kamalat mittasuhteet ja päälle isketty linjakikkailua, keula edelleen se Audin muka-trendikäs imurigrilli (joka vielä menettelee) ja eteen vielä ne äärimmäisen halvalta rihkamalta näyttävät led-valot!

    Katsokaa nyt sitä perää! Sehän on täysin sopimaton muuhun autoon nähden, se on kuin täysin eri mittasuhteella tehty pikku peräosa! Ja sitten sitä eroa on koitettu 'häivyttää' rumilla kiilamaisilla vekeillä kylkien alaosassa, kamalaa!

    Äänestä

Välillä käyn kovaa kädenvääntöä,jotta mikä niistä valitsen.Nykyinen A6 joten pysyisin mielelläni audistina.Te joilla on viikonloppuna mahdollisuus tutustua autoon,toivon että katselisitte uutuutta,ja antaisitte asiallisia kommentteja tänne palstalle.Ainakin mittojen mukaan auto on kasvanut entisestä A4:jästä.

Äänestä
  • Itseäni harmittaa Audin tapa hinnoitella lähes kaikki merkittävät teknologiset innovaatiot lisävarusteisiin suolaisin hinnoin. Ymmärrän että katteet on revittävä jostain ja markkinoilla ei pärjää jos alkaen hinnat ovat katossa, mutta kyllä se silti sapettaa kun teknologiset uutuudet rajatuvat niille ostajille, jotka ovat käytännössä katsoen hulluja maksaessaan pyydettyjä hintoja.

    En yllättyisi vaikka Saksan premiumeja alettaisiin myymään Suomessa ilman istuimia.

    Äänestä

  • Oon vahan miettinyt jos seuraavaksi ostaisin R8:n tai sitten Porche 911 Carrera S4:n mutta pitais nahda ainakin tuo R8 ensin.

    Äänestä

taas töissä audin liikkeessä sisätiloissa.A4 takaosa kerää hyvin jäätä ja paskaa samoin keulan hieno imuri joka tukkii ilmansuodattimen lumisateessa.Sisätilat ovat totta tosiaan pettymys,ollut jo monta vuotta samaa tusina kamaa.Köyhät hehkuttaa minä en,ei ole kyllä zsei zseitä näkynyt meidän pajalla,niin en voi kysyä että höpötätkö sinä?Laitankin toivoni taas lottoon niin pääsis eroon näistä ylihintaisista skodista.Bmw ja Vulva eivät minua kyllä houkuta pidän enemmän naisista,mutta kukin tavallaan.Eiköhän tällä kirjoituksella jonkun nokkaan saada lisää herneitä,ne kuuluvat kylläkin hernekeittoon mutta minkäs teet ollaanhan me suomalaiset vähän erikoista kansaa. Terv.tuulipuvun tuolla puolen

Äänestä

takatilojen? Onko istumaväljyys parantunut entiseen verrattuna? Ollut ainoa syy, miksi tällainen normaalimittainen perhe ei ao. autoa ole voinut hankkia.

Äänestä
  • Minun mielestä edelleen näyttää takatilat ahtaalta. Muuten auton sisätilojen viimeistely on hien.

    Äänestä

Oliko kirjoituksesi ainoa asia kertoa, että olit muka VIP-vieras? Tärkeä muka?

Äänestä
  • Mersun tiloissa oli muuten paremmat tarjoilut kuin Audilla. Noh, ovathan autotkin tietysti eri tasoa. Skodan tarjoilut olivat myös maittavammat. Kiertelin kaikki pisteet läpi. Yllättäen suurimman vaikutuksen uusista autoista teki uusi Mitsubishi Lancer ja sen jälkeen Mazda6. A4:en huono perä, sisätilat ja halvalta näyttävät ledivalot eivät olleet parhaasta päästä. Jopa Peugeot 308 näytti hienolta sen rinnalla.

    Äänestä

  • on aina VIP kirjoitti:

    Mersun tiloissa oli muuten paremmat tarjoilut kuin Audilla. Noh, ovathan autotkin tietysti eri tasoa. Skodan tarjoilut olivat myös maittavammat. Kiertelin kaikki pisteet läpi. Yllättäen suurimman vaikutuksen uusista autoista teki uusi Mitsubishi Lancer ja sen jälkeen Mazda6. A4:en huono perä, sisätilat ja halvalta näyttävät ledivalot eivät olleet parhaasta päästä. Jopa Peugeot 308 näytti hienolta sen rinnalla.

    "suurimman vaikutuksen uusista autoista teki uusi Mitsubishi Lancer ja sen jälkeen Mazda6"

    kylläpä sinäkin pienestä vaikutut...

    "Jopa Peugeot 308 näytti hienolta sen rinnalla.!

    ja sitten lähdettiinkin optikolle...

    Äänestä

  • on aina VIP kirjoitti:

    Mersun tiloissa oli muuten paremmat tarjoilut kuin Audilla. Noh, ovathan autotkin tietysti eri tasoa. Skodan tarjoilut olivat myös maittavammat. Kiertelin kaikki pisteet läpi. Yllättäen suurimman vaikutuksen uusista autoista teki uusi Mitsubishi Lancer ja sen jälkeen Mazda6. A4:en huono perä, sisätilat ja halvalta näyttävät ledivalot eivät olleet parhaasta päästä. Jopa Peugeot 308 näytti hienolta sen rinnalla.

    kun sitten totuuteen päästiin...näinhän se menee, ostetaan halpa lanseri ja haukutaan audia rahapulassa.

    makuasioihin en ota kantaa, mutta paljastin rahattomuutesi.

    anteeksi.






























    ja nyt voit sitten vakiovalittajien tapaan kommentoida olevasi aatos kerkko, jolla on jo kaikkea.

    Äänestä

  • mitsun vippinä? kirjoitti:

    kun sitten totuuteen päästiin...näinhän se menee, ostetaan halpa lanseri ja haukutaan audia rahapulassa.

    makuasioihin en ota kantaa, mutta paljastin rahattomuutesi.

    anteeksi.






























    ja nyt voit sitten vakiovalittajien tapaan kommentoida olevasi aatos kerkko, jolla on jo kaikkea.

    mitsu lancer evo maksaa. On muuten hienompi kuin Audi a4. joo ja ajan aivan eri merkeillä





















































    nyt voit sitten mainita vakiopuolustajan tapaa minun ajavan toyotalla mut sekään ei pidä paikkaansa

    Äänestä

  • mitsun vippinä? kirjoitti:

    kun sitten totuuteen päästiin...näinhän se menee, ostetaan halpa lanseri ja haukutaan audia rahapulassa.

    makuasioihin en ota kantaa, mutta paljastin rahattomuutesi.

    anteeksi.






























    ja nyt voit sitten vakiovalittajien tapaan kommentoida olevasi aatos kerkko, jolla on jo kaikkea.

    pajeron hinta joka













































































































    on noin 80te eli ei ihan sinulle persaukinen käytetyn Audi 80 ostajalle

    Äänestä

Oliko diisseli ku hehkutettiin? Autonäyttelyssä. Byä,hähh,häh,hää.Voi Pilu.

Äänestä

Kannattaa muistaa,että A4 EI OLE tila-auto,vaan avoparin liikkumaväline.Perheautoksi siitä ei ole.
Jos tilavampaa perheautoa haluaa niin on siirtyminen A6.

Äänestä

kaiken lisäksi ylihinnoiteltu sellainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoin enemmän kirjoitti:

Olin tänään VIP vieraana Helsinki motor showssa Audin tiloissa. A4 ulkomuoto takaosasta ja sisätilat olivat MINULLE suuri pettymys. Hehkutus, JJ Lehto ja muut höpötykset eivät vakuuttaneet. Laitankin toivoni koeajoon, jonka jälkeen päätän jatkanko A4 kuskina myös tulevaisuudessa. BMW ja Volvo houkuttavat myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu