Poden ilmeisesti lievää masennusta ja psykologille on aikakin jo varattuna. Ajattelin nyt hieman täältä kuitenkin kysellä mielipiteitä. Olen siis 19-v miespuolinen henkilö. Asiani on kaikinpuolin kunnossa, koulu luistaa paremmin kuin hyvin, pääsin sinne opiskelemaan minne halusinkin, kavereitakin löytyy, vaikka olen hieman ujonpuoleinen, ts. elän ihan normaalia nuoren elämää. Viikottain kavereitten kanssa käydään juhlimassa jne. MUTTA mietin aina että onko tässä mitään järkeä. Näen kaikki asiat jotenkin niin negatiivisina. Koulussa menee seuraavat 5v jonka jälkeen töihin pitäisi mennä(tuleva diplomi-insinööri siis). Elämä ei vaan tunnu mitenkään elämisen arvoiselta. Mietin aina että MIKSI jatkaa tätä, koska lähes kaikki tuntuu niin puuduttavalta. Olenkin miettinyt että olisi hienoa saada vaikka syöpä ja pari kk elinaikaa jolloin voisi elää pari kuukautta ihan oman päänsä mukaan(lähteä vaikka etelään), jonka jälkeen voisi kuolla. Mutta itsemurha tuntuu jotenkin tosi kaukaiselta kun on perhekin ja kaikkea. En vaan tiedä miten tämän saisi loppumaan, koska sen voin kertoa että tulevaisuudessa ei tule asiani ainakaan tästä paranemaan! Ehkä olen vain negatiivinen ihminen...
On se jännä
janpppori12
5294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pitäisi hakea vähän muitakin asioita, kuin pelkkä opiskelu.
Osallistuminen yhteiskunnallisiin asioihin, harrastukseen, johonkinmjärjestöön, joka ajaa hyvää asiaa. Esim. tämänhetken tilanteeseesi katsoen "opiskelija järjestö?".
Oman asuinympäristön asioiden parantamiseen?
Sosiaalisia kontakteja jonkin hyvän asian parissa.
Näin tuntuisi että sinun kohdallasi asiat saisivat uutta merkitystä? Mielenkiintoa.
Jos vain pystyt ohittamaan lääkkeitten käytön, niin hyvä olisi. > "Lääkkeet vievät keskittymiskyvyn, PUUDUTTAA"
tuttu, oletko yhtään huomannut, miten elämämme on tehty ja pakotettu juuri sen kaltaiseksi ? ;) valmiit urat ja kaikki :)
kun ihminen yrittää elää persoonallisuudelleen sopimatonta elämää.
"Olenkin miettinyt että olisi hienoa saada vaikka syöpä ja pari kk elinaikaa jolloin voisi elää pari kuukautta ihan oman päänsä mukaan(lähteä vaikka etelään), jonka jälkeen voisi kuolla."
Tutustu itseesi, ota selvää millainen ihminen sisimmässäsi olet ja elä sitten sellaisena ihmisenä. Jos yrität pakottaa itsesi ulkopuolelta tulevaan muottiin, persoonallisuutesi reagoi siihen pakkoon vaihtamalla aivojen aineenvaihdunnan masisraiteelle.
Vaihtoehtoisesti voit tietysti tukahduttaa sen minuutesi sopeuttamiskemikaaleilla (lääkkeillä) ja elää tämän ainoan elämäsi kuten sinulta odotetaan tai kuten itse luulet että sinulta odotetaan.
Tuo on kuin minun ajatuksiani sieltä 8 vuoden takaa, ainoa vain että silloin ajatuksiini elämästä ei kuulunut itsemurhan miettiminen, älä sinäkään käännä ajatuksiasi siihen, olet nuori ja sinulla on kaikki avaimet käsissäsi. Olin silloin vielä tuleva DI ja elämä näytti valoisalta.
Jätin aikanaan opiskelut juurikin sen takia kun olin jo KAUAN miettinyt sitä mitä elämältäni haluan. Ei se opiskelun tuoma tulevaisuus olisi ollut minua herkkää, masentunutta ihmistä varten... Mieti hyvin tarkkaan mitä TODELLA elämältä haluat. Jos itse voisin palata tuohon ikään, niin tekisin muutamia asioita elämässäni toisin, mutta nykyään eletään näillä eväillä mitä käsissä on. Elä sinä elämäsi harkiten ja älä anna ulkopuolisten paineiden liikaa vaikuttaa valintoihisi...
Jos oma perhe, olet tainnut tehdä liian nuorena liikaa. Kuin sinulla olisi halu irtautua vähäksi aikaa koulusta ja muusta, eikö se onnistu ??
Ota joka lomastasi paljon irti sillä mielestäni sitä kaipaat, huoletonta oloa joka kuin paasto kropalle ja nyt sielulle. Oletko kokeillut joogaa