Viedäänkö lahja?

Onko tapana viedä ristiäislahja, vaikka olisi jo nähnyt vauvan ja vienyt hänelle lahjan silloin, kun ensimmäisen kerran hänet näimme? Kummithan vievät joka tapauksessa kummilahjan, mutta entäpäs sellaiset, jotka eivät ole kummeina?
92588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä viedään lahja. Itseäni ainakin hävettäisi mennä ristiäisiin ilman lahjaa, vaikka en kummi olisikaan...
Eihän sen lahjan tarvitse aina olla ns. perinteinen ristiäislahja. Meidän lapsi sai myös soittorasian, nallen, kirjoja, jne. muitten perinteisten ristiäislahjojen lisäksi.

Äänestä

ensinhän onnitellaan koska on syntynyt ja sitten koska on liittynyt seurakunnan jäseneksi..

Äänestä

jos on jo käynyt ns rotinoilla niin ei ristiäisiin enää viedä mitään....

Äänestä

Tässä kulttuurissa näihin virallisiin juhliin osallistuja vie lahjan juhlakalulle.

Kaikkiin juhliin.

Eipä tule mieleen ainuttakaan tilaisuutta, jossa tätä sääntöä voisi kiertää.

Toki on aina näitä juntteja (kuten anoppini esikoislapsenlapsensa kastajaisissa) jotka tuovat vain kortin allekirjoitettuna etu- ja sukunimin! OMA MUMMI SIIS!!

Äänestä
  • Säälin sekä mummoa että lapsenlasta.Mummon käyttäytyminen luo pohjan heidän väliselle suhteelle. Lapsenlapsen olemassaolo on lahja jota kaikille ei suoda vaikka kuinka haluaisi. Mummon ja lapsenlapsen välinen suhde luodaan pienillä teoilla jossa aikuisen tulisi olla alullepanijana. Voiko lapsi luoda luottamuksellisen suhteen omaan isovanhempaansa jos aikuinen ei osoita lapselle tämän tarvitsemaa lämpöä ja suopeaa suhtautumista?

    Samoin kaikki lapsenlapset tulisi tulla kohdelluiksi samanarvoisesti. Aikooko mummo vastaisuudessakin toimia tulevien lastenlasten kanssa kuten ensimmäisen?

    Äänestä

Ei ole pakko viedä lahjaa! Jos joku "vaatii" vieraalta lahjan kirkkoonliittäjäisissä, niin onpas ahnetta porukkaa. Siispä mene ilman lahjaa, kun olet jo kyläilylahjankin antanut! :)

Äänestä
  • Niin, vanhan sanonnan mukaan mikään ei ole pakko kuin verot maksaa ja kuolla, kaikki muu täysin vapaaehtoista..

    On kuitenkin kohteliasta ja siis hyvien tapojen mukaista viedä lahja juhlan sankarille, ei siis millään muotoa ahnetta.

    Ja tämä koskee kaikkia juhlia.

    Jos lahja-ajatus on niin vastenmielinen, ei varmaan tarvitse väkipakolla juhliin mennäkään?

    Äänestä

Viedäänkö kukk(i)a Kastajaisiin ?

Äänestä
  • Kyllä voi viedä kukkasia ristiäisiin, vaikka se lienee vähän harvinaisempaa ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eipä ole tietoa kirjoitti:

Onko tapana viedä ristiäislahja, vaikka olisi jo nähnyt vauvan ja vienyt hänelle lahjan silloin, kun ensimmäisen kerran hänet näimme? Kummithan vievät joka tapauksessa kummilahjan, mutta entäpäs sellaiset, jotka eivät ole kummeina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu