Meillä on nyt reilun vuoden ikäinen poika joka on ainoa lapsenlapsi appivanhemmilleni. Poika on ollut tosi helppo lapsi, ei juurikaan itke, nukkuu yönsä, syö hyvin ja muutenkin kaikki on sujunut tosi kivasti, myös isovanhempien kanssa on sujunut hyvin... tähän saakka.
Lapsen kasvatuksesta ollaan anopin kanssa aika eri linjoilla, siitä oikeastaan kaikki alkoi.
Anopin mielestä lapsen pitää saada mitä haluaa, se ei kuulemma vielä ymmärrä kieltoja, ja herrkkuja pitäis antaa, suklaata ja karkkia, hampaita ei tarttis pestä, kun lapsi ei siitä kauheesti tykkää...
Ruokaan pitäis lisätä paljon voita, että lapsi kasvaa ja suolaa, että ruoka maistuu jollekkin... Olen lopettanut imettämisen lähes kokonaan, niin sekin oli aivan kamala teko, kun lapsi vähän itki...
Kaikki lelut pitäis olla pehmeitä, ettei lapsi satuta itseään ja leluja ei saa laittaa suuhun... Kummallisuuksien listaa vois jatkaa vaikka kuinka...
Viimeks anoppi itki lähtiessään, kun poika oli itkenyt aamulla, kun en antanut rintamaitoa, kuulemma pitää antaa, kun lapsi haluaa.
Sit se on ruvennut soittamaan ja varmistelemaan, onko meillä ovet yöllä lukossa, onko pojalla liukuestesukat jalassa, ettei vain kaadu, saako se varmasti tarpeeksi ruokaa jne...
Lapsi syö samaa ruokaa kuin me ja välillä purkkiruokaa, kuulemma purkkiruoat on tosi huonoja ja mauttomia...
Lapsi tykkää isovanhemmista ja meistä vanhemmistakin on ollut kiva, että käyvät, mutta nyt on ruvennut ottamaan päähän, että ei huvittais nähdä yhtään, kun ongelma on siinä, että mummon kanssa ei voi puhua mistään, kun se on vanhempi ja kokeneempi ja tietää kaiken, jos olen eri mieltä olen väärässä. Jos suutun, alkaa hän itkemään.
Lapsenlapsi on mummolle tärkein asia maailmassa, en haluais sitä häneltä kieltää, mutta mulla itselläni meinaa mennä yöunet asian takia...
Lapsen kasvatuksesta ollaan anopin kanssa aika eri linjoilla, siitä oikeastaan kaikki alkoi.
Anopin mielestä lapsen pitää saada mitä haluaa, se ei kuulemma vielä ymmärrä kieltoja, ja herrkkuja pitäis antaa, suklaata ja karkkia, hampaita ei tarttis pestä, kun lapsi ei siitä kauheesti tykkää...
Ruokaan pitäis lisätä paljon voita, että lapsi kasvaa ja suolaa, että ruoka maistuu jollekkin... Olen lopettanut imettämisen lähes kokonaan, niin sekin oli aivan kamala teko, kun lapsi vähän itki...
Kaikki lelut pitäis olla pehmeitä, ettei lapsi satuta itseään ja leluja ei saa laittaa suuhun... Kummallisuuksien listaa vois jatkaa vaikka kuinka...
Viimeks anoppi itki lähtiessään, kun poika oli itkenyt aamulla, kun en antanut rintamaitoa, kuulemma pitää antaa, kun lapsi haluaa.
Sit se on ruvennut soittamaan ja varmistelemaan, onko meillä ovet yöllä lukossa, onko pojalla liukuestesukat jalassa, ettei vain kaadu, saako se varmasti tarpeeksi ruokaa jne...
Lapsi syö samaa ruokaa kuin me ja välillä purkkiruokaa, kuulemma purkkiruoat on tosi huonoja ja mauttomia...
Lapsi tykkää isovanhemmista ja meistä vanhemmistakin on ollut kiva, että käyvät, mutta nyt on ruvennut ottamaan päähän, että ei huvittais nähdä yhtään, kun ongelma on siinä, että mummon kanssa ei voi puhua mistään, kun se on vanhempi ja kokeneempi ja tietää kaiken, jos olen eri mieltä olen väärässä. Jos suutun, alkaa hän itkemään.
Lapsenlapsi on mummolle tärkein asia maailmassa, en haluais sitä häneltä kieltää, mutta mulla itselläni meinaa mennä yöunet asian takia...
Vastaukset 33
Vanhimmat
mikset anna vanhemman ihmisen olla oikeassa?hymistele ja anna asian mennä toisesta korvassta sisään ja toisesta ulos! muuten menee elämä liian vaikeaksi ja poikakin kohta oppii huomaamaan että äitillä on vihainen suht. mummooon niin poika oppii saman suhtautumismallin!!lapsi on sinun ja päätöset sinun, älä rupea mustasukaiseksi lapsesta.. terv äiti myös 28.
Sun mielestä kaikki pitäisi antaa periksi,jos lapsi tahtoo? Voita ja suolaa vaan reilusti ruokaan? Jne?
Kyllä sille anopille nyt ehkä kannattaisi selittää muuttuneista neuvolan suosituksista. Esim.juuri ruokailun suhteen.
Ja kyllä mä ihmettelen,että jos lasta ei pienestä saakka kielletä,niin milloin se sitten aloitetaan?
Meillä sanotaan 7 kk ikäiselle "ei"kun käy kiinni silmälaseihin.Tämä vain yksi esimerkki.
liioittelua. Sanoa 7 kk ikäiselle jyrkkä ei jos hän löytää jonkin uuden ja kiinnostavan asian, oli se sitten vaikka silmälasit.
Miten luulet lapsesi itsetunnon kehittyvän jos jo siinä vaiheessa alat kieltoja ladella kaikessa.
Kehittyvän pienne lapsen on saatava tutustua uusiin asioihin, esineisiin ja tilanteisiin.
en antais minkään ikäisen lapsen hajottaa silmälaseja. Pikkasen tyyristää ostaa joka päivä uudet.
Antaisitko sä kenties lapsen tutustua ihan rauhassa veitsiin, lääkkeisiin, uuniin jne jne?
Kyllä se on kuule ihan suositeltavaa jo ihan pienelle aloittaa "ei" sanan käyttö.
Se, jos mikä, mun mielestä on lapsen kehitykselle haitallista, että mitään rajoja ei aseteta.
tai asia joka ihan varmasti kielletään jossain vaiheessa,niin ilman muuta sanotaan ei. Vai onko sulla mielessä joku ikä,jolloin yhtä äkkiä aletaan kieltämään kaikesta ennen sallitusta,esim.juuri silmälasien päästä repimisestä? Jos on niin kerro ihmeessä.
Jo kuukausi aikaa ilmoitin lapselle,että lelua ei oteta toisen kädestä. Mikä mielestäsi olisi sopiva ikä alkaa kieltämään se?
Meillä kehutaan silloin kun on aihetta ja kannustetaan positiivisesti muutenkin. Ja ei:n jälkeen huomio suunnataan muualle,että ei:stä ei jää niin paha mieli.
Tää on vähän samanlaista kun koirankasvatus,ja siitä on enemmän kokemusta;))
en suosittele lapselle tuota jyrkkää ei sanaa, vaan selitän asioita jo hyvin pienelle lapselle ja kerron miksi ei jotain asiaa sallita.
Silmälasien särkemisestähän tässä ei ollut kysymys vaan niihin koskemisesta. Ei pidä ajatella, että pieni lapsi särkee kaiken mihin koskee. Lapselle on OPETETTYAVA asioita, ei kiellettävä kaikesta.
Koiran kasvatuksessa tuo ei sana pätee koska koiralle ei kannata selittä miksi mistäkin kielletään, se ei sitä ymmärrä kuten lapsi ymmärtää jo hyvin hyvin pienestä alkaen.
Olen kasvatanut sekä koiria, että lapsia useita ja tiedän mistä puhun.
Koirille rajat annetaan tiukoilla komennoilla mutta ihmisille ne OPETETAAN puhumalla ja näyttämällä.
Jos lapsella on terävä veitsi käsissä, et suinkaan sinä karjaise ei ! Lapsi säikkyy ja sen veitsen kanssa on juuri silloin vaara tapahtua se onnettomuus. Jos menet ja otat veitsen pois ja selität vakavalla naamalla miksi tähän ei saa koskea, hän muista sen seuravalla kerralla veitsen nähdessään.
Lapsi on kuitenkin hyvin utelias ja vaikka kuinka usein hänelle karjut ei, hän aina uudelleen kiinnostuu kielletystä. Sama lääkkeiden ja uunin kanssa.
Vastuullisena aikuisena en kuitenkaan koskaan jättäisi lääkkeitä sellaiseen paikkaan mistä esim. 7 kk ikäinen voisi ne ottaa.
Eli aikuisen tehtävä on myös valvoa, että niitä vaarallisia asioita ja esineitä ei pienen lapsen ulottuvilla ole.
Lasta voi ohjata myös hymyllä ja iloisella ilmeellä. Irroitetaan pikkusormet silmälasesista ja hymyillään: Ei ei näihin kosketa. - Pudistetaan päätä.
Lapsikin oppii. Hän pudistaa päätään ja sanoo eieiei.
Vähitellen tietää, mitä tämä tarkoittaa.
Sama kaikkeen muuhunkin kiellettävään. Eihän tarvitse suuttua eikä huutaa. Lapsi pelkää kulmien rypistystäkin.
Lapsi oppii kun on sanottu kymmeniä kertoja. Yhä uudestaan, joka päivä monta kertaa.
Oma kärsivällisyyshän siinä koetuksella on. Lapsen pitää oppia ja koskea ja koetella. Miten hän muuten oppisi?
Mihinkään tarttumattomassa lapsessa ei kaikki ole kunnossa. Hänen pitää olla utelias ja toimelias. Kaikkea hän myös maistaa, joten pitää vain siirtää kättä ja esinettä pois lapsen suusta.
Makuaisti on voimakkain aisti pikkulapsella.
Turhaa häntä maistelemisesta kieltää.
Lapsen hoitamisessa pitää olla huolellinen. Pois kaikki sellainen, mikä vahingoittaa lasta. Uunia et voi poistaa. Moni lapsi on näppinsä polttanut, ja sitten oppinut. Toiset oppivat välttämään uuniin koskemista, toiset oppivat käyttämään patalappua.
muutoin, mutta tuossa karkkiasiassa ja suolan käytössä en ole samaa mieltä. lapselle ei saa mielestäni antaa karkkia eikä makeita tuossa iässä.
Muuten tuo mummon käytös on täysin normaalia kun ajattelee, että on eka lapsenlapsi. Kun ja jos toinen tulee, onkin tilanne huomattavasti erilainen, helpompi kaikille osapuolille :)
Jospa sinä nuoremmuuttas antaisit mummolle anteeksi tuon hössäämisen ja antaisit vähän kuin mennä ohi korvien.
Tulet huomaamaan muutaman kymmenen vuoden päästä kun itse olet samassa tilantessa, mummona, että noinhan se menee, sille ei mitään voi.
Tuollaisesta onnellisesta tapahtumasta kuin ensimmäisen lapsenlapsen syntymä on, ei monikaan mummo selviä pelkällä järjenkäytöllä. Tuntet siinä on mukana mitä syvimmät ja monesti sitten se huolehtiminen menee hiukka yli.
Kokemuksesta puhun, olen itsekkin vähän saman sorttinen mummo. Nyt kun lapsenlapseni on kasvanut jo kahden vuoden ikään, pikkuisen helpottaa kun on saanut ilokseen huomata, että nuoret pärjäävät mitä parhaimmin omassa roolissaan, äitinä ja isänä, ilman että olen neuvomassa ;)
Eli anna vain anteeksi mummolle kokoajan, parastanne hän vain haluaa ja lapsenne parasta, hän rakastaa sitä pikkuista kovin paljon, eikä oikein osaa itselleen rajoja antaa siinä rakkaudessaan.
Onnea teille ja kärsivällisyyttä ;)
mummo on tärkeä lapsellenne ja lapsi mummolle, pitäkää siitä kiinni.
kyllähän minä sen ymmärrän, että lapsen parasta mummo haluaa ja tähän saakka olen niin toiminutkin, etten välitä, ja varmaan toimin jatkossakin, kun ei vissiin muu auta.
Vaikea minun on ymmärtää niitä ohjeita ja neuvoja mitkä eivät ole lapselle hyväksi, esimerkiksi se, että lapsen olisi paras olla autossa mummin sylissä eikä turvaistuimessa, sitten mummi vinkuu puoli matkaa, kuinka kamalaa on kun ei voi ottaa pientä syliin ja on se niin kamalaa, kun joutuu olemaan sidottuna penkkiin kiinni (lapsi viihtyy aivan mainiosti turvaistuimessa). Mikään järkipuhe ei tehoa, sama keskustelu käydään joka kerta uudelleen.
Aivan käsittämätöntä. koitamme silti kestää.. :)
Tuollaisiin neuvoihin jos mummo syyllistyy niin on ehdottomasti väärässä ja niissä tietysti pidät pääsi ja ajttelet lapsen turvallisuutta. Nuriskoon mummo miten paljon tahtoo. Ihmettelen vähän mummona itsekkin, eikö hän ymmärrä nykyaikaa ja tuota turvaistuimen tarkoitusta.
Onko hän niin vanha että ei käsitä mistä on kysymys vaan luulee että mummon syli on turvapaikka autossakin.
Älä edes keskustele asiasta jos hän noin ajattelee vaan laita vain lapsi paikalleen ja anna mummon murista ;)
Lupaan että kärsivällisyys palkitaan ja mummokin kasvaa ajan myötä ymärtämään asioita.
Tässä olen samaa mieltä. Kun lapsi syntyy, syntyvät myös vanhemmat - ja isovanhemmat. Vanhemmaksi pitää kasvaa, ei kukaan ole sellainen syntyjään, mutta niin pitää isovanhemmaksikin. Pitää ymmärtää oma roolinsa.
Itse en halua laittaa isovanhempia tilanteeseen jossa he joutuvat tappelemaan lasta vastaan. En pyydä isovanhempia laittamaan lastamme tekemään jotain mistä tulee varmasti iso riita. Lapsi saa tapella omia vanhempiaan vastaan.
Mummo antaa silloin tällöin suklaata lapselle aterioiden välillä ja me vanhempina katsomme sormien läpi. Vastaavasti hän ei terrorisoi meitä omilla käsityksillään ravintosuosituksista.
Tärkeintä on että sekä vanhemmat että isovanhemmat ymmärtävät oman asemansa.
Ei varmaan lohduta, mutta ajattelepas, että miehesi on kestänyt saman hössötyksen vauvana. Voi kuvitella, millaista on ollut, kun anoppisi on hoosannut vauvansa kanssa.
Lapsi on tietenkin ollut mailman suurin ihme.
Minulle hössöttävä ystäväni aikanaan kertoi, miten IHMEELLISTÄ on kun hänen vauvansa tukka kasvaa tällä tavalla näin, ja sillä on sellainen PYÖRTEINEN tässä näin, eikö ole ihmeellistä. Hän harjasi tukan harjalla NÄIN, mutta tukka vain kasvoi NOIN, eikö ole IHMEELLISTÄ!
Tämä tietysti kerrottiin vasta, kun hän oli kertonut joka lusikallisen ruuista, vaipanvaihdot ja nukkumiset, IHMEELLISTÄ, neuvolakin sanoi, että ONPA ihme lapsi!
Se, että lapsi ei oppinut puhumaan, kun hänellä oli vaikeuksia melkein kaikkien konsonanttien kanssa, ei ollut ongelma ollenkaan. Kyllä koulussa sitten oppii! Se se minusta oli ihmeellistä, että lapsen todellinen ongelma sivuutettiin ihan kevyesti.
Siitä lapsi kärsi vuosia, kävi logonomilla ja muuttui araksi ja ihmisiä kaihtavaksi, koska ihmiset eivät todellakaan tienneet, mitä hän sanoi.
Oli itsellekin tuskallista keskustella pojan kanssa, kun piti koko ajan kysyä MITÄ sinä sanoit.
Hyvä, että sinä olet normaalilla tavalla suhtautuva äiti. Älä hössöydy mukaan, vaan korosta anopillesi kaikessa, mitä neuvola on opettanut ja neuvonut. Siellähän se tieto on viimesen päälle!
Neuvolaa vastaan ei anoppisi voi taistella.
Jos ylipätään miehellesi on mahdollista sanoa äidilleen jotain, niin ehkä hän voisi äitiään hillitä.
Usein vaan on niin, että hössöjen äitien lapset eivät puhu eivät pukahda, koska se on ollut ainoa puolustuskeino lapsuudessakin.
tilanteessa olen minäkin.Ainut poikkeus on vaan siinä et anoppi hössää tytön kanssa ja mun äitee pojan kanssa..Ole siinä sitten..On ollut takkuamista auton istuimen kanssa,mitä laitetaan päälle,piilotellaan karkkia kun sitä vaan on lapsen niin kiva katella ja syödä.No mun äiti ekan lapsen saatuamme jonkin ajan päästä sanoi että hän on huomannu et hyvinhän se on alannut sujua.Siinä tohinassa en tajunnut että tosiaaan sitä oltiin epäilty et kuinkahan se nuori äitee sitä lastansa osaa hoitaa.Justiinsa joo.Nyt kun meillä on jo toinen on jouduttu "suututtamaan" kummatkin.Olen itse joutunut sanomaan,että me pärjätään.Syy on tasan tarkkaan siinä,koska kumpaakaan en olis muuten saanut kuuntelemaan ihan oikeesti meitä vanhempia vanhempina.Meitä kohdeltiin lapsina,eikä aikuisina.Mun mielestä se vaan on mun omien lapsien kannalta huonoa jos ne vaistoaa sen ettei meihin luoteta pätkän vertaa vanhempina.Se lässytys on kivaa,mut sit kun itestä alkaa tuntua et kukaan ei ihan oikeesti kuuntele,vaan tokasee et sellanen se on aina ollu ja anna sen nyt hössöttää,niin sit ollaan jo menty metsään.
Eihän tuosta mitään tule. Teitä kaikkia samassa asemassa olevia odottaa vuosien paheneva piina, jos ette sano mitään.
Ei silti tarvi suututtaa. Voi sanoa ystävällisesti, mutta tiukasti, että meillä toimitaan näin, lapsi istuu turvaistuimessa, ei saa voita, suolaa, karkkia eikä enää rintamaitoakaan. Siihen on tyytyminen ja piste. Voi vielä kysyä, että ymmärsitkö, mitä tarkoitin? Ja että sinua häiritsee ja suututtaa moinen holhoaminen, etkä haluaisi, että välit katkeavat sen takia. Kerro myös, että teillä lapsi ei saa aina tahtoaan läpi, itkeekin joskus, mutta se on välttämätöntä, että lapsi oppii kohtaamaan myös pettymykset.
Mummo ei tajua toimivansa väärin , ellei hänelle siitä huomauteta. Minusta ei nimittäin ole ollenkaan normaalia, että pieni lapsi yritetään pienestä asti lahjoa makealla ja rasvaisella syötävällä, niin että joskus voi sitten sanoa, kuinka paljon parempana lapsi pitää mummon tarjottavia.
ettei kyseinen mummo usko mitään mitä sille sanoo ja kun mieheni sitten lopulta hermostuu, kun puhe ei mene millään perille, ja raivoaa, niin lopputulos on se, että mummo itkee ja voivottelee sitä kuinka ilkeän pojan hän on kasvattanut. Oikea syy, miksi on hermostuttu, unohtuu täysin.
Arvaa vaan kuinka monta kertaa ollaan selitetty asioita, väännetty rautalangasta, ei auta. Saattaa myönnellä, että kyllä kyllä, sit kuitenkin on eri mieltä.
Mä en oo ikinä ennen tavannut tuollaista ihmistä, joka ei suostu ymmärtämään mitään muuta, kuin mitä on itse kokenut joskus nuorempana. Mummo on kuitenkin muuten ihan järjissään.
minä ikäinen tämä ongelmallinen mummo on ?
Voisiko käytöksen syynä olla masentuneisuus tai jopa alkava ah-tauti ? Vai onko mummo yksinkertaisesti yksinäinen ja huomionkipeä ?
valitettavasti. Hänen ensimmäinen lapsenlapsensa oli yli 10-vuotias, kun meidän esikoinen syntyi toisena lapsenlapsena, joten oli ilmeisesti päässyt kerääntymään vauvanhoitopaineita.
Tein sitten kaiken väärin: vauvan olisi pitänyt nukkua meidän vieressä (minä heräsin joka pieruun ja inahdukseen, joten vauva nukkui viereisessä huoneessa), nukuttaa syliin (kamalaa jättää vauva yksin huoneeseen nukkumaan), puin vauvan väärin (anoppi meni vauvan nukkuessa ulos, riisui oman takkinsa ja levitti sen vaunujen päälle ja vauvan nukkuessa sisällä kävi lisäämässä peittoja), vauvauinti oli kammotus (bakteereja, korvatulehduksia!!), vauvan ruokia ei saanut lämmittää mikrossa (vesihauteessa olisi pitänyt, vaikka ipana kiljui nälkäänsä ja mikrolla homma hoitui sekunneissa), menin liian aikaisin töihin (olisi pitänyt jäädä kotiin siihen saakka kun lapsi menee kouluun) eli vähän kaiken onnistuin tekemään väärin ja anoppi itki ja valitti, tunki alle vuoden ikäiselle pullaa käteen ennen ruokaa ja ihmetteli sitten miksei lapselle maistu ruoka (se on sairas!). Kun lapsi kasvoi, kieltää ei olisi saanut, kaikki olisi pitänyt antaa. Seuraavien lasten kanssa sama homma alkoi sitten alusta. Sen verran kyllä joutui anoppi nöyrtymään, että tuli kerran pyytämään minua apuun, kun 'lapset eivät tottele' häntä. Eli komentamaan kelpasin :-)
Kerran mies yritti puhua äidilleen ja sanoi, että tämä on meidän lapsi ja me päätämme miten lapsen kanssa toimitaan, anoppi kiljaisi topakasti 'eikä'. Mies oli ihan hämmentynyt.
Yritin kyllä aikani kuunnella sujuvasti, nyökyttelin ja sanoin, että kiitos, minä teen nyt kuitenkin näin. Ajattelin, että kyllä hän siitä sitten hiljenee, mutta hän alotti joka vierailulla rumban aina alusta. He kävivät appiukon kanssa yhdessä vaiheessa joka viikonloppu, ilmestyivät vain ilmoittamatta. Kaipa se oli sitten mun hapan naama, joka sai heidät harventamaan käyntejään, minä käyn anoppilassa tosi harvoin, sukujuhlissa lähinnä. Mies saa minun puolesta käydä niin usein kun haluaa, mutta ei käy hänkään kovin usein, kun kerran anoppi oli napannut lapsen hänen käsistään ja sanonut, että anna hän hoitaa, kun ei sinusta ole mihinkään.
Eli ehkäpä teidän kerran täytyisi aloittaa keskustelu heti vierailun alussa ennen kuin mitään on ehtinyt tapahtua ja mummo (ja te myös) on vielä rauhallinen.
Muistan kerran katsoneeni jotain amerikkalaista keskusteluohjelmaa ja haastattelija kysyi (jo aika iäkkäältä) psykologilta tms. minkä neuvon tämä antaisi isovanhemmille. Vastaus: learn to shut up! Eli oppikaa pitämään suunne kiinni. Eli jos haluaa neuvoja antaa, niin neuvoo haluamansa ja sitten jättää toteutuksen vanhempien oman harkinnan varaan. Eikö mummo nyt kuitenkin usko kasvattaneensa oman lapsensa niin hyvin, että tämä puolestaan pärjää lapsenlapsen kasvatuksessa?
Syy voi tietysti olla monenkin tekijän summa, mutta tuo kaikkitietävyys on kyllä ollut kuulemma aina, vanhempi on aina oikeassa, kuulemma. Minäkin epäilin, että sillä on alkamassa joku esim just ah ym mutta ei ole mieheni mielestä mihinkään suuntaan muuttunut.
Mummo ei ole kansakoulua enempää kouluja käynyt, ollut kotiäiti/ rouva koko ikänsä ja ei lue mitään muuta kuin juorulehtiä ja lempi ohjelma on salatut elämät, kotikatu ja kauniit ja rohkeat. Mistä lie tietonsa sitten ammentaakin... Mitään uutta tietoa ei kertakaikkiaan suostu ottamaan vastaan.
Kaikki asiat jollaintapaa pojaantuu luuloihin ja vanhaan tietoon...
onneksi helppo vastata, että sinä olet kasvattanut omilla kasvatusmetodeillasi noin ilkeän pojan, joten te ette halua käyttää niitä samoja metodeja, ettei teidän lapsestanne tulisi yhtä ilkeä.
Meillä myös mummo hössötti koko ajan. Kaiken minkä voin annoin hössöttää, loput vain tein kuten halusin. Nyt kun lapset ovat isompia ei ongelmaa enää ole. Käymme mummolassa sen verran harvoin, että annan lasteni silloin syödä sen mitä mummo tarjoaa, vaikka se ei koskaan mitään terveellistä ole. Ja esimerkiksi turvavöitä lapset haluavat käyttää, koska olen heille opettanut, että muuten on vaarallista liikkua ja sitä paitsi poliisi tulee ja on vihainen jos huomaa. Niinpä mummo ei niistä enää valita kun lasten oma kanta on, ettei autoon ilman niitä.
Pienenä lohdutuksena siis, tilanne helpottuu ajan myötä, jos vain itse kestät sen lohdutuksen.
Kiukkusi kyllä ymmärrän hyvin. Meinasin totaalisesti saada kohtauksen ja laittaa välit poikki, kun mummo oli syöttänyt kolmekuiselle lapselleni, (joka oli siihen asti ollut täysimetyksessä) kokonaisen viipaleen kääretorttua minun selkäni takana salassa, vaikka sen olin nimenomaan kieltänyt moneen kertaan muutamaa minuuttia aikaisemmin. Vei vain lapsen toiseen huoneeseen muka katselemaan paikkoja. Me sitten valvottiin viikko, kun ei vatsa toiminut ja vauva huusi yötä päivää. Ei muuten ko. lapsi syö kääretorttua vielä nykyäänkään, vaikka on jo 7-vuotias. Saikohan kammon?
itse mummona taistelen jatkuvasti sitä vastaan, ettei pienelle lapselle (alle 2 v) saa antaa karkkia ja makeita ei ennen eikä jälkeen ruokailun, mutta saadappa lapsen äiti sitä uskomaan, ei koskaan. Hän on sitä mieltä, että niitä reikiä tulee hampaisiin kuitenkin, on ihan turhaa hössöttää sen karkin ja makean kanssa.
neuvolaan,jossa asiantuntija pyynnöstäsi kertoisi ajankohtaista tietoa näistä ongelmakohdistanne? Tuon ikäisille esim.lääkärit,terveydenhoitajat,opettajat jne.ovat auktoriteetteja,joita uskovat helposti.
Meillä oli aikanaan sama juttu. Meidän sanomiset kuitattiin hymähdyksellä tai tiuskaisuilla. Mutta kun naapurin nuori hoitoalan ammattilainen kertoi saman asian, meillekin tiedotettiin tohkeissaan, mitä hän oli sanonut.
En kylläkään koskaan moittinut, en sanonut vastaan enkä kommentoinut mitään. Tein vain itsepintaisesti oman pääni mukaan selittelemättä.
Kyllä silti joskus otti päähän, kun lapsi kinusi syliini mummolassa, ja anoppi tokaisi moittivaan sävyyn, että äidinkö syli se nyt paras on? Tai kun yritin nukuttaa lasta ja hän vähänkin kirahti, mummo kävi hakemassa lapsen syliinsä. Tosin päästin niin raskaan huokauksen, että mummo huomasi tehneensä väärin, sanoikin sen ja alkoi siitä lähtien hieman rauhoittua.
Meillä kyllä helpotti sekin, kun välimatkaa oli n. 300 km...
Pyydä anoppi mukaan neuvolaan. Kysy, onko koskaan käynyt. Oman pojan kanssa varmaan vuosikymmenet sitten.
Pyydä tulemaan mukaan ja tekemään itsekin kysymyksiä.
Ehkä neuvolantätikin ymmärtää anopin asenteen ja antaa ohjeet selvällä tavalla.
No ei varmasti tule reikiä joka tapauksessa! Minä en antanut yhtään sokeripitoista ruokaa pojalle ennen kahta ikävuotta ja nyt 13 vuotiaana ei ole YHTÄÄN reikää! Kyllä voi vielä nykypäivänäkin välttää reikiä, jos yhtään välittää oman lapsensa hampaista.
Meillä anoppi yritti salaa antaa herkkuja jo pienelle vauvalle, mutta siitäpä aiheutuikin se etten päästänyt anoppia silmistäni jos oli vauvan kanssa. Muutenkin yritti tehdä salassa asioita päinvastoin, kun halusin ja niin on anoppi nyt eristetty lapsemme elämästä ja ihan oma on vikansa..
pitäisiköhän meidän tapauksessa sitten äiti eristää lapsen elämästä kun tuota asiaa ei muutoin saa hallintaan ;)))
Ja itse mässytetään sitä koko ajan.
Ihan kauheeta,sanoi eräs mummu,kun marjasoppaan ei saa laittaa lapselle yhtään sokeria.-Syötkös itse sellaista?
Kyllä ihminen tarvitsee sokeria kohtuudella.
Jos neuvolassa olisivat tienneet sokerikieltosi,olisit saanut tosi muikkarin!
hAMPAATHAN VOI TOKI PESTÄ JA ITSELLÄNI ON TÄYDET
OMAT HAMPAAT,VAIKKA IKÄÄ ON JO 62 VUOTTA,eTTÄ SE SIITÄ SOKERINSYÖNNISTÄ.
Nimimerkki lapselle ei anneta makeeta:
Kyse on vuoden ikäisestä lapsesta, kerro ihmeessä mihin hänen elimistönsä tarvitsee makeaa?
En nyt tosiaankaan ole mikään fanaattinen totaalikieltäjä, jos niin olet jostain rivien välistä ymmärtänyt, karkkia ym turhaa makeaa tarkoitan.
Miksi ihmeessä lapsi pitää opettaa syömään makeaa? Noin pienenä?
Meillä juodaan maitoa ja vettä, mehu on mielestäni turha vielä opettaa, mutta toki välillä saa...
Ja mitä tulee hampaisiin.
Hampaita ei riko sokeri vaan bakteeri, joka käyttää sokeria polttoaineenaan, onneksi olkoon, jos sinulla ei kyseistä bakteeria ole, minulla on ja kaikista mummun ihmettelyistä huolimatta emme lapsen kanssa syö samalla lusikalla emmekä suukottele suulle tms, sillä en halua lapselle reikäisiä hampaita.
Kuta enenpi suojelet,sitä enemmän sairastatte.
ei kannata lukea rivien välistä, siellä ei ole mitään, jos minulla on vapaus valita, saako lapseni mahdollisesti reikiä hampaisiin vai ei, valitsen kyllä jälkimmäisen. Reikiä ei tule, jos lapsen suu saadaan pidettyä karies- bakteerista erossa kolme vuotta. Mitä tulee muihin bakteereihin, missä olen sanonut, että kammoksun bakteereita ylipäätään, tai mistä saa sen käsityksen, että olen vainoharhainen?
Meillä ei todellakaan olla mitään hysteerisiä bakteerien pelkääjiä, lapsemme ei ole ollut kertaakaan kipeä, ei edes pientä flunssaa ole ollut...
Eivät luota siihen, että miniä (tai tytär) osaa hoitaa vauvaa. Itse olen kuunnellut mummojen neuvot ja toteuttanut lastenhoidossa ne, mitkä sopivilta tuntuvat. Mummoja piti kieltää monessa asiassa, esim. että 3 kk:n ikäiselle ei anneta kermavaahtoa, vauvalle ei syötetä samasta lusikasta, joka on käynyt omassa suussa. Narinaa mummoilta tuli myös siitä, kun kuopus söi liian usein rintaa (erään ihmisen mielestä vauvaa olisi pitänyt huudattaa, kun oli nälkäinen).
Molemmat lapset osoittautuivat vauvana allergisiksi ja sehän oli tietenkin äidin syy (koska ei ollut antanut voita lapselle). Loppui muuten kermavaahdon anto siihen kertaan, kun piti olla mummolla yötä. Esikoinen huuti koko yön saatuaan kermavaahtoa... Kun mummo vieraili meillä, jätin ihan tarkoituksella Vauva lehden auki allergia-asioista ja mummi kysyi sitten, että voisiko lainata ja lukea artikkelin. Vähitellen alkoivat minun ja mummon näkemykset yhdentyä. Myöhemmin mummo alkoi kysellä, mitä lapselle voisi antaa syötäväksi (=herkuksi). Aluksi toin itse kaikki allergisen lapset ruoat ja herkut, nykyään mummolla on jotain pientä aina kaapissa lapsia varten. Ja jos ei ole varma sopiiko, niin osaa kysyä.
Jos itse muistelen lapsuuttani, niin omat isovanhempani olivat niitä, jotka AINA tarjosivat herkkuja lapsille. Siihen aikaan herkkuja oli tosin vähemmän (ja allergioitakin), mutta karkkipussi/ piparilaatikko oli aina isovanhemmillani sekä isoisovanhemmillani kaapissa. Mitähän mieltä vanhempani olivat niiden karkkien syömisestä?
Turvallisuusasioissa en ole antanut koskaan periksi isovanhemmille. Lapset istuvat takapenkillä turvaistuimissa istuimeen kiinnitettyinä tai auto ei liiku. Polkupyörässä lapsi käyttää kypärää (myös polkupyörän turvaistuimessa). Turvallisuusasioissa viittaan aina lakiin, joka kertoo selvästi, miten lapsi autossa kulkee ja siihen, että lasten täytyy tottua myös siihen, että heillä ei ole viihdytysjoukkoja autossa, jos joudun heitä yksin kuljettamaan (kuski ei voi leikkiä lasten kanssa). Nyt kun lapset ovat vanhempia, isovanhemmatkin kuljettavat heitä omilla autoillaan. Appiukko kuskaa esikoista usein (1-2 krt/vko) ja hänen autoon ostimme lapselle oman istuimen, muihin kuljetuksiin siirtelemme oman auton istuimia.
Kaikenlaisia asioita on joutunut mummoille selventämään. Vaatii paljon kekseliäisyyttä sanoa asia niin, ettei mummo loukkaannu, jos kasvatustavat ovat täysin erilaiset. Lapsesi mummo on kuitenkin kiinnostunut lapsenlapsesta, mikä on hyvä juttu. Sisua ja sietokykyä se vaatii sinulta paljon, pysy tiukkana, mutta anna vähän sellaisissa asioissa periksi, jotka eivät lapsen terveyttä / turvallisuutta vaaranna.
Minä en antanut yhtään sokeripitoista ruokaa pojalle ennen neljää ikävuotta ja nyt 23 vuotiaana ei ole YHTÄÄN reikää!
Ja mummolle sanoisin suorat sanat.
en antanut minäkään lapselleni sokeriherkkuja ja nyt 33 v reikiä edelleen 0 !
nyt mummona joudun käymään kiistaa lapsen äidin kanssa siitä, annetaanko alle 2 v karkkia vaiko ei. Äiti antaa ja mummo kieltää ja senhän tietää minkä siitä sai. Mummo ei saa tavata lapsia.
aiheuta. Kariesbakteeri on se joka reiät aiheuttaa. Mutta sokerista se bakteeri saa"polttoainetta".
Onkin ensiarvoisen tärkeää,että mitään mikä on käynyt omassa suussa,ei laiteta lapsen suuhun. Eli tuttia ei nuolaista puhtaaksi,sen pudottua maahan,eikä esim. samalla lusikalla maisteta ruuan lämpötilaa ja sitten syötetä lasta.
Ihan tiedoksi vaan.