Ensimmäinen Q PR studiojulkaisu tuli sitten täysin puskista. Say It's Not True julkaistiin näin AIDS-päivän kunniaksi. Mitäs mieltä tästä uudesta hyväntekeväisyyssinglestä?? (saa ladata ilmaiseksi queenonlinesta tai 46664-sivuilta, rahaa AIDSin vastaiseen taisteluunkin saa tietysti halutessaan samassa lahjoittaa).
Ihan hyvää tarkoittava biisihän tämä on, mutta sitä tosiasiaa ei mikään muuta, että tämä on kuitenkin musiikillisesti neljän soinnun biisi. Brianin kitaravallit biisin loppupuolella pelastaa kyllä paljon ja biisi kuulostaa nyt mielestäni paljon paremmalta kuin akustinen livesovitus, joka viime kiertueella kuultiin. Rogerin ja Paulin lauluosuudet ovat mielestäni hienoja, Brian olisi ehkä voinut jättää oman säkeistönsä laulamatta ja keskittyä kitarointiin ja taustalauluihin, koskapa lauluharmoniat Rogerin kanssa toimivat edelleen ihan kivasti.
Eli ei nyt mikään uusi Bohemian Rhapsody (ei kai kukaan sellaista odottanutkaan), mutta Queen-soundi on edelleen tallella.
Mutta kertokaapa omat mielipiteenne...
Ihan hyvää tarkoittava biisihän tämä on, mutta sitä tosiasiaa ei mikään muuta, että tämä on kuitenkin musiikillisesti neljän soinnun biisi. Brianin kitaravallit biisin loppupuolella pelastaa kyllä paljon ja biisi kuulostaa nyt mielestäni paljon paremmalta kuin akustinen livesovitus, joka viime kiertueella kuultiin. Rogerin ja Paulin lauluosuudet ovat mielestäni hienoja, Brian olisi ehkä voinut jättää oman säkeistönsä laulamatta ja keskittyä kitarointiin ja taustalauluihin, koskapa lauluharmoniat Rogerin kanssa toimivat edelleen ihan kivasti.
Eli ei nyt mikään uusi Bohemian Rhapsody (ei kai kukaan sellaista odottanutkaan), mutta Queen-soundi on edelleen tallella.
Mutta kertokaapa omat mielipiteenne...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minusta tämä kuullosti hyvältä. Brianin ääni ei kyllä ole mua koskaan säväyttänyt. Roger oli hyvä ja Paul vielä parempi. Ai ai miten tämä olisi sopinut Freddie-boyelle kuin nyrkki silmään.
Hyvä biisi. Ihan ok melodia ja mahtipontinen loppu Queen-hengessä.
se vaan että tätä kutsutaan uudeksi sinkuksi, kun oikeasti tämä tuli myyntiin jo 4 vuotta sitten Mandelan aids konsertin jälkeen
Nyt tuli uus versio Paulilla lisättynä. Mutta yleensä laitetaan parhaat biisit sinkuiksi ja jos nyt on pakko laittaa tämä vanha QPRn ekaksi sinkuksi, niin se ei paljon lupaa tulevalta albumiltakaan
Hieno biisihän tämä on, mutta en jaksa uskoa että siitä mitään hittiä tulee. Tuskin tullaan koskaan Music tv:ssä näkemään
Ei minustakaan ehkä paras mahdollinen vaihtoehto singeljulkaisuksi. Vaikka kyllähän tästä Queen-biisin rakenteet on selvästi löydettävissä. Olisi tosin toiminut paremmin esim. tulevan levyn päätösraitana pelkällä akustisella kitaralla ja mahdollisesti taustasyntikoilla soitettuna.
Jännä ilmiö, että vaikka tämä onkin Rogerin biisi eikä Brianin, niin etäisesti minulle tuli Save Me mieleen tästä, vaikka kyseinen biisi ei olekaan läheskään yhtä rankka. :D
Ps. Jouduin muuten kuunteleen ton biisin youtubessa, kun eivät lähettäneet sitä vaikka sen queenonlinesta tilasin :P
Oikeastaan tästä kyllä tulee eniten mieleen Cross:in "Final destination" ja ehkä vielä enempi Rogerin myöhempi sooloversio "Foreign sand" sinkun b-puolella
Sekin oli hyvä biisi ja Rogerin olisi kannattanut taivutella Freddie laulamaan se 1991, koska biisi meni käytännössä hukkaan Crossin levyllä. Roger oli varmaan samaa mieltä, koska yritti tehdä biisistä uusintaversion soololleen.
Queenin ja Brianin biiseistä tästä tulee eniten mieleen "Too much love will kill you", koska on tehty samalla tavoin alkuperäisestä balladiversiosta (Brianin sooloversio) on tehty raskaahkoilla kitarasooloilla ryyditetty power balladi (Queen versio)
Tiedä sitten voiko tätä varsinaiseksi sinkkujulkaisuksi edes laskea. Ainakaan en usko, että tämä olisi parasta antia tulevalta levyltä. Pikemminkin tämä oli jonkinlainen ilmainen maistiainen siitä, mitä tuleman pitää. Mielestäni vähän jopa laskelmoitu promoveto: äijillä oli sopiva hyväntekeväisyysbiisi valmiina, ja sen avulla saatiin vähän näkyvyyttä mediassa. Tiedä sitten päätyykö biisi edes levylle, koska kappale on niin voimakkaasti sidottu Mandelan 46664-kampanjaan. Hyvän bonusraidan tästä kyllä saisi levylle. :)
Mulle tästä tulee mieleen aika monikin Rogerin soolobiisi. Biisihän on aika tyypillinen Rogerin kappale: muutama perussointu ja tahtilajina Rogerin "suosikki" 6/8. Aika säästeliäästi mies tällä kertaa kuitenkin rumpupatteriaan käytti... vaikka ei tästä kai uutta I'm In Love With My Caria pitänytkään tulla. :)
Sammykin on näköjään taas eksynyt tänne foorumille.. Täällä onkin ollut hiljaista ilman sua :)
Juu! Ei oo ittellä ollu oikeen insipistä alottaa keskusteluja, eikä kukaan muukaan ollu alottanu mulle tarpeeks mielenkiintoisia aihioita ennen tätä. Mut kattellaan jos sanainen arkku taas aukeais :D
Niin ja näin. Tuntui vanhan lämmitelyltä. Alku oli lupaava ja Brianin lauluosuus oli virkistävä yllätys. Valitettavasti tekemällä tehty ns. Queenin mahtipontinen loppu ei nyt kyllä minusta sopinnut tähän kappaleeseen.
Alkuperäinen akustiselle kitaralla soitettu rauhallinen versio oli parempi.