kun avaatte silmänne uuteen päivään, ette ihan ensimmäiseksi automaattisesti ajattelisikaan, että nyt olen edelleenkin masentunut.
jos vaikka keittäisitte sen aamukahvin, työntäisitte "itsestäänselvyytenne" pois milestänne edes puoleksi tunniksi.
kahvin jälkeen kåvelisitte vaikka kirjastoon tai mitä hyvänsä, mutta ette jäisi hautomaan ja keskittymään olemaan masentunut ?
vaihteeksi joku muukin ajatus ?
ettei vaan samaa kehää joka päivä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pääsisi liikkeelle? Paleltaa ja väsyttää, ja kirjastossa on ihmisiä.
Olisi se onni herätä aamulla, sehän tarkoittaisi että olisi nukkunut yönsä.
En edes ajattele, että olisin masentunut. Oireet vaan vaivaa, eikä ymmärrä. Toivoohan sitä, että seuraavana päivänä lähden ulos...mutta monesti jää.
Onneksi se kehä eli umpikuja, mikä oli vähän aikaa sitten hälveni, kun sain loman, mutta joinakin päivinä on ihan sekava olo. En lannistu....